Takana on aikamoinen kevät. Kerrottavaa siitä riittäisi pienen romaanin verran, ja se on osaltaan pahentanut valtavaa tyhjän "paperin" kammoa. Kun ei ole kertakaikkiaan osannut päättää, mistä lähteä tätä sumaa purkamaan niin, että kirjoitusinto lähtisi jälleen rullaamaan.

Säästän teidät seikkaperäisyyksiltä, ja kerron kuulumiset tiivistettynä:

  • Karitsoinnit alkoivat maaliskuun lopulla, kun Nuunu-uuhi pyöräytti pässineloset. Seuraavalla viikolla viimeisillään tiine Nana-lammas sairastui raskausmyrkytykseen, mutta tokeni siitä synnytettyään kolme potraa pässiä. Sitä ennen muutama vuorokausi kului allekirjoittaneella yöt lampolassa nukkuen ja vastahakoisesti hoitoon suhtautuvaa lammasta lääkiten, sillä päätin, että rakas uuhi ei kyllä minun vahtivuorollani kupsahda. Näistä karitsoinneista meidän oli määrä jättää uuhikaritsat omaan katraaseen, joten seitsemän pikkupässin kanssa luoviessamme käänsimme toiveikkaina katseemme ensisynnyttäjä Bambiin. Odotin Bambin karitsointeja vasta vapun tienoille, mutta uuhi yllättikin kaikki, varmaan itsensäkin, pullauttamalla maisemasynnytyksenä heinäseimen viereen kolme syötävän suloista uuhikaritsaa jo huhtikuun alkupuolella. Kevään karitsointirupeama sairastumisineen ja joidenkin osalta hankaline synnytyksineen oli väsyttävä, henkisesti raskas ja yhtä aikaa valtavan opettavainen kokemus. Kolmen viikon aikana sain oppia noista omituisista eläimistä enemmän, kuin mitä olen ehtinyt oppia koko aiemman, viiden vuoden lampurin urani aikana.




  • Muutamaa viikkoa ennen karitsointien alkua lapset jäivät koronahässäkän vuoksi pois päivähoidosta. Kotihoidon, lammassäädön, töiden ja kaiken muun ohella päätimme, että yläkerran toinen makuuhuone pitäisi saada vapuksi muuttokuntoon. Ja niin me saimme. Voin kertoa, että uni uudessa makkarissa olisi sen rykäisyn jälkeen maittanut! Harmi vain, että olohuoneen nurkassa kolmen vuoden ajan nukkumaan tottuneille lapsille ihan oikeassa makuuhuoneessa yöpyminen oli ensimmäisen viikon ajan levottomuutta ja hämmennystä aiheuttava kokemus. Alkujärkytyksen jälkeen alakertaan saatu lisätila ja ikioma yläkerta ovatkin olleet pilttien mielestä hauskin homma ikinä.

  • Pappakoiramme Loui siirtyi keväällä niin sanotusti ajasta ikuisuuteen. Sen kivut eivät enää pysyneet hallinnassa, ja alkoivat vaikuttaa liiaksi koiran elämänlaatuun. Ennen metsälenkkejä rakastanut Loui alkoi pysähdellä ja vinkua jo parin sadan metrin kävelyn jälkeen. Aiemmin maailman ihmisrakkain koira muuttui myös arvaamattomaksi, ja näykkäisi sekä minua että lapsia useampaan otteeseen. Louilla oli kolme asiaa, joita se rakasti tässä maailmassa yli kaiken muun: ihmiset, ruoka ja metsässä samoilu. Kun sen mielenkiinto kahteen niistä alkoi sammua, olisi ollut vain ajan kysymys, koska kolmaskin seuraa perässä. Lili-koiramme ei ole koskaan elänyt ilman koirakaveria, ja se masentui aika tavalla Louin vaihdettua hiippakuntaa. Olimme keskustelleet ja suunnitelleet uuden koiraystävän hankintaa jo pitkään, sillä tiesimme Louin kanssa jo yli vuoden ajan, että hyvästien aika lähestyi. Lilin reaktio Louin menetykseen oli kuitenkin voimakkaampi, kuin osasimme odottaa; onneksi olin tehnyt koko alkuvuoden pohjatyötä niin, että uusi, nelijalkainen perheenjäsen saattoi muuttaa luoksemme pikaisella aikataululla. Mistä pääsemmekin siihen että...

... meillä on koiranpentu. Speedy, nimensä veroinen työlinjainen bordercollie, muutti meille yhdeksänviikkoisena pennunpallerona kolme viikkoa sitten. Pennun hankinta kennelistä oli meille uusi kokemus, sillä aiemmat kolme koiraamme ovat olleet aikuisia rescue-koiria. Lilin saapumisen jälkeen reilu kolme vuotta sitten päätimme, että seuraava koira meille muuttaisi vasta, kun kaksi aiempaa vanhuskoiraamme eivät enää hilluisi menossa mukana. Päätimme myös, että tähän elämäntilanteeseen meille sopisi parhaiten pentuna hankittu työkoira, jonka voisin opettaa touhuamaan mukanani farmin töissä ja touhuissa.

Syksyisellä Shetlannin-matkallani (reissuraporttini Shetlannin-reissustani löydät TÄÄLTÄ) pääsin seuraamaan niin walesinpaimenkoiraa kuin myös bordercollieita työssään, ja se oli menoa. Nyt pennunviikari saa opetella meillä kaikessa rauhassa kelpo koiran elämän perustaitoja, ja myöhemmin ryhdymme tunnustelemaan käsi käpälässä, miltä työ pienen villatilan lammaspaimenena maistuisi.


Speedy juuri kotiin tulleena, 9-viikkoisena



Myöhäinen kevät sai hetkeksi epäilemään, olisivatko laitumet lampaidenlaskukunnossa vielä juhannuksenakaan. Vaan kun ilmat lämpenivät, kasvoi ruoho kohinalla ja villapallot pääsivät aloittamaan kesätyönsä kesäkuun alussa. Sitä ennen karitsat elelivät elämänsä ensi kuukaudet aitojen pitelemättömissä, kirmaillen vapaina pitkin Kukkolanmäkeä, tehden mennessään selvää kasvimaakyhäelmistäni ja pelargoniaistutuksistani. Välillä kymmenpäinen karitsalauma aiheutti kotiraitillamme liikenneruuhkan teiskolaisittain, kun tien päädyn mökkiläiset jäivät autojonossa odottamaan pikkulampaiden hidasta maleksintaa hiekkatiellä.

Naapurimme järven toiselta puolen osti neljä pikkupässiä lemmikkilampaiksi; loput pässit ja Killi-oinas lähtivät ennallistamaan perinnemaisemaa Ruovedelle. Uuhet lähtivät Bambin kolmen karitsan kanssa maisemanhoitohommiin Kangasalle. 






Sitä saattaisi kuvitella, että keväisen karitsointien kauhunäytelmän jälkeen hieman matalamman profiilin lampurointi olisi enemmän kuin houkutteleva vaihtoehto. Vaan minkäs sitä ihminen hurahdukselleen mahtaa.

Aiemmin keväällä valssin naapuriin ja kysyin, josko heillä olisi tarjota minulle vuokralle maata lampaiden lisätarhojen rakentamista varten. Oli heillä. Seuraavaksi siirryin möllöttämään isäntää hurmaavimmalla ja treenatuimmalla spanielin katseellani ja leperrellen tiedustelin, auttaisiko hän minua remppaamaan vanhan siirtotallin päädystä lisää pihattotilaa lampolakompleksiimme. Jostain perin juurin omituisesta syystä lähdin taas tällä taktiikalla liikenteeseen, vaikka olenkin jo reilu kahdeksan vuoden aikana oppinut rakkaasta ukkokullastani sen verran, ettei koiranpentuilme auta, ellei minulla ole esittää tällaisten toivomusteni tueksi pätevää ja aukotonta argumentointia. Onneksi, edellä mainituista syistä, olin varautunut koitokseen huolella etukäteen. 

Kun lupa lammaspihaton laajennukseen heltisi hallitukselta, lähestyin itä-Suomessa toimintaansa lopettavaa ja kainuunharmaskatrastaan myyvää Noittaan tilaa. Tilan emäntä oli valtavan avulias ja kyseli juurta jaksaen toiveeni tulevien lampaidemme suhteen. Keskustelujemme perusteella hän laati minulle listan meille sopivista uuhista. Neljä minun piti ottaa, mutta valinnan vaikeudessa päädyinkin viiteen uuteen lampaaseen.

Lammaskatraaseemme liittyy siis myöhemmin tänä kesänä viisi uutta kainuunharmasrotuista uuhta. Villa ei siis ainakaan tulevaisuudessa tule loppumaan kesken tämän villaintoilijan hyppysistä, ja lammaskoira Speedylläkin tulee olemaan riittämiin mielekästä työtä. Haaveenani on oppia työstämään monipuolista ja kaikkeen taipuvaa maatiaisvillaa erilaisten käsitöiden ja sen huolellisen jatkojalostuksen merkeissä. Saapi nähdä, mitä kaikkea tästä vielä kehkeytyy!




Koronakaranteenin kehruusaldoa



Nyt, kun blogi on jälleen herätelty pitkäksi venähtäneiltä talviuniltaan ja paljon uutta porukkaakin on ilmestynyt lukijoiden joukkoon, niin haluaisin kysyä teiltä turinoitani seuraavilta, toivomuksia tulevien postausten suhteen. Olisiko jotain, mitä haluaisit minulta kysyä, tai aihetta, josta toivot postausta? Tuutatkaahan toiveita kommentteihin, viestillä Facebookissa Riippumattomammaksi-blogisivun kautta tai sähköpostiin. Toteutan niitä sitten täysin mielivaltaisesti valikoiden, inspiraation ja liikenevän ajan puitteissa. Jos yksittäisiä kysymyksiä kertyy, saatan jopa intoutua rakentelemaan niistä vanhan kunnon Kysymykset & Vastaukset -postauksen!


Mainiota viikonloppua meidän koko kööriltä täältä Kesärannasta!