Suuntana omavaraisempi elämä: Työleirin esittely ja talvisia puhdetöitä
4.2.2020
Omavaraisemmasta elämästä kiinnostuneiden bloggaajien yhteispostaussarja, Suuntana omavaraisuus, alkaa tänä vuonna jo kolmannen kerran. Tarkalleen se alkoi jo viime kuussa, mutta yritän kiriä kelkkaan mukaan näin jälkijunassa.
Lukijoiden joukossa saattaa olla porukkaa, joille sarja on uusi tuttavuus. Pääpiirteittäin idea on tämä: Suuntana omavaraisuus -sarja on usean bloginkirjoittajan yhteinen projekti, jossa seurataan omavaraisuusasteensa kohottamisesta kiinnostuneiden ihmisten vuodenkiertoa jokaisen omista lähtökohdista käsin. Osallistujia ei ole rajattu tai valikoitu omavaraisuusasteen, tavoitteiden, asuinpaikan tai asumismuodon mukaan, vaan kirjoittajaporukkaan ovat tervetulleita kaikki, joita omavaraisuus kiinnostaa pienemmässä tai kokonaisvaltaisemmassa mittakaavassa. Yhteiskirjoitukset julkaistaan joka kuun ensimmäisenä maanantaina (paitsi minä nyt tällä kertaa, en ehtinyt. Siihenkään.) Julkaisuissa raameina toimivat ennalta yhdessä päätetyt teemat, mutta koska jokaisen rytmit, projektit ja tavoitteet ovat erilaisia, eivät annetut aiheet ole alkuunkaan kiveen hakattuja. Joka kuukausi tarinoita on siis varmasti luvassa laidasta laitaan.
Kaikki viime vuoden sarjan osat löytyvät tästä blogista Suuntana omavaraisuus -tunnisteen takaa. Kuukauden yhteisjulkaisuun osallistuvien linkit puolestaan löytyvät tämän postauksen lopusta.
Helmikuun yhteispostauksen teemana ovat esikasvatus ja puhdetyöt. Koska tammikuinen esittelykierros jäi välistä, ajattelin lykätä samaan syssyyn pienen intron ja samalla hiukan harhauttaa kaikkia (pääasiassa itseäni) siitä seikasta, etten ole ehtinyt uhraamaan vielä montaakaan ajatusta esikasvatuspuuhille.
Meidän perheemme kotitarvefarmi sijaitsee Tampereen maaseudulla Teiskossa. Asumme punaisessa, pienessä mummonmökissä, metsien ja soisten järvien keskellä, noin puolen hehtaarin kokoisella maatilkulla. Kasvuvyöhykekartalla sijoitumme III-vyöhykkeelle, joka on kuvauksen mukaan "suomalaista perusmaisemaa".
Muutimme Teiskoon pieneen tölliimme aika tarkalleen kolme vuotta sitten. Omat intohimoni ja puuhani täällä keskittyvät pääasiassa luontoon ja sen antimien keräilyyn, eläimiin ja niiden hoitoon, sekä kaikenlaiseen kokeilevaan kotitarveviljelyyn permakulttuurin ja luonnonmukaisuuden hengessä. Mieheni Antti ei ole innostunut viljelytouhuista, pusikoissa rämpimisestä tai eläintenhoitopuuhista, mutta kokee sitäkin suurempaa paloa rakentamiseen, remontointiin, nikkarointiin ja kaikenlaiseen käsillä tekemiseen. Tällainen työnjako toimii meillä loistavasti, eikä molemmille mieluisa tekeminenkään lopu tässä paikassa ihan heti kesken. Vanhan hirsitöllimme kunnostamisesta löytyy lisää tekstejä Vanha talo & Remontti -tunnisteen takaa.
Perheeseemme kuuluvat lisäksi 4- ja 1,5-vuotiaat tyttäremme Venla ja Eevi, sekä liuta eläimiä. Meillä on pieni maatiaislammaskatras, sekalainen sakki kanoja, neljä kania, kaksi koiraa, viisi kissaa ja hevonen, joka asustaa viereisen talon pihassa olevalla kotitallilla naapurin tamman seuramiehenä. Eläimet ovat meillä ensisijaisesti lemmikin virkaa toimittamassa, mutta kanat huolehtivat samalla myös munaomavaraisuudestamme. Lampaista ja angorakaneista saamme villaa.
Olen perustanut mikrokokoisen tilamme yhteyteen pienen oman yrityksen, jonka kautta valmistan ja myyn pääasiassa lampaiden ja kanien villoista tehtyjä käsityötuotteita, mutta myös oman puutarhan ja luonnon antimista valmistettuja yrttituotteita pienissä määrin ja sesonkien mukaan. Leipätyönäni hoidan kotitoimistoasioita mieheni yrityksessä, ja lisäksi touhuan tallityöntekijänä läheisellä hevostallilla.
Omavaraisuushaaveitamme kuvailisin ehkä osuvimmin maltilliksi, mutta pidemmällä tähtäimellä kuitenkin melko kunnianhimoisiksi. Toisin sanoen, pyrimme edistämään riippumattomuuttamme elämän eri osa-alueilla niin pitkälle, kuin rahkeet riittävät, mutta vailla sen suurempia paineita tai stressiä. Ajatus omavaraisemmasta elämästä on ikään kuin saumaton osa elämäntapaamme.
Kotitarveviljelijän kausi alkaa jo sydäntalvella, sillä monet puutarhan hyötykasvit vaativat pitkää esikasvatusta sisätiloissa. Yleensä olen ollut näin helmikuussa jo täpinää täynnä kylvöjen ja siemenhankintojen suhteen, mutta tänä talvena tulevaan kevääseen virittäytyminen on ollut inasen tahmeaa. Talvi alkoi täällä Teiskossa vasta viime viikolla, ja senkin kanssa on ollut vähän kiikun kaakun, sulattavatko satunnaiset vesisateet tämän vähänkin lumen pois. Nyt parhaillaan päällä olevan muutaman päivän viileämmän jakson jälkeen on jälleen lupailtu kunnon plussakelejä, joten yritän saada talvikiintiöni täyteen näiden muutamien pakkaspäivien aikana ja tehdä inventaarion siemenvarastooni. Ehkä siten kelien taas lämmetessä kevään tulo alkaa kutkutella ja kylvöpuuhat jälleen kiinnostella.
Viime kesänä valmistunut kasvihuone auttaa tänä keväänä paljon myös kylvöpuuhien suunnittelussa. Koska töllimme on pieni ja kylvöpurkkien sijoittelu vuodesta toiseen yhtä tuskaa, helpottaa ajatus siitä, että tänä keväänä ainakin taimien karaisu onnistuu kasvihuoneen suojissa. Osan siemenistä pystyn myös kylvämään suoraan kasvihuoneeseen ja siirtämään avomaalle hallanvaaran mentyä ohi.
Esikasvatussuunnitelmissani ovat tänä vuonna pääosassa tomaatit, joita aion laittaa useampaa eri sorttia. Tomaattien ohella kylvän myös monivuotiset yrtit hyvissä ajoin. Loput kylvöt ja esikasvatukset suoritan kevään koittaessa suoraan kasvihuoneeseen ja avomaalle. Toivokaamme, ettei välistä jäänyt talvi päätä ilmestyä äkkiarvaamatta keskellä kesää.
Suurin osa talven puhdetöistäni liittyy tavalla tai toisella villaan ja sen käsittelyyn. Villan matka lampaan päältä työstökelpoiseksi materiaaliksi on monivaiheinen ja aikaavievä. Siksi se onkin puhdetyötä parhaimmillaan: roskien puhdistaminen ja myllyllä karstaaminen sujuvat mukavasti vaikka puuhellan lämmittämisen ohessa, ja usein katselen myös suosikkisarjojani läppärin ruudulta samalla, kun erottelen tapuleja tai pyöritän karstamyllyn kampea.
Karstattua villaa käytän niin kehruuseen kuin neulahuovutustöihinkin. Langan kehrääminen on niin ikään mukavaa puhdehommaa. Nojatuolissa lojuminen saa tuottavia ulottuvuuksia, kun samalla hurruttaa rukkia. Aika-ajoin kehrääminen voi olla myös rentouttavaa, sikäli mikäli puolitoistavuotias ei ole jatkuvasti tunkemassa pikku näppejään vinhasti pyörivän pyörän puolapuiden väliin, tai silloin kun vanha perintörukki suvaitsee olla oikkuilematta turhia.
Kausittain innostun myös neulomaan. Viimeksi innostuin kilisyttelemään puikkoja, kun saavuin Shetlannin-matkalta tuliaislankoineni ja tarvitsin uuden villamyssyn talvea varten. Samaan villitykseen neuloin myös villasukat kotikäyttöön ja toiset veljelleni joululahjaksi. Ehkä uusi neulontavillitys iskee jälleen, kunhan saan omia villoja valmiiksi langoiksi.
Muut helmikuun yhteiskirjoitukseen osallistuneet julkaisivat tekstinsä jo eilen aamulla, omista esikasvatussuunnitelmistaan ja puhdetöistään kertoen. Omavaraistelevan joukon kuulumisia pääset lukemaan näistä linkeistä:
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2020-osa-2/
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/02/unelmana-omavaraisempi-elama-kylvot.html
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2020/02/omavaraisuutta-vuonna-2020-osa-2.html
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2020/
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/02/esikasvatus-vai-valmiiit-taimet.html
Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2020/02/03/suuntana-omavaraisuus-puhdetoita-ja-kevaan-kylvojen-suunnittelua/
Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2020/02/omavaraisempaa-elamaa-2020-osa-2.html
Urban farming kaupunkiviljely https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2020/01/yhteiskirjoitussarja-kylvovalmistelut.html
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2020/02/helmikuun-yhteispostaus-2020.html
Caramellia https://caramellia.fi/helmikuu-2020/
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/02/muistojen-murusia.html
Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-2020-kylvo,-esikasvatus-&-puhdetyot
Rakkautta ja maan antimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/02/suuntana-omavaraisuus-2020-puhteet-ja.html
Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2020/01/suuntana-omavaraisuus-2020-puhdehommia.html
Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=3757
Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=1109
Rouva Yrttinen https://rouvayrttisen.blogspot.com/2020/02/helmikuisia-hommia.html
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)