Suuntana omavaraisuus -sarjasta tuttu kirjoittajaköörimme sai kutsun lähteä mukaan kirjoittamaan kotivarasta. Tsajut-blogin Satu ja Omavarainen.fi -sivua pyörittävä Jovelan Johanna ideoivat yhdessä yhteispostauksen, johon kutsuttiin mukaan blogikirjoittajia myös muista genreistä. Tämä on erityisen mainio juttu siksi, että kotivara ei suinkaan koske vain omavaraistelijoita, kotitarveviljelijöitä, maalla asujia tai varautujahenkisiä. Ihan jokaisen kotitalouden tulisi varautua "pahan päivän varalle", sillä poikkeustilanne voi yllättää ihan kenet tahansa.
No, muut ehtivät julkaista postauksensa jo sunnuntaina, mutta tässä osoitteessa kohdattiin niin aikataulullisia, teknisiä kuin luoviakin ongelmia, joten hiihtelen remmissä peränpitäjänä. Mutta täältä tullaan!
Muiden sarjaan osallistujien postauksia tuiki tärkeästä aiheesta pääset lukemaan tämän tekstin lopusta löytyvistä linkeistä.
Olemme keskustelleet kotivaran tärkeydestä useaan otteeseen täällä kotopuolessa komeamman puoliskoni kanssa. Antti piti etenkin alkuun puheitani pahan päivän varaston pitämisestä maailmanlopun odotuksen meininkinä. Eikö nyt muka ole aika epätodennäköistä, etteikö esimerkiksi ruokakauppaan pääsisi tarvittaessa, jos murkinaa ei löydy komerosta tai vaikka vedentulo lakkaa, ja vettä täytyy hankkia muualta? Vaan sehän se juuri on yllättävissä poikkeustilanteissa: ne ovat yllättäviä.
Kotivarasta on olemassa myös ihan virallinen suositus. Sen mukaan jokaisesta kotitaloudesta tulisi löytyä välttämättömiä arkitarpeita vähintään 72 tunnin, mieluiten viikon tarpeisiin. Kotivaran viranomaissuosituksista voi lukea lisää vaikkapa Spek:n sivuilta.
Mieleeni muistuu useitakin erilaisia skenaarioita, joissa kotivara on tullut tarpeeseen. Etenkin pikkulasten ja eläinlauman kanssa maalla eläessä pahan päivän jemma välttämättömyyksistä tuo mielenrauhaa silloin, kun lumimyrsky tukkii tiet, vesiputket jäätyvät tai sähköt katkeavat pidemmäksi aikaa. Aikuinen varmasti pärjää vähän pidemmänkin tovin jos poikkeustilanne yllättää, mutta vaippaikäiselle naperolle tai lampaille onkin sitten hiukan hankalampi juttu selittää, että ruokaa ei ole tai vettä ei tule.
Konkreettisin muistoni hyvin varustellun kotivaran tärkeydestä ajoittuu kahdentoista vuoden päähän, aikaan, jolloin asuin perheeni kanssa Nokialla. Marraskuussa 2007 huoltomies avasi paikallisella jätevesilaitoksella laittomasti rakennetun yhdysputken venttiilin. Sen seurauksena 450 000 litraa jätevettä pääsi virtaamaan kaupungin vesijohtoverkkoon. Koska yhdysputki oli laiton, viranomaiset yrittivät pimittää tapahtunutta ja tiedottivat vesiverkkoon päässeen teknistä vettä, ja kehoittivat veden käyttäjiä keittämään hanaveden ennen juomista "varotoimenpiteenä". No mutta, kakkahan on kakkaa, vaikka voissa paistaisi.
8500 ihmistä ehti sairastua, ennen kuin asian todellinen laita oli pakko paljastaa. Juomavesi oli kyllästetty bakteereilla, viruksilla ja erilaisilla alkueläimillä. Terveyskeskus, koulut, päiväkodit, työpaikat, ruokakaupat ja kotitaloudet olivat kaaoksen vallassa. Juomavesi ja kaikki vettä pitävät astiat katosivat kauppojen hyllyiltä alta aikayksikön. Hygieniaa oli haastavaa ylläpitää, sillä saastuneella vedellä ei saanut edes huuhdella vessanpönttöä.
Me asuimme onneksi hieman syrjemmällä, ja käyttövetemme tuli eri vesilaitokselta kuin suurimmalle osalle kaupunkia. Perheeni säästyi siis vakavilta sairastumisilta, mutta koska meidänkin vesiputkemme yhdistyi jossain kohtaa kaupungin vesijohtoon, ei vettä tullut mahdollisten virtausten kulkusuuntien muutosten vuoksi käyttää. Jonotimme tuhansien muiden kaupunkilaisten kanssa pakkasessa ämpäreinemme armeijan vedenjakopisteellä. Jätehuoltokin oli helisemässä, kun muutaman kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki aterioi kolmen kuukauden ajan pelkistä kertakäyttölautasista. Joista myös taisteltiin markettien hyllyjen väleissä.
Omassa kotivarassamme olisi kieltämättä viilaamista, sillä haaveilen ruokakomerosta, josta löytyisi siistissä ja selkeässä järjestyksessä pieni ruokavarasto, jota käytettäisi ja täytettäisi jatkuvasti tarpeen mukaan.
Ruokakomeron isäntä nikkaroi köökkimme nurkkaan alkuvuodesta, ja sen sekalaisista syövereistä varmasti löytyisi ruokatarpeita kolmen vuorokauden tarpeisiin, jos oikein tonkisi. Emme halua haalia nurkkiin pölyttymään mitään turhaa vain kaiken varalta, joten kuivakomeron sisällöstä löytyy sellaisia ruokia, joita muutenkin aktiivisesti käytämme ja täydennämme tarpeen tullessa: puurohiutaleita, hilloja, kuivattuja yrttejä ja sieniä, mausteita, riisiä, pastaa, jauhoja, suolaa, sokeria, hunajaa, tomaattimurskaa, kahvia... Lisäksi pidämme huolen, että skafferin syövereistä löytyy aina kissan- ja koiran kuivaruokaa.
Komeron ohella yritämme pitää jääkaapissa aina jonkinnäköistä varmuusvaraa. Lisäksi nyt yhdeksänpäinen kanalaumamme pyöräyttää näin pimeämpäänkin vuodenaikaan yleensä muutaman munan päivässä. Kananmunat ovat kaikin puolin mahtavia kotivaran täydentäjiä, sillä ne ovat terveellisiä ja täyttäviä, säilyvät huoneenlämmössä eikä niiden kokkaamiseen tarvitse vettä.
Vaan eipä olisi pahitteeksi säilöä komeroon myös muutamaa pullollista vettä ja paria vesikanisteria, sillä jos vettä ei ykskaks yllättäen olekaan saatavilla, tulee yleensä hätä käteen. Ilman sitä esimerkiksi kunnon ruuan valmistus vaatii jo aikamoista luovuutta.
Riittävä polttopuuvarasto on kotimme tuki ja turva. Lämmitämme töllimme muutoinkin puulämmityksellä, joten pidempikään sähkökatkos ei hetkauta siltä osin olojamme suuntaan tai toiseen. Puuliedellä ruuanlaitto sujuu silloinkin, jos sähköhella on poissa pelistä.
Polttopuiden avulla saamme tarvittaessa lämmitettyä myös saunan, sekä vettä saunan padassa. Kun muutimme tänne töllille noin kolme vuotta sitten, elimme ensimmäisen talven, kevään ja osan kesääkin ilman lämmintä vettä, sekä sisäsuihkua ja -vessaa. Vaikka en erityisemmin kaipaakaan nyrkkipyykkituokioita saunalla vilkkaan vaippaikäisen kanssa, on silti hyvä tietää, että arki sujuu tarvittaessa niinkin. Saunan padassa luonnistuu myös eläinten juomavesien lämmitys, ja huussi pelaa säästä riippumatta, vaikka vesiklosettiin tulisikin käyttökatkos.
Peseytymisvedet sekä eläinten juomavedet saamme nostettua tosipaikan tullen viereisestä kotijärvestä. Järvi on myös pelastanut kotitarveviljelmämme kahtena peräkkäisenä kuivana kesänä.
Kotieläimille pidämme rehua ja heinää varastoituna niin, ettei niiden pärjäämisestä pääse koitumaan ylimääräistä päänvaivaa mahdollisen poikkeavan tilanteen yllättäessä. Maatiaisrotuiset lampaamme elelevät talviajan kylmäpihatossa, jossa niillä on lämmittävä kestopehkukuivitus. Vaan eipä suomalainen maatiaislammas pakkasillakaan palelemaan pääse, sillä jo kaksi viikkoa kerinnästä lammas kasvattaa itselleen superlämpimän villakerroksen. Kun kelit käyvät oikeasti kylmiksi, lammas lisää syömistään ja lämmittää märehdinnällään ruumiinlämpöään. Kuohkea, tiheä villa estää lämmön haihtumisen harakoille. Tällainen luonnon muovaama "keskuslämmitys" olisi ihan kiva meille ihmisillekin! Ainakin polttopuuta säästyisi kuutiotolkulla.
Päivittäisten perustarpeiden, kuten ruuan, lämmön ja veden, lisäksi kotivarasta olisi aina hyvä löytyä ainakin kynttilöitä ja tulentekovälineitä, tasku- tai otsalamppuja, paristokäyttöinen radio sekä tarvittavat lääkkeet ja varavirtalähde puhelinten latausta varten.
Lisää tietoa kotivarasta sekä muiden bloggaajien ajatuksia aiheeseen liittyen pääset lukemaan täältä:
Tsajut
Sarin puutarhat
Metsäläisten elämää
Puutarhahetki
Saaranlautasella
Omavarainen.fi
Oma tupa, tontti ja lupa
Trio MiuMau ja herra Nilsson
Harmaa torppa
Kohti laadukkaampaa elämää
Sorakukka
Rakkautta ja maan antimia
Helecleaner
Ihme ituhippi
Vauhtihirmun elämää
Ihana maatuska
It's so mysigt!
Korkeala
Airot ulapalla
Morgenstjerna
Mielenkiintoinen aihe. Minua vähän harmittaa, kun kerrostaloasujalle tällaiset asiat ovat niin paljon vaikeampia. Kerrostalossa esimerkiksi elämä ilman sähköä ja vettä on tosi vaikeaa, kun taas lapsuudenkodissani maalla kaikki oli paljon helpompaa. Kaivo, takka ja maakellari ovat kova sana. Jos meiltä nykyisestä kerrostalokodista menisi sähköt ja vedet, en varmaan edes yrittäisi kitkuttaa kotona, vaan lähtisin retkelle. Luonnossa liikkuessa ei edes huomaa, ettei ole mitään moderneja mukavuuksia, kun ei niitä varsinaisesti kaipaakaan. :D
VastaaPoistaIhan totta. Täällä maalla asuessa lyhyempiä sähkökatkoksia ei välttämättä edes huomaa. Kerrostaloajoiltani muistan pari isompaa sähkökatkosta, jotka vetivät talvipakkasilla koko pikkukaupungin pimeäksi. Silloin lähdin kotoani aina lapsuudenkotiini evakkoon, siellä puuhellassa ja kakluuneissa pöhisi tuli lämmittämässä ja ruokakin saatiin tehtyä aina puuliedellä, kun kaupungissa olisin ollut ihan pulassa! Luulen, että jos jokin isompi sähkökatkos vetäisi vaikka koko Tampereen pimeäksi, niin kotimme olisi paikka, johon varmaankin sukulaisia alkaisi lipua lämmittelemään, vaikka normaalioloissa valittavatkin, kun meillä on muka aina niin kamalan viileää... :D
PoistaLuontoon karkaaminen kuulostaa kyllä ihan mainiolta vaihtoehdolta, etenkin jos ei ole kovin pieniä lapsia tai lemmikkejä mukaan otettavaksi. Ehkäpä siinä oliskin hyvä lisä kaupunkilaisen kotivaralistaan, säänkestävä retkeilyvarustus? ;)
Tuo teidän ruokakomero on niin kaunis ja muutenkin kotivara-asiat hyvällä mallilla :)
VastaaPoistaNokian vesikriisi oli kyllä kamala. Ja kuitenkin sitten ne, jotka olivat tuhatpäisenä laumana armeijan vedenjakopisteellä jonottamassa pakkasessa vettä, olivat alueellaan niitä onnekkaampia. Ei niin sairaita, etteivät olisi lainkaan kyenneet vesijonoon menemään. Tai hengettömiä. Muutaman ihmishengenhän tuo ihhimillisestä virheestä aiheutunut kriisi vaati niiden tuhansien sairastuneiden lisäksi. Hyvä esimerkki siitä, miten oikeasti suurikin kriisi voi syntyä yhden ihmisen arkisesta virheestä vailla mitään halua tai suunnitelmaa aiheuttaa vakavaa tilannetta ja miten pelko syyn synnyn julkisuudesta voi aiheuttaa sen, että ongelma pääsee pahemmaksi.
Komerosta tuli kyllä kiva, vaikka ovi vielä uupuu! :D
PoistaVesikriisi oli tosiaankin kamala, ja osa kaupunkilaisista sairastui vedestä pysyvästi. Muistelisin, että ainakin vanhempia ihmisiä menehtyi sen seurauksena. Koko tuo surkeiden sattumusten sarja näytti kyllä konkreettisesti, kuinka vahinko ei todellakaan tule kello kaulassa.
Kiitos kun kutsuit mukaan kotivarahaasteeseen, tätä oli mielenkiintoista ja itsellekin valaisevaa kirjoittaa!
Hienostihan teillä siellä asiat ovat, niin kuin yleensä maalla taidetaan.
VastaaPoistaKauhea tuo Nokian vesikatastrofi todellakin oli ja miten piittaamattomia viranomaiset alussa oli.
Niin söpösiä nuo lampaat, sitähän voisi tuon ekopatterin viereen mennä lämmittelemään <3.
Ekopatterit ovat talvella kovassa käytössä mennen tullen, kun esimerkiksi ulkotöitä tehdessä näpit jäätyvät niin niitä on hyvä käydä aina välillä sulattelemassa lampaiden villoissa! :)
PoistaOlen huomannut, että varmuusvara on hyvä. Varsinkin kun tämä sää muuttuu laidasta laitaan kolmessa vuorokaudessa. Joskus on vaan niin järkyttävät kelit, että turvallisemi olla lähtemättä kuin lähteä kaupoille. Kun jo pelkkä matkanteko voi vaarantaa turvallisuuden. Viime kerran pääkallokeleillä tosin perhe jäi kotiin mutta itse olin auttamassa ihmisiä liikkumaan vuorokauden.
VastaaPoistaMeilläkin on ollut useammin kuin kerran sellainen tilanne, että jaakaljamalla olevan tien päälle on yhtäkkiä pyryttänyt monta kymmentä senttiä lunta, ja mies on ollut iltamyöhille saakka töissä toisella paikkakunnalla. Silloin ei todellakaan lähde mielellään kauppaan lapset kyydissä, joten pikku hätävara ruokakaapissa tulee jo ihan tuollaisissakin tilanteissa tarpeeseen.
PoistaHyvä varmuusvara ovat tietty myös läheiset ja ystävälliset naapurit, jotka auttavat tarpeen tullen kiperässä paikassa :)
Tuo Nokian tapaus oli kamala. Jännää oli, että se ei kunnolla noussut Helsingissä kahvipöytäkeskusteluihin. Olisi luullut sen koskettavan enemmän kun se tapahtui vieressä. Ehkä se vain oli niin outo ja vieras asia, ettei sitä oikein osattu käsitellä. Kiitos kun nostit sen esille ja kerroit oman kokemuksesi.
VastaaPoistaJännä oli, että itsekin piti hiukan kaivella muistin syövereitä, ennen kuin vesikriisi muistui mieleen. Vasta siihen oikein ajatuksella palatessa muistuivat mieleen lukion autiot käytävät ja se, ettei liitutaulua voinut pyyhkiä. Tai se, että kauppaan mennessä ihmiset juoksivat. Oudointa oli, kun kaikki kävi niin yllättäen. Muistan, kun olin silloisen poikaystäväni siskon luona kyläilemässä ja hän avasi vesihanan, josta tuli vain kuplia ja perään ruskeaa vettä. Totesimme, että ehkä jätämme kahvittelut tällä kertaa väliin.
PoistaMutta niin kuin Jovelan Johanna yllä totesi, siinäpä osoitus siitä, kuinka pieni, inhimillinen virhe voi paisua valtavaksi onnettomuudeksi. Tosi hyvä, että päätitte nostaa tätä kotivara-aihetta esiin!
Kotieläinten kotivaraa on kyllä pakko miettiä.Siinä vastuu on kuitenkin suurempi kuin omasta itsestään. Maalla elämä tuntuu muutenkin olevan varautumista tulevaan. Pitää miettiä ihan kaikkea etukäteen, ilmoja ja sen sellaista.
VastaaPoistaTerveisin Outi
Näin on. Etenkin, kun monet eläimet kärsivät jo pienestäkin paastosta. Meillä etenkin lampaat, kissat ja kanit ovat herkkiä ruuan suhteen: lampaat tarvitsevat jatkuvasti heinää märehtimiseen, kissan munuaiset saattaavat tiltata jo lyhyestäkin paastosta ja kanin ruuansulatuselimistö vaatii jatkuvasti heinää toimiakseen kunnolla. Ja jos poikkeustilanne iskee, eläinkatrasta voi olla hankala ottaa mukaan vaikka läheisten luokse evakkoon :) Jos taloudessa elää lapsia tai eläimiä, täytyy kotivara miettiä aina ensisijaisesti heidän kantiltaan.
PoistaMinä osallistuin tähän juurikin kissojen kautta: onneksi saan korjattua aika pienin liikkein meidän kissojen turvan. Kissoillahan maksa on todella isossa vaarassa jo 24 tunnin paastolla, puhumattakaan sitten kissoista, joilla on joku muu sairaus taustalla.
VastaaPoistaMuistan muuten minäkin tuon vesikiriisin uutisista. Viranomiaten toimitahan oli kuin entisessä Neuvostoliitossa Tsernobylin aikaan!
Teillähän on tosi monipuolista tuo omavaraisuus, lämmitykset ja muut sujuu.
VastaaPoistaMe on koitettu pitää ruokaa (varsinkin kuivajuttuja) kaapissa niin että heti ei tule hätä. Nyt pitäisi vähän päivittää tilannetta. Vettä ainakin pitäisi ostaa varalle.
Meillä tulisi isoimmat ongelmat lämmityksestä ja vessasta, luulen.
Oon unelmoinu puuhellasta, mutta tässä talossa se jää unelmaksi.
Tuo Nokian vesikriisi oli aivan kammottava juttu. Onneksi perheenne selvisi ilman sairastumisia.
Eräs sukulaiseni kärsii edelleen oireista jotka puhkesivat likavedelle altistumisen myötä.
Puuliedestä tosiaan on apua monessa mutkassa, mutta sellaista on kyllä hankala joka kotiin järjestää. Lapsuudenkodissani olin niin ehtinyt perin juurin tottua sellaisen olemassaoloon, että tätä kotia etsiessä pidin moisen kapineen löytymistä tosi tärkeänä. Yhtä sun toista kremppaa on tuossa meidän vanhassa matamissa ja kohta jos toinenkin on siitä jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta hyvin se vielä yhä pelittää :)
PoistaVoi surkeus, se on kyllä järkyttävää että moni sairastui pysyvästi tuon onnettomuuden vuoksi.
Totta! Maalla on pakko ennakoida kun kauppaan on matkaa. Täytyy varautua ihmis- sekä eläinosastolla jo arjen sujuvuuden takia. Eli jos kriisi iskee niin olemme (toivottavasti) varautuneet. Tosi ikävä tuo Nokian vesikriisi. Meijän suunnalta, kaupungissa kun vielä asuttiin, löytyi bensaa vedestä. Syy ei selvinnyt koskaan. Silloin kyllä todellakin tajusi kuinka elinehto puhdas juomavesi on.
VastaaPoistaNäin on, ja näin maalla asuessa esimerkiksi lumimyrskyt hankaloittavat esimerkiksi kauppareissuja, kun täällä pökköperällä esimerkiksi teiden auraus ei tunnu olevan ihan kaupungin pääprioriteetteja, joten aina ei autonkaan varaan voi kaikkea laskea :) Oho, erikoinen tuo bensajuttu. Tuollaiset keissit tosiaan osoittavat, että ilman vettä menee tosi nopsaan sormi suuhun.
Poista