Kotiuduin lauantaina aamuyöstä Shetlannin-matkaltani toteamaan, että lokakuun ensimmäinen maanantai, ja sen myötä Suuntana omavaraisuus - sarjan kuukausikatsaus, odottelevat ihan nurkan takana.

Viikon kotivahtina viettänyt Antti oli lupautunut isäni avuksi salaojaprojektin loppurutistukseen vanhalle kotitalollemme, joten otimme lähestulkoon läpystä vaihdon lastenvahdin ja kipinävuorolaisen pestistä.

Koska Shetlandsaaret ovat puolen vuorokauden merimatkan päässä päämantereen lauttapysäkiltä, aloitin kotiinpaluumatkani jo torstaina. Kotiin saavuin viiden maissa lauantaiaamuna. Yöunet jäivät vajaaseen kolmeen tuntiin, mutta olivat sitäkin sikeämmät ja makoisammat omassa sängyssä, nenäkkäin ja kainalokkain rakkaiden kanssa.

Koska puolikas pienestä kotitöllistämme on väli- ja yläpohjasta yhä eristämättä, antoi pakkasaamun sisälämpötila kummasti motivaatiota nousta sängystä tulitikkuja raapimaan. Kun puuliesi lämpeni, ruokin ensitöikseni hunningolla olleen taikinajuuren. Aamukahveja keitellessä huomasin solakan Ansa-lampaamme toikkaroivan vapaana pihamaalla keittiön ikkunan takana, kuuraista vihreää ruohoa nakerrellen. Miettien lampaita, jotka vaelsivat vapaina laumoina Shetlannin kanervaisilla nummilla, pohdin Antille ääneen, kuinka olisi vallan mahtavaa päästää loppukin katras aidanraosta paenneen Ansan vanavedessä laiduntamaan pitkin Teiskoa, Shetlannin malliin. Veikkaan kumminkin, että mökkinaapurit eivät ehkä innostuisi, jos yhyttäisivät lammaslaumamme nakertelemasta siistejä pihaistutuksiaan.

No mutta, se Shetlannista tältä erää. Reissullani pääsin tutustumaan lähietäisyydeltä muun muassa paikalliseen omavaraiseen elämäntapaan, joten kirjoitan retkestäni vuorenvarmasti lähipäivinä paremmin postauksen verran. Tai kolmen.





Ennen matkaani aloitin kerinnät ja touhusin pari päivää aamusta iltaan villojen kimpussa sen, minkä lapsilta ja muulta hässäkältä sain saumaa. Keskeneräinen eteisemme alkaa täyttyä jos jonkinnäköisistä villanyssäköistä, joten kerintöjen ohella karstasin villaa myllyllä katsellen samalla Shetlandsaarten murhia. Ihan vain viritelläkseni itseni suotuisan rentoon mielentilaan tietäen, että olin tuota pikaa itse matkaamassa yksinäni sarjan moninaisten murhamysteerien keskiöön.

Villalankojen kehruussa tapahtui merkittävä käännös, kun sain hyppysiini isotätini Tyynen vanhan kiikkalaisen rukin. Tyyne kuoli reilu kaksi vuotta sitten, hiukan vajaa satavuotiaana. Tänä kesänä saatoimme haudan lepoon myös Tyynen aviomiehen, isoenoni Kalevin. Tyyne oli taitava tekemään asioita itse, ja vanha kiikkalainen löytyi ajasta ikuisuuteen siirtyneen vanhan parin vintiltä, kun heidän perheensä ryhtyi käymään talon jäämistöä läpi. Tietoisina lampaistamme ja villainnostuksestani, he kysyivät minulta, olisiko minulla käyttöä vanhalle rukille. Siitä puuttui osiakin ja arvoin hetken, olihan minulla yksi rukin pentele jo ennestään. Sekin jo kampitti porukkaa tämän tästä ahtaissa asuinneliöissämme.

Minulla sattui kuitenkin lojumaan varaston perukoilla täysin toimimaton kiikkalainen rukki, jonka jostain kumman syystä olin sinne hillonnut. Olkoonkin, että varastotilaa on rajoitetusti, ja Antti on vähän väliä ehdotellut, josko räyskä voisi jo joutaa sytykkeiksi. Tyynen rukki kuitenkin muutti meille, ja kuin ihmeen kaupalla sain varastossa lojuneesta kiikkalaisesta kaikki tarvittavat varaosat puuttuneiden tilalle. Hitonmoisen putsauksen, puunauksen, säätämisen ja osien sommittelun jälkeen päätin kännissä ja läpällä epäuskoisena kokeilla, minkälaista säikeenkuvatusta saisin rukilla aikaan. Ja uskokaa tai älkää, kehruu sujui! Elämäni ensimmäistä kertaa sain aikaan säällistä jälkeä. Siihen asti olin ollut omituisen ja oikkuilevan pikkurukkini kanssa puurtaessa varma siitä, etten vaan osaa.

Shetlandsaarten murhien jännitysmomentit näkyivät kaiketi aikaansaamani langan möykkyisissä kohdissa, kun karstatessa keskittyminen oli herpaantunut ja jättänyt muutoin pehmoiseen, silkoiseen villaan pieniä takkuja. Ihan kelvollista kaksisäikeistä siitä kuitenkin syntyi. Vaikken välttämättä lähtisi itseäni vielä minään varsinaisena lankamaakarina mainostamaan, niin aion sitten kiukulla, jos en muuten, neuloa mokomasta sykkyrästä itselleni pipan. Edellisen kun menin hukkaamaan Lerwickin Tescoon rakkolaastarihyllyä metsästäessäni. Kun kehruu- ja neulejälki harjaantuu, voin ryhtyä tehtailemaan omatuotannelangasta pukineita myös muulle perheelle.




Juuresten nostoa ja rohtokukkien keruuta



Lokakuun yhteispostauksen teema on kasvukauden sato. Omasta sadostamme sanoisin, että tällä vaivannäöllä ja odotuksilla, en ole ollenkaan pettynyt. Nälkä meille tulisi talvikuukausina, jos pelkästään oman maan antimilla tarvitsisi pärjätä, mutta tänä vuonna ei ollut aikomuskaan kasvattaa vuoden edestä vihanneksia.

Sadonkorjuun saaliimme oli:

- porkkanoita
- punajuuria
- lehtikaalia
- villiyrttejä
- mausteyrttejä (oregano, timjami, basilika, persilja...)
- kurkkuja
- vihreitä papuja
- paprikoita
- chilejä
- varsiselleriä
- tomaatteja
- salaatteja, rucolaa
- tutulta saatuja omenoita, joista tein hilloa
- puutarhan marjoja mehuiksi keitettynä ja pakastettuna
- metsäsieniä ja -marjoja


Tomaatit ja chilit eivät ehtineet kypsyä kasvihuoneessa, joten korjasimme Venlan kanssa sunnuntai-iltana lopun sadon kasvihuoneesta sisälle kypsymään. Hillottuna, kuivattuna, pakastettuna ja etikkaliemeen säilöttynä saimme yhtä sun toista talteen talven varalle.

Hauskinta on kuitenkin päästä nautiskelemaan oman maan sadosta tässä kuussa järjestettävien kekrikekkereiden merkeissä. Olemme juhlineet kekriä aina lokakuun loppupuolella jo useana vuonna, välillä vieraiden kera ja välillä ihan omalla porukalla. Niin tai näin, pitoperinteekseni on muodostunut se, että kekripöydän antimien pääraaka-aineet olisivat niin omavaraisesti tuotettuja, kuin suinkin mahdollista. Lämpimien, tuhtien pataruokien, metsäsienikeiton ja yrttisten juureshöysteiden äärellä sadonkorjuu saa arvoisensa päätöksen.







Ulkona ripsii vettä ja syysflunssakin yllätti, mutta olosuhteita uhmaten suuntaan nyt metsään katsastamaan luotto suppilovahveromättääni. Vaan minkä sorttisia satoja muut omavaraisuusbloggaajat ovatkaan tänä syksynä saaneet? Täältä selviää:

Caramellia
Harmaa torppa
Tsajut
Puutarhahetki
Kohti laadukkaampaa elämää
Sarin puutarhat
Sorakukka
Elämää korvessa
Rakkautta ja maan antimia
Laura eli Javis
Villa Kotiranta