Kotiuduin lauantaina aamuyöstä Shetlannin-matkaltani toteamaan, että lokakuun ensimmäinen maanantai, ja sen myötä Suuntana omavaraisuus - sarjan kuukausikatsaus, odottelevat ihan nurkan takana.
Viikon kotivahtina viettänyt Antti oli lupautunut isäni avuksi salaojaprojektin loppurutistukseen vanhalle kotitalollemme, joten otimme lähestulkoon läpystä vaihdon lastenvahdin ja kipinävuorolaisen pestistä.
Koska Shetlandsaaret ovat puolen vuorokauden merimatkan päässä päämantereen lauttapysäkiltä, aloitin kotiinpaluumatkani jo torstaina. Kotiin saavuin viiden maissa lauantaiaamuna. Yöunet jäivät vajaaseen kolmeen tuntiin, mutta olivat sitäkin sikeämmät ja makoisammat omassa sängyssä, nenäkkäin ja kainalokkain rakkaiden kanssa.
Koska puolikas pienestä kotitöllistämme on väli- ja yläpohjasta yhä eristämättä, antoi pakkasaamun sisälämpötila kummasti motivaatiota nousta sängystä tulitikkuja raapimaan. Kun puuliesi lämpeni, ruokin ensitöikseni hunningolla olleen taikinajuuren. Aamukahveja keitellessä huomasin solakan Ansa-lampaamme toikkaroivan vapaana pihamaalla keittiön ikkunan takana, kuuraista vihreää ruohoa nakerrellen. Miettien lampaita, jotka vaelsivat vapaina laumoina Shetlannin kanervaisilla nummilla, pohdin Antille ääneen, kuinka olisi vallan mahtavaa päästää loppukin katras aidanraosta paenneen Ansan vanavedessä laiduntamaan pitkin Teiskoa, Shetlannin malliin. Veikkaan kumminkin, että mökkinaapurit eivät ehkä innostuisi, jos yhyttäisivät lammaslaumamme nakertelemasta siistejä pihaistutuksiaan.
No mutta, se Shetlannista tältä erää. Reissullani pääsin tutustumaan lähietäisyydeltä muun muassa paikalliseen omavaraiseen elämäntapaan, joten kirjoitan retkestäni vuorenvarmasti lähipäivinä paremmin postauksen verran. Tai kolmen.
Ennen matkaani aloitin kerinnät ja touhusin pari päivää aamusta iltaan villojen kimpussa sen, minkä lapsilta ja muulta hässäkältä sain saumaa. Keskeneräinen eteisemme alkaa täyttyä jos jonkinnäköisistä villanyssäköistä, joten kerintöjen ohella karstasin villaa myllyllä katsellen samalla Shetlandsaarten murhia. Ihan vain viritelläkseni itseni suotuisan rentoon mielentilaan tietäen, että olin tuota pikaa itse matkaamassa yksinäni sarjan moninaisten murhamysteerien keskiöön.
Villalankojen kehruussa tapahtui merkittävä käännös, kun sain hyppysiini isotätini Tyynen vanhan kiikkalaisen rukin. Tyyne kuoli reilu kaksi vuotta sitten, hiukan vajaa satavuotiaana. Tänä kesänä saatoimme haudan lepoon myös Tyynen aviomiehen, isoenoni Kalevin. Tyyne oli taitava tekemään asioita itse, ja vanha kiikkalainen löytyi ajasta ikuisuuteen siirtyneen vanhan parin vintiltä, kun heidän perheensä ryhtyi käymään talon jäämistöä läpi. Tietoisina lampaistamme ja villainnostuksestani, he kysyivät minulta, olisiko minulla käyttöä vanhalle rukille. Siitä puuttui osiakin ja arvoin hetken, olihan minulla yksi rukin pentele jo ennestään. Sekin jo kampitti porukkaa tämän tästä ahtaissa asuinneliöissämme.
Minulla sattui kuitenkin lojumaan varaston perukoilla täysin toimimaton kiikkalainen rukki, jonka jostain kumman syystä olin sinne hillonnut. Olkoonkin, että varastotilaa on rajoitetusti, ja Antti on vähän väliä ehdotellut, josko räyskä voisi jo joutaa sytykkeiksi. Tyynen rukki kuitenkin muutti meille, ja kuin ihmeen kaupalla sain varastossa lojuneesta kiikkalaisesta kaikki tarvittavat varaosat puuttuneiden tilalle. Hitonmoisen putsauksen, puunauksen, säätämisen ja osien sommittelun jälkeen päätin
Shetlandsaarten murhien jännitysmomentit näkyivät kaiketi aikaansaamani langan möykkyisissä kohdissa, kun karstatessa keskittyminen oli herpaantunut ja jättänyt muutoin pehmoiseen, silkoiseen villaan pieniä takkuja. Ihan kelvollista kaksisäikeistä siitä kuitenkin syntyi. Vaikken välttämättä lähtisi itseäni vielä minään varsinaisena lankamaakarina mainostamaan, niin aion sitten kiukulla, jos en muuten, neuloa mokomasta sykkyrästä itselleni pipan. Edellisen kun menin hukkaamaan Lerwickin Tescoon rakkolaastarihyllyä metsästäessäni. Kun kehruu- ja neulejälki harjaantuu, voin ryhtyä tehtailemaan omatuotannelangasta pukineita myös muulle perheelle.
Juuresten nostoa ja rohtokukkien keruuta |
Lokakuun yhteispostauksen teema on kasvukauden sato. Omasta sadostamme sanoisin, että tällä vaivannäöllä ja odotuksilla, en ole ollenkaan pettynyt. Nälkä meille tulisi talvikuukausina, jos pelkästään oman maan antimilla tarvitsisi pärjätä, mutta tänä vuonna ei ollut aikomuskaan kasvattaa vuoden edestä vihanneksia.
Sadonkorjuun saaliimme oli:
- porkkanoita
- punajuuria
- lehtikaalia
- villiyrttejä
- mausteyrttejä (oregano, timjami, basilika, persilja...)
- kurkkuja
- vihreitä papuja
- paprikoita
- chilejä
- varsiselleriä
- tomaatteja
- salaatteja, rucolaa
- tutulta saatuja omenoita, joista tein hilloa
- puutarhan marjoja mehuiksi keitettynä ja pakastettuna
- metsäsieniä ja -marjoja
Tomaatit ja chilit eivät ehtineet kypsyä kasvihuoneessa, joten korjasimme Venlan kanssa sunnuntai-iltana lopun sadon kasvihuoneesta sisälle kypsymään. Hillottuna, kuivattuna, pakastettuna ja etikkaliemeen säilöttynä saimme yhtä sun toista talteen talven varalle.
Hauskinta on kuitenkin päästä nautiskelemaan oman maan sadosta tässä kuussa järjestettävien kekrikekkereiden merkeissä. Olemme juhlineet kekriä aina lokakuun loppupuolella jo useana vuonna, välillä vieraiden kera ja välillä ihan omalla porukalla. Niin tai näin, pitoperinteekseni on muodostunut se, että kekripöydän antimien pääraaka-aineet olisivat niin omavaraisesti tuotettuja, kuin suinkin mahdollista. Lämpimien, tuhtien pataruokien, metsäsienikeiton ja yrttisten juureshöysteiden äärellä sadonkorjuu saa arvoisensa päätöksen.
Ulkona ripsii vettä ja syysflunssakin yllätti, mutta olosuhteita uhmaten suuntaan nyt metsään katsastamaan luotto suppilovahveromättääni. Vaan minkä sorttisia satoja muut omavaraisuusbloggaajat ovatkaan tänä syksynä saaneet? Täältä selviää:
Caramellia
Harmaa torppa
Tsajut
Puutarhahetki
Kohti laadukkaampaa elämää
Sarin puutarhat
Sorakukka
Elämää korvessa
Rakkautta ja maan antimia
Laura eli Javis
Villa Kotiranta
Kolme! Odotan kolmea kirjoitusta murhista..eiku siis Shetlandsaarilta ^_^
VastaaPoistaJuttua matkasta kyllä riittäisi, vaikkei yhden yhtä murhaa sattunutkaan reissun varrelle :D
PoistaSulla on niin ihanat pikkuapurit hommissa mukana. Tuntuu, että vastahan tuo teidän kuopus syntyi �� Odotan innolla kertomuksia shetlannin reissustasi ja kerropa sitten näkyikö siellä ponejakin, vai ovatko ne unhoittuneet kaivostoiminnan muutoksien mukana. �� Mukavan sadon tai sitte saada, mitä muuten kuuluu kellarillenne?
VastaaPoistaIsommasta apurista on hetkittäin jopa oikeasti apua :D Pienempi sitten "auttaa". Sanos muuta, kaveripiiriin on nyt tänä syksynä syntynyt paljon vauvoja ja vasta niitä katsellessa on tajunnut, ettei tuo mun vauvani olekaan niin pieni vauva enää!
PoistaKyllä muutaman poninponkurankin näin reissussa, jokusia rescueshettiksiä pitäviä tilojakin saarilla olisi ollut ja harmitti, kun aika ei riittänyt niissä vierailuun. Ensi kerralla sitten täytyy sovittaa ohjelmistoon!
Sato oli todellakin odotuksiin nähden oikein hyvä :) Kellarin kunnostuksen ohi on taas kiilannut moni tulipalokiireisempi homma, tuolla se romahtaa entuudestaan... Mutta kun satoakaan ei tullut niin paljoa että isoja määriä olisi tarvinnut saada talteen, niin en ole ottanut kellaristressiä. Varaosat sen kunnostukseen on sentään hankittuna :D
Ihanat pikku punaposket! <3
VastaaPoistaIhanasti olette satoa saaneet, vaikka on pienet pyörimässä jaloissa ja remppa kesken. Meillä on myös yläkerrassa alkovi auki ja pohjoistuuli tuivertaa niskaan, kun yrittää telkkua katsoa. Onneksi ei ole ihan vielä talvi tullut. Josko sen jouluksi saisi kuntoon!
Kyllä, ja aina innolla mukana joka touhussa <3 "Jouluksi kuntoon" olisi meilläkin tavoite ja vähän pakkokin, ainakin eristykset täytyy saada laitettua ennen kunnon pakkasia. Mihin nämä viikot vaan oikein menee?!
PoistaEn ole koskaan viettänyt kekriä. Jos joku meillä sitä viettää niin kissat �� kanien teurastuksien aikaan ei tarvinnut yksin olla kun neljä kissaa pyörii ympärillä makupalojen toivossa.
VastaaPoistaKekrin vietosta on tullut meillä vuosien mittaan tapa, rakastan sen tunnelmaa keskellä pimeää syksyä! Samoissa merkeissä meilläkin eläimillä on vuosittain kunnon kekripirskeet :D
PoistaHienoa satoa ja suloiset sadonkorjuuapulaiset! Kiva kuulla Shetlannin reissusta lisää. Mukavaa lokakuuta!
VastaaPoistaApulaisten apu on kyllä ihan korvaamatonta :D Esikoinen avustaa myös tomerasti läpi kaikki säilöntähommat, leivonnat ja villojen karstaamiset.
PoistaTarinoita reissusta riittää kyllä varmasti kyllästymiseen asti :) Ihanaa lokakuuta sinne myös!
Tuntuu että monet ovat saaneet punajuuria hyvin tänä vuonna. En tiiä mikä meidän juurissa meni pieleen, kun ei yhtäkään tullut.. 😅
VastaaPoistaNuo rukki-kirjoitukset ovat kyllä mielenkiintoisia! Kiva olisi niitä (ja kangaspuita) kokeilla, mutta kun tieto ja taito puuttuvat. Ehkä joskus sitten.. :) Paranemista syysflunssaan!
Meilläkin punajuurisato oli aika onneton, jos vertaa edelliseen kesään, mutta jotain sentään :) Mullakaan ei ollut mitään tietoa tai taitoa rukin käyttöön entuudestaan. Odottelin järkevän kulkumatkan päähän sopivalle ajankohdalle kehruukurssia, mutta kun sellaista ei ilmestynyt, niin odotellessa katselin Youtube-videoita ja kiroillen vaan opettelin. Kangaspuut olisivat unelma, sellaiset eivät vaan suurin surminkaan mahdu meidän pieneen tölliimme... Ehkä joskus sitten sellaisetkin, kun hamassa tulevaisuudessa saadaan rakennettua rantaan hirsisauna ja tuo meidän ulkorakennuksemme saunatila saadaan valjastettua muuhun hyötykäyttöön...
PoistaShetlannin saaret olisi kyllä ihana nähdä. Vanhentuneena ponityttönä ne on kuuluneet haavelistalle jo pidemmän aikaa, syyt ovat vain vuosien saatossa vaihtuneet. Hyvä niin, sillä vaikka siellä on vanhankantaisia tukevampiakin poneja, niin ei ne minua jaksaisi kantaa enää mitenkään :)
VastaaPoistaIhania kuvia sadonkorjuusta :) Juu, nälkä tulisi itsekullekkin, mutta siltikin olen myös haaveillut jonkinmoisesta pienimuotoisesta sadonkorjuujuhlasta oman väen kesken, jota tosin on äärettömän vaikea saada samaan pöytää vuorotöiden vuoksi. Vielä kun osuisi kuiva ja aurinkoinen keli, niin ulkosalla maalaistunnelmissa voisi viettää. Noh, nämä on niitä haaveita. Mutta hienolta näyttää tuo teidän satolistanne!
VastaaPoistaSadonkorjuuapulaiset olivat kyllä ihan verrattomia, jälleen kerran :D Meillä kekrijuhlaa vietetään vuosittain vähän vaihtelevalla kokoonpanolla, tänä vuonna kuopuksen kummit tulevat sadonkorjuun päättäjäispöytään, viime vuonna taas vietettiin ihan vain omalla porukalla kekriä. Joskus on ollut isompikin liuta sukua syömässä, silloin oli hyvä kukkovuosi! Mutta oli porukkaa tai ei, niin aina yritetään tavalla tai toisella satokauden päätöstä juhlistaa, siitä saa samalla sellaisen naulan arkkuun, että tämä oli nyt tässä, nyt saa hengähtää välillä! Se on kiva perinne, vaikkei läheskään kaikki tarjottava olekaan omaa tuotantoa. Mutta sen hengessä kumminkin mennään :)
PoistaOma villalanka kuulostaa upealta. Omissa käsitöissä saa näkyä vähän kädenjälki, niin niissä on enemmän luonnetta :)
VastaaPoistaTuo oma lanka on kieltämättä sellainen tuote, että sen käytössä ei pienet epätasaisuudetkaan haittaa :) Kun on käynyt langan vaiheet läpi omin kätösin alusta pitäen, meidänkin lampaiden tapauksessa vielä niin että on ollut itse kätilöimässä sen lampaan maailmaan, ja jonka villasta lanka on sitten kaiken kasvattamisen, käsin kerinnän, lajittelun, pesun, karstaamisen ja kehräämisen jälkeen syntynyt, niin on se palkitsevaa. Niistä neulomani myssy on kyllä tiukasti päässä joka käänteessä, vaikkei pukine välttämättä mikään käsityön ylevin taidonnäyte olekaan :D
Poista