Kun meille jälleen tänä kesänä lampaiden ollessa laitumilla koitti aika tehdä suursiivous lampolassa ja niiden talvitarhassa, saimme kärrätä kuormatolkulla maahan röpösteltyä heinää katteeksi tulevaan vihannestarhaan. Katetta sinne toki tarvitaankin, eipä siis siinä mitään. Kyllä kuitenkin hieman hirvitti, kuinka monta isoa paalillista joudumme taas ensi talveksi ostamaan ekstraa, kun nuo hömpät lampaat tykkäävät levitellä ihan käypää heinää maahan. Maanparannusmateriaalia kun meillä syntyy kuivikkeista omastakin takaa, ja esimerkiksi oljen hankkiminen katteeksi maksaisi vain murto-osan hyvälaatuisen ja lehtevän heinän hinnasta.

Viime syksynä kirjoitinkin yrityksistämme väkästellä jokin nopea ratkaisu heinänsyöttöpulmaan. Nyt aion hetkeksi palata yltiöoptimistiseen kommenttiini, jonka vuosi sitten saatoin lausahtaa silloiseen heinähäkkyräämme asentamastamme verkosta: "jos se kestää vuohen, kestää se vaikka dinosauruksen. Saatika sitten muutaman hömelön lampaan." Terkkuja vaan tulevaisuudesta, vuoden takainen minä. Ei kestänyt.




Eräs kokenut lampurihenkilö totesi kerran Facebookin lammasryhmässä lampaan olevan siitä jännä otus, että ruokaa nähdessään se on valmis tallomaan vaikka jälkeläisensä liiskaksi, jos tuo mainittu jälkeläinen sattuu seisomaan emouuhen ja ruuan välissä. Voin kertoa myös omakohtaisesta kokemuksesta, että kauraämpärin näkökenttäänsä saanut lammas todellakin muuttuu lauhkeasta villapallerosta salamannopeasti hurjaksi ja häikäilemättömäksi villipedoksi. Heinä ei aiheuta onneksi ihan samaa efektiä, mutta suht kovaa valuuttaa se on sekin lampaiden kanssa touhutessa. Entisen heinähäkin kanssa ei mennyt aikaakaan, kun päkättimet olivat änkeneet itsensä väkipakolla läpi riistaverkosta, koska ilmeisesti juuri se häkissä olevan heinäkeon päällimmäinen korsi oli juuri se tavoiteltavin ja herkullisin. Hirvienkin aisoissa pitämiseen tarkoitettu aitaverkko ihan kirjaimellisesti katkeili silmissä, ja minä sain alituiseen olla sitomassa häkistä törröttäviä rautalangan pätkiä, jotteivat hullaantuneet lampaat puhkoisi niihin silmiään.

Kertalaakista päätimme hylätä ajatuksen toisen verkkokyhäelmän teosta. Heinien maahan heittely ei myöskään tulisi talvella kuuloonkaan, hukka olisi valtava ja lisäksi lampaat ovat herkkiä sairastumaan maaperästä tarttuvaan listeriaan. Talasbuan-vlogin fanina olin videoita katsellessa pistänyt merkille varsin näppärän näköisen heinätelineen, joka Mathiaksella ja Tovalla oli käytössä lampaillaan. Siihen mahtui reilusti heinää, jotta lampaat saisivat olla myös kylmimmillä ilmoilla vapaalla ruokinnalla. Katto piti telineessä olevan heinän kuivana, ja V-mallisesta telineestä lampaiden oli helppo syödä. Telineiden ympärillä oli kaukalot niin, että jos ja kun eläimet kiskoisivat heinää ulos, se ei tippuisi maahan, vaan variseekin kaukaloon. Muistin videolta Mathiaksen mainitsevan, että syöttöteline oli perinteistä, suomalaista mallia.

Aina, kun Antti loppukesän mittaan otti heinähäkin rakentamisen puheeksi, päällepäsmäröin, että pitää sit tehä siitä semmonen kun Talasbuanissa, se oli hyvä systeemi! Ja niin kuin aina käy, kun minä esittelen isännälle jotain briljanttia ideaa, jota hän itse ei ole saanut tai nähnyt, pyysi hän epäileväisenä nähtäväksi lisää havainnollistavaa kuvamateriaalia. Ja no, minä en tietenkään enää löytänyt sitä kyseistä videota.

Etsimiseen turhauduttuani kaivoin sisäisen myyntimies-Mynttiseni esiin ja aloin selvittää Antille yksityiskohtaisesti hyvän heinätelineen saloja. Tiheät ja vinot pinnat, katto, varisemiskaukalo, joku aukko, mistä heinää saa tuupattua sisään. Ihan selkee homma. Antti tuumaili hetken ja alkoi sitten sommitella lautoja oikeisiin kulmiin.





Onneksi meillä on yhteistä taivalta mittarissa jo sen verran, että mies saa sekavistakin selostuksistani kiinni tavalla, johon eivät muut pystyisi. Heinille kyhäytyi aikas hieno mökki, jossa on otettu huomioon lampaankestävyys ja myös se, etteivät päkäpäät onnistu jäämään telineeseen päästään tai muista ruumiinosistaan nalkkiin.

Heinähäkkyrä sijoiteltiin niin, että sen toinen, avoin pääty osuu ulos lammasaitauksesta. Niin sen saa täytettyä aitauksen ulkopuolelta. Kaukaloon varisseet heinät saa tarvittaessa kahmittua käsin takaisin telineeseen. Isäntä nikkaroi vielä pitkät kattolipat hökötykseen, koska oli harmissaan siitä, että syyssateiden tullen lammasressut kastuisivat muuten syödessään.

Koko mökkerö rakennettiin kierrätetyllä puutavaralla, joten heinätelineelle tuli lopulta hintaa vain koko hässäkän käyttöikää pidentävien kattohuopien verran. Ei siis paha ollenkaan, etenkään jos säästämme tällä pienellä rahallisella ja ajallisella investoinnilla tulevien talvien hukkaheinissä.