Olen ryhtynyt opettelemaan leivän leivontaa taannoin vintiltämme löytyneeseen Kukkolan emännän taikinajuureen. Elvyttäessäni ainakin satavuotiasta ja vuosikymmeniä eristämättömällä vintillä lojunutta juurta saatoin ehkä hieman höyrähtää.

Juurinoviisina en ollut ollenkaan varma, mitä olin tekemässä, ja sötkötin vanhaa taikinankikkaraa jos jonkinnäköisiin jauhoihin ja vesimääriin. Lopulta hyppysissäni oli noin kymmenkunta purnukallista taikinavelliä, joita kiikutin aamusta iltaan ympäriinsä, aina mahdollisimman lämpöistä paikkaa etsien. Huomasin Antin katseessa jonkinlaista tutkimatonta huvittuneisuuden ja hulluksileimaamisen sekamelskaa, kun hän eräänkin kerran hyppäsi autoon aikeenaan lähteä kauppaan, ja minä juoksin perässä tossut läpsyen ja mylvien, että älä-vaan-lähde-kaahaamaan-sillä-yhtään-mihkään-mun-juuret-on-siellä-lämmittelemässä!

 Taikinatölkkejä hoivatessani ja ulkoiluttaessani unohdin pariksi päiväksi täysin, että olin heittänyt myös vanhaa taikinaa sisältävän tiinun pohjalle hieman luomujauhoja ja lämpöistä vettä. Eräänä päivänä sitten ihan uteliaisuuttani kurkistin unohdettuun puukiuluun ja kas, juuri oli villiintynyt kuplimaan ja paisumaan! Kaavin sen tiinun pohjalta kiireesti talteen, ja siitä tuli kuin tulikin se hapanjuuri, jota olen nyt ryhtynyt käyttämään.

Olen nyt pariin otteeseen leiponut vehnäleipää osapuilleen tätä ohjetta mukaillen. En ole mikään leipuri. Yleensä kun olen yrittänyt tehdä leipää milloin milläkin ohjeella, on lopputulos ollut sen sorttinen, että sitä olisi voinut nakertelun ohella käyttää vaikka lyömäaseena tai työkaluna, mikäli vasara on päässyt hukkumaan. Hapanjuurella leivotussa leivässä koostumus on kuitenkin ihan täydellinen, mausta puhumattakaan ja leipurista huolimatta.






Mitään hätäisen ihmisen hommaa hapanjuurileivonta ei ole, ja siinä sen hienous pitkälti piileekin. Kiireessä ja hosuen siitä saa aikaiseksi vain sutta ja sekundaa. Hitaus on hyvästä. Nopeassa nykymaailman menossa hitautta tulisi vaalia aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.

Syksy on suosikkivuodenaikani. Eikä vähiten siksi, että se on portti hitaampaan rytmiin, verkkaiseen aikakauteen kiireisen ja odotetun kevään ja eloisan kesän jälkeen. Syksyllä kukaan ei kummeksu, jos haluat möllöttää mökissäsi kehräämässä tai kurkkuja purkittamassa, tai vaikkapa nysväämässä satavuotiaan taikinajuuren kimpussa. Ihmisillä on taas ihmisten kiireet. Harvoin kukaan enää syksyllä tai talvella soittaa huolissaan todetakseen, että kävisit sinäkin jossain joskus, ettet höperöidy. Ja voi kuulkaa rakkaat. Se juna meni jo.

Ihmisten juttuja on toki meilläkin syksyisin, paljon. Pitää korjata satoa, keittää, säilöä, kuivattaa, tölkittää. Pitää huolehtia polttopuista, joita ei kesällä ehtinyt. Kiireellä ei kuitenkaan ole syksyn toimissa sijaa. Kaikki tuli hanurin alla sienijahtiin yrittäneet tietävät, että mitään ei löydy, ennen kuin hukkaat metsässä ajantajusi ja ehkä myös suuntavaistosi. Lisäksi paras saalis löytyy, jos et alkujaankaan lähde liikkeelle sienestyshousut jalassa, ja parhaimmillaan unohdat korinkin kotiin. Silloin päädyt vuorenvarmasti palaamaan metsästä paidanhelma kanttarelleja ja mustatorvisieniä pullottaen. Kiireessä et saa sieniä, vain hirvikärpäsiä kotiinviemisiksi. Niitä saat toki joka tapauksessa, mutta se ei harmita läheskään niin paljoa, jos kaivat niitä päästäsi samalla, kun mutustelet sienisoppaa.

Syksy on meillä ihmisten juttujen lisäksi täynnä myös eläinten juttuja. Talven heinävarastoja täytyy ryhtyä kartoittamaan, ja syyskerinnät alkavat. Villakanien talvirehuihin on vielä sopiva sauma niittää apilaa ja vuohenputkea lauteilla jälkilämmössä kuivattavaksi. Säästääpä sitten talviaikaan väkirehun syötössä. 






Syksy ja sen hitaus ja hiljaisuus saa myös inspiroitumaan ihan uudella lailla. Olen jo pitkään lämmitellyt Anttia ajatukselle, että ryhtyisimme tekemään yhdessä videoblogia. Hiljalleen isäntäkin on alkanut lämmetä ajatukselle. Mikäli tämä uusi hankkeemme tulee toteutumaan, niin jo etukäteen saatan luvata, että mitään kovin virkeää ja pirtsakkaa tuskin saamme aikaiseksi. Vasaranpaukutusta, höntyileviä metsäläiskakaroita, elämää eläinten kanssa, luonnonilmiöiden pällistelyä ja laahaavaa dialogia sitten sitäkin enemmän. Että kiinnostaisiko?





Mainiota maanantaita ja uutta viikkoa!