Olen ryhtynyt opettelemaan leivän leivontaa taannoin vintiltämme löytyneeseen Kukkolan emännän taikinajuureen. Elvyttäessäni ainakin satavuotiasta ja vuosikymmeniä eristämättömällä vintillä lojunutta juurta saatoin ehkä hieman höyrähtää.
Juurinoviisina en ollut ollenkaan varma, mitä olin tekemässä, ja sötkötin vanhaa taikinankikkaraa jos jonkinnäköisiin jauhoihin ja vesimääriin. Lopulta hyppysissäni oli noin kymmenkunta purnukallista taikinavelliä, joita kiikutin aamusta iltaan ympäriinsä, aina mahdollisimman lämpöistä paikkaa etsien. Huomasin Antin katseessa jonkinlaista tutkimatonta huvittuneisuuden ja hulluksileimaamisen sekamelskaa, kun hän eräänkin kerran hyppäsi autoon aikeenaan lähteä kauppaan, ja minä juoksin perässä tossut läpsyen ja mylvien, että älä-vaan-lähde-kaahaamaan-sillä-yhtään-mihkään-mun-juuret-on-siellä-lämmittelemässä!
Taikinatölkkejä hoivatessani ja ulkoiluttaessani unohdin pariksi päiväksi täysin, että olin heittänyt myös vanhaa taikinaa sisältävän tiinun pohjalle hieman luomujauhoja ja lämpöistä vettä. Eräänä päivänä sitten ihan uteliaisuuttani kurkistin unohdettuun puukiuluun ja kas, juuri oli villiintynyt kuplimaan ja paisumaan! Kaavin sen tiinun pohjalta kiireesti talteen, ja siitä tuli kuin tulikin se hapanjuuri, jota olen nyt ryhtynyt käyttämään.
Olen nyt pariin otteeseen leiponut vehnäleipää osapuilleen tätä ohjetta mukaillen. En ole mikään leipuri. Yleensä kun olen yrittänyt tehdä leipää milloin milläkin ohjeella, on lopputulos ollut sen sorttinen, että sitä olisi voinut nakertelun ohella käyttää vaikka lyömäaseena tai työkaluna, mikäli vasara on päässyt hukkumaan. Hapanjuurella leivotussa leivässä koostumus on kuitenkin ihan täydellinen, mausta puhumattakaan ja leipurista huolimatta.
Mitään hätäisen ihmisen hommaa hapanjuurileivonta ei ole, ja siinä sen hienous pitkälti piileekin. Kiireessä ja hosuen siitä saa aikaiseksi vain sutta ja sekundaa. Hitaus on hyvästä. Nopeassa nykymaailman menossa hitautta tulisi vaalia aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.
Syksy on suosikkivuodenaikani. Eikä vähiten siksi, että se on portti hitaampaan rytmiin, verkkaiseen aikakauteen kiireisen ja odotetun kevään ja eloisan kesän jälkeen. Syksyllä kukaan ei kummeksu, jos haluat möllöttää mökissäsi kehräämässä tai kurkkuja purkittamassa, tai vaikkapa nysväämässä satavuotiaan taikinajuuren kimpussa. Ihmisillä on taas ihmisten kiireet. Harvoin kukaan enää syksyllä tai talvella soittaa huolissaan todetakseen, että kävisit sinäkin jossain joskus, ettet höperöidy. Ja voi kuulkaa rakkaat. Se juna meni jo.
Ihmisten juttuja on toki meilläkin syksyisin, paljon. Pitää korjata satoa, keittää, säilöä, kuivattaa, tölkittää. Pitää huolehtia polttopuista, joita ei kesällä ehtinyt. Kiireellä ei kuitenkaan ole syksyn toimissa sijaa. Kaikki tuli hanurin alla sienijahtiin yrittäneet tietävät, että mitään ei löydy, ennen kuin hukkaat metsässä ajantajusi ja ehkä myös suuntavaistosi. Lisäksi paras saalis löytyy, jos et alkujaankaan lähde liikkeelle sienestyshousut jalassa, ja parhaimmillaan unohdat korinkin kotiin. Silloin päädyt vuorenvarmasti palaamaan metsästä paidanhelma kanttarelleja ja mustatorvisieniä pullottaen. Kiireessä et saa sieniä, vain hirvikärpäsiä kotiinviemisiksi. Niitä saat toki joka tapauksessa, mutta se ei harmita läheskään niin paljoa, jos kaivat niitä päästäsi samalla, kun mutustelet sienisoppaa.
Syksy on meillä ihmisten juttujen lisäksi täynnä myös eläinten juttuja. Talven heinävarastoja täytyy ryhtyä kartoittamaan, ja syyskerinnät alkavat. Villakanien talvirehuihin on vielä sopiva sauma niittää apilaa ja vuohenputkea lauteilla jälkilämmössä kuivattavaksi. Säästääpä sitten talviaikaan väkirehun syötössä.
Syksy ja sen hitaus ja hiljaisuus saa myös inspiroitumaan ihan uudella lailla. Olen jo pitkään lämmitellyt Anttia ajatukselle, että ryhtyisimme tekemään yhdessä videoblogia. Hiljalleen isäntäkin on alkanut lämmetä ajatukselle. Mikäli tämä uusi hankkeemme tulee toteutumaan, niin jo etukäteen saatan luvata, että mitään kovin virkeää ja pirtsakkaa tuskin saamme aikaiseksi. Vasaranpaukutusta, höntyileviä metsäläiskakaroita, elämää eläinten kanssa, luonnonilmiöiden pällistelyä ja laahaavaa dialogia sitten sitäkin enemmän. Että kiinnostaisiko?
Mainiota maanantaita ja uutta viikkoa!
Oi, vau Sanni sä sait sen juuren onnistumaan! Onnea onnea. Mulla on leivän leivonnan suhteen ihan sama juttu. "Normaalilla" reseptillä homma menee pieleen siinä lisää jauhoja 7 dl tai tarpeen mukaan kohdassa. Entä jos ei tiedä mikä on tarpeen?! :D Mutta hapanjuurella onnistuu aina. Kysymys, paistamiseen liittyen: riittääkö se tuon ohjeen 200 astetta ja 35 min että ohjeen leipä kypsyy sisältä hyvin? Sun leivät näyttää ihanan vaaleilta ja ihan kypsiltä mun silmään mutta ootko pitänyt pidempään kun 35 min? Mä olin hapanleipäkurssilla ja siellä ohjeistettiin että 250 astetta ja 20min ja sen jälkeen 220 ja toiset 20min. Mun leivistä tulee aika tummia niin, mutten ole uskaltanut kokeilla muutakaan ettei menisi pieleen..
VastaaPoistaJuu, on kyllä aika hieno fiilis, ja tuo homma tosiaan koukuttaa :) Tuo kuvan leipä on ensimmäinen vedos ja taikinaa oli vähän turhan vähän vuokaan nähden, joten se jäi tuollaiseksi vähän lituskaksi. Hyvin on kypsynyt tuolla ohjeella että ensin kuumentaa uunin ja sitten leivät lisätessä laskee 200 asteeseen. Aikaa en ole kyllä niin kellon kanssa katsellut, olen saattanut pitää vähän ylikin tuon 35 minuuttia ja katsellut että pinta alkaa rusehtaa ja kumista koputellessa. Nyt kun tein noihin vuokiin tuplataikinalla eilen uudet leivät, niin paksumpi leipä jäi inasen verran liian pehmoiseksi, raa'aksi ei kyllä jäänyt. En tiedä sitten, kannataisiko pidentää paistoaikaa vaiko nostaa asteita :D Testailut jatkukoon!
PoistaKun olisikin aikaa ja tietoa kokeilla (vaikka hidastahan tuo homma silti olisi).. 😅 Itse olen vielä siinä vaiheessa että vasta suunnittelen juurentekoa, joskus hamassa tulevaisuudessa.. Hienosti olet kyllä onnistunut! :)
VastaaPoistaIhan nollatiedoilla minäkin lähdin liikenteeseen, Google on ystävä :D Vaikka nyt kun on hetken tuon juuren kanssa touhunnut ja tutustunut niin tuntuu, että nuo todellakin ovat ihan oman "luontoisiaan" kaikki tyynni, ja sen oman juuren kanssa venkslaamisen ja toimivat niksit oppii vain kokeilemalla. Mielenkiintoa juurileivonnasta ei kyllä puutu, vaikka välillä se hieman turhauttaakin :D
PoistaTässäkin on niin ihan ajatus ja maailma. Jo se tieto, että juuri on talon vanhaa perua, on <3
VastaaPoistaOlen miettinyt, että liekö tuo juuri oli tarkoitettukin jättää vintille jonkun löydettäväksi, kun se oli tuonne tuollaisenaan jätetty! Toinenkin tiinu vintiltä löytyi, mutta se on pesty. Niin tai näin, onhan se jotenkin erityistä leipoa taas talon vanhaan perintöjuureen :)
PoistaVideoblogi kiinnostaisi erittäin paljon! -Lotta
VastaaPoistaOi, kiva kuulla! Katsotaan, saisimmeko tämän vlogiprojektin alkuun tuossa lokakuussa. Ilmoittelen, mikäli saamme aikaan jotain julkaisukelpoista :D
Poista