Kesän viimeinen kuukausi alkaa, ja sen merkeissä palataan jälleen Suuntana omavaraisuus -sarjan kimppuun. Heinäkuun postaus jäi meikä-mantsuurialaisella välistä, joten kuulumisissa riittää kuromista.

Jos et ole aiemmin seurannut blogia, aiemmat sarjan postaukset löydät Suuntana omavaraisuus -tunnisteen alta. Muiden sarjaan tässä kuussa osallistuvien blogilinkit löytyvät tämän postauksen lopusta.




Nyt ollaan taas siinä pisteessä kesää, kun pää sanoo että vastahan oli juhannus, mutta kalenterin mukaan syksy kolkuttelee jo ihan kulman takana. Onneksi on vielä elokuu aikaa ja syksylläkin kerkiää.

Harmaan torpan emäntä antoi hyvän vinkin: kannattaa kaivaa talvella ja keväällä otettuja valokuvia esiin ja ottaa nyt vastaavia kuvia samoista paikoista. Ennen ja jälkeen -kuvia katselemalla muutoksen huomaa konkreettisesti jos tuntuu siltä, ettei mikään ole edistynyt.

Toisen hyvän vinkin bongasin Facebookista vanhojen talojen kunnostusryhmästä. Joku kehotti ripustamaan pienen vihkon roikkumaan vaikka eteiseen oven pieleen. Aina jonkin työn valmistuttua se kirjataan vihkoon. Ylös kirjoitetaan vain ja ainoastaan valmiit etapit, eikä missään nimessä pitäis tehdä -listaa. Listaa voi sitten aina silmäillä heikkoina hetkinään kun tuntuu, että kaikki on vaiheessa. Vinkki oli tarkoitettu remonttihommiin, mutta sitä voi hienosti soveltaa myös tällaisiin laajempiin projekteihin, kuten esimerkiksi elämään. Pitänee hilpaista vihko-ostoksille.




... ja jälkeen.


Tomaatit ennen...



... ja jälkeen.


Kasvihuone maaliskuussa, 50 kilometrin päässä kotoamme...

Kasvihuone toukokuussa...



... Ja nyt.


Emäntä ennen...

... ja jälkeen.


Tämänkertaisen yhteispostauksen teema on sään ja omavaraistelun suhde. Aiheesta voisi kirjoittaa kirjaksi asti, sillä tällaisessa elämäntavassa kaikki tehdään säätilan kanssa käsikynkässä kulkien. Vallitsevaa säätilaa ja sen muutoksia tuijotetaan alituiseen, ja tulevia kelejä yritetään parhaan taidon mukaan ennustaa ja ennakoida.

Nyt meillä on ollut kaksi todella kuivaa ja haastavaa kesää peräjälkeen. Tänä vuonna vesiosuuskunta laittoi heinäkuussa viestin, että vesitilanne on heikko ja vettä kehotetaan säännöstelemään ja käyttämään harkiten. Puutarhakasvien kastelu kiellettiin ehdottomasti.

Ne pienetkin sadepilven hattarat, jotka sadetutkissa ovat näyttäneet lipuvan Pirkanmaan yli, eivät ole vahingossakaan osuneet tämän puolen hehtaarin plantaasimme ylle puoleentoista kuukauteen. Olen tuijotellut taivaalle ja seurannut, kuinka tummat pilvet menevät ohi oikealta ja vasemmalta. Meillä on pihassa porakaivo, mutta en ole edes vaivautunut kurkkaamaan sen vesitilannetta. Kaivovedet tällä alueella ovat niin arseenipitoisia, ettei niitä suositella käytettäväksi edes löylyvetenä. Kasteluvedestä raskasmetalli kertyy vihanneksiin, joten kaivoveden käyttö kasvimaan kastelussa ei todellakaan houkuttele.

Meidän kotitarveviljelystemme pelastus on ollut oma ranta. Rantapätkämme on tiheää ja ryteikköistä vesijättömaata, joten veden kanto käsipelillä ei sieltä onnistu. Päätimme investoida painevesiautomaattiin, joka pumppaa järvestä vettä puutarhaletkuun. Niin monesti kun olemmekin mananneet pientä järveä ja sen suojaisia poukamia, johon näin kesäaikaan noin puolet Suomen hyttyskannasta tuntuu hakeutuvan lisääntymään, on sen läheisyydessä kiistatta myös hyvät puolensa.




Onnistuin perin mystisesti kadottamaan kamerani laturin, joten satokuulumisista kirjoitan vielä paremmin, kunhan saan kameraan virtaa kuvatakseni todistusaineistoa. Lehtikaalieni selviytymistarinasta olen kuitenkin sen verran innoissani, että haluan jakaa sen kanssanne saman tien.

Olen vuosien mittaan lannistunut kaalien kasvatuksen suhteen siitä syystä, että niihin tuntuu aina iskevän jokin tuholainen. Tänä kesänä laitoin kuitenkin kasvamaan muutaman lehtikaalin, ihan vain siitä syystä, että keväällä söin ystäväni kokkaamaa lehtikaalilla höystettyä pastaa ja ihastuin ikihyviksi.

Eipä mennyt kauaa, kun kirpat iskivät kaaleihini. Tajusin kiinnittää ongelmaan huomiota vasta, kun lehdet oli jo syöty pitsimäisiksi. En elätellyt enää suuriakaan toiveita kaalien selviytymiselle, mutta päätin kuitenkin viimeisenä oljenkortena kokeilla kotitekoista torjunta-ainetta, vanhaa kunnon nokkosvettä.


Luonnonmukainen torjunta-aine nokkosista:

Saavillinen nokkosia
Kuumaa vettä

Silppua nokkoset varsineen ja lehtineen päivineen ämpäriin. Ämpäri saa tulla täyteen.
Kaada nokkosten päälle kuumaa vettä piripintaan. Painele vielä nokkoset upoksiin.
Jätä nokkoskeitto hautumaan vähintään vuorokaudeksi, mielellään pariksi.
Kastele kirppainvaasion vallassa olevat kasvit muhineella nokkosvedellä kauttaaltaan.
Lorottele vettä huolella myös lehtien alapinnoille. 

Toista käsittely tarpeen vaatiessa.


Tein lehtikaaleille nokkosvesihuuhtelun pariin kertaan, ja sen jälkeen olen kastellut kaalit tavalliseen tapaan huolella myös lehtien päältä kastellen, jolloin muutamat sinnikkäimmät kirpat ovat huuhtoutuneet pois. Nokkosvesi tehoaa myös muihin kasvituholaisiin. Viikon verran houtunut nokkoskäyte toimii myös erinomaisena lannoitteena (ellei kastelija pyörry prosessin aikana, tuoksu on nimittäin aika huumaava)!



Miten muut omavaraisuusbloggaajat ovat luovineet kuivuuden kanssa? Täältä se selviää: