Aiemmin tänä kesänä tapasin pitkästä aikaa äidin puolen sukulaisiani, kun mummani ja serkkuni ajelivat 'Lahest' käymään äitini luona Hämeenkyrössä. Lapsena vietin lähes kaikki loma-aikani mumman ja papan luona Äinäällä, jossa he asuivat aivan metsän keskellä pienessä hirsimökissä, eläen hyvin pitkälti omavaraisessa taloudessa.

Nyt pappa on kuollut, mumma muuttanut kaupunkiin ja mökki myyty. Monet mieleenpainuvimmista lapsuusmuistoistani sijoittuvat kuitenkin tuonne Iso-Äiniön metsikköön. Nykyään minulla ja mummalla riittää paljon jutunjuurta elämäntavasta, joka oli hänelle vuosikymmenten ajan arkipäivää, ja josta näin jälkikäteen huomaan itsekin omaksuneeni yhtä sun toista.

Iso-Äiniön mökillä mumma leipoi leivät aina itse tuvan suuressa leivinuunissa. Muistan noista ajoista sen, että talvipakkasilla minä ja pari vuotta vanhempi serkkuni kipusimme uuninpankolle tekemäämme peittopesään loikoilemaan metsästä nappaamamme villikissan Mirrin kanssa, kun mumma paistoi leipiään ja uuni hohkasi lämpöä. Nyt kesällä nähdessämme mumma kertoi, että hänellä oli vanha taikinajuuri, johon hän tapasi aina leipänsä leipoa. Sittemmin hän oli hävittänyt juuren, kun pappa sairastui ja leivän hankkiminen kaupan hyllyltä alkoi tuntua ainaista leipomista paremmalta ratkaisulta.

Siinä samalla harmitellessani vanhan ja arvokkaan taikinajuuren hävitystä muistin vanhan taikinatiinun, jonka löysin jokin aika sitten töllimme vintiltä. Tiinu oli yhä pesemätön, ja sen reunoilla ja vanhoissa kapustoissa oli lastuiksi kuivunutta vanhaa taikinaa. Ajattelin, että mumma jos joku tietää, voisiko tuosta vuosikymmenet vintillä lojuneesta muinaisjäännöksestä herätellä vielä uuden taikinajuuren.

Mumma tuumasi, että ilman muuta. Taikinalastuja raaputetaan irti, liuotetaan lämpimään veteen ja ruokitaan pienellä määrällä jauhoa. Jos juuri elää, alkaa seos vuorokauden kuluessa kuplia ja kohota. Vanhat taikinajuuret voivat säilyä toimintakykyisinä tiinun reunoilla vuosikymmeniä.




Eräs jonkin matkan päässä asuvista naapureistamme on varttunut tällä kylällä ja mökkeilee edelleen vanhassa kotitalossaan vaimonsa kanssa. Hänellä on jo sen verran ikää, että hän muistaa lapsuudestaan edelleen töllimme ja sitä hallinneen päätalon omistajat. Hän on kertonut, että töllimme rakennettiin aiemmin päätaloa asuttaneen vanhan Kukkolan pariskunnan mökiksi, kun sukupolven vaihdoksen myötä tilan isännän puikkoihin hypännyt vävypoika Kalle nai Kukkolan tyttären ja muutti tämän kanssa päätaloon. Kun uusi isäntä päätti myöhemmin lohkoa ja myydä maat ja päätalon, jäi tämä Kesärannaksi nimetty mökki Kallen pojan asuintaloksi, ja Kukkolan tilan irtaimistoa siirrettiin tänne talteen uusien asukkaiden tieltä.

Niitä peruja ovat varmasti myös iänkaiken vanha tiinu. Ja sen sisältämät taikinakököt.

Nii että mitä meinaat tehdä, kysyi Antti kun kerroin, että aion raapata tuota sata vuotta vanhaa taikinaa irti vintillä pölyttyneestä tiinusta ja koittaa elvyttää siitä itselleni taikinajuuren. Selitin löydöksestäni riemuissani kuin olisin löytänyt taloomme jemmatun kulta-aarteen. Antti tuntui pohtivan lähinnä sata vuotta vanhaa leivänkänttyä ja potentiaalista ruokamyrkytystä. Tiinu oli kumminkin hyvin suljettuna vintillä, taikina näytti siistiltä eikä missään näkynyt hiiren mentävää koloa. Se riitti minulle.




Raaputin kuivunutta taikinasipsiä noin kämmenellisen irti tiinusta ja kapustoista purkkiin ja lisäsin päälle kädenlämpöistä vettä. Kun taikina oli liuennut, annoin sille mumman ohjeen mukaan noin saman tilavuusmäärän vettä ja ruisjauhoa, kunnes taikina oli paksua ja vellimäistä.

Suljin purkin kannen ja laitoin purnukan lämpimän vesihauteen kanssa tekeytymään. Tovi sitten tilannetta kurkatessani huomasin, että purkissa kuplii! Juuri saa muhia kokonaisuudessaan vuorokauden, siihen mennessä sen pitäisi olla kohonnut ja kupliva, mikäli vanha juuri ottaa vielä toimiakseen. Meni syteen tai saveen, kerron myöhemmin, kuinka uuden vanhan lemmikkini kanssa käy!

Parhaassa tapauksessa pääsen pian leipomaan Kukkolan tilan vanhasta leipäjuuresta, ja jostain syystä olen jo ajatuksestakin aivan täpinöissäni. Jos projekti onnistuu, puuttuu minulta enää leivinuuni ja talvipakkasilta suojaava pesä uuninpankolla. Entisiä villikissoja meillä sentään on omasta takaa.






Tällä videolla näkyi olevan vielä ohjeet vanhan taikinajuuren elvytykseen:




Jos teillä kokeneemmilla taikinajuurileipureilta löytyy tietoa tai niksejä, olisin kiitollinen leivontavinkeistä ja juuren hoivaamisesta. Myös oman uuden juuren tekemiseen liittyvät niksit kiinnostavat. Sellainen on nimittäin ehkä tässä innostumisen ikeessä pakko väsätä itse, jos homma ei  Kukkolan muorin juuren kanssa nyt otakaan onnistuakseen.

Kuplivaa viikkoa kaikille!