Kun äitini jäi kesälomalle ja ilmoitti olevansa innokas ottamaan lapsia yökylään, aloimme isännän kanssa pohtia, ettemme olleet aikoihin tehneet mitään kivaa kaksistaan. Kun odotin esikoistamme, teimme sopimuksen, että pidämme kahdenkeskisestä ajasta kiinni ja järjestämme ainakin kerran kuussa aikaa tuijotella toisiamme silmiin.

No, se päätös meni ihan kivasti sitten. Olemme viettäneet aikaa kaksin, mutta "kerran kuukaudessa" onkin ollut todellisuudessa "kerran vuodessa".

 Nyt kun tilaisuus tarjoutui, päätimme, että voisimme ottaa yhden illan rentoilun merkeissä. Kotoa pitäisi tosin häipyä, sillä täällä emme malttaisi ihan vain röhnöttää kun kumminkin joku ihan pikku homma sattuisi silmään ja siinä sitä taas mentäisiin. Eli mitä keksitään? Kaupunkiin, syömään, juomaan ja maleksimaan? Ehei, menee vaikeaksi (ja kalliiksi). Muistin nähneeni taannoin jossain mainoksen täällä Teiskossa, tarkemmin ottaen Kaanaassa sijaitsevasta Tuulentien tilasta. Sijainti keskellä kaunista maalaismaisemaa, aittamajoitus, pieni kahvila aamupalatarjoilulla ja kotieläimiä. Huokeat hinnat, lyhyt matka ja paikallista yrittäjyyttä. Koiravieraatkin olivat tervetulleita! Vaikutti täydelliseltä.

Tiedustellessani aittojen varaustilannetta sain nopean vastauksen, että Obelix-aitta olisi vielä vapaana lauantaille. Heti kättelyssä meiltä tiedusteltiin myös erikoisruokavalioista ja allergioista aamiaisen suhteen.





Helteisen lauantain iltapäivänä saavuimme Kaanaaseen. Isäntäpari toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi. Asetuttuamme meille varattuun aittaan päätimme piipahtaa Lato Caféssa. Nautiskelimme pullakahvit terassilla seuraillen samalla pihamaalla touhuavia tilan eläimiä ja pääskysiä, jotka suhahtelivat räystään alta päidemme yli pyydystämään hyönteisiä peltojen yltä. Kahvittelupaikaltamme aukeni upea näkymä tilan viljelysmaille, jossa viljeltiin muun muassa täysin torjunta-aineetonta mansikkaa.






Emäntä Anne kertoi, että kaikkia tilan eläimiä saa käydä vapaasti katsomassa ja rapsuttelemassa, ainoastaan villisika-aitaukseen ei passaa tunkea sormiaan. Eipä olisi tullut kyllä mieleenkään moinen kun näimme, kuinka tehokkaasti possut imuroivat kovakuorisia hedelmiä ja vihanneksia töpselikuonoihinsa. Tarkkailimme villisikojen touhuja ja tonkimista pitkät tovit ja mietimme, että niin kiehtovia kuin nuo jättimäiset ja kunnioitusta herättävät röhkijät olivatkin, ei niihin ihan äkkiä tekisi mieli törmätä marjastusreissulla (täällä Teiskossakin villisikoja elää metsissä pitkin poikin).

Eläinten ihmettelyn lisäksi tilan pieni ja viihtyisä pihasauna, upealla paikalla metsässä sijaitseva grillikota sekä nuotiopaikka olivat myös majoittujien vapaassa käytössä. Lapsia varten pihalla oli myös liukumäki, trampoliini, keinuja ja muuta mukavaa, ja mietinkin, ettei Tuulentie olisi pöllömpi paikka vierailla joskus lasten kanssa.

Itse majoitustilat oli tehty 200-vuotiaisiin vilja-aittoihin. Hämyisissä aitoissa oli helteestä huolimatta viileää ja valaistus niissä oli järjestetty mukavan tunnelmalliseksi. Aittojen yhteydessä oli yhteinen keittiö, jonka jääkaappia, mikroa, kahvinkeitintä ja astioita sai vapaasti käyttää.






Satuimme valitsemaan minilomaviikonloppumme niin, että seudulla järjestettiin jonkinlainen koirakoulutus ja meidän lisäksemme molemmissa muissakin aitoissa majoittui koira-asukkaita. Seinänaapurissamme oli niin ikään rescuetaustainen koira, jota "leirielämä" tuntui myös hieman jännittävän. Koirien muutamia yöllisiä seinänrakojen läpi käytyjä sananvaihtoja lukuunottamatta nukuimme ilmavassa ja viileässä aitassamme kuin tukit hyvän saunan ja nuotiolla nautitun iltapalan päälle.

Aamupalan olimme sopineet yhdeksäksi. Hiippaillessamme unenpöppöröisinä aamupalalle Latokahvilaan tilan emäntä Anne toivotteli meille aurinkoisena hyvää huomenta tiskin takana. "Toivottavasti tykkäätte mannapuurosta mansikkahillolla, se on noista meidän omista mansikoista tehtyä hilloa". Tarjolla oli myös herkullisia tilalla leivottuja leipiä ja tuoretta kahvia. Ah.

Aamupalaa lähdimme sulattelemaan pienelle kierrokselle eläinten luokse. Emäntä lähti henkilökohtaiseksi oppaaksemme ja esitteli meille tilan vuohet, myskiankat, kanat, kainuunharmas-lampaat ja kanit. Hevoset nauttivat aamuheiniään laitumella tien toisella puolen. Juttua eläimistä riitti, on aina yhtä ihanaa päästä turisemaan sellaisten ihmisten kanssa, joiden arki pyörii myös pitkälti eläinten ympärillä ja joille niiden hyvinvointi on sydämen asia. Tuulentien isäntäparista huokui aito välittäminen ja eläinrakkaus.






Kaikista tilan ihanista eläimistä sydämeni vei mennessään viikon vanha villisikaporsas, joka touhotti pikkuinen kärsä uteliaasti vipattaen kärryssä navetan edustalla. Pieni porsas oli ollut oikea yllätysvauva, jonka emo ei ollut ottanut pientä huolehtiakseen ja jonka tilan isäntä oli saanut pelastettua viime hetkellä sika-aitauksesta. Huonossa kunnossa ollut pikkuporsas oli otettu keinoruokintaan, ja viikossa siitä oli kuoriutunut oikein vilkas ja puuhakas pikku nysä-putte. Paino sanalla nysä, sillä natiainen ei ollut maitotölkkiä suurempi.

Pikkupossu ahmi maidonvastiketta ahnaasti paijailun lomassa. Syötyään kyllikseen sen silmät alkoivat lupsua ja se alkoi möyhentää uneliaana päiväunipaikkaa pieneen heinäpesäänsä. Onneksi tilalla oli näytekappaleita minkä kokoinen sienestäjän kauhu tuosta vauhtiraidoitetusta söpöliinistä muutamassa kuukaudessa kasvaa, sillä muuten olisin saattanut hipsiä tilalta kotiin vähin äänin possu taskussani.







Tuulentien tila on paikka, jonka lämminhenkisyys, välittömyys ja maanläheisyys jäivät lähtemättömästi mieleen. Sinne kannattaa lähteä jo paikan itsensä vuoksi leppoisan viikonlopun viettoon, mutta pitkä matka siitä ei ole myöskään piipahtaa vaikkapa patikkaretkellä Helvetinjärven kansallispuistossa tai Muroleen kanavaa ihmettelemässä.

Kahvila palvelee joka päivä klo 10-18 vielä 11.8. asti. Kahvilassa ja tilapuodissa käy vain käteismaksu, ja koska käteistä meille ei tälle reissulle sattunut mukaan, sain tilan kielen mennessään vievästä mansikkahillosta hyvän syyn tehdä vielä päiväretken tilalle lasten kanssa ennen sen sulkeutumista talviteloille.