Hupsista, blogitauko venyikin odotettua pidemmäksi. Ensin meinasin sanoa olleeni liian kiireinen kirjoittamaan, mutta se olisi kukkua, sillä vaikka viime viikot ovatkin olleet touhuntäyteisiä, ei kiireestä ole ollut tietoakaan. Ilmeisesti sitä voi siis olla myös liian kiireetön kirjoittamaan.
Tällainen lähes kesy pikkuvarpunen on hyörinyt pihallamme jo viikon päivät. |
Tämä on se vuodenaika, kun luonnossa ja puutarhassa kaikki kukkii.
Olen elonmerkkejä näyttävästä ja selvästi kehityskelpoisesta rohdostarhastani erityisen iloinen siksi, että kanat ovat tärvelleet lavankaulustarhan. Satoa sieltä ei ole tänä kesänä tulossa kuin jokusia hassuja juureksia ja muutama valkosipuli. Tietysti turhautti, että keväällä tuli tehtyä turhaa työtä. Mutta toisinaan tulee, minkäs teet.
Myös villivihannesosastolla olen kokenut ajoittaisia turhautumisen hetkiä. Isännällä kesä on kiireisintä sesonkia töiden suhteen, ja minä olen ollut paljon keskenäni kotona lasten kanssa. En tiedä miten teillä muilla, mutta tällä meidän orkesterilla ei ainakaan lähdetä ihan tuosta noin vain puskiin rämpimään hyttysten syötäväksi.
Kun minulle tulee stressi, vaikka vain pienikin, en nuku. Kun ei nuku, ei pää toimi ihan täydellä teholla. Asiat, jotka ovat loppupeleissä aika mitättömiä eivätkä lainkaan valvomisen arvoisia, saavat väsyneessä mielessä ihan liian suuret mittasuhteet. Siitä tulee helposti kierre.
Nukuttuani muutaman viikon huonosti seisoin rantaryteikössä aamulla puoli kuudelta kuuntelemassa korpin raakuntaa ja mietin, että on tämäkin. En kai nyt tosissani ole porskuttanut kolmea viikkoa muutaman tunnin pätkittäisillä yöunilla murehtiessani epäonnistunutta papusatoa ja kuivaamattomia vuohenputkia! No en tietenkään, en varsinaisesti. Mutta kun väsymys, kierre ja liian suuret mittasuhteet.
Siellä rannassa tönöttäessäni ja väsymyksestä sirrittävin silmin sumuista järveä tuijottaessani tajusin, että kaiken pahan alku ja juuri tässä(kin) unettomuussekoilussa oli vanha ja viheliäinen tuttuni, sisäinen suorittaja. Jotkut tekevät päivät palkkatöitä, pyörittävät illat omaa yritystä ja hoitavat siinä sivussa vähintään kolmea termarin kokoista mukulaa sanoen, että siinähän ne ohessa menevät keskenään leikkien. Ja minä pöljä mietin, että missä mättää, kun en kykene samaan. Kun oikein psyykkaan itseni siinä-ne-menee-sivussa -mielentilaan, kyntää joku ennen pitkää naama edellä nokkospuskaan, syöttää pikkusiskolle kanankakkaa tai saa nokkamukista vasemman koukun ja oikean suoran silmäänsä. Niinä hetkinä lipsun miettimään, että joku tässä ei mene ihan yks'yhteen, jotain teen väärin.
Mutta hitot teen. Meillä on ollut älyttömän hauska kesä, pois lukien ne öiden unettomat hetket kun olen soimannut itseäni aikaansaamattomuudestani. Olemme pistäneet aamusta lasten kanssa musat soimaan ja jorailleet kahdeksan kertaa putkeen esikoisen lempibiisiä, JVG:n Ikuista vappua. Väsyneenä ja miettien, että jotain-muutakin-ehkä-pitäis, mutta näin kukaan ei ainakaan telo itseään.
Eilen illalla, kuten joka ilta, teimme Venlan kanssa eläintenhoitokierroksen. Lapsi osaa annostella jokaiselle elikolle rehut itse ja koki vielä henkilökohtaiseksi kunniakseen laittaa Narsu-kanillemme kippoon itse porkkanan. Vielä hetkeä ennen puolta yötä lähdimme viemään koiria iltapissalle. Venla tuijotteli tien pientareita, osoitteli kasveja ja huuteli, että äiti, tuossa on nokkonen, se polttaa jos sitä koskee. Äiti, tuossa on mesiangevvo, siinä on sääkylääkettä. Tuossa on maitohoosma. Sitä voi syödä. Mennäänhän sitten hiljaa suon laitaan, ettei villieläimet pelästy?
Kun minulla on kiire murehtia unettomina öinä huonoa äitiyttäni ja kaikkia aikaansaamattomuuksiani, tulee kolmevuotias kertomaan minulle kasvien nimiä ja valistamaan, kuinka kurkiperhettä ei saa säikyttää pois suon laidalta. Vaikka ajoittain tunnenkin, että kaikki menee munilleen, ei silti ehkä oikeasti menekään, kun noita ihania naperoita hetken malttaa kuunnella.
Tänään esikoinen pyysi aamupalan jälkeen jälleen Ikuista vappua ja Robinia ja kuopus säesti vieressä Buu-ka, Buu-ka, Robbarin Boom kah-biisin tahtiin.
Bailasin mukana sydämeni kyllyydestä. Yksivuotiaamme twerkkasi vaippapylly hytkyen, kolmevuotiaalla on hämmästyttävä nuottikorva ja mielettömät tanssimuuvit. Minulta unohtuivat myllätyt pavut ja keräämistään odottelevat villiyrtit.
Eilen kitkin tomaattien varkaita ja vahdin ulkoammeessa helteessä vilvoittelevia lapsia, kun Antti tyhjäsi lampolan pihattoa ja kärräsi pehkua tulevalle kasvimaalle. Kun tuuli puhaltaa tietystä suunnasta, haisee kämpässämme avoimen ikkunan läpi pöyhitty lampaan kakka.
Paska haisee ja banjot soi, joku vessassa vaikeroi. Tänään vessassa vaikeroija oli esikoisemme, joka valitti, etten osannut taitella vessapaperia samalla lailla kuin isi.
Näin se menee elämä, "mitään" tekemättäkin!
VastaaPoistaNiinpä, kuinkahan kävisi jos alkaisi vielä jotain tehdäkin :D
PoistaSe sisäinen suorittaja! Eräs opiskelukaverini aikanaan sanoi osuvasti, että tietyn oppitunnin päättyminen oli aina kuin olisi hakannut päätään seinään ja ai miten hyvältä tuntuu kun lopettaa sen. Pätee minusta aika monessa suoritustilanteessa. Itsekin olen nukkumisen suhteen kovin stressiherkkä...
VastaaPoistaMukavalta kuulostaa arkenne, ei ole mitään vikaa minusta siinä, että perushommat tulee hoidettua ja lapset kasvavat kunniottamaan elämää (ja eläimiä). Se on iso juttu.
Iloista vappua! :)
Olipa osuvasti sanottu! Kuvaa fiilistä kyllä hyvin. Stressiherkkyys nukkumisen suhteen on rasittavaa, ja ainakin meillä sukuvika.
PoistaHauskaa vappua sinnekin, täytyyköhän kaivaa tekonenät ja ilmapallot esiin?! :D
Sukuvika se on meilläkin...
PoistaIlman muuta kaivetaan, liika kuvioiden kumartelu on tylsää. :D Kuten muumit, aina voi myös jättää eilisen puuron huomiseksi ja syödä tänään pannukakkua. Ja joskus juhlistaa 'syntymättömyyspäivää'. :)
Lasten ja imeväisten suusta se totuus tulee julki :)
VastaaPoistaKolmevuotiaan viisauksia kuunnellessa ei välillä voi kun hämmästyä. Ja ottaa opikseen :)
PoistaOletko kokeillut yöllä kirjoittaa kynä-paperi-tekniikalla ylös asiat, jotka huolettaa - ja mitä itse voi niille tehdä ja milloin - ja kirjoittaa myös, että juuri nyt keskellä yötä en kyllä kykene tekemään asialle mitään 😅 Ja lopuksi asiat, joista on kiitollinen juuri nyt. 5 huolta ja 5 kiitollisuuden asiaa. Minulla tämä auttaa yllättävän hyvin. Ja nimenomaan kynällä vihkoon ja vihko sen jälkeen kassin suojaan ☺️ Kokeile, jos muu ei auta. Minä olen monena yönä kirjoittanut myös, kuinka hölmöä on tällaisesta asiasta murehtia ja perustellut sen paperille ja samalla itselleni 😁 Ja on auttanut 👌
VastaaPoistaJa mikä on oikeasti tärkeämpää kuin olla hyvä äiti ja tarjota lapsilleen hyvä lapsuus? Ei mikään! Hienoa sinä, ja papuja saa kyllä kaupastakin! Mulla pavut eivät edes nousseet maasta ja kasvimaa on melkoinen viidakko - ei siis kasviksista vaan ihan niitä luonnon itsessään sinne kasvattamia, joiden kasvuvoimaa olen vain ihmetellyt - ja kasvisten olematonta voimaa kummastellut 😅 ja nyt pulpahti mieleen, olisikohan siellä jotain villiyrttiä, jota voisin hyödyntää 😁
Ihania kesäpäiviä teille 😘
Kiitos vinkistä, täytyypä ottaa käyttöön jos unettomuus taas palaa! Tuota olen välillä itsekin valveilla pyöriessäni pohtinut, että hittoakos noille asioille tässä keskellä yötä voin :) Asioiden kirjoittaminen ylös kuulostaa vielä paremmalta konstilta, siinä saa ikään kuin ulkoistettua systeemistään huolet ja murheet.
PoistaSinäpä sen sanoit, ei mikään. Kasvimaan rikkaruohoviidakosta kannattaa ainakin nokkosen siemeniä katsella nyt sillä silmällä, ne ovat suurin piirtein ravinnerikkainta tavaraa mitä luonto voi tarjota ja nyt on niiden satokausi! Mulla on kasvimaalla nokkosviidakko ja ajattelin, että niitä täytyy nyt kerätä. Onpahan talvella sitten jotain mitä mutustella oman kasvimaan satona :D
Nyt vaan suoritus pois!! Kukaan ei suorita perhehärdelliä, yritystä ja mahtavia kehittäviä harrastuksia samaan aikaan tehokkaasti hymyssä suin ;). Sellainen illuusio vain tulee helposti. Tunnistan kuvauksistasi tuon raskaimman pikkulapsivaiheen, mikä on itsellä - onneksi - takana. Luulen, että tekevillä ihmisillä siihen latautuu erityisen suuren paineet, kun ei vaan saa tehtyä, vaikka pitäisi ja toisaalta haluaisikin. Ehdit sitten myöhemmin, kun perhetilanne antaa mahdollisuuden ja aikaa keskittyä. Koeta siis vain tehdä se, minkä jaksat ja uskoa, että ei muutkaan jaksa yhtään sen enempää eikä tietysti vertailu ole mitenkään järkevää. Helpommin sanottu kuin tehty, että pitäisi yrittää nauttia tässä ja nyt - itselläni se oli tuossa vaiheessa tosi vaikeaa, mutta pakottamalla olen yrittänyt opetella sitä. Nyt jo aika armollisena itselleni suon täysin mitään tekemättömiä kausia, koska juuri niistä syntyy inspiraatio johonkin seuraavaan juttuun. Paljon tsemppiä, parempia unia ja ihania kesäpäiviä!
VastaaPoistaKiitos Pilvi tsemppaavasta kommentista <3 Noinhan sen juuri pitäisi mennä, ja viimeisen vuoden olen koittanut kovasti paiskia oman pääni kanssa asian sisäistämiseksi. Ajatukset yrittävät vaan lipsua aina vaivihkaa vanhoihin, pinttyneisiin uriinsa, ja yleensä sen hoksaa vasta siinä kohtaa kun suoritusvaihde on jo päällä. Nyt onneksi tuntuu, että mieli on taas keveämpi ja unikin maistuu paremmin.
PoistaIhania kesäpäiviä myös sinne, loppukesän pimenevät illat sun muut ovat pian täällä, jihei!
Ihanaa vappua! Olen melkein vähän kateellinen kanoistasi :D nimittäin mun kanat eivät ole päässeet tuhoamaan mitään tänä vuonna ja siltikään kasvimaa ei näytä tuottavan mitään satoa. On paljon kivempi kun tietää mikä on syynä ja mitä voi tai voisi parantaa ensi vuonna. Mutta yhtä kaikki nauttikaamme taidoista mitä osaamme vaikkemme aina onnistu tai aina jaksa käyttää kaikkia taitojamme :)
VastaaPoistaHehe, ihanasti ajateltu, enpä olisi itse ärsytyksissäni hoksannut ottaa tuollaista katsantokantaa asiaan :D Ihan totta puhut, nautitaan osaamisestamme, tai ainakin kovasta yrityksestä, eikä kaiken tarvitse aina mennä niin justiinsa.
Poista