Kun muutimme töllille reilu pari vuotta sitten, oli haitallinen vieraslaji, jättipalsami, valloittanut suuren osan pihastamme. Jättipalsami on siitä viheliäinen seuralainen, että se on tuskallisen tehokas lisääntymään, ei ole nökönuuka kasvupaikkansa suhteen, valtaa muiden kasvien elintilan ja kilpailee voittaisasti pölyttäjistä muiden kukkien kanssa.

Aloitin systemaattisen työn sen hävittämiseksi niittämällä ja kitkemällä. Jos jotain positiivista tuosta joutomaiden valloittajasta voi sanoa, niin sen, että se on vain yksivuotinen ja hauraat juuret kiinnittyvät vain kevyesti maan pintaan.

Viime kesän loppuraskauden hormonihuuruissa jättipalsamin nyhtäminen oli hyvä konsti purkaa turhautumista yön valoisina tunteina, kun Nukku-Matti päätti ottaa minusta lomaa. Kitkin yöt läpeensä niin, että mokoman kasvin olisi voinut kuvitella olevan tukalan olotilani alkulähde.

Siinäpä muuten ilmainen vinkki: kun joku oikein kovasti vatuttaa, kitke vieraslajeja. Kiukku on oikein suunnattuna tehokas voimavara, ja näin kunnon kyrsiintymisellä saa ainakin jotain konkreettista hyvää aikaan.




Kyselin viime alkukesästä vinkkejä jättipalsamin toimiviin hävitystapoihin, ja sainkin monia hyviä vinkkejä. Suositeltu tapa kitkentäjätteen hävittämiselle oli polttaminen, mutta äärimmäisen kuivan kesän vuoksi polttorovion sytyttäminen ei tullut kyseeseen. Myös hautaamista syvälle maahan käytetään, mutta kuinka käy, jos joku joskus keksii alkaa kääntää maata ja nostaa syvällä olevat siemenet takaisin pintaan?

Permakulttuurin perusperiaatteisiin kuuluu ajatus, että jokainen ongelma sisältää myös ratkaisun siemenen. Jouduimme hakemaan osan lampaistamme pois laitumelta keskellä kesää erään sattumussarjan seurauksena. Lampaiden lyhyeksi jäänyt laidunkesä harmitti etenkin lampaiden vuoksi, mutta myös siksi, että ostoheinäkaudesta tulisi tavattoman pitkä.

Ryhdyin niittämään jättipalsamiviidakkoa viikatteella ja lampaat hoitelivat niittojätteen. Kanat alkoivat kuhista ihmetyksekseni lammasaitauksessa aina ruokinta-aikaan. Meni hetki hoksata, että nehän kärkkyivät jättipalsamien siemenkotia!

Toinen permakulttuurin olennainen perusperiaate on olemassa olevien resurssien mahdollisimman laajamittainen hyödyntäminen. Lampaiden ja kanojen kohdalla tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei niitä valjasteta pelkästään vain munien- tai villantuotantoon, vaan niiden luontaisista taipumuksista otetaan mahdollisimman monipuolisesti hyöty irti. Tapauksessa Jättipalsami niillä oli tärkeä rooli kasvijätteen hävittämisessä. Myös palsamin mokomat päätyivät hyötykäyttöön eläinten ravinnoksi. Siitä saimme edelleen lantaa, jonka avulla taas parannamme maata ja tuotamme ruokaa ihmisille ja eläimille. Bä-däm, homma kiertää. Kuten pikkuveljeni tapaa usein todeta, elämä kulkee sykleissä.





Kuvat entisestä jättipalsamipellosta on otettu eilen. Vanhalla vieraslajitantereella kukkivat nyt puna-ailakit, koiranputket, harakankellot, kurjenpolvet, leinikit ja jopa pikkuiset lemmikit. Jättipalsamin kimpussa riittää hommaa vielä moniksi vuosiksi, jottei jopa seitsemän metrin päähän siemeniään sinkoileva kiusankappale pääse valloittamaan lupaavasti kukkivaa joutomaata takaisin. Pidän silmiä hivelevää näkyä kuitenkin jo erävoittona.

Pölyttäjätkin tuntuvat viihtyvän luonnontilaisessa joutomaapuutarhassamme. Puutarhuroinnin filosofiaani kuuluu, että mahdollisimman laaja osa tontistamme saa säilyä luonnontilaisena täällä viimeisen päälle trimmattujen kesämökkipihojen keskellä.

Joskus, ihmisten toiminnan vuoksi, luonnontilaisuus ja monimuotoisuuden ylläpitokin vaatii kuitenkin hitusen verran apua.





Helpoin konsti osallistua talkoisiin vieraslajien hävittämiseksi on poimia kukkakimppu. Pienen pieni farmi -blogi haastoi kaikki mukaan lupiinihaasteeseen. Haasteen ideana on poimia mahdollisimman iso kimppu lupiineja iloksi omaan maljakkoon tai vaikka kylään viemisiksi. Ennen siementen kehittymistä luonnosta pois kuleksimasta kerätty komealupiinin kukka ei pääse levittämään siemeniään luontoon, joten kukkakimppuja poimimalla voi estää merkityksellisesti kasvin leviämistä.

Itse aion osallistua lupiinihaasteeseen aloittamalla keruun naapurimökkimme tien pientareelta. Jättipalsamista tiluksillamme aletaan pikkuhiljaa päästä eroon, joten lupiineja tänne ei enää todellakaan kaivata! Monet vielä puolustavat lupiineja pientareiden kaunistuksena, mutta ainakin omaan silmääni hentoisten, pohjoisten kukkalajien verhoamat niityt ja pientareet ovat monin verroin kauniimpaa katsottavaa.