Mainiota huhtikuuta! Vaikka tänään onkin 1.4., säästän teidät aprillipiloilta. Niiden sijaan on aika kertoa jälleen Suuntana omavaraisuus -sarjan kuukauden kuulumiset.

Aiemmat sarjan postaukset löydät täältä:


Ensin tiedotteet. Suuntana omavaraisuus on joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina ilmestyvä kirjoitussarja, jossa on mukana komea liuta omavaraisemmasta elämästä kiinnostuneita bloggaajia. Sarjassa kukin bloggaaja kertoo tahollaan suunnitelmistaan omavaraisuusasteensa nostamiseksi, kuin myös edistyksestä ja vastoinkäymisistä, joita projektien toteutus tuo mukanaan. Linkit muiden sarjaan osallistuvien bloggaajien uusimpiin teksteihin löydät postauksen lopusta.



Sääennuste on lupaillut mukavan lämpöisiä kevätilmoja, vaikka öisin mittari vielä miinukselle meneekin. Tunnemme olevamme vähän kuin juoksuspurttiin lähtijät lähtötelineissään pamausta odotellessa.

Kunhan lumi sulaa, täytyy meidän ensitöiksi rakentaa isompi komposti. Kompostiin pääsemme tyhjäämään eläinten pehkut sekä pesemään ja kalkkimaalaamaan niiden asumukset. Kalkkimaalaus toimii samalla empiirisenä kokeena, sillä aiomme sutia sitä myöhemmin myös maakellarimme seiniin. Maan sulamista odottelee niin ikään myös liuta erinäisiä aitausprojekteja, joista tärkein olisi lammaslaitumen aidat villapallojen tulevalla kesätyömaalla.

Tiedättehän, kaikkea sellaista säätöä ja puhdetta, jotka täytyisi saada alta pois, jotta asiat lähtisivät etenemään.




Työturvallisuus ennen kaikkea, vai miten se meni.






Edistystäkin on tapahtunut. Nokialla vanhan kotimme pihalla kevät oli edennyt jo ihan eri sfääreihin, kun täällä mini-Siperiassa, jossa asumme. Isäntä pääsi siis viikonloppuna purkamaan kasvihuoneen. En ole vielä uskaltanut käydä kurkkaamassa, kuinka monta vanhaa ikkunalasia on säästynyt ehjänä kuljetuksesta, sillä kotitiemme muistuttaa tätä nykyä enemmän vastakynnettyä perunapeltoa kuin kulkuväylää.

Kävin jo toiveikkaana tutkimassa tulevaa kasvihuoneen paikkaa pellolta tulevan vihannestarhan vierestä, mutta hankikannon pettäessä upposin lähes polvea myöten lumeen. Pystytystalkoita saadaan siis vielä tovi odotella.







Taimikasvatukset edistyvät hitaasti mutta jokseenkin varmasti. Erityisesti tomaatit olisivat selvästi kaivanneet lisävaloa läntisen puolen ikkunan taimihyllyssä. Osa taimista on kitukasvuisia ja muutama tomaatin alku kasvoi koulinnan jälkeen niin honteloiksi hujopeiksi, että sain koulia ne toistamiseen syvempiin purkkeihin istuttaakseni varret syvemmälle multaan. Koen esikasvatusasioiden olevan silti hyvällä tolalla, sillä kaikki taimet ovat kuitenkin vielä hengissä ja olosuhteisiin nähden hyvinvoivia. Aiempina keväinä olen tähän mennessä onnistunut saamaan suurimman osan kylvöksistäni hengiltä, joten toivoa selvästi on!


Rohto- ja tarhasalkoruusuja sekä siperiannukulaa

Punahattuja ja väriminttua


Tämänkertaisen postauksen teemaksi ehdotettiin, että osallistujat listaisivat lempi inspiraationlähteitään omavaraisuusteemaan liittyen.

Myönnettäköön, että olen melko huono kollaamaan Youtubea uusien innostuksen lähteiden löytämiseksi. Näitä kahta kuitenkin vahtaan ahkerasti:

Charles Dowding - Charlesin olen maininnut blogissa ennenkin. Tämä harmaahapsinen brittiherrasmies viljelee no-dig -metodilla uskomattoman hienoa puutarhaansa ja jakaa taituruuttaan Youtube-kanavallaan.

Talasbuan - Omatoiminen pariskunta asuu off grid -tilalla Jämtlannissa opetellen omavaraisuustaitoja laidasta laitaan. Monipuolisen osaamisen lisäksi näissä videoissa ihastuttaa se, että videot ovat suorastaan hämmentävän kauniita katsella.


Suoranaisia omavaraisuusopuksia kirjahyllystäni ei löydy, mutta muutamasta kirjasta olen saanut valtavasti inspiraatiota omatekoisempaan ja kohtuullisempaan elämään. Muutamia vinkkejä:

Kaarina Davis - Kaarinan kirjat Irti oravanpyörästä ja Toisinnäkijän päiväkirja ovat  teoksia, joihin palaan tämän tästä uudelleen. Kirjoja voi tilata suoraan Davisilta itseltään hänen nettisivujensa kautta. Samasta osoitteesta löytyy myös hänen luonnonläheistä elämäntapaa käsittelevä bloginsa (www.kaarinadavis.com).

Kiehtovat Kotieläimet - Tämän Kirsi Haapamatin hurmaavan kirjan luin ihan hiljakkoin ja tykkäsin vietävästi. Kirjoittaja elää kaikenkirjavan eläinlauman kanssa pienellä maatilalla ja pohtii teoksessaan havaintojaan ja eläinten sielunelämää. Monet hänen kirjassa esiinnostamansa huomiot kuulostivat todella tutuilta!

Vanhat konstit kodinhoitoon - Christina Struttin kaunis ja kivasti kirjoitettu kirja on paljon enemmän, kuin vain kodinhoidon opas. Kemikaalipihien ja luonnonmukaisten arkivinkkien lisäksi siitä löytää paljon niksejä mm. puutarhanhoitoon, säästeliäisyyteen, kierrätykseen ja vanhan korjaamiseen.


Televisio meillä ei varsinaisesti näy, joten olen usein auttamattoman pihalla telkkaritarjonnasta sekä siitä, mitä hyviä puutarhaohjelmia minulla menee ohi. Tanskalaista maajussia emme kuitenkaan missaa koskaan, vaan katsomme isännän kanssa Areenasta joka jakson.

Ja loppuun vielä erinomaisimmat inspiraation lähteet, eli muiden sarjaan osallistuvien blogit! 

Urban Farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/04/mita-maa-merkitsee-ruuantuotannolle-ja.html

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/04/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-3.htmlTsajut https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-3/

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/04/hyotytarhan-suunnittelu-omavaraisuus.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/?p=1918

Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/04/hektinen-huhtikuu.html

Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/04/suuntana-omavaraisuus-3-osa.html

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/04/2019-suunnitelmien-eteneminen-14.html

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/04/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-3.html

Sorakukka https://sorakukka.com/?p=159

Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/04/01/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-3-esikasvatus

Maatiaiskanasen Elämää https://maatiaiskananen.blogspot.com/2019/04/varikasta-omavaraistelua.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/04/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-3.html

Palokankaan pientila https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/04/yhteispostaussarja-suunnitelmien.html?

Alussa oli Vehkosuo https://vehkosuo.blogspot.com/2019/04/saajarki-ja-jaa-sarki.html

Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogi https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/04/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=508

Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/?p=1948

Villa Koira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/03/kevat-keikkuen-tulevi-ja-pari-muutakin.html

Mrs Sinn https://mrssinn.blogspot.com/2019/03/pienin-askelin-with-small-steps.html

Torpan Tyttö http://torpantytto.com/2019/03/31/huhtikuu-kevatta-kohti

Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/04/01/omavaraisuuteen-liittyva-kirjallisuus/

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/polyttajapenkkisuunnitelma-etenee-lumesta-huolimatta/

Saman otavan alla https://www.samanotavanalla.fi/?p=1975

Caramellia https://caramellia.fi/huhtikuun-kirjavinkit/

Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2019/03/kohti-omavaraisempaa-elamaa-osa-3.html

Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=1366