Vappu eli valpurinpäivä tunnetaan nykyisin parhaiten työväen juhlana, mutta sen juuret ulottuvat Suomessa syvälle kansanperinteeseen. Maaseuturahvaan vappuun kuului monia karjaonneen ja sen suojeluun liittyviä tapoja. Siinä saattoi olla myös pieniä, aprillipäivämäisiä vivahteita: lähimmäisiä hoopotettiin ja jekutettiin pyytämällä esimerkiksi perättömiä palveluksia tai puhumalla muuten vaan puutaheinää. Ainakin etelä-Pohjanmaalla naiset juoksivat ympäri kyliä tiu'ut helmoissaan ja reitin varrella väijyvät kyläläiset heittivät vettä heidän päälleen. Tällä tavalla edistettiin tulevan kesän maidonsaantia. Vapusta alkoi "pikkukesä", joka kesti juhannukseen saakka, ja jonka aikana talonväen tuli saada tehdyksi kaikki toukotyöt.

Kun luen näistä vanhoista ja hauskoista, osin jo unohtuneista vanhan kansan tavoista, mietin usein, mistä ne ovat mahtaneet saada alkunsa. Minkälainen päättelyketju on lopulta johtanut siihen, että hassusti pukeutuneet naiset + kilikellot helmoissa + vesisaavien kanssa vaanivat kyläläiset = hyvin lypsävä lehmä? Tiedä häntä, mutta riemua entisajan vappukekkereissä on varmasti piisannut!

Valpurista, kuten monista muistakin juhlista, tavattiin myös ennustaa tulevan suven säätä. Viileä vappu tiesi kylmää kesää. Samaa enteili myös se, jos hyttysiä alkoi näkyä jo ennen vappua. Jos näihin ennusmerkkeihin on uskominen, meille on tulossa helkutin vilpoinen kesä, sillä jokailtainen hyttysenmetsästys ennen nukkumaanmenoa on jo muodostunut rutiiniksi torpassamme.




Valpurista on tavattu aloittaa myös toukotyöt. Otimme pienen varaslähdön ja puuhastelimme viikonlopun hommia alta pois, jotta saamme raivattua aikaa uusille.

Mutta mistä näitä projekteja oikein tulee?! Vielä talvella ja keväällä oli kyllä kovat puheet, että tänä keväänä otetaan sitten rauhallisemmin. Tätä olen koittanut toitottaa itselleni (ja muille) joka käänteessä. Että jos ihan rauhassa rakennetaan se kasvihuone ja ilman kiirettä kerin tuosta noinniin pari lammasta. Löysin rantein voisin myös kärrätä kottikärrytolkulla palanutta hevosenlantaa kasvimaille ja ihan vähän vaan tuosta tyhjentää ohimennen karsinoita. Ja jos, rakas, voisit nakutella mulle kymmenen linnunpönttöä, mutta älä pidä mitään kiirettä, otetaan lunkisti vaan. Ai, jossain välissä täytyy viedä ja tuoda lapset 70 kilometrin päähän mummolaan ja takaisin, mutta ei hätää, eihän me tässä jäniksen selässä olla, hehheh.

Ihan vailla hoppua ripustin myös ne rauhassa rakennetut linnunpöntöt ja niinikään rauhassa myös vähän tipuin puusta sitä tehdessäni. Mukeltaessani alas puun oksan ympäri kiertynyt ripustusketju heilautti pöntön mojovalla heijarilla kylkiluideni väliin. Kylkeni ja arvokkuuteni kokivat kolauksen, mutta muuten selvisin ehjänä.






Kasvihuoneen uudelleenkasaukseen tulikin pari muuttujaa. Alkuperäinen kasvihuone oli mallia seinä-, mutta sopivaa seinänvierustaa meiltä ei näiltä tiluksilla löytynyt.

Olen hillonnut töllin vanhoja ikkunoita ulkovarastossa, ja suunnitelmamme oli nikkaroida kasvarille takaseinä noista vanhoista ikkunoista. Viimeviikkoisella työmaallaan Antti oli kuitenkin nähnyt ihastuttavan, harjakattoisen kasvihuoneen ja sai siitä päähänpinttymän. Kasvarin rakennussuunnitelma muuttuikin lennossa.

Uuden suunnitelman kasvihuoneesta tulee seitsemänneliöinen. Se on vanhaa suurempi, mutta onneksi vanhoja ikkunoita on tallessa sen verran, että niistä riittää lisämateriaaliksi. Runkopuut on kaikki pelastettu sieltä sun täältä rakennustyömailta, joista ne olisivat päätyneet hävitettäväksi, jos me emme olisi niitä sosialisoineet. Uutena täytyy hommata ainoastaan katon kennolevyt, sillä Antti päätti, että haluaakin käyttää sitä valokatteen sijasta. Vanhalle valokatteellekin tulee onneksi käyttöä, se päätyy palvelemaan tulevaisuudessa kanojen ulkotarhan kattona.





Lapsillakin on vähän omanlaisensa käsitys rauhallisesti ottamisesta. Esikoinen on nyt viikon ajan juhlinut yhtä aikaa pääsiäistä (joka meillä muilla meni jo), vappua (joka on nyt) ja syntymäpäiviään (helmikuussa). Juhlahumuun ujutetaan aika-ajoin myös minun syntymäpäiväjuhlani (jotka ovat lokakuussa). Eevi-kuopus, ikää yhdeksän kuukautta, oppi viikonloppuna kävelemään tuetta. Otti kaksi askelta, pyllähti pepulleen, nousi ylös ja marssi määrätietoisesti huoneen poikki.

Vaikka himmailu onkin toisinaan hankalaa, olen silti vakaasti päättänyt, että tänä kesänä raivaamme tilaa myös silkalle olostamme nautiskelulle. En aio asettaa mitään rimaa tai korkeita odotuksia elämämme kesälle, sillä kesästä tulee varmasti taas ihan tavallinen, odotuksilla tai ilman.

Mutta tavallinen on hyvä. Koko kesän niska limassa ryysimisen sijaan haluan varastaa ainakin pieniä hetkiä tavallisille kesäjutuille. Vaikkapa tehdä kauniina päivänä suunnittelemattoman kesäreissun johonkin kivaan paikkaan. Nukkua esikoisen kanssa taivasalla, hyttysverkon alla. Juoda aamukahvit terassilla ilman pakottavaa tarvetta kitkeä jotain. Pelata isännän kanssa muutaman erän sulkapalloa takapihalla pienessä punkkukikkarassa, kun lapset ovat lähteneet mummolaan.



Tervetuloa pikkukesä, valmiina ollaan! Oikein hauskaa vappua, 
toivottelee Kesärannan sekalainen seurakunta.