On kulunut pitkä tovi siitä, kun olen viimeksi päässyt päivittämään blogiin remonttikuulumisia. Viime kesänä kerroin, että Antti päätti napata härkää sarvista ja painui purkamaan yläkertaa. No, se lysti loppui kuitenkin lyhyeen, sillä ensimmäistä seinälevyä irrottaessaan tuli hän samalla purkaneeksi pahaa aavistamatta seinän myös eräiltä toisilta töllimme asukkailta. Seinärakenteiden väliin vaivalla kyhätty ampiaispesä sai kertaheitolla panoramanäkymän tulevaan kammariimme, ja Antti aika sutjakan lähdön kulkuluukun kautta takaisin alakertaan.

Nyt hieman naurattaa, että tuossa yllä linkkaamassani postauksessa haaveilin jouluksi valmistuvasta makuuhuoneesta. Intohimoisesti Game of Thrones -sarjaa seuraavana voisin todeta viimekesäiselle minälleni, että oh sweet summer child. Kaivan kuitenkin optimistikorini jälleen esiin ja totean, että ehkä ensi jouluna emme nuku enää koko perheen voimin yhdessä kahdenkymmenen neliön huoneessa, johon on ympätty yhteen läjään olohuoneen lisäksi nelihenkisen perheen makuuhuone, koko poppoon vaatekomero, säilytystilat, työhuone sekä lastenhuone kaikkine leluineen.




Nyt kun ampiaispesien asukkaista ei ole vielä pelkoa, on isäntä jälleen kömpinyt vintille purkuhommiin. Pintojen alta on tähän mennessä löytynyt vaikka mitä mielenkiintoista, kuten vanhoja postikortteja, karmivia nuken osia ja "miestenlehtiä" seitkytluvulta. Löytyipä sieltä myös nippu talon vanhan asukkaan Pentin kirjaamia, öh, muistiinpanoja vuodelta -54.

 Ties mitä jännää löydämmekään vielä, kun pääsemme kunnolla käsiksi lattioihin. Antti toivoi löytävänsä sieltä vanhan kätketyn aseen ja minä toivoin, ettei löytyisi ruumiita. Tai ylipäätään mitään kyseenalaisempaa kuin vanhat Nyrkkipostit tai mulkosilmäiset nuken päät.



All work and no play makes Jack a dull boy.


Katon päreet näkyivät olevan ilahduttavan hyvässä kunnossa. Ainoastaan siltä kohden, mistä jo kuntotarkastuksen perusteella tiesimme katon vuotaneen, oli katto päässyt hieman vettymään. Hyvin tuulettuvassa tilassa se oli päässyt kuitenkin hienosti kuivumaan. Pidemmälle purkaessamme saimme huomata, että kurkihirttä ei tölliin ole laitettu lainkaan. Vaan mitäpä siinä, tuntuupa tuo toimivan ilmankin!




Kulkukäytävän juoniminen yläkerran huoneisiin on edelleen vähän työn alla, sillä nyt katto on täysin eristämätön ja tarvittava eristekerros madaltaa "eteiskäytävää" vielä tuntuvasti lisää. Vaikka äitini kutsuukin meitä hobiteiksi, täytyisi jopa meidän kulkea kyyryssä, mikäli mielimme katon eristyksen jälkeenkin vielä päästä kammareihin asti.

Yllä olevasta kuvasta näkyy oviaukon alareunaa katsoessa, mille korkeudelle talon alkuperäisen hirsikehikon korkeus yltää (kuvassa on lautoja hirren edessä). Pohdimme pitkään, onko kyseessä ken ties jokin töllin pystyssä pysymisen kannalta oleellinen hirsipalkki, vai ylintä hirttä kenties purkaa lattian laskemiseksi. Näin meillä olisi mahdollisuus saada huonekorkeutta vähän lisää, kun tila madaltuu väkisinkin eristeiden vuoksi. No, tarkemmin asiaa tutkittuamme huomasimme, että tupajumit tai vastaavat alivuokralaiset, olivat ratkaisseet asian jo puolestamme. Palkki oli nimittäin katki, ja ohuen ja ehjän näköisen pintakerroksen alla syöty niin hienoksi puruksi, että hirren sai imuroitua sisältä ontoksi.

Vielä kaksi ja puoli vuotta sitten vastaavaa tuhoöttiäisten jälkeä nähdessämme menetimme suurin piirtein yöunemme. Nyt Antti huuteli minulle kattoluukusta hirttä tutkiessaan, että joo tää hirsi lähteekin näköjään ihan kaivamalla, johon minä olin vaan että ahhahhaa no voi kun kätevää. Eli terkkuja vaan sille kahden ja puolen takaiselle minälleni taas.




Olen kuitenkin vakuuttunut, että kiva siitä vielä tulee. Äitini on jo kovasti kysellyt yhdeksänkuista kuopustammekin hoitoon ja kunhan raaskin antaa niin toivon, että sen myötä pääsisin apukäsiksi välipohjan eristeiden lappaamiseen. Emme ole viettäneet isännän kanssa kahdenkeskistä aikaa yhdeksään kuukauteen. Pitääköhän olla huolissaan, kun ensisijaiset haaveeni romanttisesta parisuhdeajasta on päästä lapioimaan lemmittyni kanssa purua, hiirenkakkaa, tissilehden palasia ja vanhoja kenkiä välipohjasta.

Ruusukimput, kynttiläillalliset on vaan sou läst siisön. Ja ainahan voimme laittaa Barry Whiten soimaan lapioimisen taustalle.