Siellä sun täällä ihmiset postailevat kuvia ensimmäisistä versoavista nokkosista ja kukkivista krookuksista. Meillä ei ole ollut vielä pelkoa moisesta! Pihamaa ja kotitie ovat sellaisessa kunnossa, että siellä olisi järkevintä edetä luistimet jalassa. Tasapainoilua ja kaikenmaailman kikkailua rakastavat vuohet ovat ainoita, jotka ottavat vallitsevat olosuhteet hauskana haasteena. Mitä lipoisamman lumikökkäreen ne onnistuvat löytämään kiivettäväkseen, sitä hulvattomampi meno.

Moni on bongannut myös kevään ensimmäiset paluumuuttavat joutsenet, ja siitä riemusta mekin olemme onneksi saaneet osamme. Antti tietää, että odotan joutsenia ja kurkia keväisin kuin kuuta nousevaa. Niinpä hän kiirehti heti sisälle huikkaamaan, kun oli ulkohommissa ollessaan kuullut joutsenten huudon. Kirmasin ulos villatakin helmat lepattaen ja yritin paikantaa, minne suuntaan joutsenten ääni liikkui. Hetkeä myöhemmin laulujoutsenpari lehahti suoraan pääni yläpuolelta. Ne kaartelivat rantakoivikkoa myötäillen hetken verran ja laskeutuivat sitten kotijärvemme jäälle toitottamaan ja levittelemään siipiään. Olin aivan tohkeissani siitä, että sain nähdä kevään ensimmäiset joutseneni juuri tässä kotijärvellämme. Ei varmasti mene enää kauaa, kun kurjet seuraavat perässä ja asettuvat jälleen soitimelle suojärven rannoille.






Lumien sulamista odotellessa yritämme tehdä alta pois sellaisia huomiotamme vaativia kevätpuhteita, joille ei enää välttämättä myöhemmin liikenisi niin paljoa aikaa. Tällä viikolla meidän olisi määrä käydä purkamassa ja siirtämässä edelliseen kotiimme lojumaan jäänyt kasvihuone.

Muutakin nikkarointipuuhaa riittää. Isäntä on nakutellut uutta, toimivampaa porttia lammashakaan edellisen vinksahtaneen tilalle. Tai oikeastaan tarhassa ei ole hetkeen koko porttia enää ollutkaan. Toissa syksynä uuhien laitumeltapaluusta riemastuneet pässipojat kirmasivat aitauksesta kirjaimellisesti raamit kaulassa, ja siitä pitäen portti oli pitkään sidottuna kiinni koiran remmillä ja parilla paalinnarulla. Tarhan siivouksen yhteydessä portinkuvatus ja pätkä aitaa piti purkaa, jotta mahduimme ajamaan Avantin tarhaan sisään. Väliaikaisratkaisuksi koko portin kohta paikattiin kiinteällä aidalla, ja nyt olemme saaneet puoli vuotta parkourata itsemme aidan yli aina tarhaan mieliessämme. Entistä ehompi portti helpottaa taas elämäämme kummasti.





Pihamme pikkulinnut ovat selvästi jo kevätmielellä. Ne kiertelevät jo ympäriinsä katsellen selvästi sillä silmällä otollisia pesäpaikkoja. Kun vasaroinnin makuun päässyt Antti tuskaili unohtaneensa hankkia salvan ja saranat lammasportin viimeistelyyn, ehdotin, että hän voisi valjastaa tarmonsa linnunpönttöjen rakenteluun. Isäntää ei tarvinut kahdesti käskeä, ja hän ilmoittikin tekevänsä heti kertarykäisyllä kymmenen pikkulinnun pönttöä ja sen oheen vielä rantaan laitettavan isomman pöntön telkkiä varten.

Joka kevät, kun kotirantamme edustalla oleva pieni poukama sulaa, ilmestyy siihen pari telkkäkoirasta kilpasille. Siinä ne nirisevät ja kuikuttavat, kunnes ennemmin tai myöhemmin saavat houkuteltua kiinnostuneen naaraan paikalle. Telkkien soidinmenot ovat viihdyttävää seurattavaa, jokakeväinen spektaakkeli, jota aina iloisesti odotan. Koiraat nahistelevat keskenään ja pistävät peliin parhaat muuvinsa ja naaras näyttää kaiken sen tohinan ja kukkoilun keskellä useinkin siltä kuin miettisi, että voi itku mitä pöljiä, luulevat niin olevansa. Miten ihmeessä minä tähän tilanteeseen päädyin? Vaikutelmasta huolimatta hauskasti ketkuttelevien koiraiden charmi on pettämätön. Olisi ihana juttu, jos rannassamme vehtaavat telkät innostuisivat pöntön myötä perheenperustamispuuhiin tuohon meidän rantaryteikköömme. Tällä videolla erään voitokkaan telkkäkoiraan mallikelpoinen taidonnäyte.

Myös pikkulintuja toivomme pihalle pesimään. Vaikka kotimme ympärillä kasvaa myös vanhaa metsää josta luonnonkoloja yhä löytyy, on pesäpaikoista kova kilpailu. Etenkin tällaisina aikoina, kun monet pikkulintukannat ovat helisemässä pesäpaikkojen puutteessa, on linnunpöntöistä niille suuri apu. Pihapiirissä pesivistä pikkulinnuista on myös meille hyötyä. Vaikka moni suomalainen ihannoikin asumista järven rannalla, tuntuu se välillä omasta näkövinkkelistäni hieman ylimainostetulta. Järvien läheisyyden vuoksi meillä on nimittäin kesäisin aivan julmetun paljon hyttysiä! Yksi kirjosieppopoikue voi popsia kahden viikon poikaskautensa aikana jopa toistakymmentätuhatta (!!!) öttiäistä, ja kesäkauden aikana pöntössä saattaa ehtiä kasvamaan useampi poikue. Jos kymmeneen pöntölliseen itikoita uppoaa kesän aikana ainakin se 150 000 verenimijää, saatan jo kiljua riemusta. Ihan omiin empiirisiin arvioihini perustuen se meinaa ainakin kymmenen prosenttia vähemmän kutisevia paukamia.






Esikoisen päikystä mukanaan tuoman kulkutaudin myötä olen hoivannut nyt kaksi viikkoa yskiviä, kuumeilevia ja räkää valuvia pilttejä. Yritän taltuttaa mökkihöperöitymistä aina kynnelle kyetessäni säntäämällä ulos aurinkoon. Ajoitus on osunut nappiin, sillä saan pidettyä hyvin kotitien kylähullun mainettani yllä hulmuilemalla vuohineni ja kissoineni pitkin raittia samalla, kun kesämökkiläiset ajelevat yhä useammin ohi mökkikauttaan valmistelemaan.