Taas on päästy kuun ensimmäiseen maanantaihin, eli Suuntana omavaraisuus -sarja jatkuu maaliskuun postauksella! Koska monilla isompiin projekteihin tarttuminen on vielä jäissä (kirjaimellisesti), päätimme porukalla, että tällä kertaa voisi olla hyvä sauma esittäytyä hieman paremmin. Minkälaisista lähtökohdista kukin omavaraistelija ponnistaa, ja keitä tekstien takaa oikein löytyy?
Ensin tiedotteet. Suuntana omavaraisuus -sarjassa huiman hieno porukka omavaraisuudesta kirjoittavia bloggaajia kertoo kukin tahoillaan omavaraisuusasteensa nostamiseen tähtäävistä projekteistaan, kaikkine edistyksineen ja takapakkeineen. Kirjoittajiin mahtuu laajalla skaalalla eri lähtökohdista ja erilaisin tavoittein varustautuneita ihmisiä, ja ensimmäisen kirjoituksen jälkeen mukaan on lähtenyt jokusia uusiakin tyyppejä. Linkit muiden kirjoituksiin löytyvät tämän postauksen lopusta.
Tämä tarina pyrkimyksistä kohti omavaraisempaa, omatekoisempaa elämää sijoittuu Tampereen maaseudulle Teiskoon. Kotimme Kesäranta on noin 60-neliöinen, 1920-luvulla rakennettu hirsimökki, joka tönöttää puolen hehtaarin tontillaan pienen järven rannalla, metsän keskellä.
Meidän tiemme tänne johti syksyllä 2016. Asuimme tuolloin lapsuudenkodissani, isopappani rakentamassa rintamamiestalossa Nokialla. Lapsuudessani seutu oli vielä täyttä maalaismaisemaa, mutta sittemmin metsää oli alkanut kaatua ympäriltä ja tilalle alkoi kohota talopakettiratkaisuja. Aloimme haaveilla muutosta vielä syvemmälle metsään ja luonnonrauhaan, paikkaan, jossa voisimme ryhtyä toteuttamaan haavettamme omatoimisesta elämästä.
Mieheni Antti oli haaveillut pitkään ryhtyvänsä uudisraivaajahengessä rakentamaan itse taloa. Minä puolestani rakastin vanhoja rakennuksia, niiden historiaa ja tarinoita. Isäntä ryhtyi perehtymään perinnerakentamisen saloihin ja innostus tarttui. Entäpä jos talon rakentamisen sijasta pelastaisimme kodiksemme vanhan mökin, ja siinä samalla auttaisimme säilyttämään pienen siivun mennyttä aikaa?
Kevään ja kesän 2016 aikana ehdimme kiertää toistakymmentä vanhaa taloa pohtien, löytyisikö niiden joukosta meille sopiva uusi koti. Aiemmin samana vuonna syntynyt esikoisemme Venla antoi etsintöihin oman lisähaasteensa. Kaksin olisimme varmasti sopeutuneet elämään vaikka minkälaisen kunnostustyömaan ja kaaoksen keskellä. Olimme kuitenkin hyppäämässä täysin uuteen ja tuntemattomaan sillä meiningillä, että tekemällä oppii. Samoilla ajatuksilla opettelimme myös vauvanhoitoa ja vanhemmuutta. Meidän piti siis puntaroida jatkuvasti voimavarojemme riittävyyttä, vaikkemme oikeasti tienneetkään mistään mitään.
Kun saavuimme Kesärantaan, tiesimme kumpikin saman tien, että se on tässä. Tuosta punaisesta torpasta tulisi meidän pienen perheemme uusi koti. Työtä vuosikymmenet lähes oman onnensa nojassa tönöttäneessä töllissä ja sen pihapiirissä riitti rutkasti enemmän, kuin mitä olimme suunnitelleet, mutta päätä pahkaa rakastumisella harvoin on mitään tekemistä järjen kanssa. Perinpohjaista ostotarkastusta tehdessä urakka paljastui vielä päällepäin näkyvää suuremmaksi, sillä mökin toisen puolen lattiarakenteet olivat läpilahot, ja oli syytä epäillä, että laho oli päässyt kiipeämään ainakin jossain määrin myös seinähirsiin. Neljä kuukautta kestäneen kunnostusurakan päätteeksi tölli oli asumiskelpoisessa kunnossa. Helmikuussa 2017 pääsimme muuttamaan.
Kesärannassa asustelee myös muita sorkakkaita. Kolme suomenvuohikuttuamme, Moona, Jallu ja Rebekka, toimittavat farmin oman ohjelmatoimiston virkaa.
Moona ja Rebekka ovat kumpainenkin neitsytlypsäjiä, joten vuohista saamme myös jonkin verran maitoa omiin tarpeisiimme. Näin talvisaikaan en ole kuttuja juuri lypsänyt, mutta kesäaikaan vuohien päästyä vihreälle maidontuotanto yleensä kiihtyy. Suuri haaveeni olisi opetella tekemään itse juustoja, sillä juustoa meillä tykätään syödä paljon ja monessa muodossa. Juustomaakariksi ryhtyminen olisikin siksi hieno askel omavaraisuusasteemme kohottamiseksi.
Mitäpä olisi kotitarvefarmi ilman muutamaa kanaa? Pihavajan toinen puoli toimittaa meillä kanalan virkaa. Kanaparvemme edustaa sekin suomalaista maatiaisrotua. Pääkukko Jaakoppi on tyrnävän kantaa, samoin kuin suurin osa kanoista, joskin joukkoon on eksynyt myös hämeenmusta kotkotin ja
yksi höntti silkkikana nimeltä Hönö-Hempukka. Kanoista saamme totta kai munia, mutta kiitos Hönö-Hempukan maanisen hautomavietin, putkahtelee parveen myös aika-ajoin jälkikasvua. Omalla takapihallamme kasvaneista kukoista saamme siis myös toisinaan lihaa pöytään ja koiranruuaksi.
Lain säätämän siipikarjan kiinnipitoajan kanamme asustelevat sisällä kanalassa, mutta koko muun osan vuodesta ne saavat elää vapaana pihallamme.
Tallissa vuohien kanssa majailee myös kaksi kaniamme Narsu ja Mölli. Narsusta kerin pehmeää angoravillaa sekoitettavaksi lampaanvillan kanssa. Haaveissani olisi jonain päivänä hiukan kasvattaa angorafarmiamme saadakseni villaa kerättyä hieman isompia määriä sekoitelankojen kehruuta varten. Mölli on leikattu kääpiökani, joka toimittaa ihan puhtaasti seuramiehen pestiä.
Farmin eläinten lisäksi nurkissamme pyörii kolme rescuetaustaista koiraa ja viisi niin ikään sieltä sun täältä pelastettua kissaa. Näillä karvapalloilla on kuitenkin niin vähän kytköksiä omavaraisuuteen, että heistä kerron enemmän toisella kertaa.
Puolen hehtaarin tontti tuo tällä eläinmäärällä tietysti omat haasteensa, sillä esimerkiksi omia laidunmaita meillä ei ole lainkaan. Kirjoitin taannoin postauksen siitä, kuinka me olemme konstailleet saadaksemme eläinten rehukuluja pienemmiksi. Löydät postauksen täältä.
Ensin tiedotteet. Suuntana omavaraisuus -sarjassa huiman hieno porukka omavaraisuudesta kirjoittavia bloggaajia kertoo kukin tahoillaan omavaraisuusasteensa nostamiseen tähtäävistä projekteistaan, kaikkine edistyksineen ja takapakkeineen. Kirjoittajiin mahtuu laajalla skaalalla eri lähtökohdista ja erilaisin tavoittein varustautuneita ihmisiä, ja ensimmäisen kirjoituksen jälkeen mukaan on lähtenyt jokusia uusiakin tyyppejä. Linkit muiden kirjoituksiin löytyvät tämän postauksen lopusta.
Tämä tarina pyrkimyksistä kohti omavaraisempaa, omatekoisempaa elämää sijoittuu Tampereen maaseudulle Teiskoon. Kotimme Kesäranta on noin 60-neliöinen, 1920-luvulla rakennettu hirsimökki, joka tönöttää puolen hehtaarin tontillaan pienen järven rannalla, metsän keskellä.
Meidän tiemme tänne johti syksyllä 2016. Asuimme tuolloin lapsuudenkodissani, isopappani rakentamassa rintamamiestalossa Nokialla. Lapsuudessani seutu oli vielä täyttä maalaismaisemaa, mutta sittemmin metsää oli alkanut kaatua ympäriltä ja tilalle alkoi kohota talopakettiratkaisuja. Aloimme haaveilla muutosta vielä syvemmälle metsään ja luonnonrauhaan, paikkaan, jossa voisimme ryhtyä toteuttamaan haavettamme omatoimisesta elämästä.
Mieheni Antti oli haaveillut pitkään ryhtyvänsä uudisraivaajahengessä rakentamaan itse taloa. Minä puolestani rakastin vanhoja rakennuksia, niiden historiaa ja tarinoita. Isäntä ryhtyi perehtymään perinnerakentamisen saloihin ja innostus tarttui. Entäpä jos talon rakentamisen sijasta pelastaisimme kodiksemme vanhan mökin, ja siinä samalla auttaisimme säilyttämään pienen siivun mennyttä aikaa?
Kevään ja kesän 2016 aikana ehdimme kiertää toistakymmentä vanhaa taloa pohtien, löytyisikö niiden joukosta meille sopiva uusi koti. Aiemmin samana vuonna syntynyt esikoisemme Venla antoi etsintöihin oman lisähaasteensa. Kaksin olisimme varmasti sopeutuneet elämään vaikka minkälaisen kunnostustyömaan ja kaaoksen keskellä. Olimme kuitenkin hyppäämässä täysin uuteen ja tuntemattomaan sillä meiningillä, että tekemällä oppii. Samoilla ajatuksilla opettelimme myös vauvanhoitoa ja vanhemmuutta. Meidän piti siis puntaroida jatkuvasti voimavarojemme riittävyyttä, vaikkemme oikeasti tienneetkään mistään mitään.
Kun saavuimme Kesärantaan, tiesimme kumpikin saman tien, että se on tässä. Tuosta punaisesta torpasta tulisi meidän pienen perheemme uusi koti. Työtä vuosikymmenet lähes oman onnensa nojassa tönöttäneessä töllissä ja sen pihapiirissä riitti rutkasti enemmän, kuin mitä olimme suunnitelleet, mutta päätä pahkaa rakastumisella harvoin on mitään tekemistä järjen kanssa. Perinpohjaista ostotarkastusta tehdessä urakka paljastui vielä päällepäin näkyvää suuremmaksi, sillä mökin toisen puolen lattiarakenteet olivat läpilahot, ja oli syytä epäillä, että laho oli päässyt kiipeämään ainakin jossain määrin myös seinähirsiin. Neljä kuukautta kestäneen kunnostusurakan päätteeksi tölli oli asumiskelpoisessa kunnossa. Helmikuussa 2017 pääsimme muuttamaan.
Minifarmi
Ensimmäinen asuinvuotemme kului aikalailla remonttien ja erinäisten nikkarointitöiden parissa. Koska tavan puolihehtaarinen omakotitonttimme ei todellakaan ollut mikään maatila, oli meidän tehtävä siitä sellainen. Toisena kesänä olimme saaneet kotieläintemme olot lokoisaksi ja vanhan pienen tallinkin fiksattua niin, että se palveli paremmin tarpeitamme.
Minifarmillamme asustelee maatiaisvoittoinen eläinlauma. Ulkovajan toinen puoli toimii lampolan pihattona, josta lampaillamme on ympäri vuoden vapaa kulku sisään ja ulos oman mielensä mukaan. Lampolassamme asuu tällä hetkellä yhdeksän villapalloa: Nuunu, Nana, Ansa, Bambi, Killi, Aprilli ja Kierosilmä-Sulevi ovat suomenlampaita, siskokset Ulpu ja Unni puolestaan ahvenanmaanlampaita. Lampaat ovat ensisijaisesti lemmikkejä, omia, henkilökohtaisia terapeuttejani, mutta toki saamme niistä myös villaa. Villasta opettelen kehräämään lankaa, ja tulevaisuudessa haluaisin uppoutua paremmin myös esimerkiksi huovutuksen saloihin.
Moona ja Rebekka ovat kumpainenkin neitsytlypsäjiä, joten vuohista saamme myös jonkin verran maitoa omiin tarpeisiimme. Näin talvisaikaan en ole kuttuja juuri lypsänyt, mutta kesäaikaan vuohien päästyä vihreälle maidontuotanto yleensä kiihtyy. Suuri haaveeni olisi opetella tekemään itse juustoja, sillä juustoa meillä tykätään syödä paljon ja monessa muodossa. Juustomaakariksi ryhtyminen olisikin siksi hieno askel omavaraisuusasteemme kohottamiseksi.
Mitäpä olisi kotitarvefarmi ilman muutamaa kanaa? Pihavajan toinen puoli toimittaa meillä kanalan virkaa. Kanaparvemme edustaa sekin suomalaista maatiaisrotua. Pääkukko Jaakoppi on tyrnävän kantaa, samoin kuin suurin osa kanoista, joskin joukkoon on eksynyt myös hämeenmusta kotkotin ja
yksi höntti silkkikana nimeltä Hönö-Hempukka. Kanoista saamme totta kai munia, mutta kiitos Hönö-Hempukan maanisen hautomavietin, putkahtelee parveen myös aika-ajoin jälkikasvua. Omalla takapihallamme kasvaneista kukoista saamme siis myös toisinaan lihaa pöytään ja koiranruuaksi.
Lain säätämän siipikarjan kiinnipitoajan kanamme asustelevat sisällä kanalassa, mutta koko muun osan vuodesta ne saavat elää vapaana pihallamme.
Tallissa vuohien kanssa majailee myös kaksi kaniamme Narsu ja Mölli. Narsusta kerin pehmeää angoravillaa sekoitettavaksi lampaanvillan kanssa. Haaveissani olisi jonain päivänä hiukan kasvattaa angorafarmiamme saadakseni villaa kerättyä hieman isompia määriä sekoitelankojen kehruuta varten. Mölli on leikattu kääpiökani, joka toimittaa ihan puhtaasti seuramiehen pestiä.
Farmin eläinten lisäksi nurkissamme pyörii kolme rescuetaustaista koiraa ja viisi niin ikään sieltä sun täältä pelastettua kissaa. Näillä karvapalloilla on kuitenkin niin vähän kytköksiä omavaraisuuteen, että heistä kerron enemmän toisella kertaa.
Puolen hehtaarin tontti tuo tällä eläinmäärällä tietysti omat haasteensa, sillä esimerkiksi omia laidunmaita meillä ei ole lainkaan. Kirjoitin taannoin postauksen siitä, kuinka me olemme konstailleet saadaksemme eläinten rehukuluja pienemmiksi. Löydät postauksen täältä.
Miljöö
Tölliä ja sen tiluksia ympäröi mitä upein luonto. Seutua täplittävät pienet järvet, joista monet ovat merkittäviä lintujärviä. Kintulammin luonnonsuojelualuekin on vain muutaman kivenheiton päässä.
Iso osa omavaraisuudestamme tulee luonnosta, sillä olen innokas sienestäjä, marjastaja ja villivihannesten kerääjä. Sitä silmällä pitäen paikka onkin suorastaan paratiisi. Omasta rannasta pääsemme myös kalastamaan, joskaan kalastukselle ei kaiken muun ohella ole jäänyt ihan niin paljoa aikaa, kuin olisin toivonut. Pilkillä olen silloin tällöin käynyt hakemassa kissoille evästä, mutta tulevaisuudessa olisi toiveenani kalastaa enemmän myös omaan pöytään.
Punaisen tupamme tiluksille rakennan kotitarvepuutarhaa permakulttuurin hengessä. Tähän projektiin pääsette varmasti tutustumaan lisää Suuntana omavaraisuus -sarjan edetessä, ja toki aiheesta löytyy tarinaa vanhoistakin postauksista, esimerkiksi Puutarha-tunnisteen alta.
Me
Minä, Sanni, olen aloitteleva luontoyrittäjä, kahden pienen lapsen äiti, metsissä haahuilija, osa-aikainen sekatoimistotyöläinen ja wannabe-farmari. Ollessani pieni, muutimme isäni vanhaan mummolaan Nokialle. Siellä luonto alkoi heti kotiovelta. Ollessani 5-vuotias naapuriin muutti tismalleen ikäiseni tyttö, josta tuli paras ystäväni. Hänen isänsä oli innokas metsämies, marjastaja, sienestäjä ja kotitarveviljelijä. Hän opetti meidät mukulat keräämään luonnon antimia ja nostamaan maasta perunaa. Kipinä luonnonläheiseen elämäntapaan ja asioiden itse tekemiseen syttyi minulle siis jo lapsuudessa.
Arkeni on kohtuullisen puuhakasta farmin, eläinten ja lasten kanssa, mutta vapaahetkinäni liikun luonnossa, luen ja kirjoitan. Erityinen intohimoni kohde ovat villiyrtit. Unelmoin siitä, että pystyisin kehittämään minimaatilastamme ja luonnonläheisestä elämäntavastamme kokonaisuuden, jonka avulla tienaisin myös elantoa perheelleni, niin suoraan maasta pöytään -ajatuksella kuin yritystoimintani kautta.
Mieheni Antti on pienyrittäjä ja käsistään kätevä monitoimimies. En edes lyö kermaa kakun päälle kertoessani, ettei kahdeksanvuotisen yhteisen taipaleemme aikana ole vielä tullut vastaan hommaa, joka Antilta ei hoituisi. Antti rakastaa tehdä töitä käsillään. Hänen salainen haaveammattinsa on puuseppä.
Luonteeltaan Antti on kuin suomenhevonen. Turhia hötkyilemätön, jääräpäinen, jäyhä, rehellinen, luotettava ja ahkera. Vaan kyllä hänelläkin tunteet toisinaan pirskahtelevat, esimerkiksi silloin, kun Ilves pärjää jääkiekossa.
Esikoistyttäremme Venla on kolmevuotias, kipakka, teräväpäinen, nokkela ja voimakastahtoinen tulisielu. Kuopuksemme Eevi on nyt kahdeksankuinen. Eevi on siskonsa kanssa täysin eri maata ja luonteeltaan leppoisa kuin lehmän henkäys. Meidän pieni päivänpaisteemme.
2. Urban Farming kaupunkiviljely https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/03/omavaraisuus-ja-me-seka-lierot.html
4. Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/03/mina-sariw-omavaraisuus-kotipihalla.html
5. Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/03/eteneminen-ja-esittely.html
6. Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/03/04/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-2
7. Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/03/04/osittainen-omavaraistalous/
8. Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/03/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-2.html
9. Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/03/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html
10. Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-mutta-millainen-porukka-taalla-suunnistaa
11. Saman otavan alla https://www.samanotavanalla.fi/?p=1799
12. Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2019/03/suuntana-omavaraisuus-kuka-mita-ja-miksi.html
13. Villa Koira
14. Torpan Tyttö http://torpantytto.com/2019/03/02/inventaario-pakastimessa
15. Caramellia https://caramellia.fi/pysaytyskuvassakaikkihyvin/
16. Villa Kotiranta
17. Alussa oli Vehkosuo https://vehkosuo.blogspot.com/2019/03/mita-kuuluu-kevaan-odotukseen.html
18. Luomulaakso https://luomulaakso.fi/luomulaaksossa-elellaan-astetta-ekologisemmin-muttei-unohdeta-nykymukavuuksia/
19. Kohti laadukkaampa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/03/askeleita-kohti-omavaraisuutta-2.html
20. Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/03/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-2-keta.html
21. Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/punainen-mokki-ja-perunamaa/
22. Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/03/vaaran-vankyran-talon-vaki.html
24. Pienen pieni Farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=390
Sieva tupa ja mukava miljöö. Mahtavan kuuloista elämää pikkufarmillanne. Kätevä mies on ehdottomasti hieno juttu valitsemassanne elämäntavassa.
VastaaPoistaKiitos Tuula :) Onhan tämä ihanaa elämää, kaikkine kommelluksineenkin. Ja olen ehdottoman samaa mieltä, meillä toimii täällä hyvä työnjako ja olen kyllä suunnattoman onnellinen siitä, että mies osaa tehdä juuri niitä juttuja, joissa oma osaamiseni jättää toivomisen varaa.
PoistaUpean näköinen tuo teidän Jaakoppi! <3 Mutta nyt kyllä lensi kahvit näppikselle tuosta "on vielä jäissä (kirjaimellisesti)" kohdasta, sillä niinhän se tosiaan on :D Mutta jospa nuo lumet tuosta lähtisi juhannukseen mennessä... Ihana nähdä kuvia lampaista ja vuohista. Täällähän on siis harkinnassa pienen vuohiporukan hankkiminen jossain vaiheessa, niille saisi hyvän tarhan missä on suuria kiviä ja vesaikkoa syötäväksi. Tarhan alueella on vanha maapohjainen pihatto, mikä pitäisi rakennella jotakuinkin kokonaan uusiksi ennen kuin sen saisi ympärivuotiseen käyttöön. Muuta maata on sen verran että voisi pienempiä laidunpalstoja laittaa pari kolme kappaletta niin että riittää koko kaudeksi jotain syötävää. Täällä on kuitenkin yksi iso kysymysmerkki: näsiä. Näsiä on rauhoitettu ja lehtokasvina tärkeä, ja sitä on täällä varsin runsaasti. Sitä myös putkahtelee esiin varsin yllättävissä paikoissa, joten sitä ei kokonaan saa katoamaan mitenkään vaikka yrittäisikin. Täytynee selvitellä miten tuon kanssa tekisi. Ympäristö hyötyisi laiduntamisesta, mutta riskejä ei viitsisi ottaa :/
VastaaPoistaJaakopista on kasvanut hurjan komea ja iso kukko, ja kaiken lisäksi se on aivan mahtavan huolehtiva ja hellä kanoilleen. Se tuli meille sellaisena keskenkasvuisena rimpulana ja kanat katselivat sitä vähän nokkiaan pitkin, mutta nyt se on kyllä ottanut oikeutetun paikkansa kanalan päänä.
PoistaNäsiä on kieltämättä kinkkinen, siinäkin mielessä että se on myrkyllinen. En tiedä sitten, osaavatko vuohet katsoa kannattaako sitä sen vuoksi syödä, omalla vuohikokemuksellani sanoisin, että ne eivät juuri katsele, mitä popsivat :D Entäpä, jos laittaisitte pihaton ja laidunta alueille, jossa näsiä ei puske läpi, ja niiltä alueilta joissa sitä tuntuu ilmestyvän, viikattaisitte vihreää kesäaikana? Hankala juttu tosiaan, ja minulla ei ole vuohien laiduntamisestakaan kokemusta, sillä en ole vielä nähnyt sellaista laidunaitaa, joka vuohia pitelisi. Toivottavasti saatte kumminkin pulman ratkotuksi, vuohet ovat ihania kavereita, kunhan omasta takaa löytyy tarpeeksi kiero huumorintaju ja pitkä pinna :D
Viime vuoden omavaraisuus sarjasta alkaen olen teitä seurannut. Kuitenkin nyt tämän esittelyn jälkeen tuntui, että joku juttu aukesi. En osaa selittää sitä mutta se on positiivinen asia. Jotenkin hahmotan tilanne uudella tavalla tai uudesta näkövinkkelistä. Kiitos ihan mahtavasti kirjoitettu.
VastaaPoistaKiva kuulla, jos tästä aukesi jotain uutta! Itse sitä omille tekemisilleen ja kirjoituksilleen jotenkin sokeutuu, joten on kiva, että tulee tällaisia "tehtävänantoja", joissa pitää vähän itsekin miettiä, miten asioita esittelisi :)
PoistaIhanat kanat, lampaat ja kanit! Mitä villiyrttejä keräilet ja mitä teet niistä?
VastaaPoistaVooi, kerään vaikka ja mitä. Nokkosen versot ja vuohenputket ovat suosikkejani, mutta kerään myös maitohorsmaa erityisesti nuorena, voikukkaa, mesiangervoa, poimulehteä, siankärsämöä... Kotikäyttöön olen pääasiassa käyttänyt vain tuoreeltaan tai kuivattuna ruuanlaittoon, mausteena ja teenä rohdoksina. Tänä keväänä olisi tarkoitus ryhtyä keräämään myös myytäväksi, ainakin erilaisia mauste- ja teeseoksia, uutteita ja viherjauheita aion kokeilla :)
PoistaAikalailla samoja yrttejä meillä molemmilla kertyy koriin. Kevät ja uudet versot tulkoot PIAN!!!
PoistaIhana postaus, kiitos.
VastaaPoistaMukavaa maaliskuuta koko pesueelle <3
Kiitos Nina <3 Samoin sinne teidän köörille :)
PoistaSanni, sä olet niin mahtava tunnelmanluoja niin kirjoittajana kuin kuvaajanakin, että kyllä se vaatisi jonkinlaista kirjaakin jo! Yrittäjänähän voi tehdä mitä vaan. Mäkin säädän vähän sitä sun tätä toiminimelläni. :D Tästäkin postauksesta tulee sellainen tunne, että tuo paikka ja elämä on maanpäällinen taivas ja huokuu puhdasta idylliä. Blogiasi pidempään seuranneena tiedän, ettei se toki niin idyllistä aina ole, mutta uskoisin että noilla kuvilla ja kertomuksilla kirjasta tulisi menestys.
VastaaPoistaLaura, tietäisit vaan kuinka piristit kommentillasi päivääni <3 Kirjan kirjoittaminen olisi ihan unelmajuttu. Ehkäpä vielä joskus kaivan vanhan kirjoituskoneeni naftaliinista ja alan rustaamaan :D
PoistaHyvä kuulla, että muitakin toiminimellä säätäjiä löytyy :D <3 Mä olen nyt kuumeisesti miettinyt, että kevään tullen ryhdyn tosissani hommiin yritykseni kanssa. Mahdollisuuksia olisi niin monipuolisesti tämän tilan ja luonnon puitteissa, että tässä liiketoimintasuunnitelmaa hahmotellessani olen jo joutunut toteamaan, että säätöä suuntaan jos toiseenkin tulee :D Mutta pääseepä tekemään kaikkea, mistä tykkää.
Ja kiitos vielä, etpä tiedäkään, kuinka paljon tsemppiä ja uutta intoa tästä kommentistasi tarttui :)
Hyvä idea tällainen esittely, jotenkin muodostui selkeämpi kuva kuin palasista. Vaikkakin postausten perusteella paljon oli jo selvää. :) Jotenkin tasapainoisen kuuloinen kokonaisuus teillä, kun koko poppoo näyttää ja kuulostaa onnelliselta. Se on tärkeää. (Eikä siis onnellisuus missään illuusiomielessä, arkeen toki mahtuu kaikki se mitä nyt kulloinkin.)
VastaaPoistaIhan erityisesti ilahduttivat taas nuo lampaat. <3 Mitähän aviomies sanoisi, jos kertoisin haluavani lemmikkilampaan? Meidän puolitoista vuotta sitten kuollut pikkuinen koira oli mun terapiaeläimeni, ja nyt koenkin olleeni hiukan tuuliajolla siitä lähtien. Koiruuden 13 elinvuoden aikana törmäsin termiin 'emotional suport animal' vasta ihan loppuvaiheessa, enkä ihan tarkalleen nytkään tiedä mitä se tarkoittaa. Mutta epävirallisesti tunnetukilammas(katras) ;) olisi hieno asia. Ihanaa kun sulla ja teillä se on sitä ihan oikeastikin!
Ihana kuulla, että tästä välittyi tuollainen fiilis. Onhan tässä aina säätöä ja hössötystä, mutta se on osa tätä elämäntapaa, eikä se onnellisuudesta verota, vaan niin sanotusti kuuluu pakettiin :D
PoistaSuosittelen terapialampaita ehdottomasti! Mulle ainakin ne ovat juurikin tuollaisia tunnetukieläimiä. Vaikka kaikkia näitä meidän elukoita niin kovin rakastan, niin lampaat on ihan spesiaaleja. Ja ehdota samantien kolmea ainakin, lammas on niin henkeen ja vereen laumaeläin. Lohdutan kumminkin jo etukäteen, että kyllä meidänkin isännällä aikoinaan naama venähti, kun pyysin päästä myytävänä olevia karitsoja katsomaan, mutta kummasti raavas mieskin suli siinä kun pääsi syliin tunkevien pikkulampaiden kanssa laitumelle ihmettelemään :D Mä olen nähnyt ihan painajaisiakin siitä, että joudun luopumaan lampaistani. Ihan verrattomia villapalleroita <3
<3
PoistaNiin mukaansatempaavasti ja hauskasti kirjoitettu postaus, niinkuin aina sinun blogissa :)
VastaaPoistaKiitos, mukava kuulla <3
PoistaKiitos kattavasta esittelystä! On aina kiva huomata, että nollista kaikki muutkin ovat lähteneet - vaikka pitkälle olette jo päässeet :) Kintulammilla olenkin käynyt, ja yllätyin miten kivaa seutua kaupungin kupeesta löytyykin! Todella kauniita kuvia ja aivan ihanat pikkuapulaiset <3
VastaaPoistaKiitos, jouduin kauheassa kiireessä kirjoittamaan ja harmittelin, että paljon jäi kertomatta. Mutta kiva jos sitä ei tekstistä huomaa, kerron kyllä varmasti taas paremmalla ajalla lisää :D Kyllä, nämä tämän seudun metsät ovat aivan ihania <3 "Meidän" metsäteitä pitkin ajellessa pääsee Kintulammin pohjoisreunalle, vielä en ole saanut järjestettyä aikaa lähteä merkityille poluille tarpomaan. Se on kyllä ilman muuta tämän kevään suunnitelmissa.
PoistaIhania kuvia ja vielä ihanamman näköinen pieni torppa. Todellakin monesti onni on kätevä isäntä <3 , mutta kyllä sille suuntaa näyttämään tarvitaan visionääri emäntä.
VastaaPoistaHeh, näinhän se menee ;) Töllin remontoinnissa mennään juurikin sillä meiningillä, että minä visioin ja isäntä toteuttaa. Mielelläni kyllä auttaisin toteuttamisessa myös, mutta vuosien myötä olen oppinut, ettei minun pidä mennä sen suuremmin härkkimään :D Farmin ja puutarhan touhuissa taas mennään päin vastoin, isäntä heittelee ehdotuksiaan siitä mitä haluaisi syödä, ja minä kasvatan. Rohdostarha ja ryytimaa puolestaan ovat minun valtakuntaani, jos isäntä saisi päättää, hän vetäisi koko tontin tulevaa vihannestarhaa lukuunottamatta golfkentäksi.
PoistaKylläpä on viihtyisän näköinen talo ja ympäristö. Kätevä isäntä on kätevän emännän jälkeen kaiken a ja o :)
VastaaPoistaJust näinhän se menee, pähkinänkuoressa! :)
PoistaTeillä on niin tavattoman kaunista. Ihaillen katselin taas kuvia.
VastaaPoistaMinua kiinnostaa pihanne muuntuminen permakulttuuriseen suuntaan eli lupaan tulla lukemaan joka jutun suurella mielenkiinnolla :)
Kiitos, täällä on älyttömän kaunista maisemaa, mutta pihaa kuvatessa täytyy vähän väistellä etteivät pahimmat saviläjät osu kuvaan :D
PoistaOma permakulttuuriosaamiseni on lähinnä Youtubesta opittua, mutta eiköhän tästä vielä hyvä kehkeydy :)
Blogistasi on tullut yksi suosikeistani viime aikoina, tekstejäsi on aina niin mukava lukea :) Olen yrittänyt etsiä tarkempaa postausta noista teidän lampaiden, kanojen ja vuohien asumusratkaisuista, oletko kirjoittanut sellaista? Meillä myös vanhan piharakennuksen muutos lampolaksi edessä myöhemmin keväällä, ja mielelläni näkisin erilaisia ratkaisuja. -Sonja
VastaaPoistaOi, ihana kuulla, kiitos! :) Nyt äkkiseltään kun mietin, niin vuohien karsinasta ainakin löytyy jotain täältä: https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2018/10/villiintynyt-nikkari-ja-muikea-keritsija.html
PoistaKanojen ja lampaiden asumukset ovat varmasti siellä täällä vilahdelleet, mutta tikusta asiaa -postausta en ole niistä tainnut tehdä. Kanojen munintapesistä kylläkin täällä: https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2018/03/munarivari-ja-muita-kuulumisia-kanalasta.html
Tarvitseepa tehdä oikein kunnon eläintilojen esittelypostaus, joku on sellaista toivonut aiemminkin mutta olen sitä lykännyt ja sittemmin unohtanut, kun kaikki tuntuu aina olevan jostain kesken!
Niin kaunista ^_^
VastaaPoista<3 :)
PoistaKyllä sen tietää, kun kotiinsa tulee! Kokemukset ovat samantapaiset, kun Leppämäen pihaan ensimmäisen kerran ajoin. Talo nyt ei ole kummoinen, mutta pihapiiri oli jo silloin ryteköineen ihana!
VastaaPoistaMinulla tulee teidän touhuistanne väkisinkin mieleen omat jutut parin kymmenen vuoden takaa. Jostain syystä, vaikka ei nyt niin kauheasti yhteistä ole. Paitsi se erittäin kätevä ja osaava mies! =D
Hassua, juuri sinun blogipostaustasi lukiessa mietin, että voisin hyvin kuvitella touhuavani täällä parinkymmenen vuoden päästä samalla meiningillä kuin te siellä Leppämäessä! :D
PoistaYksi sana kaikesta: Aaaah!
VastaaPoistaNo mutta, hyvä jos tästä tuli aaaah-fiilis!
PoistaVoi kun teillä on kauniit maisemat ja soma tupa. <3
VastaaPoistaKiitos <3 Ja eipä näitä maisemia voi kun rakastaa, ne olivat iso osa syytä miksi tähän paikkaan rakastuttiin, ja kaikessa muussa voikin sitten soveltaa niin, että tulee mieleistä :D
PoistaKerrassaan viehättävä miljöö. Pidin myös tavastasi kuvailla perheen jäseniä, leppoisa kuin lehmän henkäys! Ihana! Muutenkin juttujasi on mukava lukea, kirjoitat elämän makuisesti.
VastaaPoistaKiitos Minna, kiva kuulla <3
PoistaMinäkin ihailin noita kuvia. Täytyi ihan useampaan kertaan palata katsomaan noita kuvia eläimistänne. Niissä on jotain jännää :)
VastaaPoistaHeh, jännää niissä kyllä riittää kaikkine kommelluksineen! :)
PoistaTeidän koti ja sen miljöö on kuin sadusta! Puuttuu vain joku metsänhenki ja keiju, tai ehkäpä sellaiset siellä onkin, muttei niitä saa kiinni kameralla ;)
VastaaPoista"Tekemällä oppii" :D Mua oikeen alkoi hymyilyttää kun luin ton. Just niin, tekemällä oppii! Silleen mekin ajattelimme, kun lähdettiin tänne omaan paikkaamme ja myös, että syteen tai saveen, aina pääse pois jos menee ihan metsään koko homma. Vaan täällä ollaan, ja pois en lähtisi. Ja teillä vasta tuntuukin tekemisen oppi onnistuneen! Ihania kuvia, eläimiä ja elämisen makuista menoa. Pitäisi itsekin rohkaistua lisäeläinten suhteen. Meillä on haaveissa kanat, viiriäiset ja vuohet, mutta toistaiseksi ei ole ollut mahdollisuuksia niitä ottaa.
Hehee, kyllä niitäkin täällä luikkii, mutta ovat mun kameranräpsimistaidoilleni liian vikkeläliikkeisiä ;) :D
PoistaViiriäisten pidosta ei mulla ole kokemusta, mutta omat kanat on ainakin sellainen, mistä on helppo lähteä liikkeelle, ja tuottavat paljon iloa :) Jovelan pihapiirissä käyskentelevät kotieläimet olisivat kyllä todellinen piste i:n päälle <3