Taas on päästy kuun ensimmäiseen maanantaihin, eli Suuntana omavaraisuus -sarja jatkuu maaliskuun postauksella! Koska monilla isompiin projekteihin tarttuminen on vielä jäissä (kirjaimellisesti), päätimme porukalla, että tällä kertaa voisi olla hyvä sauma esittäytyä hieman paremmin. Minkälaisista lähtökohdista kukin omavaraistelija ponnistaa, ja keitä tekstien takaa oikein löytyy?

Ensin tiedotteet. Suuntana omavaraisuus -sarjassa huiman hieno porukka omavaraisuudesta kirjoittavia bloggaajia kertoo kukin tahoillaan omavaraisuusasteensa nostamiseen tähtäävistä projekteistaan, kaikkine edistyksineen ja takapakkeineen. Kirjoittajiin mahtuu laajalla skaalalla eri lähtökohdista ja erilaisin tavoittein varustautuneita ihmisiä, ja ensimmäisen kirjoituksen jälkeen mukaan on lähtenyt jokusia uusiakin tyyppejä. Linkit muiden kirjoituksiin löytyvät tämän postauksen lopusta.




Tämä tarina pyrkimyksistä kohti omavaraisempaa, omatekoisempaa elämää sijoittuu Tampereen maaseudulle Teiskoon. Kotimme Kesäranta on noin 60-neliöinen, 1920-luvulla rakennettu hirsimökki, joka tönöttää puolen hehtaarin tontillaan pienen järven rannalla, metsän keskellä.

Meidän tiemme tänne johti syksyllä 2016. Asuimme tuolloin lapsuudenkodissani, isopappani rakentamassa rintamamiestalossa Nokialla. Lapsuudessani seutu oli vielä täyttä maalaismaisemaa, mutta sittemmin metsää oli alkanut kaatua ympäriltä ja tilalle alkoi kohota talopakettiratkaisuja. Aloimme haaveilla muutosta vielä syvemmälle metsään ja luonnonrauhaan, paikkaan, jossa voisimme ryhtyä toteuttamaan haavettamme omatoimisesta elämästä.

Mieheni Antti oli haaveillut pitkään ryhtyvänsä uudisraivaajahengessä rakentamaan itse taloa. Minä puolestani rakastin vanhoja rakennuksia, niiden historiaa ja tarinoita. Isäntä ryhtyi perehtymään perinnerakentamisen saloihin ja innostus tarttui. Entäpä jos talon rakentamisen sijasta pelastaisimme kodiksemme vanhan mökin, ja siinä samalla auttaisimme säilyttämään pienen siivun mennyttä aikaa?

Kevään ja kesän 2016 aikana ehdimme kiertää toistakymmentä vanhaa taloa pohtien, löytyisikö niiden joukosta meille sopiva uusi koti. Aiemmin samana vuonna syntynyt esikoisemme Venla antoi etsintöihin oman lisähaasteensa. Kaksin olisimme varmasti sopeutuneet elämään vaikka minkälaisen kunnostustyömaan ja kaaoksen keskellä. Olimme kuitenkin hyppäämässä täysin uuteen ja tuntemattomaan sillä meiningillä, että tekemällä oppii. Samoilla ajatuksilla opettelimme myös vauvanhoitoa ja vanhemmuutta. Meidän piti siis puntaroida jatkuvasti voimavarojemme riittävyyttä, vaikkemme oikeasti tienneetkään mistään mitään.

Kun saavuimme Kesärantaan, tiesimme kumpikin saman tien, että se on tässä. Tuosta punaisesta torpasta tulisi meidän pienen perheemme uusi koti. Työtä vuosikymmenet lähes oman onnensa nojassa tönöttäneessä töllissä ja sen pihapiirissä riitti rutkasti enemmän, kuin mitä olimme suunnitelleet, mutta päätä pahkaa rakastumisella harvoin on mitään tekemistä järjen kanssa. Perinpohjaista ostotarkastusta tehdessä urakka paljastui vielä päällepäin näkyvää suuremmaksi, sillä mökin toisen puolen lattiarakenteet olivat läpilahot, ja oli syytä epäillä, että laho oli päässyt kiipeämään ainakin jossain määrin myös seinähirsiin. Neljä kuukautta kestäneen kunnostusurakan päätteeksi tölli oli asumiskelpoisessa kunnossa. Helmikuussa 2017 pääsimme muuttamaan.



Minifarmi

Ensimmäinen asuinvuotemme kului aikalailla remonttien ja erinäisten nikkarointitöiden parissa. Koska tavan puolihehtaarinen omakotitonttimme ei todellakaan ollut mikään maatila, oli meidän tehtävä siitä sellainen. Toisena kesänä olimme saaneet kotieläintemme olot lokoisaksi ja vanhan pienen tallinkin fiksattua niin, että se palveli paremmin tarpeitamme.

Minifarmillamme asustelee maatiaisvoittoinen eläinlauma. Ulkovajan toinen puoli toimii lampolan pihattona, josta lampaillamme on ympäri vuoden vapaa kulku sisään ja ulos oman mielensä mukaan. Lampolassamme asuu tällä hetkellä yhdeksän villapalloa: Nuunu, Nana, Ansa, Bambi, Killi, Aprilli ja Kierosilmä-Sulevi ovat suomenlampaita, siskokset Ulpu ja Unni puolestaan ahvenanmaanlampaita. Lampaat ovat ensisijaisesti lemmikkejä, omia, henkilökohtaisia terapeuttejani, mutta toki saamme niistä myös villaa. Villasta opettelen kehräämään lankaa, ja tulevaisuudessa haluaisin uppoutua paremmin myös esimerkiksi huovutuksen saloihin.





Kesärannassa asustelee myös muita sorkakkaita. Kolme suomenvuohikuttuamme, Moona, Jallu ja Rebekka, toimittavat farmin oman ohjelmatoimiston virkaa.

Moona ja Rebekka ovat kumpainenkin neitsytlypsäjiä, joten vuohista saamme myös jonkin verran maitoa omiin tarpeisiimme. Näin talvisaikaan en ole kuttuja juuri lypsänyt, mutta kesäaikaan vuohien päästyä vihreälle maidontuotanto yleensä kiihtyy. Suuri haaveeni olisi opetella tekemään itse juustoja, sillä juustoa meillä tykätään syödä paljon ja monessa muodossa. Juustomaakariksi ryhtyminen olisikin siksi hieno askel omavaraisuusasteemme kohottamiseksi.





Mitäpä olisi kotitarvefarmi ilman muutamaa kanaa? Pihavajan toinen puoli toimittaa meillä kanalan virkaa. Kanaparvemme edustaa sekin suomalaista maatiaisrotua. Pääkukko Jaakoppi on tyrnävän kantaa, samoin kuin suurin osa kanoista, joskin joukkoon on eksynyt myös hämeenmusta kotkotin ja
yksi höntti silkkikana nimeltä Hönö-Hempukka. Kanoista saamme totta kai munia, mutta kiitos Hönö-Hempukan maanisen hautomavietin, putkahtelee parveen myös aika-ajoin jälkikasvua. Omalla takapihallamme kasvaneista kukoista saamme siis myös toisinaan lihaa pöytään ja koiranruuaksi.

Lain säätämän siipikarjan kiinnipitoajan kanamme asustelevat sisällä kanalassa, mutta koko muun osan vuodesta ne saavat elää vapaana pihallamme.






Tallissa vuohien kanssa majailee myös kaksi kaniamme Narsu ja Mölli. Narsusta kerin pehmeää angoravillaa sekoitettavaksi lampaanvillan kanssa. Haaveissani olisi jonain päivänä hiukan kasvattaa angorafarmiamme saadakseni villaa kerättyä hieman isompia määriä sekoitelankojen kehruuta varten. Mölli on leikattu kääpiökani, joka toimittaa ihan puhtaasti seuramiehen pestiä.

Farmin eläinten lisäksi nurkissamme pyörii kolme rescuetaustaista koiraa ja viisi niin ikään sieltä sun täältä pelastettua kissaa. Näillä karvapalloilla on kuitenkin niin vähän kytköksiä omavaraisuuteen, että heistä kerron enemmän toisella kertaa.

Puolen hehtaarin tontti tuo tällä eläinmäärällä tietysti omat haasteensa, sillä esimerkiksi omia laidunmaita meillä ei ole lainkaan. Kirjoitin taannoin postauksen siitä, kuinka me olemme konstailleet saadaksemme eläinten rehukuluja pienemmiksi. Löydät postauksen täältä.


Miljöö







Tölliä ja sen tiluksia ympäröi mitä upein luonto. Seutua täplittävät pienet järvet, joista monet ovat merkittäviä lintujärviä. Kintulammin luonnonsuojelualuekin on vain muutaman kivenheiton päässä.

Iso osa omavaraisuudestamme tulee luonnosta, sillä olen innokas sienestäjä, marjastaja ja villivihannesten kerääjä. Sitä silmällä pitäen paikka onkin suorastaan paratiisi. Omasta rannasta pääsemme myös kalastamaan, joskaan kalastukselle ei kaiken muun ohella ole jäänyt ihan niin paljoa aikaa, kuin olisin toivonut. Pilkillä olen silloin tällöin käynyt hakemassa kissoille evästä, mutta tulevaisuudessa olisi toiveenani kalastaa enemmän myös omaan pöytään. 






Punaisen tupamme tiluksille rakennan kotitarvepuutarhaa permakulttuurin hengessä. Tähän projektiin pääsette varmasti tutustumaan lisää Suuntana omavaraisuus -sarjan edetessä, ja toki aiheesta löytyy tarinaa vanhoistakin postauksista, esimerkiksi Puutarha-tunnisteen alta.




Me

Minä, Sanni, olen aloitteleva luontoyrittäjä, kahden pienen lapsen äiti, metsissä haahuilija, osa-aikainen sekatoimistotyöläinen ja wannabe-farmari. Ollessani pieni, muutimme isäni vanhaan mummolaan Nokialle. Siellä luonto alkoi heti kotiovelta. Ollessani 5-vuotias naapuriin muutti tismalleen ikäiseni tyttö, josta tuli paras ystäväni. Hänen isänsä oli innokas metsämies, marjastaja, sienestäjä ja kotitarveviljelijä. Hän opetti meidät mukulat keräämään luonnon antimia ja nostamaan maasta perunaa. Kipinä luonnonläheiseen elämäntapaan ja asioiden itse tekemiseen syttyi minulle siis jo lapsuudessa.

Arkeni on kohtuullisen puuhakasta farmin, eläinten ja lasten kanssa, mutta vapaahetkinäni liikun luonnossa, luen ja kirjoitan. Erityinen intohimoni kohde ovat villiyrtit. Unelmoin siitä, että pystyisin kehittämään minimaatilastamme ja luonnonläheisestä elämäntavastamme kokonaisuuden, jonka avulla tienaisin myös elantoa perheelleni, niin suoraan maasta pöytään -ajatuksella kuin yritystoimintani kautta.


Mieheni Antti on pienyrittäjä ja käsistään kätevä monitoimimies. En edes lyö kermaa kakun päälle kertoessani, ettei kahdeksanvuotisen yhteisen taipaleemme aikana ole vielä tullut vastaan hommaa, joka Antilta ei hoituisi. Antti rakastaa tehdä töitä käsillään. Hänen salainen haaveammattinsa on puuseppä. 

Luonteeltaan Antti on kuin suomenhevonen. Turhia hötkyilemätön, jääräpäinen, jäyhä, rehellinen, luotettava ja ahkera. Vaan kyllä hänelläkin tunteet toisinaan pirskahtelevat, esimerkiksi silloin, kun Ilves pärjää jääkiekossa.


Esikoistyttäremme Venla on kolmevuotias, kipakka, teräväpäinen, nokkela ja voimakastahtoinen tulisielu. Kuopuksemme Eevi on nyt kahdeksankuinen. Eevi on siskonsa kanssa täysin eri maata ja luonteeltaan leppoisa kuin lehmän henkäys. Meidän pieni päivänpaisteemme.





  1. Farmer to bee https://farmertobee.blogspot.com/2019/03/farmarin-esittely-ja-polulla-eteneminen.html
13. Villa Koira
16. Villa Kotiranta
24. Pienen pieni Farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=390