Tällä meidän kotitilallamme alkuaikojen iso haaste oli, ettei tämä oikeasti ole mikään maatila. Sivusin aihetta jo hieman viimeisimmässä Suuntana omavaraisuus -postauksessa, mutta yleisön pyynnöstä päätin esitellä hieman paremmin eläintemme asumuksia.

Pihalla tönöttävässä vanhassa siirtotallissa majaansa pitävien vuohien karsinaa olenkin jo lyhyesti esitellyt täällä. Lampaiden pihatto on tainnut kuitenkin vain vilahdella satunnaisissa valokuvissa. Kurkataanpa nyt paremmin sinne.


Lammaspaimen ja perässähiihtäjä

Ihana affetyttömme Ulpu

Lammasaitaukseen saa kätevästi teljettyä tarvittaessa myös lapset. Odotan, tuleeko jälkikasvuni antamaan minulle tulevaisuudessa katkeraa palautetta siitä, että joutuivat karussa lapsuudessaan risuilla leikkimään.

Kaksi ja puoli vuotta sitten taloa etsiessämme olisi ihannetilanne ollut löytää vanha pientila, jonka tontilla olisi ollut valmiina vaikka pieni navettarakennus. Kävimme katsomassa muutamaa sellaistakin paikkaa, mutta niissä oli sitten aina jotain muuta, mikä tökki. Kun talsimme Kesärantaan ja totesimme sen meille muutoin täydelliseksi, tuumasimme, että hitusella luovuutta ja puuhakasta mieltä saamme myös eläimet sopimaan tontille mainiosti.

Lampaidemme pihaton virkaa toimittaa eräänlaisen pihavajan toinen puoli. Toinen, pienempi puoli vajasta toimii talvikanalana, ja sen lämpöeristimme kauttaaltaan. Lampolan puolen jätimme kuitenkin eristämättä. Seinät kuitenkin levytettiin ja niihin laitettiin ilmansulku, jotta tila olisi varmasti kuiva ja vedoton. Seinään puhkaistiin kulkuaukko tarhaan, josta lampaat saavat kulkea ulos ja sisään talviaikaankin oman mielensä mukaan. Lampaiden kulkuaukon eteen olemme ripustaneet vanhaa mattoa oviverhoksi, jotta pohjoisen suunnasta järveltä käyvä huiku ei puhalla sisään pihattoon.

Erityisesti osa maalla asuneista ihmisistä on tottunut siihen ajatukseen, että karjaeläimiä pidetään kesä ulkona ja talveksi ne otetaan ympärivuorokautisesti sisälle. Hevosten pito pihatoissa on jo tutumpi näky monille, mutta ns. tuotantoeläinten pidossa tämä saattaa vielä toisinaan herättää kummeksuntaa. Onneksi siinäkin kelkka on kääntymässä kohti parempaa suuntaa, ja monilla isommillakin tiloilla panostetaan siihen, että eläimet saavat itse päättää liikkumisestaan ja ulkoilustaan.



"Joku" homssu emäntä unohti korjata repsahtaneen aitalaudan


Lampolaamme on hieman hankala kuvata sisätiloista, mutta koettakaa kestää. Sisältä lampaidemme pihatto on, miten sitä nyt parhaiten kuvailisin, neliön muotoinen karsina, jonka pohjalle kasaan talven pehkua. Kuivitan karsinan päivittäin vuoroin olki- ja vuoroin hamppu- tai pellavakuivikkeella. Kun eläinten lanta ja pissa imeytyy pehkukerrokseen, se alkaa palaa eli kompostoitua yhdessä orgaanisen materian, eli kuivikkeen, kanssa. Puhtaan kuivikekerroksen alla komposti tuottaa lämpöä, jolloin lampaiden makuualusta on aina kuiva ja lämmin kovimmillakin pakkasilla. Oikein palaessaan pehku ei myöskään vapauta ilmaan ammoniakkia, vaan on hajuton ja ilma raikasta.

Hermostuttuamme jatkuvaan sulan ja kuuman veden kantoon pakkasaikaan, isäntä nikkaroi lampolan kulmaan vesikaukalon. Puinen kehikko on eristetty uretaanivaahdolla, ja siihen saa upotettua kaksi juoma-astiaa. Kaukaloa ympäröivä pehku lämmittää vesiastioita, eikä vesi mene kylmemmilläkään keleillä jäähän. Tällä ratkaisulla pärjäsimme kolmenkympin pakkasetkin vain yhdellä vedenvaihdolla, ellei joku lampaista sattunut asettelemaan ahteriaan niin, että pipanat tippuivat juomakaukaloon.

Lampaiden lähtiessä kesälaitumille pehku tyhjätään kauttaaltaan ja pohja pestään. Olen nakannut pehkun suoraan tulevalle kasvimaalle ja kohopenkkien pohjalle sellaisenaan, sillä uutterasti kuivitettu kestopehku palaa jo yhdessä talvessa kohinalla. Ainoastaan päällimmäiset kerrokset, jotka eivät vielä ole ehtineet palaa, käytän kompostinherätteenä.