Ainakin blogia jo tovin seurailleet muistanevat vielä viime vuoden helmikuussa alkaneen Kohti omavaraisempaa elämää -postaussarjan. Sarjan kirjoittaminen yhteistyössä muiden omavaraisuusbloggaajien kanssa oli aivan huippuhauskaa ja inspiroivaa, ja myös te, armaat lukijat, annoitte sarjasta kosolti positiivista palautetta. Nyt saanenkin täpinöissäni ja rumpujen pärinän säestyksellä ilmoittaa, että aloitamme sarjasta kakkoskauden!

Tänä vuonna sarjassa kirjoittaa monta viime vuonna osallistunutta bloggaajaa, mutta olemme saaneet joukon jatkoksi myös liudan uusia bloggaajia. Vahva veikkaukseni on, että tänä vuonna sarjasta on tulossa entistäkin mielenkiintoisempi, sillä uusien kirjoittajien myötä saamme varmasti taas roppakaupalla uudenlaisia näkökulmia ja erilaisia projekteja seurattavaksi. Idea on vanha tuttu-puttu, kukin kirjoittaja kertoo tarinoitaan omista lähtökohdistaan ja omien omavaraisuustavotteidensa näkövinkkelistä. Uusi kirjoitus ilmestyy aina joka kuun ensimmäisenä maanantaina.

Kaikki viimevuotiset Kohti omavaraisempaa elämää -postaukseni löydät Yhteispostaukset-tunnisteen alta.





Kuten myös viime vuonna, myös tällä kertaa lie sopivinta aloittaa sarja tulevien projektien suunnittelulla.

Vuoden 2018 suunnitelmassa kerroin keskittyväni vain muutamaan perusjuttuun ja jättäväni höntyilyn vähemmälle, jottei työkuorma kertyisi kohtuuttoman suureksi. As if. Päädyin sitten kumminkin ihan vain vähän kasaamaan kohopenkkejä ja hups-keikkaa-vahingossa perustamaan lavankauluskasvimaan. Näin jälkikäteen mietittynä luulen, että podin jonkinlaista loppuraskauden vimmaista pesänrakennusviettiä, joka purkautui vähän oudolla tavalla.

Hyvä puoli hosumisessani oli, että sain tehtyä alta pois myös vasta tulevalle keväälle kaavailtuja projekteja. Tänä vuonna pääsenkin keskittymään niin sanottujen metatöiden sijaan enemmän kaikkeen hauskaan, kuten esimerkiksi viljelypuoleen.

Mutta. Lähdetäänpä purkamaan.



Aitaaminen ja maakellari

Nämä kaksi iisakinkirkkoa kirjasin jo viimevuotiseen työjärjestykseen, mutta niiden eteen en lopulta saanut mitään tehdyksi. En siitäkään huolimatta, vaikka olisin voinut otsikoida koko edellisen postaussarjan yhtä hyvin nimellä "Paljon tyhjää melua maakellarista". Sen verran moneen otteeseen täällä blogissakin noiduin, että saan mokoman käyttökuntoon viimeistään syksyllä. Vaan enpä saanut, eikä se haittaa. Koska en ollut erityisemmin varautunut vielä viime vuonna sen suuremmin viljelemään, meni valtaosa sadosta suoraan maasta pöytään -meiningillä käyttöön. Pääasiassa yrttejä, mausteita ja joitakin juureksia sain kerättyä myös talvivaraksi, mutta niiden säilönnästä selvisin kuivaamalla ja pakastamalla. Tänä vuonna kellarin kimppuun olisi tarkoitus käydä uudella innolla, ja toivottavasti vähän suunnitelmallisemmin toteutettu viljely tuottaisi myös sinne säilöttävää satoa. Nyt kun olemme saaneet kiireellisempiä tehtäviä alta pois ja puitteet ovat paremmin kunnossa tarvittavien materiaalien, ajan ja pakottavamman tarpeen osalta, koitamme uudemman kerran.

Tontin aitaaminen oli niin ikään sellainen viime vuoden projekti, joka ei vielä päätynyt toteutuksen tasolle asti. Ensisijaisesti minun tulisi saada aidattua ainakin kasvimaa ja uusi vihannestarha, jotta saisin varjeltua viljelmäni sekä omien- että luonnoneläinten tekemältä terrorilta. Jos aikaa, materiaalia ja jaksamista jää, jatkan siitä eteenpäin myös tonttimaan aitaamiseen.

Kuten jo aiemmin lyhyesti kerroin, osoittautui onnenkantamoiseksi, etten ehtinyt näiden puhteiden pariin vielä viime kesänä: myöhemmin nimittäin selvisi, että saamme noutaa ison osan aitaamiseen ja kellariin tarvittavista rakennusmateriaaleista rakennustyömaiden ylijäämästä, joka muutoin päätyisi käyttämättömänä kaatopaikalle. Ehkäpä siis tänä vuonna tähdet ovat paremmin kohdallaan, jotta pääsemme ahkeroimaan näiden projektien kimppuun.



Kasvihuone

Asuessamme vielä vanhassa talossamme Kalliorinnassa, vaihdatutti vuokranantajamme (eli siis rakas isäukkoni) taloon uudet ikkunat. Viimeisenä Kalliorinnan-kesänämme Antti rakensi vanhoista ikkunoista kasvihuoneen, jota en kuitenkaan koskaan ehtinyt ottaa käyttöön, sillä pian kasvarin valmistuttua ostimmekin jo tämän töllin. Kasvihuone jäi tönöttämään saunan taakse vanhan kasvimaani laidalle.

Nyt, kun olemme saaneet täällä Kesärannassa kiireellisempiä projekteja alta pois, innostuin ajatuksesta, josko siirtäisimme kasvihuoneen tänne pois kuleksimasta. Ehdottaessani kasvihuoneen siirtoa Kalliorinnasta tänne sain yllättyä positiivisesti, kun isäntä ei sen suuremmin ämpyillyt ajatusta vastaan tai alkanut maalailla piruja seinille purkamisen työläydestä tai muista yleisistä epämukavuuksista. Taisin todeta koko asian sen verran ilmoitusluontoiseen äänensävyyn, että Antti katsoi pääsevänsä vähemmällä, jos vain hymyilee ja nyökyttelee. Tai sitten hän vain tuijotti sillä hetkellä jääkiekkoa niin tiiviisti, ettei edes rekisteröinyt koko puheenaihetta.

Niin tai näin, kasvihuoneviljelyn aloittaminen on jälleen yksi iso harppaus omavaraisuusasteemme nostamista ajatellen. Meillä popsitaan paljon muun muassa tomaatteja ja basilikaa, joiden kasvatuksen olen kokenut hillittömän haastavaksi avomaalla. Jos sato onnistuu, haluan opetella itse ainakin oman ketsupin ja tomaattisoseen valmistusta.


Siellä jossain hangen alla odottelee uusi vihannes- ja hedelmätarhan aihio. Pari puuta otti hieman osumaa talvimyrskyissä.


Monivuotinen ryytimaa ja rohdostarha

Aion jatkaa jo viime kesänä aloittamaani monivuotisten kasvien puutarhaa perustamiini kohopenkkeihin. Äärimmäisen kuiva kesä ja kanat koettelivat toden teolla yrttipenkkejäni viime kesänä, ja osalle kituuttavista taimista sain heittää hyvästit. Osa monivuotisista perinneperennoista ja yrteistä kuitenkin selvisi syksyyn saakka, joten siitä on hyvä lähteä jatkamaan.

Monet vanhoista puutarhoista tutut monivuotiset kukat ovat itse asiassa myös erinomaisia rohtokasveja. Rönsyilevä kukkameri voi siis olla samalla myös kattava kotitarveapteekki. Kukkivien rohtojen lomaan aion esikasvattaa ja istuttaa myös mausteeksi ja teeaineiksi taipuvia yrttikasveja.

Viime syksynä sain kerättyä joidenkin rohtokasvien siemeniä talteen, ja tämän vuoden siementilauksista odottelen lisää uusia, mielenkiintoisia lajeja kasvatukseen. Istutuksia suunnitellessani pidin silmällä myös sitä, että kasvivalinnat houkuttelisivat lisää pölyttäjiä pihallemme.

Tänä vuonna aion laskea pitkälti sen varaan, että pyrin esikasvattamaan sisällä kaiken, mikä päätyy kanojen kannalta riskaabeleimpiin paikkoihin. Esikasvatukseen sisältyy parikin haastetta. Suurin haaste on se, että tässä rapiat 60-neliöisessä töllissämme on todella vähän sellaista tilaa, jossa luonnonvalo riittää, johon kissat tai lapset eivät pääse mellastamaan, ja joka ei ole jo muussa välttämättömässä hyötykäytössä. Toinen haaste on se, että olen äärimmäisen laiska esikasvattaja, mutta tämän haasteen pystynen selättämään ottamalla itseäni muutamaksi kuukaudeksi niskasta kiinni. Viime kesä opetti, että valmiina kasvupaikalle istutetut, terhakat taimet kestivät kanojen hyökkäyksiä huomattavasti maahan suorakylvettyjä siemenpoloja paremmin. Ei siis auta muu, kuin keksiä taimien mahduttamiseksi jokin tilaihmeratkaisu. Ja reipastua.


Kuvassa lavankauluskasvimaa, uskokaa tai älkää.



Vihannes- ja hedelmätarha...

Pohdin pitkään, mikä olisi paras tapa ryhtyä lähestymään avomaaviljelyä. Maaperä tontillamme on kinkkistä hiesusavimaata, joten selvää oli, että jotain sille on tehtävä, ennen kuin siinä viitsii edes yrittää vihannesten ja juuresten kasvatusta.

Helpoin ja nopein tapa olisi varmasti ollut kyntää ja myllätä maa sekoittaen siihen samalla jotain eloperäistä maanparannusaineeksi. Olen kuitenkin lukenut paljon permakulttuurista ja niin kutsutusta "No dig gardening" -menetelmästä ja tuumasin, että koska meillä jo löytyy tuo lavankauluspläntti jossa käynnistellä kotitarveviljelyä, voisin ihan yhtä hyvin ottaa tulevan vihannesmaan perustamisen myös eräänlaisena empiirisenä kokeena. Niinpä päädyin vaihtoehtoon, etten kaiva tai käännä maata millään muotoa, vaan sen sijaan kasaan maa-alan päälle paksun katekerroksen, joka ajan myötä maatuessaan kehkeytyy viljelyyn kelvolliseksi maakerrokseksi.

Katteen täytyy olla tuhti, jotteivat sen alla kasvavat rikkaruohot pääse puskemaan läpi. Toisaalta taas maassa luonnostaan oleva pieneliöstö ja sienirihmasto ei pääse vaurioitumaan, kun maata ei myllätä. Paksun katekerroksen alle syksyllä jääneet kasvit maatuvat muun aineksen mukana ja ravitsevat maaperää. Jos kaikki menee kuten pitää, kompostoituva aines muokkaa itse itseään viljelyskelpoiseen kuntoon. Olen lopputuloksesta ihan yhtä tietämätön kuin te lukijatkin, mutta seurailkaamme yhdessä, kuinka testitilkulleni käy!

Samaan syssyyn, tulevan vihannestarhan kupeeseen, olen ryhtynyt jo syksyllä istuttamaan hedelmätarhaa. Kun kuopuksemme Eevi syntyi ja saimme lähipiiriltä kysymyksiä toiveistamme nimilahjojen suhteen, toivoimme hedelmäpuita. Tavaraa kun kertyy nurkkiin aina, etenkin näin pikkulapsiperheessä, mutta oman pihan hedelmäpuissa kasvaneista herkuista on iloa lapsille varmasti vuosiksi eteenpäin. Jokusia hedelmäpuun taimia hankimme myös syksyn taimialennuksista. Syksyllä lykkäsin taimet maahan esikoisen avustuksella ja myötävaikutuksella.


Pihan keskelle aikoinaan läntätty viinimarjapusikko (kyllä, kuvassa) on sekä puskia että meitä ajatellen sijainniltaan vähän epäedullinen.



... Ja siihen liittyen, marjapensaiden siirto

Vanhojen talojen pihamaat ovat monesti varsinaisia kotitarvepuutarhurinaarreaittoja, joihin entiset asukkaat ovat ehtineet vuosikymmenien aikana ehtineet istuttaa jos jonkinnäköistä perennaa ja hedelmäpuuta ja perustaa ties mitä ryytimaita ja perunatilkkuja. Vaan ei meillä. Kun muutimme töllille, saimme puutarhaperintönä ainoastaan toistakymmentä, varsin epämääräiseen paikkaan istutettua viinimarjapensasta.

Suurin osa puskista on jäänyt pahasti kitukasvuiseksi, mutta muutama isompi puska tuottaa reippaasti marjoja. Koska pensaat varmasti hyötyisivät sekä suotuisammasta kasvupaikasta että laajemmasta elintilasta, päätimme lisätä suunnitelmiin marjapensaiden siirron edellä mainittuun hedelmätarhaan. Alkuun olimme siirron suhteen epäileväisiä, mutta Korpinkiven tupa -blogista löysin puskien siirtoon ohjeet, joilla rohkaistuimme hanketta kokeilemaan. (Huomio huomio, kyseinen blogi on sittemmin siirtynyt osoitteeseen tsajut.fi )

Näillä ajatuksilla lähdemme siis keväällä kokeilemaan marjapensaiden siirtoa.


Viime kesänä kokeilin perunan kateviljelyä vanhassa ankkatarhassa. Kokeilu oli suksee, joten tänä kesänä laitan kateviljeltyä pottua koko ankkatarhan mitalta.



Näiden yllä mainittujen, hiukan kauaskantoisempien projektien ohella tulen varmasti kirjoittamaan kevään edetessä myös arkipäiväisemmistä omavaraisempaan eloon liittyvistä kuvioista, kuten lypsyhommista ja juustonvalmistuksen opettelusta, villivihanneksista, perunoiden kateviljelystä, kesämehujen keittelystä ja jokapäiväisestä pääsiäismunajahdista, joka meillä taas alkaa, kun kanat ryhtyvät laiduntamaan vapaana pihalla taas kesän tullen ja munien mitä mielikuvituksellisempiin piilopesiin. Noin muun muassa. Katsotaan, miten homma etenee ja mitä kevät tuopi tullessaan!


Kohta lampaatkin hukkuvat lumeen.


Muiden omavaraisuusbloggaajien vuoden 2019 sarjan aloituspostaukset voit käydä lukemassa täältä (voi morjes, kuinka iso ja upea porukka saatiin kasaan!):