Ehdin jo messuta Antille tässä eräänä päivänä, että kohta minun on vaihdettava blogin nimeksi 'Se unohdettu blogi". Kovat pakkaset ovat huolehtineet siitä, että sekä eläinten hoivaaminen että töllin sisälämpötilan pitäminen neljäntoista asteen paremmalla puolella syövät kaiken kirjoittamiselle normaalisti liikenevän luppoajan.

Että siinä sitä yksinkertaista elämää tuutin täydeltä taas. Onneksi sääennuste näyttää vihdoin olevan lauhtumaan päin.





Vaikkei ulkosalla vielä siltä näytä tai tunnu, alkaa kevät kohta olla jo nurkan takana. Minulla on varastossa pieni erä myyntiin kerättyjä yrttejä, jotka olisi tarkoitus saada eteenpäin vielä ennen uutta sesonkia. Pienet vapaahetkeni olen touhuillut kuivattujen yrttien kimpussa peraten, punniten ja pakaten. Siinä sivussa olen kyhännyt kokoon myös Villifarmin nettisivuja ja laatinut etikettejä teesekoituksiin. Ensimmäinen erä Villifarmin yrttösiä on tulossa hyllymyyntiin Tampereella lähiaikoina, joten puuhaa riittää. Samassa mieli jo karkailee tulevaan kasvu- ja keruukauteen ja kaikenlaisiin villeihin ideoihin, joita palaisin jo halusta päästä toteuttamaan.

Yrttien tuoksut ja värit tuovat mieleen menneen kesän, ja pian otan varaslähdön tulevaan ryhtymällä kylvöpuuhiin. Olen laiska esikasvattaja, ja sen lisäksi tunnustettakoon, etten oikein edes pidä koko hommasta. Tänä vuonna aion kuitenkin panostaa esikylvöihin, sillä suorakylväminen tällä tontilla on oikeastaan sama kuin viskoisi siemenpusseja suoraan roskikseen. Viime kesästä viisastuneena tiedän, että valmiit taimet selviytyvät kanojen puutarhaterrorista vastakylvettyjä siemeniä huomattavasti todennäköisemmin.

Koska en ole aiempina vuosina ollut järin menestyksekäs esikasvatuksissani, ajattelin tänä vuonna piruuttani kokeilla, voisiko kuun vaiheilla olla vaikutusta siementen itämiseen ja taimien kasvuun, kuten esimerkiksi vanha kansa uskoi. Löysin Sarin puutarhat -blogista ajantasaisen listauksen siitä, mitkä puutarhatoimet kannattaa hoitaa minäkin ajankohtana. Sen perusteella 7.-18.2. olisi otollista kylvöaikaa.

Luotto-puutarhuriapulaiseni Venla kyselee jo alituiseen, että koska kylvämme niitä siemenejä. Innokasta apukylväjää varten olen varannut erilaisia versotettavien kasvien siemeniä, joita kylväessä pääsee hyvin tunnelmaan ja joiden multiin nakkelu sopii pian 3-vuotiaan puutarhurin pirskahtelevaan ja laveaan toimintatyyliin. Lisäksi versot tuottavat nopeasti satoa. Se on bonus, kun kylvömaestron kärsivällisyys ja keskittymiskyky on kofeiinia nauttineen maaoravan luokkaa.





Hyvin satunnaisissa tapauksissa olen ehtinyt varovasti vilkuilla rukkinikin suuntaan. Olin jo vähällä heittää koko kapistuksen mäelle hermostuttuani tyystin koko touhuun. Rukki ei jostain syystä jaksanut ottaa lankaa sisään muutoin kuin nyörin ollessa äärimmäisen kireälle pingotettu. Silloin poljin ei kuitenkaan pystynyt pyörittämään pyörää. Nyöriä löysäämällä pyörä lähti kyllä pyörimään, mutta nyöri pyöritti vain kehrää, ei rullaa.

Lopulta purin koko häkkyrän niin pieniin osiin kuin suinkin mahdollista ja putsasin kaiken perusteellisesti. Rullaa putsatessani sen sisältä alkoi ropista ruskeaa silppua. Rassattuani tukosta hyvän tovin sukkapuikolla ongelma selvisi: rullan sisällä oleva nahkainen holkki, jonka virka on kai estää itse rullaa kulumasta kehräyksen aikana, oli hajonnut ja muhjuuntunut estäen rullan pyörimisen. Jynssytin holkin jäänteet hertsinpertteriin, kokosin kehrän, polkaisin kokeeksi ja jumalaare soikoon, rullahan pyöri! 

Rukin nyörikin on päässyt jo hieman venymään, mutta ajattelin kuitenkin vielä ennen uuden nyörin vaihtoa kokeilla, toimisiko vanha vielä hetken pienellä fiksauksella. Löysäsin ämmän mahdollisimman lähelle pyörää, mittasin nyörin kireyden uudelleen, katkaisin sen ja liitin päät uudestaan yhteen ompelemalla. Kun venähtänyt nyöri ei enää toimi, on aika vaihtaa tilalle uusi. Nyt se tuntui kuitenkin vielä toistaiseksi pelittävän saatuaan vähän tekohengitystä.

Enhän minä siinä vaiheessa malttanut olla vähän testaamatta itse kehräämistä, joten tuuppasin lattialla mönkivän vauvan jättimäisen leluvuoren keskelle siinä toivossa, että se malttaisi viihdyttää itse itseään siellä tuokion verran. Hain valmiiksi karstaamiani Killin villoja ja ryhdyin polkemaan, ja onnistuin kuin onnistuinkin kehräämään ihka ensimmäiset pätkäni oikeaoppisesti polkemalla kehrättyä villasäiettä! Lopputuotos ei ollut vielä kovin mallikelpoista, mutta ei mitään väliä. Pääasia, että homma toimii ja etenee. 

Luin näistä vanhoista rukeista sen verran, että ne eivät ehkä ole niitä optimaalisimpia vehkeitä aloittelijan harjoituksia varten, sillä niiden tahti on pirun äkäinen. Vanhat rukit kun on suunniteltu sitä silmällä pitäen, ettei kehräävällä talon emännällä kuluisi langan nyssyttämiseen kovin kauaa aikaa, kun langasta piti vielä päästä kutomaan talvinuttuja itselle, isännälle ja kuudelle viluiselle mukulalle. Enemmänkin urakkavehkeitä siis. Tuumasin kuitenkin Antille, että kun aloittaa harjoittelun heti alkuunsa syvästä päädystä, niin sittenhän se sujuu myöhemmin millä tahansa kapineella kuin lasten leikki.