Olen käynyt muutamaan otteeseen kurkkaamassa, miten blogi jaksaa ja yrittänyt siinä samalla näpytellä jonkinlaista tekstiäkin. Olen kuitenkin päätynyt tuijottamaan tyhjillään hohtavaa tekstikenttää samoin silmin kuin lumen verhoamaa maisemaa. Siis ihan nollat taulussa, osaamatta muodostaa oikein minkäälaisia järkeviä ajatuksia.

Harvemmin olen kovin zen ja normaalisti päässäni laukkaa kilpaa miljoona asiaa, joten tällainen autuas tyhjäpäisyys tuntuu ihan mukavalta vaihtelulta.





Kovilla pakkasilla metsän eläimet ovat hakeutuneet etsimään ruokaa ja helpotusta kylmyyteen talomme nurkilta. Jäniksen jälkijonot risteilevät siellä täällä pitkin pihaamme. Mahtavatkohan käydä mutustelemassa evästä heinäpaaleistamme? Myös lintujen ruokintapaikalla käy vilske, kun pikkulinnut tankkaavat energiaa kaiken valoisan ajan selvitäkseen pimeistä, kylmistä öistä.

Jouduimme viikko sitten lopettamaan jalkansa katkaisseen Bööna-kanamme. Otin kanasta parhaat palat talteen pataan pistettäväksi ja vein loput perkeet metsänreunaan tontin laitaan. Seuraavaan aamuun mennessä kanan maalliset jäännökset olivat hävinneet, paikalle johtivat kettu repolaisen jalanjäljet. Näin sydäntalvella pieni ekstra-proteiiniannos saattaa olla ketulle elintärkeä välipala.

Myös eräs pienempi metsän otus oli hoksannut, että täällä meillä tarjoilu (joskin tässä tapauksessa tahaton) pelaa. Eräänä aamuna suuntasin tapani mukaan hakemaan pikkulintujen siemensäkkiä varastosta täyttääkseni ruokintatelineet. Lykkäsin käteni siemensäkkiin ja aloin haeskella käsikopelolla kuuppaa siementen seasta. Yht'äkkiä käteeni osui jokin, joka oli sen verran pehmeä ja vikkeläliikkeinen, että saatoin todeta säkissä olevan nyt jotain, joka ei sinne kuulu. Kurkatessani pussin pohjalle sieltä tapitti takaisin kaksi suurta, mustaa nappisilmää. Pikkuinen metsähiiri oli viettänyt auringonkukansiementen seassa kunnon fiestaa. Pahoittelin joutuvani olevani ilonpilaaja ja kävin kallistamassa säkin metsänreunaan niin, että pöllämystynyt siemenrosmo puikkasi vikkelästi ulos ja sukelsi sulavasti lumen alle.







Villat ja miten niiden kanssa menettelisin ovat tuottaneet hieman päänvaivaa. Oma aikani ei tällä haavaa riitä koko kymmenkiloisen villakuorman karstaamiseen ja kehräämiseen, mutta kotimaiset pienkehräämöt eivät huoli kehrättäväksi noin pientä erää, mikäli mielin kehrätä joka värin erikseen. Olen kallistumassa vaihtoehtoon, että pelkästään karstauttaisin villat kehräämöllä ja hoitaisin kehruun itse. Odottelen nyt parilta kehräämöltä vastausta siihen, onnistuuko moisen homman teettäminen heillä ja mitä lysti mahtaisi kustantaa.

Vastauksia odotellessa olen käynyt joutilaina hetkinäni villasaalista läpi ja puolineuroottisesti nyppinyt ja nyssyttänyt niitä puhtaaksi pienimmistäkin roskista. Perustin eteiseemme pienen pop up -toimiston, jossa istua nökötän villavuorten keskellä kädet lanoliinissa, vienossa lampaan tuoksussa, joka tarttuu vaatteisiini ja hiuksiini ja tuntuu välillä valtaavan koko huushollin. Myös kissat ovat innostuneet villaprojektistani. Ne hakeutuvat mielellään villakekojen vierelle lämpöiseen köllimään ja pitämään minulle seuraa. Voisi sitä kurjempiakin työkavereita olla.






Näin rapsakoilla pakkasilla mökissämme meinaa välillä olla viileää. Pakkanen maalailee etenkin aamu- ja iltataivaan päivästä toiseen niin upein eri sävyin, että poden suorastaan huonoa omaatuntoa siitä, ettei kamera kulje kaiken aikaa mukanani.

Se on onni, että isäntä tykkää toisinaan kukkua yöt läpeensä penkkiurheilun parissa. Näin yöllisistä kipinävuoroista ei tarvitse kinastella. Varsinaisesti lämpimäksi tölliä ei pelkän puuhellan voimin näillä tulipalopakkasilla saa, mutta loppujen lopuksihan nämä ovat vain pukeutumiskysymyksiä. Koko perhe hiippaileekin kiireestä kantapäähän villaan verhottuna.

En ole koskaan liiemmin välittänyt kylmyydestä, mutta täytyy myöntää, että on näissä sydäntalven pakkassäissäkin oma tunnelmansa. Valkeita vahtiessa on mukava ottaa olosuhteista ilo irti ja ryömiä vaikka keskellä päivää lämpimään täkkien väliin kirjan kanssa. Pian se kevät jo saapuu ja tuhat ja yksi tehtävää sen mukana. Nyt jos koskaan on siis hyvä hetki ottaa aikaa myös löhöilylle ja lojumiselle!