Välipäivien välitila. Sellaista meidän töllillä nyt eletään. Joulunviettomme sujui aatonaatosta alkaen pitkin Pirkanmaata sukulaisilla suhatessa ja päättyi vasta Tapanin iltana. Sain henkisen ähkyn ja krapulan, josta olen vieläkin toipumisvaiheessa.
Päätin jo, että ensi vuonna on kaikki toisin: ilmoitan hyvissä ajoin perheelle ja sukulaisille, että meidän automme ei liiku pihasta minnekään ja kaikki tietävät mistä meidät löytää, jos ikävä yllättää. Saa taas nähdä, kuinka todellisuudessa käy. Onneksi jouluun on taas kokonainen vuosi aikaa.
Meneväisen joulun vastapainoksi on tuntunut hyvältä olla taas kotona, täällä metsän hiljaisuudessa. Olen haahuillut ulkona ja viettänyt aikaa eläinten kanssa. Lampaiden rapsuttelu, kanojen seurailu ja lintulaudan tarkkailu tuntuu olevan parasta terapiaa ylikuormittuneelle mielelle.
Vuoden ollessa loppusuoralla tuntuu, että rauhoittumista täytyy opetella oikeastaan koko kuluneen vuoden edestä. Koko vuoden olemme pohottaneet jatkuvasti sata lasissa tuhannen erinäisen projektin kanssa. Sekä odotettuja että odottamattomia käänteitä on putkahdellut eteemme sieltä täältä, emmekä ole oikein missään vaiheessa osanneet kunnolla rauhoittua ja pysähtyä.
Luin ennen joulua kaksi aivan loistavaa kirjaa, Kaarina Davisin Irti oravanpyörästä sekä Toisinnäkijän päiväkirjan. Nyt olen selaillut uudestaan Toisinnäkijän päiväkirjaa kerraten siitä suosikkikohtiani. Allekirjoitan täysin Kaarinan ajatuksen siitä, kuinka helposti ja salakavalasti oravanpyörä uhkaa imaista ihmisen mukaansa. Sellaisenkin, joka jo jossain määrin kuvittelee päässeensä moisesta irti.
Jos 2018 oli vauhdissaan armoton suurten muutosten ja mullistusten vuosi, olkoon 2019 pyhitetty pysähtymiselle, intuition kuuntelemiselle ja rauhoittumisen jalon taidon opettelulle.
Moni asia, joita olen menneen vuoden aikana hermoillut ja pingottanut, tuntuu sutviutuvan itsekseen saatuaan tarvitsemaansa aikaa. Aikaa, jota holtittomasti poukkoilevan mielen on välillä hankala taipua antamaan. Omavaraisuuteen ja farmin rakennukseen liittyvistä projekteista stressasin kuukausitolkulla esimerkiksi maakellarin remontointia ja tontin aitaamista. Näiden operointi olisi vaatinut paljon materiaaleja, joita meillä ei ollut ja joiden ostamiseen meillä ei ollut varaa. Aloin hermoilla projektien seisomista ja soimata itseäni saamattomuudesta.
Lakattuani pingottamasta aitoja ja kellarin ovia ja todettuani, ettei maailmamme kaadu siihen, vaikkeivat ne tämän vuoden puolella valmistuisikaan, ratkesi materiaaliongelmamme ajan myötä omalla painollaan. Meille tarjoutui mahdollisuus hakea rakennustyömailta ylijäämää puutavaraa, joka olisi muuten matkannut kaatopaikalle. Rakennustyömaiden hukkapuumäärät ovat järkyttävän isoja, joten jos olisin hosunut, olisi valtava määrä käyttökelpoista puutavaraa päätynyt hävitykseen ja olisin käyttänyt vähätkin pennosemme uuden puun ostoon. Nyt saamme valtavan määrän hukkapuuta hyötykäyttöön. Tämä oli jälleen arvokas oppitunti siitä, että kun höllää nutturaa ja lopettaa pingottamisen, asiat voivat järjestyä moneltakin kantilta parhain päin.
Samojen asioiden äärellä olen ollut myös oman yritykseni suhteen. Kuten ehkä muistatte, kerroin kesällä perustaneeni pienen yrityksen. Olin toiminimeä perustaessani viimeisilläni raskaana, joten alun alkaenkin ajattelin, että aloitan rauhallisesti. Pääkoppani on kuitenkin käynyt niin ylikierroksilla, että podin jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, etten äitiyslomani aikana ehtinyt puuhastelemaan yrityksen parissa, kun vauva, muu perherumba ja farmin arki söivät aikaani ja jaksamistani.
Nyt huomaan, että myös tämän asian suhteen aika on tehnyt suotuisan tehtävänsä. Sen verran itseäni tunnen, että ulkoinen paine ja mitä muut minusta ajattelevat -ajattelu ovat kohdallani äärimmäisen lyhytkantoisia motivaattoreita. Koko ajatus oman pienen puulaakin perustamisesta lähti liikkeelle siitä, etten tahdo tehdä asioita tulosta tahkotakseni, vaan koko idea virisi intohimosta ja rakastamieni asioiden tekemisestä sydän edellä. Jos olisin alkanut puskea toiminimeni kanssa eteen päin hampaat irvessä, olisin mennyt heti alussa pahasti metsään. Annettuani ajatuksilleni aikaa olen saanut valtavasti uusia ideoita ja visioita, miten haluan lähteä hommaa toteuttamaan.
Kerron Villifarmin kuulumisista pian lisää, kunhan saan vielä muutamia juttuja hiottua ja viimeisteltyä. Lupaan, että te, rakkaat blogin lukijat, olette ensimmäisiä, joille palaan näistä uusista tuulista kertomaan!
Vuosi 2018 oli monella tapaa todella rankka ja täynnä mullistuksia. Kunnon ääripäiden vuosi, voisin sanoa. Ylivoimaisesti suurin ja hienoin asia oli tietysti kuopuksemme syntymä ja se, että perheemme on tämän suuren muutoksen myötä nyt kokonainen.
Saimme myös farmilla paljon asioita aikaan. Olemme joutuneet kuitenkin pohtimaan paljon, minkä kustannuksella olemme nämä aikaansaannokset saavuttaneet. Voimavarat ovat olleet välillä äärirajoilla, ja sen lisäksi meille on tapahtunut paljon yhtä sun toista sellaista, mikä on verottanut jaksamista entisestään. Näitä asioita en ole avannut blogissa sen enempää, ja jokainen varmasti ymmärtää, ettei internetin ihmeellinen maailma ole paikka retostella asioita, jotka koskettavat itseni lisäksi myös läheisiäni ja henkilökohtaista elämäämme. Mutta kuten aiemmin blogissa pohdin, näistä negatiivisistakin sattumuksista ja käänteistä voi aina löytää jotain hyvää. Omalla kohdallamme nämä epäonniset sattumukset ovat johtaneet ainakin siihen, että meillä on nyt entistä enemmän intoa ja paloa ryhtyä toteuttamaan haaveitamme omavaraisemmasta ja riippumattomammasta elämästä.
2018 on ollut minulle myös opettavaisin vuosi naismuistiin. Se on opettanut minut kuuntelemaan, siis todella kuuntelemaan, niin itseäni kuin läheisiäni. Se on myös valottanut, minkälaista elämää haluan elää, ja mitä minun tulisi tehdä, jotta voisin tavoitteeni saavuttaa. Omien menneisyyden mörköjen kohtaaminen ja itsensä peiliin katsominen tekee kipeää, mutta se on myös puhdistavaa. Olen havahtunut siihen tosiseikkaan, että minua aiemmin jarruttaneet ja pahaa oloa aiheuttaneet asiat ovat kummunneet omista, pinttyneistä ajatusmalleistani, joihin olen jumittunut. Ah, kuinka vapauttavaa onkaan ollut ymmärtää, että riittämättömyyden tunteet ja muu päässäni pyörivä kuona on vain oman mieleni tuotosta, eivät absoluuttisia totuuksia.
Hups, lipsahtipas tämä korkealentoiseksi... Yritän tässä sopertaa, että kiitos vain vuosi 2018, otit paljon ja annoit paljon. Ravistelit hereille ja opetit valtavasti, mutta olen onnellinen, että menit vihdoin menojasi. Tulevana vuonna en aio paahtaa leukaperät kireinä nopeat lasit silmillä. Aion ottaa onkeeni ja kun tuntuu siltä, että rattaat alkavat raksuttaa liian vauhdikkaasti, pysäytän ne, ennen kuin savu alkaa nousta. Rauhoitun ja kuuntelen, mitä sydämellä on sanottavanaan.
Tämän henkilökohtaisen tilinpäätökseni myötä haluan toivottaa kaikille iloista alkavaa uutta vuotta!
Aiheeseen liittyen lue myös:
Rannalle karanneen introvertin ajatuksia itseensä uskomisesta
Elämäntaparemontoijan synninpäästö
Villi-ihmisen pohdintoja muutoksen avaamista mahdollisuuksista
Oi voi, voin vain kuvitella miten siellä riittää hommaa eläinten ja pienten lasten kanssa. Tuo itsesyyttelyn lopettaminen on kyllä kamalan vaikeaa. Hädän hetkellä usein kuitenkin huomaa ne asiat joilla on väliä, kumpa ne osaisi huomata aikaisemmin ja olla potematta huonoa omatuntoa. Minulla on seinällä kortti jossa lukee "kaikelle on aikansa, anna ajan näyttää milloin on oikea hetki" Tuota mantraa toistelen jos projektit eivät etene, ei ollut vielä niiden aika :D Bloggaajana on erityisen vaikeaa välillä tunnistaa tekeekö juttuja blogin vai itsensä vuoksi. Joudun sata kertaa muistuttamaan itseäni että blogi on harrastus, eikä tuota rahaa, minun ei tarvitse siis suhtautua siihen kuin yritykseen. Onnea kuitenkin omalle yrityksellesi vuonna 2019, nyt on varmasti sen aika <3
VastaaPoistaKiitos Stella, sanasi merkitsevät paljon <3 Erityisesti silloin, kun itsensä saa piiskattua siihen moodiin, että "täytyy saada aikaiseksi", on sitä kärryä pirun hankala saada pysähtymään. Tarvitsee tyssätä tosi isoon monttuun, ennen kuin vauhti hiljenee. Tunnistan blogin kanssa myös ihan samat oireet. Kuinka tarpeettomasti sitä tuleekin oltua liian ankara itselleen, jos ei onnistu täyttämään tavoitetta, jonka on itse itselleen bloginkin kanssa asettanut. Vaikka se on ihan selvää, että kenenkään maailma ei lakkaa pyörimästä, vaikka jonkin kirjoituksen julkaisu myöhästyisi päivällä, kahdella tai vaikka viikollakin :)
PoistaIhan samaa asiaa olen joutunut pureksimaan myös tuon "firmani" kanssa. Elantoni ei siitä ole riippuvainen, sillä jatkan osa-aikaisia töitäni sen ohella kuten tähänkin asti. Juurikin siksi, etten haluaisi ottaa siitä taloudellista painetta, vaan että saisin jatkaa sitä, mitä rakastan tehdä, edistäen tietynlaista riippumattomuutta saaden siitä hyvässä lykyssä myös pientä tulovirtaa. Olen todella samaistunut ajatuksiisi lukiessani jakamiasi ajatuksia blogisi suhteen. Löydän kirjoituksistasi paljon itseäni.
Kiitos onnentoivotuksista, rennompaa asennetta opetellen tässä mennään kohti ensimmäistä vuotta :)
Hyvä kirjoitus. Tekisi hyvää varmaan itsellekkin lukea nuo sinun mainitsemasi kirjat. Miksi sitä aina pitääkin mennä tukka putkella paikasta toiseen ja tehdä kaikkea mahdollista :) Hyvää uutta vuotta!
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi lukemaan <3 Kaarinan nettisivuilta kirjat saa tilattua kätevästi mukavaan yhteishintaan. Itseäni lämmitti ihan erityisesti, kun kirjapaketin mukana tuli kirjailijan itsensä lähettämä tervehdys.
PoistaJos jotain olen tästä vuodesta oppinut, niin nimenomaan sen, että eipä sitä oikeasti pidäkään :) Me ihmiset olemme vain todella taitavia uskottelemaan itsellemme niin... Ja kun on koko elämänsä ajan sellaisen ajatusmallin päähänsä iskostanut, on siitä irti päästämisessä jos jonkin verran työnsarkaa.
Miten hyvä kirjoitus! Ja nuo muut tuohon loppuun linkkaamasi. Riittämättömyyden tunteet on niin tuttuja täälläkin. Ja se huono omatunto jos vapaapäiväänsä tai -aikaansa ei aina jaksa käyttää niihin mielessä viliseviin projekteihin. Ideoita olisi miljoona muttei vaan jaksa ja pysty vaikka aikaakin olisi. Minä olen käsityöihminen ja pienemmässä mittakaavassa toki, mutta saan ahdistuksen tunteita esimerkiksi Pinterestiä selaamalla. Tuhat ja yksi juttua, jotka olisi kiva toteuttaa. Ainakin ajatuksen tasolla.
VastaaPoistaTuosta Introvertti..-postauksesta nousi minulle kohta, jossa kerroit lähipiiristäsi löytyvän henkilöitä jotka lannistavat. Olen kokenut samaa. Juuri kun on uskaltautunut murtautua häkistä ja seisoo unelmansa kynnyksellä toivoisi saavansa tukea läheisiltään. Sen sijaan saakin kuulla olevansa typerä haihattelija. No siitäkin selvisin ja oikeastaan se loi vain lisää uskoa itseeni. Huomasin että tiukan paikan tullen joudun pärjäämän itsekseni ja enää en vähästä horjahda. Lopputuloksena paksu nahka ja sisäinen vahvuus. Silloin kyllä itketti.
Hyvää tulevaa Vuotta 2019 ja olkoon se teille helpompi! Itselleni siitä näyttäisi muodostuvan mennyttä haasteellisempi, mutta jälleen kerran uhkaavat muutokset voivat tarjota jotain hyvääkin. :)
Kiitos <3 Itse olen myös varsin taitava ahdistumaan vaikkapa Pinterestiä selatessani. Suurin juttu, jonka kanssa olen tänä vuonna joutunut työskentelemään, on kuitenkin se, koenko riittäväni muiden silmissä. Ihan hullua. Kuinka paljon omaa aikaa, energiaa ja tekemisen ja elämisen iloa se verottaakaan jatkuvasti murehtia, pitävätkö muut näitä saavutuksiani minään. Vaikka olen sisimmässäni jo pidemmän aikaa tajunnut, että tuollaisille ajatuksille pitäisi heittää piutpaut, niin vasta nyt ihan hiljakkoin olen alkanut sitä kunnolla sisäistämään. Sen myötä olen vasta tajunnut, kuinka paljon se elämääni hallitseekaan.
PoistaTuo ajattelutapa liittynee myös vahvasti tuohon introvertti-postauksessa kirjoittamaani. On lohdullista kuulla, että olet selättänyt tuollaiset ankeuttajat ja saanut lisää uskoa omaan tekemiseesi :) Itse olen nyt menossa sitä kohti, että muiden negatiivisuus horjuttaa yhä vähemmän ja usko itseen vankistuu. Vaikka hommaa siinä edelleen on, mutta toivottavasti uusi vuosi on sen osalta suotuisa.
Kiitos paljon ja tsemppiä hurjasti tulevan vuoden haasteisiin! Ihan varmasti myös paljon hyvää on tulossa :)
Joku viisas nainen oli ilmoittanut sukulaisilleen esikoisen saatuaan perheensä joulunviettoaikeista: Laps pyssyy paikoillaan, aasit liikkuu. Olette saaneet paljon aikaiseksi muutamana viime vuonna, ei liene pahitteeksi hölläillä ja tehdä hommia kaikessa rauhassa ja käyttää aikaa lepoon ja rentoutumiseen. Luen juuri kirjaa nimeltä "itsemyötätunto", voin suositella sitä kaikella rakkaudella. 😅 Rauhallista uutta vuotta teidän perheelle. 😊
VastaaPoistaHahhaa, täytyy kirjoittaa tuo jo muistiin kalenteriin ensi joulua ajatellen! :D Kiitos kirjavinkistä, täytyy laittaa lukulistalle.
PoistaMä en tunne ketään niin ahkeria ihmisiä kuin teikaläiset on! Ihan hyvin voi antaa löysää välillä. Varsinkin jos on introvertti, niin monet tavallisetkin asiat saattaa viedä turhaan voimia (kuins vaikka sukulaiset).
VastaaPoistaIhanaa uutta vuotta teille! Meillä voidaan hyvin ja Zetor on mun rakas, edelleen pieni adhd. (Käytiin tänään Naukulassa katsomassa 15-viikkoisia pentuja - tuntuu, että Zetor on hätinä edes vähän isompi kuin ne! :-D )
Ihanaa uutta vuotta myös sinne teille kaikille kolmelle! Heh, eipä Zetorin emokaan juuri pennusta erotu, sellainen parikiloinen nykerö koko katti <3 Z taitaa olla adhd:nsa kanssa sellainen ikuinen pikkupentu :)
Poista... ja hyvä niin! <3
PoistaRajojen laittaminen on yksi tärkeimmistä, mutta haasteellisimmista jutuista eämässä...
VastaaPoistaOnnellista uutta vuotta! <3
Tämä vuosi, jos jokin, on vihdoin herättänyt itseni huomaamaan ihan saman. Tämä vuosi sujukoon sitä taitoa opetellen! :)
PoistaOnnellista uutta vuotta myös sinne <3
Mä niin samaistuin kirjoitukseesi, just se taiteilu koko ajan sen välillä, että on se palo ja halu saada asioita vietyä eteenpäin ja toisaalta vastassa on arjen voimavarojen rajallisuus ja halu elää hetkessä ja olla läsnä myös omalle perheelle. Mä olen nyt vuosien rimpuilun jälkeen saavuttanut sellaisen vaiheen, että olen tajunnut, että asiat ei välttämättä tapahdu huomenna, eikä tänä vuonna, eikä välttämättä ensi vuonnakaan, mutta kyllä ne lopulta tapahtuvat, jos tahtoa riittää. Kiitos ihanasta blogista ja onnea alkaneelle vuodelle <3
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista <3 Juuri tuota samaista tasapainoa olen taakse jääneen vuoden aikana myös ymmärtänyt tarvitsevani. Sen myötä myös hiljalleen havahtunut siihen seikkaan, että vaikka se oma sisäinen ääni piiskaa armotta ja soimaa, ettei riitä, ei sitä tarvitse minään totuutena ottaa. Juuri kuten sanoit, kunhan tahtoa riittää, kaikki tapahtuu kyllä ennemmin tai myöhemmin.
PoistaIhanaa alkanutta vuotta myös sinne <3
Kommentoinpa tähän, vaikka ei ihan uusin kirjoitus olekaan. Olen kahlannut blogisi alusta loppuun saakka läpi tässä viimeisien kuukausien aikana - ensin päädyin tänne koska hain taloremontti-hirsitölli-landepaukku-järjetön kunnostusurakka -tyyppistä luettavaa, ja siinä lueskellessani havaitsin paljon muitakin yhtäläisyyksiä itseni ja sinun välillä. Olen sillä lailla "hiukan" (eli sikapaljon) skeptinen että vedän monesti yhtäläisyysmerkin omavaraisuushaaveiden ja kaupunkilaishenkisen punaviherpiiperryksen välille ja meinaan skippailla tämäntyyppistä lukemistoa, mutta sinun blogisi kohdalla olen saanut huomata olleeni (jälleen kerran) väärässä. Arvostan otettasi ja asennettasi, sinulla on jalat maassa ja olet toiminnan nainen. Ja vain sellaisella asenteella pärjää, kun ihan oikeasti ruvetaan elämään maalla ja riippumattomammin. Tai mistä minä tiedän. Minulla loppuu kärsivällisyys heti kun pitäisi ruveta harventamaan itsekylvämiäni porkkanoita :D Eli kunhan tässä jeesustelen.
VastaaPoistaSumma summarum: hyvä meno! Pysy valitsemallasi reitillä ja kirjoita siitä meille muillekin.
Jos haluat käydä katsomassa, mikä muija tällaisia huutelee, löytyy varsin alkutekijöissään oleva talonhalausblogini http://tarinoitapenttilasta.blogspot.fi Olen ruuhkavuosien rusennuksessa rämpivä kahden tytön mutsi, hevosammattilainen ja eläimiäkin tuntuu olevan aina hiukan liian monta. Tuohon taloprojektiblogiin on nyt tarkoitus panostaa tänä vuonna paremmin, kunhan remontti- ja muuttohommat saadaan kunnolla rullaamaan.
Kommenttisi oli oikea noroviruksen jälkimaininkisen päivän piristys! Mukava kuulla, jos olen onnistunut toimimaan tällaisena, öh, myytinmurtajana :D Kiitos kovasti tsemppaavista sanoistasi, tosi kiva että olet löytänyt tiesi tänne lueskelemaan.
PoistaBlogisi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, tarviipas tutustua paremmin! Mahtavan oloinen projekti teillä, ja hyvältä näyttää suunnitelmat. Ei ole ihan ruusuilla tanssahtelua aina kahden tytön, eläinlauman ja täysrempattavan talonräyskän kanssa, hurjasti tsemppiä täältä tuleviin koitoksiin! :)