Kipusin eräänä päivänä vintille penkomaan laatikoita, joihin olemme säilöneet Venlan vauva-aikojen vaatteita. Koon 62 vaatteet olivat jääneet Eevi-vauvalle jo auttamattoman pieniksi, ja kuusvitosetkin kirrasivat jo varpaista.

Kaivoin säilytyslaatikkoa, jonka kannessa olevaan jesarinpalaan oli kirjoitettu 68-70. Löysin sieltä Eeville sopivan näköiset puolipotkuhousut ja ihmettelin hetken, miksi housujen jalkaosat olivat jalkapohjien kohdilta tummentuneet. Sitten tajusin, että isosiskollehan samaiset puolipotkarit olivat sopivaa kokoa vasta noin kolme kuukautta vanhempana, seitsemänkuisena, jolloin Venla opetteli jo kävelemään!

Ei sillä, ettäkö Eevi olisi kovin isokokoinen vauva: ennemminkin hän on sellainen roteva keskikäyrän tyttö, siinä missä isosiskonsa oli vauva-aikanaan aika siro ja pikkuinen. 




Tuntuu käsittämättömältä, että takana on jälleen neljä kuukautta vauvaperhe-elämää. Luulen, että ajan nopea kuluminen ja tarve ihmetellä sitä jatkuvasti tulevat vauvan kanssa samassa paketissa.

Kuopuksemme Eevi on ollut alusta alkaen helppo ja hyväntuulinen vauva. Yöunet pikkupätkä on nukkunut alusta alkaen hyvin. Hyvin nukutut yöt eivät tietenkään ole vauvaperheessä itsestäänselvyys. Esikoisen kanssa tuli koettua sekin lysti, kun vauva ei nuku öitään kunnolla ensimmäiseen vuoteen. Väittäisin, että muistikuvat silloisista fiiliksistä ovat vielä tuoreita, mikäli ylipäätään muistaisin tuosta vuodesta jotain. Koko Venlan vauvavuoden ajan olin kuitenkin niin tolkuttoman väsynyt, ettei siitä ole jäänyt oikein mitään mieleen. Sen verran muistan, että kävelin paljon päin seiniä ja hihittelin itsekseni. 
Sitä suuremmalla syyllä olen äärimmäisen kiitollinen kuopuksen hyvistä unenlahjoista. Etenkin kun olemme alusta pitäen olleet sitä mieltä, että kaksi on meille passeli lapsiluku ja nyt Eevin myötä tuntuu entistäkin enemmän siltä, että perheemme on nyt kokonainen, olen iloinen siitä, että olen tällä kierroksella virkeämpi ja pystyn jopa nauttimaan tästä vauva-ajasta. Vaikka kaipa minä nautin siitä ensimmäiselläkin kerralla. Luulisin ainakin. Hah, kun en muista.

Näin nelikuisena vauvan kehitys on huimaa, ja Eevi muuttuu päivä päivältä pienestä ihmisenalusta enemmän omanlaiseksi persoonakseen. Hän osaa jo selkeästi ilmaista erilaisia tunteitaan ja tarpeitaan, ja ymmärtää syy-seuraussuhteita sekä sitä, että pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan tapahtumien kulkuun. Vauva tunnistaa jo perheenjäsenet ja muutenkin tutut ihmiset tuntemattomista, ja myös hieman vierastaa oudompia kasvoja. Tuttujen näkeminen puolestaan kirvoittaa jo leveän virneen, naureskelua ja kosolti erilaisia pärinöitä, pörinöitä ja jokelteluja.

Eevi on hyvin seurallinen ja tarvitsee paljon läheisyyttä, eikä viihdy pitkiä aikoja kierimässä ja pyörimässä lattialla omissa touhuissaan, vaikka sekin menee kohtuullisina annoksina. Mieluiten pikkupätkä kuitenkin höpöttelisi ja seurustelisi, kuuntelisi lauluja ja loruja ja muutenkin touhuaisi muun perheen touhuissa mukana. Hän tavoittelee jo hanakasti tavaroita hyppysiinsä ja ihan kaikki kiinni saatu pitää laittaa suuhun. Koska onhan se nyt tärkeää selvittää, minkälainen suutuntuma on esimerkiksi leluapinalla, isosiskon paidanhelmalla tai äidin hiustukolla.

Entä miten arki on lähtenyt sujumaan, kun menossa mukana häärii nyt taaperon, eläinten ja farminhoidon lisäksi myös nelikuinen vauvaihminen?




No, ihan hyvin. Rutiinit täytyi tietysti viilata täysin uuteen uskoon vauvan myötä, ja alussa viilaamista riitti.

Lähtökohdat olivat siinä mielessä suotuisat, että sekä esikoinen että eläimet suhtautuivat vauvaan heti alusta alkaen oikein hyvin. Isosisko Venlan uhmaikä tosin nousi kertalaakista uusiin sfääreihin, mutta mustat sukat eivät ole onneksi vaikuttaneet siihen, miten Venla suhtautuu vauvaan. Isosisko hoitaa vauvaa mielellään, juttelee tälle mukavia ja lohduttaa, mikäli Eevillä tulee suru puseroon. Usein hän myös toteaa, että "Eevi on minun parhakkain kaveri".

Vauvan esittelystä kissoille en osannut alun alkaenkaan olla huolissani, ne kun suhtautuvat aika rennolla meiningillä kaikkeen ja hakeutuvat vähin äänin omiin oloihinsa aina, mikäli meno ei miellytä. Koirien sopeutuminen sen sijaan pohditutti etukäteen, mutta eipä niiden maailma tuntunut uudesta ihmisperheenjäsenestä kauheasti mullistuvan. Ehkäpä pieni vauva tuntui vauhdikkaaseen taaperoon tottuneiden hauvojen mittapuulla varsin harmittomalta. Toisaalta vaikutti myös siltä, että ne osasivat jopa odottaa pienen ihmisen ilmaantumisesta tämän sekalaisen "laumamme" jatkoksi.

Koska Eevi ei nukahtanut päiväunilleen ensimmäisinä kuukausinaan juuri muualle kuin syliin (ja heräsi heti, jos yritin laskea häntä käsistäni toisaalle nukkumaan), oli kantoliina alkuaikojemme pelastus. Marsupi-merkkinen neliökantoliina toimi hyvin kesähelteilläkin, sillä se on kevyt, ohut ja hengittävä, ja sen lisäksi tällaisen tottumattoman tumpelonkin oli helppo asentaa vauva liinan kyytiin ilman ylimääräisiä apukäsiä. Kyseinen liina on vilahdellut ainakin tällä videolla ja loppukesän metsäretkestämme kertovassa postauksessa.

Kolmen-neljän kuukauden iässä Eevi innostui onneksi myös vaunupäikkäreistä. Vaikka neliöliina olikin näppärä hätäapu, jonka avulla sain päivittäiset työt tehtyä ankarimmankin sylittelyvaiheen aikana, sujuvat hommat kieltämättä ketterämmin kun vauva ei roiku kaiken aikaa tiellä eturepussa.

Vaunuihin oppimisen myötä myös päiväuniaikoihin on tullut selkeämpi rytmi, mikä taas helpottaa vietävästi farmin arjen pyöritystä. On ihanaa, kun saatan tehdä työni rauhassa, ja voin jopa suunnitella päivän kulkua Eevin päiväuniaikojen puitteissa etukäteen. Pienen vauvan kanssa tulee toki aina välillä muuttujia matkaan, mutta on kiva, kun ainakin pääpiirteittäin jotain pystyy tekemään juoksematta jatkuvasti jäniksen selässä. Samalla herää toivo siitä, että vauva tosiaankin kasvaa kaiken aikaa, ja pian hektisin vaihe helpottaa. Tai no, ei helpota. Muuttaa vain muotoaan.




Noin, siinä hiukan kuulumisia täältä meidän perheen vauvanurkkauksesta! Huomenna esikoinen lähtee mummalaan yökyläilemään, joten pistämme isännän kanssa hösseliksi ja yritämme keskittyä remonttihommiin ja sellaisiin farmin töihin, jotka sujuvat hieman joutuisammin ilman 2,5-vuotiasta apulaista. Kaksi lammastakin on vielä kerimättä, ja projekti olisi tarkoitus viedä huomenna maaliin saakka, jotta pääsen pakkaamaan loputkin villat kehräämölle lähetettävää kuormaa varten!