Syksyn saapumisen vanhaan torppaan huomaa siitä, kun aamulla peittoa raottaessasi päädytkin pujahtamaan kiireesti takaisin vällyn alle ja ryhdyt juonimaan suunnitelmaa, kuinka löydät lämpimät vaatteet ja villasukat yllesi ennen kuin hampaasi alkavat kalista.

Mielestäni tämä on yksi vanhassa talossa asumisen viehätyksistä. Luonnon ja vuodenajat voi aistia myös mökissä sisällä. Vanhassa talossa asuvalle asuinrakennus ei ole asia, jonka avulla luonto eristetään seinien ulkopuolelle. Vanha talo ja sen rakennusmateriaalit elävät ja hengittävät kulloisenkin säätilan mukana. Hengittävien, vanhojen hirsiseinien sisällä olo on kuin pesässä, joka tarjoaa turvaa ja suojaa, mutta ulkomaailman äänet sateen ropinasta linnunlauluun kantautuvat selvästi myös seinien sisäpuolelle, ja saattaapa toisinaan joku ohi kulkeva tuulenpuuskakin tuivertaa kylään.

Näinä ensimmäisinä aamuina kun koleus hiipii sisälle tölliin, on aika ryhtyä maanittelemaan tuvan puuhellaa kesälomaltaan takaisin töihin. Nautin suunnattomasti siitä, kun töllin lämmityskausi alkaa. Puulla lämmittäminen on toki työlästä, mutta sen vaatima työ on mitä miellyttävintä työtä. Koko prosessi puiden pilkkomisesta ja sisään kantamisesta aina tulen sytyttämiseen ja sen ylläpitoon on palkitseva, sillä elävän tulen tuoman lämmön tuntua ei voita mikään. Tulen tuijottelu rauhoittaa ja palavien puiden hiljainen rätinä saa olon kotoisaksi.

Kiireisen hommaa puilla lämmittäminen ei ole, ja sen vuoksi elämisen rytmi tuntuu lämmityskauden alkaessa hidastuvan. Itse huomaan keskittyväni yhä enemmän verkkaisiin sisätilapuhteisiin, joiden lomassa pystyn vahtimaan tulta ja lisäämään hellaan puita.




Ei töllin lämpimänä pitäminen pelkän puuhellan varassa tietenkään pelkkää leppoisaa hyggeilyä ja verkkaista tunnelmointia ole. Esimerkiksi kovemmilla pakkasilla kotoa ei niin vain ampaista asioille tai kyläilemään, mikäli ei mieli palata kotiin tullessa jääkylmään mökkiin. Toisinaan, kun ulkona paukkuu pakkanen ja tiedossa on useamman tunnin viivähdys poissa kotoa, olemme jättäneet pienen lämpöpatterin pöhöttämään keskelle tupaa. Vaikkei itselleni ole ongelma pukeutua välläytyä olosuhteiden mukaisesti villakerroksiin siksi aikaa, kun tölli taas lämpiää, on asia lasten (ja isännän) suhteen vähän haastavampi. Näille kun saattaa toisinaan olla vaikea selittää, että välillä on tarpeen pukeutua lämpimästi, vaikka ollaankin sisätiloissa. Polttopuun kanssa on hyvä olla säästäväinen, eikä sisällä tarvitse syys- ja talviaikaan hulmuilla varpaat ja pyllyt paljaana. Vaatetta päälle, ihmiset!

Se(kin) hyvä puoli on kuitenkin ahtaissa kompakteissa asuinneliöissä, että yksi pieni puuhella lämmittää koko torpan ilahduttavan tasaisesti ja nopeasti.




Puuhellamme lienee yhtä vanha, kuin itse talokin. Vaikka vanhoissa tulisijoissa on aina omat kommervenkkinsä, on tämä meidän tiilistä muurattu vanha rouva kaikin puolin varsin soiva peli. Asuessamme aiemmin vanhassa rintamamiestalo-kodissamme, kävin joka syksy saman taistelun kahden kakluunimme kanssa. Muutaman kuukauden käyttämättä olon jälkeen ne eivät suostuneet enää vetämään kunnolla, ja sain viettää joka syksy kokonaisen päivän maanitellessani ja houkutellessani tulisijoja tauolta takaisin työn ääreen. Polttelin tuhkaluukuissa sanomalehteä yrittäen saada kosteutta häviämään ja röörejä vetämään, savun tuprutessa ulos talon leväälleen avatuista ikkunoista.

Tänne muutettuamme lähestyinkin vanhasta kokemuksesta töllin puuhellaa terveen skeptisin mielin. Kukaan ei osannut kertoa, koska siinä oli viimeksi palanut valkea, joten mielessäni varauduin kaikenlaisiin skenaarioihin aina häkämyrkytyksestä lieden totaaliseen toimimattomuuteen. Sytytin pienen, varovaisen tulen pesään ja voilá, hella lähti vetämään kuin jänis makuulta.

Ensimmäisenä asuinsyksynämme tilasimme paikalle hormiäijän, joka tuli ja tarkasti kaikenlaisten erikoisten vempainten avustuksella muurin kunnon. Vuosikymmenten aikana rööreihin oli tullut sinne tänne halkeamia. Niinpä hormi massattiin, jolloin muurista saatiin paitsi paremmin lämpöä varaava, niin myös paloturvallisempi. Nyt sillä onkin kelvannut lämmittää, sillä hyvin varaava muuri lämmittää samalla myös olohuoneen puolta mukavasti.




Keittiön tulisija on ollut merkityksekäs kapistus myös vanhan kansan perinteissä ja uskomuksissa. Ennen vanhaan uskottiin, että se henkilö, joka on sytyttänyt ensimmäiset tulet talon tulisijaan, jää kuolemansa jälkeen talon hengeksi eli kotitontuksi. Tontun ajateltiin pitävän majaansa juurikin tulisijassa, joten esimerkiksi kekrinä ja jouluna tulisijalle tarjottiin uhri eli oma puurokuppi tai vastaava ruokamuistiainen, jotta talon henki pysyisi leppeänä. Taivaannaulan sivustolla kerrotaan, että


"Suomalainen uuniperinne on aina perustunut nimenomaan kivien kykyyn varata lämpöä ja ruoan kypsentämiseen kivien lämmöllä. Suurella kivimassalla toimivat leivinuunit ja kiukaat ovat aina yksilöitä, joiden luonne on opeteltava tuntemaan. Ne ovat kuin perheenjäseniä, jotka hoitavat talon tärkeimpiä tehtäviä, ja joita on siksi kohdeltava kunnioittaen."



Huomaan itsekin suhtautuvani tuohon vanhaan matamiimme kuin eräänlaiseen "perheenjäseneen". Huomaan höpötteleväni sille tämän tästä, kun hääräilen sen parissa tulta sytyttäessäni tai sitä huoltaessani. Juuri pari päivää sitten rupattelin sille levitellessäni lieteen hellamustaa ja isäntä hiipi kyselemään hiukan ihmeissään keittiöön, että sanoinko jotain. Ei kun tälle hellalle mää tässä vaan. Aha.




Koska toimiva puuliesi on sekä keittiömme kaunistus että meille välttämätön lämmöntuoja, on se suorastaan kullanarvoinen. Sen ansiosta emme jää koskaan pulaan vaikkapa sähkökatkon sattuessa, sillä saamme sen avulla aina lämpöä pirttiin, ruuan tehtyä ja kahvit keitettyä. Hössötänkin sen kimpussa tämän tästä pitääkseni sen hyvässä kunnossa. Putsaan lieden hankaamalla sen puhtaaksi mytätyillä sanomalehden sivuilla ja liesimustan avulla pidän pinnan ruosteet loitolla. Tuhkien tyhjäys on miellyttävää puuhaa, sillä tuhka taipuu moneen käyttötarkoitukseen: puutarhassa sillä voi lannoittaa vaikkapa marjapensaat, ja se on erinomaista kasvimaan luonnonmukaisessa tuholaistorjunnassa. Kanojen kylpypehkussa se toimii hyvänä loishäätönä. Ennen vanhaan hiiltä käytettiin hampaiden valkaisijana, sillä se sitoo itseensä epäpuhtauksia ja imee tummentumat pois hampaan pinnalta. Nykyään tähän tarkoitukseen myydään kallista, mustaa, hiiltä sisältävää hammastahnaa, mutta mikseipä hiilenpalaa voisi napata tulipesästä ja hieroa sitä hampaisiinsa? Ihan kokeilemisen arvoinen idea mielestäni!




Joko te muut vanhojen talojen asukkaat olette aloittaneet lämmityskauden? Minkälaisia tulisijoja teillä löytyy? Entäpä kuinka olette ratkaisseet puulämmitteisen talon haasteet, löytyykö teiltä esimerkiksi ilmalämpöpumppuja, jotka pitävät kotinne suotuisan lämpiminä esimerkiksi työpäivien ajan talvisin?