Sieltä se tulla tömähti ihan virallisessakin mielessä, syksy nimittäin. Taas olisi aika päivittää kuukausikatsaus tämänvuotisten omavaraisuusprojektiemme etenemiseen. Kimppapostaukseen osallistuvien omavaraisuusbloggaajien kanssa päätimme yhteistuumin, että tämän syyskuisen tilannekatsauksen teema olisi näin sadonkorjuuajan kunniaksi tämän kesän sato.

Tunnustan heti näin alkuun olevani vähintäänkin epävirallinen Pirkanmaan piirimestari, mitä tulee työlistalla olevien töiden tiedostamattomaan välttelyyn. Julkaistessani tämän kimppapostaussarjan ensimmäisen kirjoitukseni, suunnitelman, jätin kasvimaatouhut ja suureellisen sadon tavoittelun tarkoituksella vähemmälle. Sen sijaan päätin keskittyä tänä vuonna erinäisiin rakennusprojekteihin, kuten esimerkiksi tontin aitaamiseen. Kiitos tämän välttelysupervoimani, onnistun muuttamaan ihan mielekkäätkin työt pakkopullaksi viimeistään siinä vaiheessa, kun sanon suunnitelmani ääneen. Kun suunnitelmaa olisi aika ryhtyä toteuttamaan, alan alitajuisesti harhauttaa itseäni kehittämällä jotain aivan muuta tekemistä, kuin mihin alun perin oli tarkoitus ryhtyä. Niinpä nytkin kävi niin, etten ole saanut metriäkään aitaa pystyyn. Sen sijaan tulin ihan vahingossa keväällä rakentaneeksi ihan kivan kokoisen lavankauluskasvimaan! Siitä kerroin aiemmin täällä: Puutarhamania ja vahingossa perustettu kasvimaa.

Kiitos tämän ajatustenharhautustarkoituksessa perustetun vihannestarhani, minulla on tähän satoteemaiseen kimppakirjoitukseen edes jotain kerrottavaa!




Viinimarjat pakastimen kautta mehuksi

Kuten kaikkialla muuallakin, myös täällä kuivuus jylläsi koko kesän, ja heti kättelyssä päätin jättää pihan viinimarjapensaat kohtalon armoille ja olla tuhlaamatta niihin kallisarvoista kasteluvettä. Osa marjoista pääsi kuivahtamaan, mutta olosuhteisiin nähden saimme viinimarjapensaista oikein kivasti satoa. Siitä käy kiittäminen ihanaista anoppiani, joka kävi erään viikonlopun aikana keräämässä marjat talteen, kun omat marjanpoiminta-aikeeni tyssäsivät pariin haasteeseen (lue: lapsiin).

Viinimarjasatomme leppyy nyt omassamme ja anopin pakastimessa, josta aion ne talven tullen kaivaa ja keitellä mehuiksi. Talvella tuolle toimelle on paitsi enemmän aikaa, niin se myös onnistuu kätevästi, kun puuhella huutaa hoosiannaa muutoinkin aamuvarhaisesta iltamyöhään. Siinä töllin lämmityksen ohessa keittyvät kätevästi myös mehut ja hillot.


Punajuuret purkkiin

Punajuuret, nuo vihannestarhani mustat hevoset, tekivät vastoin kaikkia odotuksiani tänä vuonna mitä hienoimman sadon. Vielä heinäkuussa niiden tilanne näytti täysin toivottomalta. Sattuipa kohdalle kuitenkin yksi kunnon sadekuuro ja voisin melkein vannoa, että kasvimaan suunnalta kuului puf kun pari penkillistä punajuurta poksahti kasvamaan kertalaakista. Niistä riittää nyt ihan säilöttäväksi asti, ja ajattelinkin säilöä sadon purkkeihin simppeliin etikkaliemeen. Pidän punajuurista ja erityisesti punajuurisalaatti olisi mieleeni, ellen potisi erästä lapsuudesta kumpuavaa ruokatraumaa. Olin nähkääs pienenä hyvin ronkeli kasvisten suhteen (koska ne narskuivat hampaissa), ja erityisesti kartoin sipulia, sitä kun löytyi salakavalasti lähes joka ruuasta. Sattuipa vielä niin, että äitini oli ja on edelleen, aivan sipulihullu. Hän ei pystynyt pyörtämään ajatuksiaan sen ympärille, että mikään ruoka maistuisi yhtään miltään ilman sipulia, joten hän ryhtyi keksimään mitä mielikuvituksellisimpia tapoja kätkeä sipulia ruokaan niin, etten minä muka huomaisi. Tämän piilotuputuksen myötä inhoni noita Allium-sukuisia narsissikasveja kohtaan kasvoi mitä hurjimpiin sfääreihin, ja minusta kehkeytyi sitä myöten mestari havaitsemaan ruokaan kätketty sipuli jo ihan hajun perusteella metrien päästä. 

Tämän lapsuudessa saadun sipulinkatkuisen sielussani yhä kirvelevän haavan vuoksi olen joutunut siis välttelemään myös punajuurisalaatteja, joihin lähes väistämättä aina tungetaan jonkin sorttista sipulia. Nyt oman punajuurisadon myötä saan vihdoin toteuttaa suuren haaveeni täysin sipulivapaasta punajuurisalaatista. Voi tätä onnea!

Jos muuten jollakulla on vinkata hyvää ja helppoa reseptiä punajuurien säilöntään, niin jätä linkki/vinkki kommentteihin! Olisin kiitollinen.


Porkkanat kattilan kautta pakastimeen

Porkkanasatomme ei ole häävi. Se voisi olla, ellei Unni-lampaamme, jonka toisinaan uskon olevan itse Belsebuub lampaan vaatteissa, olisi käynyt suorittamassa omatoimiharvennuksiaan kasvimaallani. Onneksi sentään osa pikkuisista porkkanoista on säästynyt juonikkaan ja selvästi lähiruokaa arvostavan pikku ahvenanmaalaisemme hyökkäyksiltä. Porkkanamaan satoa olemme hyödyntäneet tässä syyskesän mittaan ja hakeneet sitä suoraan maasta pöytään, mutta ajattelin niitä myös kevyesti kiehauttaa ja pakastaa pieninä annoksina. Annokset on sitten helppo tarpeen vaatiessa sulattaa ja nakata pannuun voihin paistumaan, maustaa suolalla ja yrteillä ja tarjota lisukkeena minkä vain kanssa.



Yrteistä teetä, lääkettä ja mausteita

Olen kuivannut läpi kesän erilaisia yrttejä puutarhasta ja luonnosta ja kartuttanut niillä niin lääkekaappia kuin maustehyllyäkin. Kokkailussa olen heivannut kaupoista saatavat yrttimaustehässäkät oikeastaan kokonaan, ja siirtynyt vallan maustamaan paitsi puutarhan mausteantimilla, niin myös kokeilemaan villiyrttien käyttöä maustemielessä. Häävinä kokkina en ole pitänyt itseäni koskaan, mutta ryhdyttyäni opettelemaan yrttien maustekäyttöä lääkinnällisen käytön ohella, tunnustan pikkuhiljaa hurahtaneeni enemmän myös ruuanlaittoon. Lieden äärellä olen testaillut eri yrttejä ja niiden seoksia, kehitellen joka ruokaan taipuvaa "yleismaustetta" yritykseni Villifarmin tuleviin valikoimiin. Jokohan siellä muuten on joku äitynyt ihmettelemään, kun on tuolla firmarintamalla ollut niin kovin hiljaista? Ei kai. Mutta silti infottakoon, että kirjoittelen yrityksen kuulumisista (tai kuulumattomuuksista, oikeastaan) piakkoin lisää!

Sivuraiteilta aiheeseen palatakseni, kaapeista kuivattuna löytyy tällä hetkellä arsenaali muun muassa persiljaa, salviaa, timjamia, vuohenputkea, siankärsämöä, villivadelman lehtiä, erilaisia minttuja, mustaherukan lehtiä, maitohorsmaa, nokkosta, oreganoa ja kehäkukkaa. Erilaisia malvojakin sain kukkimaan jonkin verran, mutta muutaman hassun kukan kuivattamisen sijaan päädyin keräämään niistä vain siemeniä talteen. Siemensadosta saan ensi vuonna kasvamaan reilusti malvaa tulevaan kotiapteekkipuutarhaan.
Viime keväänä tein varsin onnistuneen satsin kehäkukkasalvaa, johon ihastui koko perheen lisäksi puoli sukua (okei, äitini ihastui saatuaan siitä helpotusta kimalaisen pistoon). Tämän onnistuneen kokeilun myötä kylvin kehäkukkaa reilulla kädellä, ja kukkia tulikin paljon. Kunhan tuvan lämmityskausi alkaa, puuhellalla tulen keittelemään myös lisää tuota ihmesalvaa. Sen lisäksi minua kiehtoisi tehdä testierä nuhaiseen nenään helpotusta tuovaa minttuvoidetta. Etenkin noille pikkuihmisille itse tehty minttusalva voi olla sopivan mieto troppi tukkoiseen nenään. Näin paikkykauden taas alettua nenän niiskutusta varmasti riittää.




Kesäkurpitsasta jotain kivaa

Kesähelteiden ja kanojen armoilla selvisi ainoastaan yksi kesäkurpitsan taimi, mutta se tuottaa edelleen satoa niiden menetettyjenkin taimien edestä. Itse rakastan kesäkurpitsaa, mutta isäntä ei voi sietää sitä. Sen vuoksi olen koko vihanneksen suhteen hieman öönä aapisen reunalla: jos äidyn siitä jotain kokkaamaan, on Antille tehtävä kokonaan kesäkurpitsaton oma ruoka, jotta saisin rauhassa nautiskella tuosta herkusta Venlan kanssa. Kun aika on tässä pikkulapsiperhehelv... öh, kiireisessä arjessa rajallista, olen tyytynyt jättämään kesäkurpitsat suosiolla vähemmälle menyystä. Hukkaan noita ihanuuksia ei tietenkään passaa heittää, joten olen ryhtynyt pohtimaan käteviä tapoja säilöä kesäkurpitsaa niitä herkutteluhetkiä varten, kun isäntä ei ole kotona nurisemassa. Kuulemani mukaan kesäkurpitsa taittuu säilöttynä esimerkiksi pastakastikkeeseen, ja tätä aion ehdottomasti kokeilla. 

Jälleen kerran, jos sinulla sattuu olemaan vaikkapa blogissasi hyviä tapoja hukata kesäkurpitsoja, niin linkkiä alle vaan!

Avomaankurkut, salaatit, perunat ja vihreät pavut

En ole ollut koskaan papufani, sillä niiden omituinen, jauhoinen koostumus ei ole oikein koskaan oikein sopinut suuhuni. Pidän kuitenkin vihreistä pavuista, jotka popsitaan palkoineen päivineen. Papuviljelmänikin olisivat saattaneet nähdä parempiakin päiviä, mikäli Unni-lammas ei olisi käynyt latvomassa taimia ennen kuin ne alkoivat tuottaa satoa. Sen verran lampaan käsittelyssä kärsineet kasvit kuitenkin jaksoivat toipua koettelemuksistaan, että meillä on papuja ainakin muutaman aterian verran lisukkeiksi.

Myös avomaankurkut ja salaatit tuottivat satoa pellolta pöytään -meiningillä. Salaatin olemme totta kai syöneet ihan salaattina, mutta suolakurkut silmissäni siintäen istuttamistani avomaankurkun taimista lopulta vain muutama hassu selvisi villejä nuoruusaikojaan viettävien hämäläiskanojen kirmatessa kesän yli pitkin pihaa. Eipä saatu suolakurkkuja, mutta muutaman kurkun olen saanut kerättyä salaatin höysteeksi tai leivänpäällisiksi.

Oman maan pottuja olemme myös saaneet käydä nostamassa sitä mukaa, kun niille on tarvetta ollut. Maasta vasta nostettu peruna on tietysti aina hyvää, mutta tämän vuotisessa sadossa olisi ainakin omaan makuuni ollut parantamisen varaa. Olin istuttavinani siikliä, mutta sato on ollut vähän kuivan ja rupuisen makuista, vaikka olen mieltänyt siiklin oikein hyväksi perus perunaksi. Tosin, mikäpä tänä kesänä ei olisi maistunut vähän kuivalta ja rupuiselta...
Päätin antaa kyseiselle perunalle vielä uuden mahdollisuuden, ja jätän sadosta jokusia siemenperunoita talteen myös ensi kesäksi. Talven varalle emme perunasatoa saaneet, sillä kanat pääsivät tekemään tepposiaan myös perunamaalla.Tässä kohtaa te siellä viimeistään ihmettelette, että miksei tuo tollo herttinen sentään aitaa noita kasvimaitaan. Ei se mitään, kysyn samaa itseltäni lähes päivittäin.




Tämänvuotinen sato oli kokonaisuudessaan ihan hyvä, etenkin ihmiselle, jonka ei pitänyt muka tänä vuonna viljellä mitään. Olen kovasti toiveikas, ettei satokausi vielä vetelisi viimeisiään, vaan että pääsisimme jatkamaan sitä vielä metsän antimilla ja saisimme kerättyä myös sieniä ja puolukkaa talteen. Myös lihaa olemme jälleen syksyn myötä saamassa pataan ja pakkaseen, sillä kesällä kuoriutuneet kukkopojat kasvavat kovaa vauhtia. Mitä kanalan antimiin muuten tulee, on munarintamalla nyt hiljaisempaa, sillä koko parvi nuorisoa lukuunottamatta tuntuu kehittelevän nyt sulkasatoa. Olin jo saada slaagin löydettyäni pihalta sieltä täältä isoja höyhenkasoja, etenkin kanojen suosimat kylpyalueet muistuttivat lähinnä Bagdadin keskustaa. Ehdin jo epäillä kanahaukan käyneen vierailulla ja napanneen evääksi höyhenkasojen määrästä päätellen vähintäänkin kolme kanaa. Pääluku kuitenkin täsmäsi kirjanpitooni, ja tyrnäväläisfrouvien räjähtäneistä olemuksista päättelin kimppasulkasadon alkaneen.




Ja nyt, kimppapostauksen parhaaseen osuuteen: mitä ovat muut omavaraisuusbloggaajat saaneet tahoillaan aikaan? Alta löydät linkit tässä kuussa osallistuvien bloggaajien tuoreimpiin reportaaseihin.

Korkeala
Maatiaiskanasen elämää
Korpinkiven tupa
Rakkautta ja maan antimia
Harmaa torppa

Täältä löydät tämän blogin Kohti omavaraisempaa elämää 2018 -sarjan kirjoitukset:

Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Toukokuu
Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu