Ikkunat ja mitä tehdä niille. Se oli yksi suurista kysymyksistä, joita pohdimme töllin kunnostusta suunnitellessamme.
Kun ostimme tämän nykyisen kotimme, oli siinä ihan sievät, kaksiruutuiset ikkunat. Niiden maalipinta oli jo parhaat päivänsä nähnyt ja aaltoileva lasi sai maiseman mittasuhteet vääristymään. Nuo seikat kuitenkin minua juuri kiehtoivat. Jos ikkunat olisivat olleet alkuperäiset, olisivat ne ilman muuta saaneet jäädä. Tiesimme kuitenkin, etteivät ne olleet, vaan nämä oli vaihdettu alkuperäisten tilalle joskus muutama vuosikymmen sitten tehdyn remontin yhteydessä. Ikkunat rakoilivat sieltä täältä, ja noista raoista tuuli ja pakkanen tuiversivat sisään niin, että tukka hulmusi. Eikä edes kuvainnollisesti. Niinpä lopulta päädyimme laittamaan ikkunat vaihtoon.
Uusien ikkunoiden hankintaa suunnitellessa meille tärkein kriteeri oli, että ikkunoiden tuli olla vanhan töllimme arvolle sopivat. Emme missään nimessä tahtoneet koko ikänsä varsin alkuperäisessä ilmiasussaan tönöttäneen mökkimme menettävän sieluaan uusien, mutta "muka-vanhojen", kolkkojen energia-thermo-alumiini-hösömmösön-ikkunoiden myötä. Vartavasten puusepällä teetettyjen ikkunoiden hinta taas hirvitti. Vaikka laadusta mielellään maksaakin massatuotetta enemmän, ei taiten tehdyn työnkään arvostaminen auta, jos budjetti kertakaikkiaan tulee vastaan.
Onneksemme Antin lapsuudenaikainen naapuri, vanhojen talojen kunnostukseen perehtynyt mies, osasi vinkata ratkaisun ongelmaamme. Hänellä oli Virossa tuttu puuseppä, joka veisteli pajallaan perinteisiä ovia ja ikkunoita vanhoihin rakennuksiin sopivia materiaaleja käyttäen. Mittatilausikkunoiden kustannukset häneltä tilattuna olivat vain murto-osan siitä, mitä vastaavien ikkunoiden teettäminen olisi täkäläisellä puusepällä maksanut.
Tuli aika päättää ikkunoiden malli. Olisimme mieluiten valinneet saman mallin, joka töllissä oli ollut alun perin. Ongelmamme oli vain se, ettei meillä ollut hajuakaan, minkälaiset nuo alkuperäiset ikkunat olivat olleet. Näimme isännän kanssa kumpikin torppamme kuusiruutuisissa ikkunoissaan, ja koska noita kuusiruutuisia näki paljon 1920-luvun maataloissa, olisivat ne myös talon ajan henkeen sopiva ratkaisu.
Ikkunaremontti ei suinkaan ollut mikään läpihuutojuttu (onko mikään vanhoissa taloissa ikinä?). Keittiön ja eteisen remppailun yhteydessä huomasimme, että alkuperäisten ikkuna-aukkojen mittasuhteita oli jonkin verran peukaloitu viimeisimmän ikkuna-asennuksen yhteydessä. Jotta tulevien kuusiruutuisten mittasuhteet olisivat menneet kohdalleen, täytyi aukkoja hieman uudelleenmuokata lähemmäs vanhoja mittojaan. Keittiön ja eteisen puolella tämä kävi kätevästi, nuo huoneet kun olivat muutenkin työstön alla ja seinäpinnat olivat sopivasti purettuina. Olohuoneesta ei pintoja ollut kuitenkaan mitenkään päin järkevää ryhtyä tässä vaiheessa kuorimaan ilman, että olisimme samaan rytinään pistänyt koko huoneen lattiarakenteita myöten remonttiin. Niinpä päädyimme tilaamaan uudet ikkunat vain noiden työn alla oleviin tiloihin. Olohuoneen kaksi ikkunaa tilattaisiin sitten joskus, kun meidän olisi mahdollista ryhtyä huonetta purkamaan ja perin juurin kunnostamaan. Talon eripari-ikkunoihin olisi siis tottuminen. Tämä nyt olisi varmaan sitten sitä vanhan talon ikuisen keskeneräisyyden sietämistä.
Uudet ikkunat saapuivat Virosta puusepältä laivakyydillä muistaakseni kahden kuukauden sisällä tilauksesta, juuri ennen talvipakkasten alkamista. Puuseppä oli varsin nopea liikkeissään ottaen huomioon, että ikkunat maalattiin Uulan pellavaöljymaalilla, ja maalin kuivuminen vei projektissa kosolti aikaa. Samaan hötäkkään tilasimme puusepältä myös uuden ulko-oven: vanha ulko-ovemme oli ruma ja repsottava, lähinnä jonkin varaston ovea muistuttava pariovi, jonka uusiminen niin ikään talon sieluun sopivaksi oli meille itsestäänselvyys. Ovi maalattiin myös Uulan pellavaöljymaalilla, ja halajamani värisävyn ilmoitettuani sain isännän pyörittelemään silmiään ja puusepän höröttämään huvittuneena: ovi maalattaisiin Uulan Ruusu-sävyllä. Siis ihan rehellisen lällänpunaisella. Isäntä yritti puhua minua vielä ympäri, mutta tässä päätin olla taipumatta. Siitä tulee just eikä melkein, vakuuttelin. Ja minkäs isäntä siinä sitten mahtoi. Vaimo halusi pinkit pariovet, joten pinkit pariovet piti hänelle järjestämän.
Antti ajoi ikkunoita ja vaaleanpunaista oveamme vastaan Helsinkiin ja odotti kämmenet hikoillen, minkälainen katastrofi uusi ulko-ovemme tulisi olemaan. Vakuutteluni sävyvalinnan sopivuudesta olivat menneet kuuroille korville, mutta oven asennuksen jälkeen hän sai huokaista helpotuksesta. Vaaleanpunaiset, neliruutuiset pariovet sopivat itse asiassa kuin nenä päähän punaiseen torppaamme.
Ikkunat odottelivat viimeistelyään tähän kesään asti, ja pienellä yrittäjän "isyyslomallaan" tässä kesällä Antti ehti vihdoin askarrella ikkunoista myös smyygit ja vuorilaudat valmiiksi. Vuorilaudoituksen ilmeen päättäminen tuotti meille jonkin verran päänvaivaa, mutta lopulta Antti päätyi valitsemaan ihan omaehtoisesti, kun minun jahkailustani ei tahtonut loppua tulla. Etenkin tällaisissa vaatimattomammissa maalaistorpissa on 20-luvulla tupattu käyttämään varsin yksinkertaisia ja vähäeleisiä vuorilaudoituksia, jotka eivät koreile turhilla krumeluureilla. Toisaalta emme halunneet liian pelkistettyä ilmettä, mutta koska pinkki ovemme on jo aika pirteä yksityskohta, hyväksyin mielihyvin Antin valitseman ratkaisun tehdä ikkunat vähän simppelimmän kaavan mukaan. Myös pielet saivat pellavaöljymaalikäsittelyn, ja lopputuloksesta tulikin varsin soma.
Viime syksynä uutta lammasaitausta rakentaessamme päädyimme pönkimään rantametsikköön jätettyjä epämääräisiä, pressulla peitettyjä kekoja. Töllin vanha asukas oli ilmeisesti hanakka mies säilömään jos jonkinlaista roinaa periaatteella tätäkin voi vielä joskus tarvita, ja suurin osa pressujen alta paljastuneista kasoista olikin silkkaa roskaa. Yhden pressun alta löytyi kuitenkin iloinen yllätys: töllin alkuperäiset ikkunat! Tai ainakin se, mitä niistä oli jäljellä. Puitteet olivat jo läpi lahonneet ja lasiruudut pääosin särkyneitä, mutta saimme kuitenkin riemuksemme huomata, että alkuperäiset ikkunat olivat aivan samanlaiset kuusiruutuiset kaunistukset, jotka olimme sittemmin tölliimme teettäneet. Olimme siis osuneet täysin nappiin nähdessämme mökkerömme sielumme silmin ruutuikkunoissaan. Löydös tuntui tärkeältä, sillä se vahvisti, että olimme onnistuneet palauttamaan pikkuisen torppamme ulkoasultaan sellaiseksi, kuin se oli sata vuotta sitten tarkoitettu olevaksi.
Eripari-ikkunat |
Nyt elelemme siis talossa, jonka ikkunat ovat vielä ihan eri paria, kahden eri aikakauden sekamelskaa. Vanhan talon kunnostaja törmää tämän tästä kuluneeseen hokemaan, että talossa on asuttava vuosi ennen kunnostustöihin ryhtymistä, jottei tulisi hätäpäissään korjanneeksi mitään, mikä ei korjausta kaipaa. Tätä ohjetta emme noudattaneet ikkunoita uusiessamme. Olohuoneessa kuitenkin komeilevat vielä nuo vanhat kaksiruutuiset, ja elämä niiden kanssa on osoittanut, että teimme ihan oikean päätöksen päätyessämme vaihtamaan ikkunat uusiin ja laadukkaisiin.Toisaalta taas on mukavaa, kun ennen loppujenkin ikkunoiden vaihtoa saan vielä ihailla maisemaa hetken kiharaisen lasin läpi. Keskeneräisyyteenkin on tottunut hienosti, kun on ollut pakko.
Mitä taas ulko-oveen tulee, sävyvalinta ei ole harmittanut hetkeäkään. Ehkä vaaleanpunaiset pariovet eivät ole se konservatiivisin valinta, myönnetään. Mutta olen sitä mieltä, että vaikka tässä vanhaa vaalien remontoidaankin, niin pienet, persoonalliset yksityiskohdat siellä täällä ovat ihan sallittuja. Pieni sisäinen anarkistini herää suorastaan huutamaan sitä aina toisinaan.
Mitä mieltä te olette? Saako vanhan talon asukkaan persoonallisuus pilkahdella myös rempparatkaisuissa? Vai tuleeko hommassa ennemmin pysyä tiukasti asialinjalla, pitäytyen tiukasti rakennusajan sanelemissa säännöissä? Olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksiänne!
Aivan mahtavaa perjantaita ja sen myötä viikonloppua! Ensi viikolla ajattelin kirjoitella siitä, millaista lampaiden heinähäkkiä ei ainakaan kannata tehdä. Viikon päästä perjantaina saatamme ehkäpä kurkata vihdoin ja viimein valmistumisen tiellä olevaan eteiseen.
Ei hitsit, en ymmärrä miten melkein aina nämä siun postaukset osuu yhteen omien viimeaikaisten ajatusten kanssa! Taasen tässä viikolla makkarimme seiniä maalatessa pohdiskelin kuinka muut suhtautuisivat näihin muutoksiin joita tässä talossa olemme tehneet.
VastaaPoistaMutta siis, omasta mielestäni asukkaiden persoona saa ja kuuluukin näkyä siinä omassa kodissa ja sen remonteissa, oli rakennus sitten nuori tai vanha. Toisaalta omaa silmää ja ajatusmaailmaa vastaan sotii jos vanhaa taloa remontoidaan täysin samalla tavalla kuin vuosikymmeniä, jopa vuosisataa nuorempaa taloa. Täyttä ehdottomuutta en ymmärrä, mutta en myöskään sitä että vanhasta talosta tehdään mahdollisimman moderni.
Oman torppamme vanha osa on tehty 30-luvulla ja laajennus 60-70. Talon entinen omistaja on remontoinut sisätiloja modernimmaksi (esim. keittiön kaapistot perus Ikean kiiltovalkeaa melamiinia, osa näkyvistä hirsistä maalattu valkoisella lateksimaalilla yms...), joita me nyt kovasti yritetään palautella takaisin talon historiaan sopivammaksi, yhdistäen uudempaa ja vanhempaa. Mm. maaleissa pyrin käyttämään perinnemaaleja (maitomaali, munatempera), mutta olen myös surutta käyttänyt Uulan maaleja. Tuskin myöskään silloin talon alkuaikoina olisi siinä käytetty yhtä paljon värejä kuin mitä se nykyään sisältää. Mutta koska itse pidämme väreistä, saa se myös näkyäkkin.
Jos talomme olisi meidän muuttaessa ollut alkuperäisessä asussaan, tuskin olisimme näin suuria muutoksia tehneet. Mutta koska muutoksia oli jo tehty, ei niiden muuttaminen meidän näköisemmäksi tuntunut niin pahalta.
Kylläpäs onnistuin taas jaarittelemaan. Pointtina kummiskin, remonteissa molemmat tärkeitä, talon historia ja oma persoona. Turhasta ehdottomuudesta ei tule kuin vain päänsärkyä :)
Mä olen kyllä ihan tismalleen samoilla linjoilla kanssasi :) Jos kovin tahtoo kiiltävää ja modernia, niin miksi muuttaa vanhaan taloon ensinkään? Toisaalta taas, niin kauan kuin materiaalivalinnat ovat hengittäviä, vanhan talon rakenteeseen sopivia ja hyväksi talon lisäksi myös sen asukkaille, ei muuten ole niin nökönnuukaa. Itse haluan esimerkiksi valita tölliimme hengittävät tapetit, mutten jaksa niin murehtia, onko tapetin kuosi juuri 20-lukulaista, kunhan se miellyttää silmää ja sopii talon henkeen ja tunnelmaan. Liialle ehdottomuudelle täältäkin haistatan piutpaut! :)
PoistaVaaleanpunaiset ovet on IHANAT! Ihailen kovasti teidän remppajaksamista. Musta ei olisi tuohon.
VastaaPoistaKiitos, tykkään noista myös itse valtavasti! Oli tuo remppajaksaminen tässä jonkin aikaa vähän kortilla, ja suma seisoi kun oli vaan pakko pitää pientä paussia. Luovan tauon jälkeen jaksaa taas touhuta ja tuntuu mukavalta, kun hommat jälleen etenevät :)
PoistaLöysinpä mielenkiintoiseen blogiisi :) Ehdottomasti sitä mieltä että persoonallisuus täytyy näkyä, jokainen asukas tuo jotain mukanaan vanhaan taloon. Sehän on melkein kuin puhaltaisi tuleen...uutta puhkua...ilon räiskettä.
VastaaPoistaLämpöiset tervetulotoivotukset! Tuo on kyllä hyvä pointti, että jokainen asukas tuo tullessaan taloon oman, persoonallisen jälkensä :) Ja juuri tuosta syystä ainakin itse pidän siitä, että remontoidessa ei laiteta kaikkea uusiksi, vaan myös vanhaa säästetään sikäli, kuin se vain mahdollista on!
PoistaIhanat ovet! Taitaa olla aika samaa sävyä kuin meidän saunamökin vaaleanpunaiset ovet. Hyvä valinta väriksi eikä ollenkaan liian räväkkä tai mauton. Myös ikkunat ovat kauniit, kuusiruutuiset ne olla pitää.
VastaaPoistaKävin kurkkimassa ja tosiaan, kyllä osuu aika lähelle tuo sävy teidän saunamökin ovien kanssa! Mielestäni se sopii kivasti punaisen kaveriksi.
PoistaJa kyllä noissa kuusiruutuisissa vaan sitä jotain on tällaisessa vanhassa torpassa!
Olipa kiva lukea tarina teidän töllin ikkunoista! Mielestäni pieni ripaus persoonallisuutta saa olla mukana remonteissa! Ja huumoria pitää olla myös ja jotain hauskoja yksityiskohtia! Olipa hauska, että lopulta löysitte alkuperäiset ikkunat sieltä hamstrattujen asioiden joukosta. Ennenvanhaan on varmaan ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että kaikki pitää säästää..jopa narun pätkät ;)
VastaaPoistaKYllä, sinä sen sanoit, huumori on myös tärkeää ja remppaillessa ja sisustaessa pitää olla minunkin mielestäni pientä pilkettä silmäkulmassa :) Tuo alkuperäisten ikkunoiden löytyminen oli kyllä onni. Heh, noita vanhan asukkaan hamstraamia narunpätkiä sun muuta kilkettä juuri männä viikonloppuna varastosta taas nakkelin pois kun kaivoin sieltä uutta vaatekaappia maalattavaksi :D ...Kun ei koskaan tiedä jos niitä vaikka tarvitsee!
PoistaKun ei sitä koskaan tiedä mitä tarvitsee. Tuttu lausahdus. Tunnustan olevani hamsteri. Uutta ja "uutta" tavaraa kertyy nurkkiin. Perikunta saa sitten ihmetellä kaikkea keräämääni. :D
VastaaPoistaRempatessa ja rakentaessa saa oma kädenjälki näkyä. Eihän se tunnu kodilta jos orjallisesti noudatetaan muitten ohjeita.
Emäntä
Heh, niinpä :D Täytyy tunnustaa, että itselläkin on sellaista taipumusta, että tuon karsimisen kanssa on välillä vähän hankalaa. Nyt sitä on ollut pakko opetella, kun tilaa on sen verran vähän. Tykkään kuitenkin haalia vanhoja tavaroita, jotka silmää miellyttävät ja joilla on tarina. Että terveisiä jälkipolville vaan, veikkaan että saavat joskus minunkin perässäni vielä jälkipolvet manailla jälkeeni jättämää irtaimistoa.. :D
PoistaNäin justiin minäkin ajattelen, että kyllä se oma kädenjälki saa ja pitää näkyä! Oman kodin, vaikka sitten olisikin vanha talo, ei tarvitse olla kuin museo vaan sellainen, joka kertoo myös sitä asukkaidensa tarinaa.
Kiitos mahtavasta blogista, talosi on ihana! Ovi on upea ja sopii erinomaisesti taloon. Oveen liittyen: Olisiko mahdollista jakaa tämän virolaisen puusepän nimeä tai yhteystietoja? Tarvitsisimme nimittäin uuteen kotiimme (sisä-)parioven kadonneen tilalle ja joka sopisi kodin muiden alkuperäisten ovien kanssa yhteen. Edullisempi vaihtoehto kiinnostaa, laadusta kun ei haluaisi tinkiä.
VastaaPoistaSuuret kiitokset <3 Ilman muuta, kunhan isäntä kotiutuu työmaaltaan niin kysäisen, hänellä pitäisi vielä olla yhteystiedot tallessa kun meilläkin on vielä muutama ikkuna siellä teetettävänä :) Palaan asiaan, laitatko mulle vaikka sähköpostin sanni[piste]harra[at]gmail.com niin saan sitä kautta tiedot tulemaan?
PoistaUpeaa, kiitos! Laitoin visetiä:)
PoistaMoikka, en olisi yhtään osannut edes miettiä ikkunoiden eriparisuutta, hyvältä näyttää! Kiitos tuosta Viron vinkistä, meilläkin juuri mietinnässä mistä tilattaisiin mökille uudet mittatilausikkunat.
VastaaPoistaJep, eiköhän siitä vielä hyvä tule! :) Ja ei kestä kiittää, harmikseni kuulin että tämä meille tehnyt puusepänverstas oli pistänyt jokin aika sitten pillit pussiin, mutta toivottavasti löytyy uudet yhtä taitavat tekijät myös lopuille ikkunoille kun sen aika tulee.
PoistaMutta eihän tuo ole ollenkaan hassumman näköinen, että osa on vanhoja ja osa uusia, silti näyttää todella hyvältä. Meillä on myös samantyyliset tuollaiset vanhat ikkunat ja mietimme niiden vaihtoa tai huoltoa, sillä teimme juuri lämpökamerakuvauksen niille. Se osoitti, että ikkunat päästää läpi todella paljon kylmää ilmaa, joka taas sitten nostaa lämmityskustannuksia.
VastaaPoistaJuuri korjasimme ikkunat, koska ikkunat vetivät. Nuohan on hienon väriset ovet ja hyvin sopii tuohon taloon. Mielestäni jonkin verran persoonallisia yksityiskohtia on hyvä olla.
VastaaPoistaMeillä olisi osa ikkunoista vielä laittoa vailla... Kiitos, itsekin tykkään kovasti ja kun mökki on pieni ja söpö, niin ripaus lällänpunaista ei mielestäni ole yhtään huono juttu :)
PoistaJo ei ole helppoja nuo ikkunan remontoinnit. Mutta hyvät suunnitelmat teille näytti olevan. Meillä alkaa vasta ensi kesänä.
VastaaPoista