Ikkunat ja mitä tehdä niille. Se oli yksi suurista kysymyksistä, joita pohdimme töllin kunnostusta suunnitellessamme.

Kun ostimme tämän nykyisen kotimme, oli siinä ihan sievät, kaksiruutuiset ikkunat. Niiden maalipinta oli jo parhaat päivänsä nähnyt ja aaltoileva lasi sai maiseman mittasuhteet vääristymään. Nuo seikat kuitenkin minua juuri kiehtoivat. Jos ikkunat olisivat olleet alkuperäiset, olisivat ne ilman muuta saaneet jäädä. Tiesimme kuitenkin, etteivät ne olleet, vaan nämä oli vaihdettu alkuperäisten tilalle joskus muutama vuosikymmen sitten tehdyn remontin yhteydessä. Ikkunat rakoilivat sieltä täältä, ja noista raoista tuuli ja pakkanen tuiversivat sisään niin, että tukka hulmusi. Eikä edes kuvainnollisesti. Niinpä lopulta päädyimme laittamaan ikkunat vaihtoon.





Uusien ikkunoiden hankintaa suunnitellessa meille tärkein kriteeri oli, että ikkunoiden tuli olla vanhan töllimme arvolle sopivat. Emme missään nimessä tahtoneet koko ikänsä varsin alkuperäisessä ilmiasussaan tönöttäneen mökkimme menettävän sieluaan uusien, mutta "muka-vanhojen", kolkkojen energia-thermo-alumiini-hösömmösön-ikkunoiden myötä. Vartavasten puusepällä teetettyjen ikkunoiden hinta taas hirvitti. Vaikka laadusta mielellään maksaakin massatuotetta enemmän, ei taiten tehdyn työnkään arvostaminen auta, jos budjetti kertakaikkiaan tulee vastaan.

Onneksemme Antin lapsuudenaikainen naapuri, vanhojen talojen kunnostukseen perehtynyt mies, osasi vinkata ratkaisun ongelmaamme. Hänellä oli Virossa tuttu puuseppä, joka veisteli pajallaan perinteisiä ovia ja ikkunoita vanhoihin rakennuksiin sopivia materiaaleja käyttäen. Mittatilausikkunoiden kustannukset häneltä tilattuna olivat vain murto-osan siitä, mitä vastaavien ikkunoiden teettäminen olisi täkäläisellä puusepällä maksanut.





Tuli aika päättää ikkunoiden malli. Olisimme mieluiten valinneet saman mallin, joka töllissä oli ollut alun perin. Ongelmamme oli vain se, ettei meillä ollut hajuakaan, minkälaiset nuo alkuperäiset ikkunat olivat olleet. Näimme isännän kanssa kumpikin torppamme kuusiruutuisissa ikkunoissaan, ja koska noita kuusiruutuisia näki paljon 1920-luvun maataloissa, olisivat ne myös talon ajan henkeen sopiva ratkaisu.





Ikkunaremontti ei suinkaan ollut mikään läpihuutojuttu (onko mikään vanhoissa taloissa ikinä?). Keittiön ja eteisen remppailun yhteydessä huomasimme, että alkuperäisten ikkuna-aukkojen mittasuhteita oli jonkin verran peukaloitu viimeisimmän ikkuna-asennuksen yhteydessä. Jotta tulevien kuusiruutuisten mittasuhteet olisivat menneet kohdalleen, täytyi aukkoja hieman uudelleenmuokata lähemmäs vanhoja mittojaan. Keittiön ja eteisen puolella tämä kävi kätevästi, nuo huoneet kun olivat muutenkin työstön alla ja seinäpinnat olivat sopivasti purettuina. Olohuoneesta ei pintoja ollut kuitenkaan mitenkään päin järkevää ryhtyä tässä vaiheessa kuorimaan ilman, että olisimme samaan rytinään pistänyt koko huoneen lattiarakenteita myöten remonttiin. Niinpä päädyimme tilaamaan uudet ikkunat vain noiden työn alla oleviin tiloihin. Olohuoneen kaksi ikkunaa tilattaisiin sitten joskus, kun meidän olisi mahdollista ryhtyä huonetta purkamaan ja perin juurin kunnostamaan. Talon eripari-ikkunoihin olisi siis tottuminen. Tämä nyt olisi varmaan sitten sitä vanhan talon ikuisen keskeneräisyyden sietämistä.





Uudet ikkunat saapuivat Virosta puusepältä laivakyydillä muistaakseni kahden kuukauden sisällä tilauksesta, juuri ennen talvipakkasten alkamista. Puuseppä oli varsin nopea liikkeissään ottaen huomioon, että ikkunat maalattiin Uulan pellavaöljymaalilla, ja maalin kuivuminen vei projektissa kosolti aikaa. Samaan hötäkkään tilasimme puusepältä myös uuden ulko-oven: vanha ulko-ovemme oli ruma ja repsottava, lähinnä jonkin varaston ovea muistuttava pariovi, jonka uusiminen niin ikään talon sieluun sopivaksi oli meille itsestäänselvyys. Ovi maalattiin myös Uulan pellavaöljymaalilla, ja halajamani värisävyn ilmoitettuani sain isännän pyörittelemään silmiään ja puusepän höröttämään huvittuneena: ovi maalattaisiin Uulan Ruusu-sävyllä. Siis ihan rehellisen lällänpunaisella. Isäntä yritti puhua minua vielä ympäri, mutta tässä päätin olla taipumatta. Siitä tulee just eikä melkein, vakuuttelin. Ja minkäs isäntä siinä sitten mahtoi. Vaimo halusi pinkit pariovet, joten pinkit pariovet piti hänelle järjestämän.

Antti ajoi ikkunoita ja vaaleanpunaista oveamme vastaan Helsinkiin ja odotti kämmenet hikoillen, minkälainen katastrofi uusi ulko-ovemme tulisi olemaan. Vakuutteluni sävyvalinnan sopivuudesta olivat menneet kuuroille korville, mutta oven asennuksen jälkeen hän sai huokaista helpotuksesta. Vaaleanpunaiset, neliruutuiset pariovet sopivat itse asiassa kuin nenä päähän punaiseen torppaamme.



Astrid miettii, onko tuo ovi tuossa ihan vaan koristeena, vai pääsisiko siitä sattumoisin kulkemaan sisälle päivätorkuille. Huomaa myös jonkun elikon tassuilla oveen laapittu kurakerros. Nimimerkillä "Siloteltu blogikoti".


Ikkunat odottelivat viimeistelyään tähän kesään asti, ja pienellä yrittäjän "isyyslomallaan" tässä kesällä Antti ehti vihdoin askarrella ikkunoista myös smyygit ja vuorilaudat valmiiksi. Vuorilaudoituksen ilmeen päättäminen tuotti meille jonkin verran päänvaivaa, mutta lopulta Antti päätyi valitsemaan ihan omaehtoisesti, kun minun jahkailustani ei tahtonut loppua tulla. Etenkin tällaisissa vaatimattomammissa maalaistorpissa on 20-luvulla tupattu käyttämään varsin yksinkertaisia ja vähäeleisiä vuorilaudoituksia, jotka eivät koreile turhilla krumeluureilla. Toisaalta emme halunneet liian pelkistettyä ilmettä, mutta koska pinkki ovemme on jo aika pirteä yksityskohta, hyväksyin mielihyvin Antin valitseman ratkaisun tehdä ikkunat vähän simppelimmän kaavan mukaan. Myös pielet saivat pellavaöljymaalikäsittelyn, ja lopputuloksesta tulikin varsin soma.


"Siloteltu blogikoti" vol.2: talon nurkalla lojuva kompressori, rappusille kakkivat kanat ja taloon nojailevat eteisen listat vatupasseineen tuovat  sähäkkää säväystä talon romanttiseen idylliseen yleisilmeeseen.


Viime syksynä uutta lammasaitausta rakentaessamme päädyimme pönkimään rantametsikköön jätettyjä epämääräisiä, pressulla peitettyjä kekoja. Töllin vanha asukas oli ilmeisesti hanakka mies säilömään jos jonkinlaista roinaa periaatteella tätäkin voi vielä joskus tarvita, ja suurin osa pressujen alta paljastuneista kasoista olikin silkkaa roskaa. Yhden pressun alta löytyi kuitenkin iloinen yllätys: töllin alkuperäiset ikkunat! Tai ainakin se, mitä niistä oli jäljellä. Puitteet olivat jo läpi lahonneet ja lasiruudut pääosin särkyneitä, mutta saimme kuitenkin riemuksemme huomata, että alkuperäiset ikkunat olivat aivan samanlaiset kuusiruutuiset kaunistukset, jotka olimme sittemmin tölliimme teettäneet. Olimme siis osuneet täysin nappiin nähdessämme mökkerömme sielumme silmin ruutuikkunoissaan. Löydös tuntui tärkeältä, sillä se vahvisti, että olimme onnistuneet palauttamaan pikkuisen torppamme ulkoasultaan sellaiseksi, kuin se oli sata vuotta sitten tarkoitettu olevaksi.


Eripari-ikkunat


Nyt elelemme siis talossa, jonka ikkunat ovat vielä ihan eri paria, kahden eri aikakauden sekamelskaa. Vanhan talon kunnostaja törmää tämän tästä kuluneeseen hokemaan, että talossa on asuttava vuosi ennen kunnostustöihin ryhtymistä, jottei tulisi hätäpäissään korjanneeksi mitään, mikä ei korjausta kaipaa. Tätä ohjetta emme noudattaneet ikkunoita uusiessamme. Olohuoneessa kuitenkin komeilevat vielä nuo vanhat kaksiruutuiset, ja elämä niiden kanssa on osoittanut, että teimme ihan oikean päätöksen päätyessämme vaihtamaan ikkunat uusiin ja laadukkaisiin.Toisaalta taas on mukavaa, kun ennen loppujenkin ikkunoiden vaihtoa saan vielä ihailla maisemaa hetken kiharaisen lasin läpi. Keskeneräisyyteenkin on tottunut hienosti, kun on ollut pakko.

Mitä taas ulko-oveen tulee, sävyvalinta ei ole harmittanut hetkeäkään. Ehkä vaaleanpunaiset pariovet eivät ole se konservatiivisin valinta, myönnetään. Mutta olen sitä mieltä, että vaikka tässä vanhaa vaalien remontoidaankin, niin pienet, persoonalliset yksityiskohdat siellä täällä ovat ihan sallittuja. Pieni sisäinen anarkistini herää suorastaan huutamaan sitä aina toisinaan.

Mitä mieltä te olette? Saako vanhan talon asukkaan persoonallisuus pilkahdella myös rempparatkaisuissa? Vai tuleeko hommassa ennemmin pysyä tiukasti asialinjalla, pitäytyen tiukasti rakennusajan sanelemissa säännöissä? Olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksiänne!



Aivan mahtavaa perjantaita ja sen myötä viikonloppua! Ensi viikolla ajattelin kirjoitella siitä, millaista lampaiden heinähäkkiä ei ainakaan kannata tehdä. Viikon päästä perjantaina saatamme ehkäpä kurkata vihdoin ja viimein valmistumisen tiellä olevaan eteiseen.