Jos jotkut eläimistömme edustajista ovat täällä blogissa jääneet vähälle huomiolle, niin pupulamme väki. En todellakaan osaa sanoa, miksi näin. 

Vaikka meillä on ollut kaneja nurkissa pyörimässä jo useamman vuoden, ovat nuo hassut eläimet minulle edelleenkin eräänlainen mysteeri. Kun päätin luopua hevostouhuista viime talvena ja sitä myöten talliin (ja elämään) tuntui jäävän kosolti tyhjää tilaa, ryhdyin tosissani harkitsemaan kanifarmin laajentamista parista lemmikkipuppelista villaa tuottavaan, pörröiseen angorakaniin. Siitä se ajatus sitten lähti.

Angorauros nimeltä Villaverstaan Narcissos, tuttavallisemmin Narsu, muutti luoksemme tämän vuoden keväällä. Kanivahvuuteemme kuului entuudestaan ystävältäni eläkepäiviään meille viettämään saapunut leijonaluppanaaras Jimbo a.k.a. Leskisen Juice sekä tämän nuori toyboy, leikattu soopeliuros Mölli. Villaverstaalla angoroita ja erilaisia liharotuja kasvattava Jonna oli aivan mahtavan avulias ja uskomattoman laajalla asiantuntemuksellaan onnistui opastamaan jopa kaltaiseni ummikon alkuun angorakanien pidon suhteen.

Kesällä pikkuinen Jimbo-pupumme kuoli, jättäen Möllin nuoreksi leskeksi. Elellessään viereisissä karsinoissa pojat olivat eräänä kauniina päivänä järsineet väliseinään aukon, ja hengailivat muina jäniineinä samalla puolella kylki kyljessä mennessäni talliin. Tuumasimme, että olkoon: jos pojat hyvin yhdessä viihtyivät ja juttuun tulevat, niin saivat meidän puolestamme jatkaa yhteiseloaan toistensa kyljissä kyhnäten.
  




Koska yhdestä angorasta ei järisyttäviä määriä villaa saa, ryhdyin harkitsemaan kanikatraamme kasvattamista parilla lisäpupulla. Angorakanin kerintä tulee tehdä vähintään kolme kertaa vuodessa, tarvittaessa useamminkin. Sen villa on äärettömän lämmintä, vettä hylkivää ja pehmeää, mutta hankalaa sinällään hankalaa kehrättävää. Lampaanvillan seassa kehruunkin kuitenkin pitäisi helpottua.

Ennen pitkää törmäsin kahden kaniveljeksen myynti-ilmoitukseen. Tuumasin, etten halunnut naaraskaneja tähän hätään, sillä kanien, kuten minkä tahansa muidenkin eläinten, kasvattamisessa osaa olla omat haastavuutensa. Niinpä angoraveljekset tuntuivat sopivalta ratkaisulta tähän meidän poikamiesköörimme jatkoksi.





Angorakanien hoito tunnutaan usein miellettävän kamalan vaativaksi, mutta oman kokemukseni pohjalta ei homma ole mikään Ameriikan temppu. Toki karva on herkkää huopumaan ja likaantumaan. Jatkuvan puunauksen ja putsauksen sijaan helpommalla pääsee, kun vain huolehtii, että kanin asumuksen kuivikkeet ovat puhtaat ja roskaamattomat, ja että tila on ehdottoman kuiva. Kastuessaan villa huopuu saman tien, ja kuivikkeen valinnassa tulee olla tarkka, sillä hötöinen karva imaisee itseensä kaiken pikkuroskan. Olki taitaa olla kuivikkeista se paras vaihtoehto angoralle.

Angorakanin turkin kasvuvauhti on huimaa, ja siksi ruokinnan täytyy olla kohdillaan, jotta kani jaksaa kasvattaa hyvälaatuista villaa. Valkuaisaineiden saannin tarve rodulla korostuu. Itse syötän Narsulle kasvattajan suositteleman annoksen, noin puoli desiä kauraa ja puoli desiä maatalouskaupasta saatavaa Rypsi-Kronoa per päivä. Samalla annoksella olen jatkanut myös uusien angorakanien kanssa. Rehujen lisäksi kanin kuin kanin on luonnollisesti saatava narskutella vapaasti hyvälaatuista heinää, ja erilaiset juurekset ja muut tietysti ovat niiden herkkua. Kesällä kani on varsin hyödykäs eläin myös ruohonleikkurina; puput narskuttavat pihamaaltasi rikkaruohot ja tulevat näin kesäkaudella edullisiksi ruokkia, ja kaupan päälle saat vielä trimmatun nurmikon. Win-win!
Angorakani ei kuitenkaan sovi ympärivuorokautisesti ulkona pidettäväksi, sillä sadekelillä sen villa huopuu kosteudesta nopeasti.
Olen huomannut angoroissa muihin rotuihin verrattuna sellaisen erityisseikan, että ne juovat ihan hemmetisti vettä. Puolen litran pullollinen ei välttämättä tunnu missään kanin huitaistessa sen huiviinsa tuosta vaan. Tämä kai liittyy myös jotenkin tuohon nopeaan karvan kasvuun.

Kuten jo aiemmin mainitsin, turkinhoito ei vaadi sen erityisempiä poppaskonsteja, mikäli pupun karsina on puhdas ja asianmukaisesti kuivitettu. Paitsi tietysti kerinnän suhteen. Angorakanin minimikerintämääräksi voisi sanoa kolme kertaa vuodessa, mutta useimminkin saattaa olla tarvetta. Parhaiten homma käy ihan manuaalisesti saksimalla, sillä useimmat trimmaukseen tarvittavat koneet menevät kanin haituvaisen kevyestä villasta herkästi tilttiin. Toimivimpina saksina pidetään niitä sellaisia tylppäpäisiä lasten askartelusaksia.
Angorakani on rotuna perusluonteeltaan säyseä ja helposti käsiteltävä: erinomainen juttu pienessä eläimessä, jonka kimpussa täytyy häärätä terävien saksien kanssa muutaman kuukauden välein.




Tässäpä tällainen pikainen kurkistus kanilaamme ja sen asukkaisiin. Näistä myöhemmin lisää paremmin, sillä olen tällä hetkellä vähän jäniksen selässä (höhhöhhöö...). Juhlimme nimittäin huomenna kuopuksen nimiäisiä ja meikämandoliinolla on täällä vielä lattiat pesemättä, pölyt pyyhkimättä ja piirakat leipomatta. Eläinten iltahoitokin pitäisi vielä tehdä, ja vauvaakin tuntuu joku harmittavan. Joten, tämän puolustuspuheen myötä oikein juhlavan upeaa viikonloppua kaikille!


Lue myös:
Kanila entiseen hevostalliin