Helteinen kesä on muuttanut minut villi-ihmiseksi. Ihmisten ilmoilla ei ole ollut pahemmin tarvetta käydä, mutta jos on, olen liehunut paikalle näyttäen joltain rantarosvolta. Lapsilla tuntuu olevan samat oireet. Venla palasi tällä viikolla kesäloman jälkeen takaisin päikkyyn, ja pistin merkille, kuinka pikku susilapsella on hieman vaikeuksia sopeutua jälleen käyttämään vaatteita normaalien ihmisten tapaan.

Vaikka välillä onkin yritettävä esittää edes jossain määrin sivistynyttä, kotona saa onneksi edelleen villiintyä rauhassa. Ikuisuudelta tuntunut kesä toi kotijärvemme rannat jälleen täyteen mökkiläisiä, mutta elokuun jo aavistuksen syksyinen tuuli on ajanut kesäasukkaat takaisin kaupunkiin. Antti kertoi nauttivansa siitä, kuinka kotikontumme täyttyvät kesäisin elämästä ja huolettomat kesäasukkaat hoippuvat kuljeskelevat pitkin ahon laitaa. Rannoilla raikaa puheensorina ja nauru ja ilmassa leijuu grilliruuan tuoksu. Itse taidan olla sen verran erakompaa sorttia, että nautin eniten tästä syyskesän ajasta, kun saan pitää lämpimät päivät, pimeät illat ja ahojen laidat kokonaan itselläni. Voi unohtaa rauhassa viimeisetkin sivistyksen rippeet ja hulmuilla kasvimaalla virttyneeseen hippikauhtanaan verhoutuneena tukka pystyssä. Kuunnella ohi soutavien mökkiläisten keskustelujen sijasta kuikan huutoa. Kiroilla rauhassa kovaan ääneen vailla pelkoa kuulolla olevista naapurin muksuista, jos viikate osuu kiveen.

Eilen aamulla tuttu kurkiperhe juoksi aivan autoni edestä kotitiemme yli. Olen seurannut samaista kurkiparia varhaisesta keväästä lähtien ja kuunnellut niiden suolla raikaavia soidinmenoja. Iloitsin huomatessani, kuinka hetkeksi kadonnut pariskunta ilmestyi jälleen tonkimaan pelloilta syötävää, kaksi hintelää poikasta vanavedessään vipeltäen. Olin tuolloin tukevasti raskaana ja mietin, että mehän ollaan kohta niin kuin nuo: isä ja äiti ja kaksi somaa poikasta perässä piipertämässä. Nyt nuo kaksi kurjenpoikasta lehahtivat siivilleen pellon penkalta vanhempiensa esimerkkiä seuraten. Ajattelin haikeana, että noita kesäasukkaita tulen ikävöimään, kun syksyinen tuuli ajaa nekin pian muualle.









Kuten aiemmassa kirjoituksessa ohimennen mainitsin, heinäkuuhun mahtui jos jonkinnäköistä suurta mullistusta niin hyvässä kuin pahassakin. Noilla muutoksilla tulee olemaan vääjäämätön vaikutuksensa elämäämme, ja puimatta asiaa täällä sen syvällisemmin voin kuitenkin todeta, että kaikesta sattuneesta huolimatta olemme onnekkaita: isännällä on onneksi yrityksensä, jolla pyyhkii hyvin ja joka takaa meille elannon niin, ettei meidän tarvitse muuttaa talveksi jurttaan lantunnaatteja järsimään. Olemme myös onnistuneet vähän kuin huomaamattamme rakentamaan töllimme tiluksille mukiinmenevän kotivaran.

Kummitustalon Stella julkaisi blogissaan jokin aika sitten kirjoituksen otsikolla Osittainen omavaraisuus on pienituloisen palkankorotus. Postauksen teema on meidänkin kotonamme nyt enemmän kuin ajankohtainen, sillä budjettimme peruselämiseemme kutistui yllättäen. Omalta kasvimaalta saatava sato, kesän mittaan säilömäni villiyrtit ja -vihannekset, omalla takapihalla kasvatettu liha ja munat sekä kotijärvestä ongittu kala tuovat onneksi ison huojennuksen ruokakauppakuluihimme. En ole koskaan osannut ajatella satsauksiani omavaraisuuteen varautumisena: olen toki pitänyt kotivaran pitoa ja tietynlaista yllättäviin tilanteisiin varautumista ihan fiksuna, mutta olen itse ollut liian laiska miettimään asiaa sen kummemmin. Nyt kuitenkin huomaan, ettei kotivaran tarpeeseen tarvita poikkeuksellisia sääoloja, ympäristökriisejä tai sotatilaa. Todennäköisemmin se on esimerkiksi sairastuminen, loukkaantuminen, yllättävä kotitalouskriisi, onnettomuus tai vaikkapa työsuhteen päättyminen, joka nostaa pienenkin ennakolta varautumisen arvoon arvaamattomaan.






Vaikka en varsinaisesti ole hempeiden mietelauseiden ylin ystävä, törmäsin tässä hiljakkoin erääseen Eckhart Tollen sitaattiin, joka osui maaliin. Siinä seisoi:

Jotkin muutokset näyttävät pinnalta 
negatiivisilta,
mutta huomaat pian,
että ne tekevät
elämääsi tilaa
jollekin uudelle.


Ennen sitaatin sattumista silmääni olimme Antin kanssa juuri pohdiskelleet sitä, kuinka kohdallemme sattunut suunnitelmanmuutos, niin negatiiviselta kuin alkuun vaikuttikin, saattoikin tuoda mukanaan myös jotain positiivista. Olemme joutuneet priorisoimaan uudelleen niin ajankäyttöämme kuin myös taloudellisia- ja voimavarojamme. Entäpä jos ryhtyisimmekin panostamaan omavaraisempaan elämään tuon uudelleenpriorisoinnin myötä entistä ahkerammin?

Alkuperäinen suunnitelmamme on ollut rakentaa omatoimista, omavaraista ja riippumatonta elämää tänne pikkuhiljaa, lähinnä harrastusmielessä ja ottamatta asiasta sen kummemmin paineita. Sellaisen elämän tavoittelu on kuitenkin ollut haaveemme jo pitkän aikaa. Kaiken tapahtuneen myötä meille onkin nyt auennut mahdollisuus panostaa tuon haaveen toteuttamiseksi entistä enemmän. Hypätä 'pikkuhiljaan' sijasta rytinällä syvään päätyyn. Ja arvatkaa mitä? Vaikka muutos tuntui alkuun todella negatiiviselta, kuin haisevalta, märältä rätiltä päin naamaa, osaamme nyt nähdä myös sen positiiviset puolet ja olemme niistä jopa aika innoissamme. Kyllä Eckhart Tolle tiesi.






Päiväni hassahtaneena villi-ihmisenä ovat nyt kuluneet pian kerättävän sadon kartoituksessa ja hoivaamisessa sekä tulevaa suunnitellen. Nyt, kun myös Antti on innokas osallistumaan enemmän omavaraisasteemme nostamiseen, saamme varmasti roimasti enemmän aikaan ja onnistumme laajentamaan esimerkiksi vihannestarhaa ja perunamaata reilulla kädellä. Puitteemme ovat siinä mielessä loistavat, että iso osa tontistamme on edelleen rikkaruohoja rehottavaa joutomaata odottamassa, että joku tekisi sille jotain. Huolellista suunnittelua työ kuitenkin vaatii siksi, ettei tilaa sentään rajattomasti ole. Hyvin suunniteltuna ja järkevästi tehtynä tuossa kuitenkin riittää potentiaalia vaikka mihin! Odotan innolla, että pääsen jäsentelemään suunnitelmiamme teille tarkemmin.