Heinäntekoapulainen valmiina hommiin!


Jos pitäisi nimetä yksi vika tästä nykyisestä kodistamme (sen lisäksi, että järvien ja soiden läheisyyden vuoksi täällä on kesäisin jumalattomasti hyttysiä), olisi se ilman muuta tonttimaan puute. Kotitarveviljelyyn ja vaikka mihin muuhun puuhasteluun tämä vajaa puolen hehtaarin maaplänttimme toki riittää paremmin kuin hyvin. Eläimiä tältä maatilkulta ei kuitenkaan ruoki millään, ja sen vuoksi eläimet ovat meille siltä kantilta katsoen enemmän meno kuin hyöty.

Tokihan tölliä ostaessamme olimme tietoisia, että tontti on tarpeisiimme nähden pieni. Lähes kaikki muu kuitenkin loksahti aivan loistavasti kohdalleen. Siksi ryhdyinkin tuumailemaan tapoja, joilla meidän olisi mahdollista pitää eläimiä tekemättä ihan järkyttävää persnettoa, vaikkei omia laidunmaita tai heinäpeltoja tontiltamme löydykään.



Taukovastaava piti huolen, että muistimme käydä tasaisin väliajoin varjossa huilaamassa ja nytkyttelemässä vaunuja. 

Varastossa vuosikymmenet lojunut vanhan isännän heinähanko on päässyt jälleen arvolleen sopiviin hommiin


Ajan mittaan olen löytänyt jokusia kikkoja, joiden avulla olemme onnistuneet venyttämään penniä ihan kiitettävissä määrin eläinten ruokakuluissa. Tässäpä muutamia keinoja, jotka ovat meillä käytössä ja jotka olemme ainakin omalla kohdallamme toimivaksi havainneet.


Yhden riesa on toisen aarre
Mahdankohan olla ainoa eläintenpitäjä, joka aina kyläillessään tai hiekkateillä kävellessään katselee umpeenkasvavia ketoja ja takapihojen heinikkoja hyppyset syyhyten ja miettii, että siinä sitä rehottaa kilokaupalla hyvää lampaanruokaa, kuivumassa pystyyn ja menossa hukkaan? No, kerran satuin avaamaan suuni oikeassa paikassa ja lausahtamaan tämän mietteeni ääneen. Silloin minulle selvisi, että usein noiden takapihan pöpelikköjen ja joutomaiden omistajat toivottavat riemusta kiljuen tervetulleeksi innokkaan niittäjän, joka viikattaisi heinikot pois rehottamasta ja veisi mennessään.

Viimeksi lauantaina kävimme viikattamassa jättiperäkärryllisen vihreää tätini ystävän takapihalta (sieltä myös nämä postauksen kuvat ahkerasta isännästä ja vielä ahkerammista aputytöistä). Heinikon omistaja oli iloinen, kun heidän tonttinsa siistiytyi ja heille hyödytön heinä päätyi toisaalla hyötykäyttöön. Meitä taas ilahdutti saada lykättyä vielä ostoheinän tarvettamme ja saada iso kuorma purtavaa lampaille ja Rebekalle vain "pikku" hikoilun ja viikatteen heiluttelun vaivalla!

Avaa siis suusi, juttele sukulaisille ja kavereille, kysele naapureilta. Voi hyvinkin olla, että ihan lähipiiristäsi löytyy joku, jonka kanssa sopia tällainen molempia osapuolia hyödyttävä järjestely.


Elovena-poika


Vanha kunnon vaihtokauppa
Jos jostain olen harmissani niin siitä, että vaihtotalous on nykypäivän kaupankäynnissä tyystin unohdettu ja aliarvostettu juttu. Kuinka paljon asiat yksinkertaistuisivat, jos kauppoja tehdessämme heivaisimme rahan ja vaihtaisimme keskenämme enemmän hyödykkeitä ja palveluksia!

Olen yrittänyt käyttää vanhaa kunnon vaihtokauppaa myös eläinten rehuja hankkiessani, mikäli vain mahdollista. Tässä hiljakkoin tein eläinkauppoja erään vastikään tännepäin muuttaneen, omaa pientilaa pystyttävän herran kanssa. Hänellä oli tarve löytää isoon kanaparveensa pari kukkoa sekä muutama lammas villansaantia ja tontin laidunnusta varten. Koska minulla oli tarve päästä eroon parista nuoresta kukkopojasta ja kolmesta mummolampaasta, jotka eivät oikein osanneet sopeutua katraaseemme elettyään ikänsä kolmistaan, teimme diilin. Mies sai kukot kanaparveensa ja mummolampaat pääsivät hänen luokseen eläkepäiviä viettämään ja kesäksi laitumille. Rahaa en elikoista pyytänyt, vaan pyysin vaihdossa luvan niittää hänen ison tonttinsa heinäpellon reunasta purtavaa. Tällä vaihtokaupalla säästin paljon vaivaa ja aikaa: jos olisin pyytänyt eläimistä maksun rahassa, olisin joutunut selvittelemään, mistä saan ostaa heinää, junailemaan aikataulut ja kaluston noutoa varten ja muutenkin näkemään ison vaivan, jotta olisin saanut vaidettua rahat edelleen rehuksi.Tällä järjestelyllä skippasimme nuo epämukavuudet, ja saimme kumpikin tarvitsemamme ilman, että välillä tarvitsi puljata rahalla.

Vaihtaminen on askel kohti riippumattomampaa arkea, ja se säästää monesti kaupankäynnin osapuolilta vaivaa, aikaa ja rahaa. Omavaraisempi elmä on rahasta vähemmän riippuvaista elämää.

Vesimelonipaussi

Tyytyväinen asiakas
Pistä puskaradio laulamaan
Oman kotitienoon "puskaradio" — oli se sitten kotipitäjän baari, paikallisten asukkaiden oma Facebook-ryhmä tai kylänraitin varrella jostain 1800-luvulta lähtien asunut vanha isäntä, joka tuntee jokaisen ja tietää kaikkien asiat — voi olla kullanarvoinen apu esimerkiksi kesälaitumen löytämisessä. Toissa talvena löysin silloisille hevosillemme kuin lampaillemmekin kesäksi laidunmaata jututtamalla vielä silloin kotitiemme päädyssä asunutta, mainiota naapurin rouvaa. Hän oli asunut kylällä viisikymmentä vuotta, ja tunsi täältä suurin piirtein kaikki. Vasta paikkakunnalle muuttaneena minulla ei ollut hajuakaan, mistä lähteä kesälaitumia kyselemään. Nyt lampaamme Nuunu, Nana ja Ansa karitsoineen viettävät samaisella laitumella jo toista kesäänsä, ja vieläpä ilmaiseksi! Mukavinta touhussa on, että upean, vanhan maatilan omistajat saavat niistä tontilleen maisemanhoitoapua, ja tilan kesäkahvilan asiakkailla riittää lampaissa ihmeteltävää ja rapsuteltavaa. Kaikille on siis tästä järjestelystä iloa ja hyötyä.

Lammaskatraamme kasvettua viime kesän jälkeen meille tuli kuitenkin lisälaitumen tarvetta, sillä Liutun maalaistalon laitumet eivät olisi riittäneet koko yhdeksänpäiselle porukalle. Niinpä pistin jo hyvissä ajoin viestiä kotikylämme omaan Facebook-ryhmään ja kyselin sieltä kautta, josko paikkakuntalaisilla löytyisi tarjota päkättimille kesätöitä maisemanhoitohommien merkeissä. Vanhoja tiloja täällä on hirveästi, ja yhteydenottoja potentiaalisista laidunpaikoista tulikin paljon. Lopulta saimme järjesteltyä kesälaitumen lampaille paikallisen vanhan pappilan pihapiiristä.

Laidunnus on usein molempia osapuolia hyödyttävä keino hoitaa maisemaa ja saada eläimille puuhaa ja syötävää kesän ajaksi. Siksi monet laitumien omistajat, joilla ei ole omaa karjaa, lainaavat maitaan mielellään hyötykäyttöön. Lainalaitumia kannattaa käydä katsastamassa puskaradion lisäksi myös laidunpankki.fi -sivustolla. 


Kerää, kuivata ja tee itse
Ennen vanhaan eläimille kerättiin ja kuivattiin kerppuja talven varalle, jotta niillä olisi lehtevää, ravinteikasta purtavaa myös talven yli. Kerput tehtiin alkukesästä puiden lehtevistä oksista ja nuorista kasveista, jotka kerättiin nipuiksi ja kuivatettiin. Kerppujen tekoon loppukesä ei ehkä ole ajankohdan puolesta paras mahdollinen, sillä kukinnan jälkeen kasvien ravinnepitoisuudet laskevat kuin lehmän häntä. Se ei tarkoita, etteikö luonnosta vielä löytyisi kasveja, joita voi hyödyntää esimerkiksi rouhittuna väkirehun seassa! Esimerkiksi vuohenputki lykkää uutta kasvustoa vielä pitkälle syksyyn, mikäli vanhaa vain niittää tieltä pois. Itse niitän ja kuivatan eläinten rehuseoksiin kasveja edelleen, sillä vaikka ravinteet eivät ehkä ole enää niin priimaa kuin alkukesästä, niin ei se tarkoita, että ne olisivat sentään yhtä tyhjän kanssa. Myös esimerkiksi kasvimaan sadon naatit ovat mitä parhainta tavaraa tähän tarkoitukseen!

Ja nyt, kun väkirehuseoksista tuli puhe: tänä syksynä aion kokeilla väkirehuseoksen tekoa itse sen sijaan, että kävisin hakemassa valmista (ja kallista) maatalouskaupasta. Paikalliset maajussit myyvät rehuviljaa murto-osahinnalla maatalouspuljujen hinnoista, ja esimerkiksi rehuherne ja -porkkana ovat edullisia suoraan tuottajilta ostettuina. Sitkeät ja niukkaan ravintoon tottuneet maatiaisrodut eivät usein paljoja väkirehuja edes kaipaile, mutta esimerkiksi lampaiden kohdalla valkuaisen saanti on villan kasvun kannalta tärkeää. Myös kivennäisaineiden saannista on syytä huolehtia, ja sen vuoksi heinän lisäksi pieni määrä lisärehua on tarpeen. Kuivatut ja rehun sekaan rouhitut vihreät ovat hyvä lisä myös kanojen rehun seassa. Kananrehuun ei myöskään ole välttämättä tarpeen ostaa erikseen kalkkilisää - itse kerään munien kuoret talteen ja rouhin niistä "kanankalkkia" kotkottimien nokittavaksi.

Viikate on jälleen nuukailevan eläintenpitäjän paras ystävä: käy niittämässä pihaltasi vuohenputkea, kerää talteen kitkemäsi vesiheinä ja säästä ruohosilppu. Levitä saunan lauteelle löylyjen jälkeen vanha lakana ja ja jätä kasvit sen päälle jälkilämpöön kuivumaan. Kuivuneet kasvit on helppo murustella rehun sekaan.

* * *

Pienen lammaskatraan tai vaikka muutaman lypsykutun pito pienellä budjetilla on täysin mahdollista, vaikkei omaa lääniä löytyisikään hehtaarikaupalla. Pienillä jutuilla voi ostorehuihin uppoavia kustannuksia viilata reilustikin. Se vain vaatii hiukan aikaa ja kekseliäisyyttä. Niin, ja tietysti terävän viikatteen.