Ja vielä tekninen tiedotus blogiin liittyen!

Olen tässä viime päivinä puurtanut selkeyttääkseni blogia ja täällä navigointia. Sivupalkki sai uuden hakukentän, josta voi hakea postauksia hakusanoja käyttäen. Tein blogin aiheista myös viisi pääkategoriaa, joiden avulla kirjoituksia voi selata aihealueittain. Näitä avainsanoja vanhoihin postauksiin muokkaillessani manasin itseni moneen kertaan alimpaan hevonkukkudeerukseen siitä hyvästä, että olen mennyt suoltamaan blogin niin täyteen sekavaa sillisalaattia. Mutta nyt se on tehty, ainakin pääosin, ja kuvakkeet pääkategorioihin löytyvät niin ikään tuolta sivupalkista.

Uudisraivaajan innolla päätin tehdä samaan syssyyn muutoksia blogin yläpalkin sivuihin. Uudistin blogin ja meidän takapirujen esittelytekstin, ja lisäsin oman esittelysivun farmin eläinasukkaille. 

Turhauduttuani edellä mainitsemaani karmeaan sillisalaattiin, päätin myös, että tästä lähtien blogiin ilmestyy uusi päivitys joka viikon perjantaina. Tuona julkaisupäivänä yritän pysyä ainakin joten kuten aiheessa, "tuottaa sisältöä", kuten kaikki vakavasti otettavat bloggaajat kai tapaavat sanoa. Saatan hyvinkin kirjoitella myös useammin, kuin vain kerran viikossa: nämä muut, sattumanvaraiset päivät olkoon sitten sitä vanhan kunnon sillisalaatin riemujuhlaa, jos siltä tuntuu.

Ja nyt kysyn sinulta, hyvä lukija: olisiko sinulla mielessä jotain erityistä, josta haluaisit täältä blogista lukea enemmänkin? Teitä on tullut paljon lisää, ja nyt olisikin kiva kuulla, etsittekö täältä jotain tietynlaista asiaa ja mitkä aiheet teitä erityisesti kiinnostavat. Myös muuta palautetta saa ja pitää antaa, nyt antakaa siis paukkua oikein luvan kanssa!

***

Ei muuta kun ihanaa perjantaita ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! Omani olen suunnitellut käyttäväni tallin ja lampaiden uuden heinätelineen kimpussa askarrellen sen mukaan, miten ehdin ns. "juoksevilta asioilta" (etenkin tuo 2,5-vuotias perijättäremme juoksee ihan saakelin lujaa joka suuntaan). Aion myös lämmittää saunan ja istua siellä pitkään ja hartaasti yksin, yrittäen edes jotenkuten palautua väsymyksestä, joka juontaa juurensa siihen tosiseikkaan etten ole vauvan vuoksi saanut nukkua kohta kokonaiseen viikkoon.

Ryhdyin päivittämään Rebekan kuulumisia oletetun synnytyksen etenemisestä lyhyinä videoklippeinä blogin Facebook-sivulle. Liity seuraani jännittämään! Löydät Facebook-kotimme TÄÄLTÄ. Kun klikkaat tykkää-nappulaa, pötkähtävät kuttulan tilannepäivitykset suoraan uutisvirtaasi (samoin kuin kaikki muutkin kiehtovat jutut, joita tänne blogiini suollan). Voit sitten, vaikka näin perjantain ja alkavan viikonlopun ratoksi, pistää kunnon kisakatsomon pystyyn ja ihmetellä kanssani, syntyykö Rebekalle pian perheenlisäystä, vai oliko sillä loppujen lopuksi vain ilmaa mahassaan.

Syyskesä ja syksy ovat suosikkivuodenaikojani, eivätkä vähiten siksi, että silloin sekä metsän että vihannestarhan sato on kypsynyt korjattavaksi. Vaikka en uskaltanut kuivuuden vuoksi toivoa kovinkaan kukkeaa satoa vahingossa perustamaltani kasvimaalta, sain yllättyä positiivisesti. Juureksia, perunaa, salaatteja, vihreitä papuja, avomaankurkkuja, kesäkurpitsoja, mausteyrttejä ja kehäkukkaa pukkaa ihan mukiinmenevästi. Vaikka syömme oman maan rehuja joka aterialla, riittää varsinkin juureksia myös säilöttäväksi asti.

Pitkään ihmettelin kasvimaalla sitä, miten osassa kasvilavoista vihannekset tuntuivat viihtyvän ja kasvavan, kun taas osassa lavoista sinnitteli muutama kitukasvuinen kasvinkäppänä henkitoreissaan. Sain siinä hetken ihmetellä, ennen kuin ymmärsin kupletin juonen. Istutuslaatikoita keväällä täyttäessäni haalin nurkissa pyörineet, kerinnöissä ylijääneet roskaiset hukkavillat, joita en ollut raaskinut hävittää, ja laitoin villaa lavankaulusten pohjalle katteeksi pitämään läpi puskevat rikkaruohot kurissa. Villaa ei kuitenkaan riittänyt jokaiseen laatikkoon. Nyt ynnäilin yks plus yks ja huomasin, että vihannekset menestyivät juurikin noissa kasvulaatikoissa, joissa oli pohjalla villakate. Teoriani on, että koska villa pystyy imemään itseensä hulluja määriä vettä, on kosteus säilynyt villakatteisissa kasvilavoissa muita paremmin, ja siksi kasvit eivät ole kärsineet läheskään niin pahasti kuivuudesta, kuin villakatteettomat kanssakasvajansa.Varsin mielenkiintoinen havainto tämä, ja ilahduttaa erityisesti, mikäli tällaisia korventavan rutikuivia kesiä on vastakin luvassa. Tästä lähtien otan myös hukkavillat erityisen huolellisesti talteen ja ryhdyn heti ensi keväänä testailemaan, pitääkö tämä seikkaperäinen teoriani kutinsa!





Puutarhatyöt ovat ehdottomasti yksi elämän suurimmista iloista, ja kun työ vielä joskus sattuu tuottamaan palkaksi satoa, ilo moninkertaistuu. Ryhdyin hiljakkoin lukemaan uudelleen suosikkikirjailijani Tom Hodgkinsonin Vapauden ylistystä (Basam Books, 2007). Hodgkinson kehottaa jokaista kasvattamaan itse vihanneksia, todeten siitä näin:

"Se on perin pohjin luovaa toimintaa, josta ei ole tietoakaan supermarketeista ostettaessa. Vihannesmaan hoitaja tekee kaiken. Supermarketissa kaikki on tehty valmiiksi. Asiakkaan tehtävä on vain ojentaa luottokortti. Nykyään tuntuu täysin järjettömältä ostaa hedelmiä ja vihanneksia supermarketista: se vie aikaa ja tuotteet ovat kalliita ja huonolaatuisia. Kotipihan maaperässä kasvaneet vihannekset ovat maukkaimpia, mitä niiden kasvattaja saa ikinä maistaa, ja kaiken lisäksi ne ovat yhtä paljon lääkettä kuin ruokaa."

En voisi olla enempää samaa mieltä! Sen lisäksi, että puutarhanhoito voi olla perin juurin luovaa toimintaa, on se myös viimeisen päälle hyödyllistä ja järkevää.Itse en ainakaan koskaan osaa lakata ihmettelemästä, kuinka ison osan tuottamastamme "jätteestä" pystynkään käyttämään hyödyksi kasvimaalla. Nytkin ihastuksesta ymmyrkäisenä hämmästelin, kuinka likaiset ja roskaiset hukkavillat osoittautuivat - vieläpä melkein vahingossa - mitä hyödyllisimmäksi materiaaliksi pitäessään kuivuudessa kituuttaneet kasvini hengissä kesän yli! Eräs minulle täysin käsittämätön, mutta valtaisaa iloa tuottava seikka on myös se, että sama tavara, jota eläimemme tiputtelevat ulos takamuksistaan käyskennellessään pitkin tonttiamme, sattuu olemaan juuri samaa kamaa, mitä maaperä tarvitsee pysyäkseen tuotteliaana ja hedelmällisenä. Luonto on kyllä ihmeellinen! Jo pelkästään tämä äkkivilkaisulla yksinkertainen ja jopa itsestäänselvä, mutta tavattoman kiehtova prosessi on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että permakulttuuri ja kiertotalous ovat ehdottomasti se lempein ja luonnonmukaisin keino kasvattaa ruokaa.

Luonto on järjestänyt kaiken valmiiksi ja toimimaan saumattomasti, kuten pitää. Kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa. Kun sen hienovaraisia prosesseja seurailee, saattaa huomata, kuinka palaset loksahtelevat kohdalleen. Vain silloin, jos menemme liiaksi puuttumaan ja härkkimään tuota luonnollista kiertokulkua, järkkyy koko systeemi niin, että meidän on jälleen puututtava soppaan korjataksemme sörkkimisellämme aiheuttamat vahingot, ja näin noidankehä on valmis. Tätä jatkuvaa puuttumistahan esimerkiksi tehomaatalous juuri on: maa myllätään niin perusteellisesti, että ravinteet painuvat jonnekin syvälle kasvien ulottumattomiin. Tätä virhettä paikkaillaan isolla vaivalla, keinotekoisia lannoitteita maahan syytäen. Sen sijaan, että toisiaan hyödyntäviä kasveja viljeltäisiin rinta rinnan, kasvatetaan pelloilla hehtaaritolkulla yhtä ja samaa lajiketta. Tässä luonnottomassa tilassa kasvaessaan kasvi on altis muunmuassa tuholaisille, joten niitä ruiskutetaan jälleen isolla vaivalla ja rahalla maailmanlopun myrkyillä, jotka ovat hengenvaarallisia niin luonnolle kuin ihmisillekin. Lyhyessä hetkessä maaperä on tällä menolla kaluttu niin tyhjäksi ravinteista, että se vaatii pitkän toipumisajan, ennen kuin sitä voidaan taas ottaa käyttöön. Ja sitten koko sekopäinen rumba aloitetaan alusta! Näin maallikon näkövinkkelistä koko touhu vaikuttaa sulalta hulluudelta.

Kun puutarhuri lakkaa puuttumasta ja muokkaamasta ja ryhtyy sen sijaan hienovaraisesti avittamaan luontoa toimimaan, kuten sen on tarkoitus, muuttuu ruuan kasvattaminen suoranaiseksi taiteeksi. Tuolloin se vaatii vain sopivissa määrin fyysistä työtä (joka Hodgkinsonin mukaan "harmonisoi henkeä" - tästäkin olen täysin samoilla linjoilla), mutta ihmisen autettua homman lempeästi alkuun, pääsee luonto ottamaan ohjat ja työ tekeytyy lähes omalla painollaan. Kumppanuuskasveja ja mielenkiintoisia lajikkeita luovasti yhdistellen puutarhuri voi luoda mitä kauneimpia kokonaisuuksia, jolloin kasveista saa konkreettisen hyödyn lisäksi myös silmäniloa. Kaiken kukkuraksi puhtaassa maaperässä kasvaneet, luonnollisilla ravinteilla kasvaneet vihannekset ovat, kuten todettu, maukkaimpia mahdollisia, ja sen lisäksi yhtä paljon lääkettä kuin ruokaa.





Tulevassa Kohti omavaraisempaa elämää -kimppapostauksessa aion käydä hiukan paremmin läpi satoasioita sekä sitä, miten aion kasviksia säilöä ja muuten hyödyntää. Yhteispostaus ilmestyy jälleen tulevan kuun ensimmäisenä maanantaina.

Kiertotalous pyrkii maksimoimaan tuotteiden, komponenttien ja materiaalien sekä niihin sitoutuneen arvon kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään. Kiertotaloudessa tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä.

Koska meillä on eläinten vuoksi ehtymätön lähde lannoitteeseen kotieläintemme tuottaessa loputtomasti lantaa, olisi sulaa hulluutta turvautua keinotekoisiin tai ostettuihin lannoitteisiin. Olemme säästelleet talteen hevostemme jättämää lantaa ja käyttäneet sitä muun muassa kohopenkkien kasaukseen. Kanalasta siivotut kuivikkeet kippaamme kotitalous- ja haravointijätteen kanssa kompostiin, ja kanien ja vuohen kuivikkeet käytämme katteena kasvimaalla. Kun saimme syksyllä käyttöön lampaiden uuden pihattosuojan, ryhdyimme kuivittamaan sitä kestopehkulla. Teimme pohjan hamppukuivikkeesta sekä varastoon lojumaan jääneistä kuiviketurpeista. Kestopehkun ideana on, ettei kuivikkeita tyhjätä pois, vaan talven mittaan kuivikekerroksia lisätään tarpeen mukaan. Sekaan jäänyt lanta ja pissa palavat kerrosten alla kuivikkeen seassa tuottaen samalla lämpöä, joten erillistä lämmitystä eläinsuojaan ei tarvitse viritellä. Kestopehku toimii kompostin tapaan, ja orgaaninen aine hajoaa palaessaan ravinteikkaaksi muhjuksi. 

Kanalassa en ole koskaan onnistunut rakentamaan kunnolla toimivaa kestopehkua, vaan kanankakan ammoniakki on tuntunut puskevan aina läpi. Tämä tosin on ollut vain omasta osaamattomuudestani kiinni, sillä kestopehkua käytetään ihan yleisesti ja hyvällä menestyksellä myös kanaloissa. Lampolassa pehku lähti kuitenkin toimimaan paremmin kuin hyvin. Sieltä saammekin nyt läjäpäin ihan mahtavaa, palanutta lannoitetta, joita ajattelin kasvimaan maanparannuksen ohella hyödyntää myös marjapensaiden lannoituksessa.

Hoidin marjapensaiden lannoituksen kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että kitkin suurimmat rikkakasvipöheiköt ensin pois pensaiden juurelta. Lapioin lampolasta kauhomani pehkun silmämääräisesti sopivaksi keoksi pensaiden juurelle, ja homma oli valmis! Juurelle kasattu lannoite olisi hyvä vielä kastella, jotta ravinteet imeytyisivät kunnolla puskien juuristoihin saakka, mutta koska näille seutuville on lupailtu vesisateita, päätin jättää kastelun sateiden huoleksi ja säästää näin itse vaivaa, aikaa ja vettä.

Kottikärryyn nojaava luuta ei suinkaan ollut työkaluna lannoitteen levityksessä, vaan toimi välineenä kanojen häätöön tomaatti- ja basilikapenkistä.

Hienoin juttu kiertotaloudessa on, ettei marjapuskien lannoitus välttämättä suinkaan vaadi omaa lammasfarmia tai kanalaa. Jo hyvinkin pienelle pihalle saa rakennettua täysin toimivan kompostin. Silloin, kun meillä ei vielä ollut tällaista eläinkatrasta ja asustelimme omakotialueella rintamamiestalossa, teimme pihaamme pienen kompostin ja käytimme siinä herätteenä omaa pissaamme! Sen lisäksi, että pissasin itse pottaan, patistin myös Antin ja kaikki kyläilijät kusaisemaan vesivetoisen wc-pöntön sijasta vanhaan kunnon emalipyttyyn. Voin kertoa, että juhannusvieraidemme ilmeet olivat aika korvaamattomia, kun vessanpöntön yläpuolelle oli teipattu muistilappu, jossa kehotettiin hoitamaan ykköshätä pottaan, tai miesten tapauksessa suoraan kompostiin. Onneksi kaikki tiesivät minut jo entuudestaan sen sortin sekopääksi, etteivät sosiaaliset suhteemme tämän vuoksi (ainakaan kamalasti) kärsineet.

Omalla pissalla kyllästetystä kompostista saimme kuitenkin aikaiseksi niin muhevaa multaa, että muuttaessamme tänne Kesärantaan pakkasin myös kompostin sisällön muuttokuormaan ja pistin koko komeuden hyötykäyttöön perunamaalla. Omavaraisuus ja kiertotalous eivät siis välttämättä vaadi tässäkään tapauksessa isoa pihaa ja eläinliutaa - korkeintaan muutamia kummeksuvia katseita ja kompaktia kompostia. Jos sinulla siis ei löydy lampolaa omasta takaa, niin ei muuta kuin vanha kunnon potta käyttöön! Sillä lannoitat jo vallan hienosti marjapensaasi ensi vuoden syksynä.

Jotkin muutokset näyttävät pinnalta 

negatiivisilta,

mutta huomaat pian,

että ne tekevät

elämääsi tilaa

jollekin uudelle.

Ennen sitaatin sattumista silmääni olimme Antin kanssa juuri pohdiskelleet sitä, kuinka kohdallemme sattunut suunnitelmanmuutos, niin negatiiviselta kuin alkuun vaikuttikin, saattoikin tuoda mukanaan myös jotain positiivista. Olemme joutuneet priorisoimaan uudelleen niin ajankäyttöämme kuin myös taloudellisia- ja voimavarojamme. Entäpä jos ryhtyisimmekin panostamaan omavaraisempaan elämään tuon uudelleenpriorisoinnin myötä entistä ahkerammin?

Alkuperäinen suunnitelmamme on ollut rakentaa omatoimista, omavaraista ja riippumatonta elämää tänne pikkuhiljaa, lähinnä harrastusmielessä ja ottamatta asiasta sen kummemmin paineita. Sellaisen elämän tavoittelu on kuitenkin ollut haaveemme jo pitkän aikaa. Kaiken tapahtuneen myötä meille onkin nyt auennut mahdollisuus panostaa tuon haaveen toteuttamiseksi entistä enemmän. Hypätä 'pikkuhiljaan' sijasta rytinällä syvään päätyyn. Ja arvatkaa mitä? Vaikka muutos tuntui alkuun todella negatiiviselta, kuin haisevalta, märältä rätiltä päin naamaa, osaamme nyt nähdä myös sen positiiviset puolet ja olemme niistä jopa aika innoissamme. Kyllä Eckhart Tolle tiesi.