Viikko sitten jouduimme hakemaan osan lampaistamme yllättäen kotiin kesken laidunkauden. Kaikista alkukesäisistä varmisteluista huolimatta lampaille varattu laidunala ei ollutkaan läheskään niin suuri, kuin mistä oli puhe, ja päkättimiltä loppui ruoka kesken. Sinänsä harmi, olisihan noiden nyt suonut nauttivan laidunkaudesta loppuun asti. Olemme kuitenkin koittaneet antaa lampaille mahdollisuuden nautiskella edelleen kesän riemuista, ja kuivaheinän syöttämisen sijasta viikate on viuhunut ahkeraan, kun isäntä on pitänyt huolen, että katraalla riittää vihreää märehdittäväksi.

Vaan onhan se ihanaakin, kun ainakin osa lampaista on taas kotona. Pieninä hengähdyksen hetkinäni olen kömpinyt läpi helteisen pihan lammashakaan. Hellyydenkipeät, paijausvuoroista nahistelevat villapallot ovat mitä parhainta seuraa. En yhtään ihmettele, että maksullisille lammaspaimenviikoille jopa jonotetaan. Käy ihan terapiasta.

Välillä kuitenkin tuntuu, että nimenomaan juuri lampaiden takia olen terapian tarpeessa. Pienet, vuohimaiset ahvenanmaanlampaat ovat huomattavasti mölleröitä suomenlampaita ketterämpiä ja kekseliäämpiä. Ne selvittivät yhdessä hujauksessa reitit ulos aitauksesta. Eilisellä kasvimaakierroksellani huomasin jo pikkuisten sorkanjälkien halkovan yhtä lavankauluspenkkiäni. R.I.P. persiljat. Nyt kutkuttaisi enemmän kuin koskaan päästä siirtämään vanha ankkatarhan aita kitukasvuista kasvimaatani suojaamaan, mutta pikkuinen tissitakiainen on toistaiseksi torpannut aikomukseni tarttua toimeen.




Rebekka-kutusta tuntuu olevan hauskaa, kun affet palasivat takaisin. Varmaan tuntevat keskenään jotain sielujen sympatiaa, vekkuliluonteiset sarvipäät. Mikäli Rebekan masun pyöristymisestä voi jotain päätellä, niin näyttäisi siltä, että Reppuli saa ensi kuussa vihdoin myös kaivattua vuohiseuraa. Pikkuinen kili olisi enemmän kuin tervetullut, toivotaan siis että vuohen vatsakummun pyöristyminen johtuisi siitä, eikä Antin uutterasta vihreän niittämisestä.




Lauantaina taivas täyttyi tummista pilvistä, ja ensimmäisten sadepisaroiden tihkutessa hakeuduin ikkunan ääreen tuijottelemaan ulos eteerisen haikeana vesisadetta odotellen. Juuri kun aloin päästä vauhtiin haikean tunnelmallisessa kesätihkun tuijottelussa, taivaalta alkoi sataa listoja, levynkappaleita ja muovisia tapetinriekaleita. Tämän paikallisen purkujätekuuron myötä päättelin yläkerran remontin viimein alkaneen.

Runollisen haaveileva tunnelma saattoi ehkä hiukan kärsiä, mutta muutoin en kyllä valita. Jos saisimme edes yhden makkarin ennen joulua käyttökuntoon, olisin ikionnellinen. Sängyn heivaaminen pois olohuoneestamme ihan oikeaan makuuhuoneeseen toisi lisätilaa edes alkeelliselle työpisteelle. En myöskään pistäisi pahakseni, vaikka saisimme koko perheen vaatesäilytystä varten hiukan lisätilaa olohuoneen lipaston lisäksi.




Purkaminen loppui kuitenkin lyhyeen, sillä pian remppa-reiska valahti ulos kattoluukusta päivitellen, kuinka oli juuri tullut napanneeksi seinälevyn mukana irti ison siivun ampiaispesää. Loppuilta menikin sitten pohtiessa, mitä pesälle pitäisi tehdä ja kuinka monta niitä löytyy vielä lisää. Koska yläkerrasta on tällä hetkellä mahdotonta kararata suivaantuneita ampiaisia tilanteen vaatimalla nopeudella, päätimme pitää pienen tuumaustauon ja laatia toimintasuunnitelman. Katsoa purkamisen jatkoa uudestaan, kunhan keksimme, miten vastapaljastuneiden alivuokralaistemme kanssa kannattaisi menetellä.


Olisiko teillä vastaavanlaisesta tilanteesta? Hyviä vinkkejä ja niksejä otetaan riemulla vastaan!


Herrasväki Kanatuisen versiointi 'Abbey roadista'.