Pienestä blogihiljaisuudesta huolimatta en ole vielä synnyttänyt, jos joku ehti jo ihmetellä (todennäköisesti ei). Sen sijaan olen synnyttänyt viimeiset pari viikkoa vähän toisenlaista "vauvaa". Tämä hengentuotos ansaitsee ihan oman postauksensa, mutta jotten tulisi jättäneeksi härnääviä cilffhangereita, kerrottakoon sen verran, että odottelen parhaillaan Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyntää oman, pienen yrityksen perustamiselle! Tästä tulen kuitenkin kirjoittelemaan enemmän ja paremmin, kunhan saan viranomaistaholta vielä sen viimeisen naulan arkkuun.
Nyt kuitenkin vähän muun (tai oikeastaan mään) tyyppisiä kuulumisia täältä meidän minifarmilta.
Rebekka-vuohi on joutunut edelleen odottelemaan ulko-puuhanurkkauksensa valmistumista, sillä emme ole vieläkään saaneet sitä varten tilaamiamme aitaverkkoja. Pulju, jolta verkot tilasimme, ilmoitti toimitusajaksi 5-10 arkipäivää, mutta vielä kolme viikkoa myöhemminkään toimitusta ei ole kuulunut. Tiedustellessamme asiaa kahden viikon hiljaisuuden jälkeen, saimme vastaukseksi, että tavarantoimittajalta on päässyt kyseinen tuote loppumaan (aha, no kiitos vaan ilmoituksesta). Meille luvattiin lähettää vastaavaa, mutta hitusen korkeampaa verkkoa pikatoimituksena ilman lisäkustannuksia hyvityksenä. Tuota hyvitystä olemme odotelleet nyt viikon päivät. Ei tahdo sopia ollenkaan tämä töpeksintä tällaisen raskaushormonipäissään malttamattomana odottelevan vuohimuijan pirtaan. Pitäähän minun ussun-mussun-silmäterä-Reppulillani nyt kunnon leikkipaikka olla!
Aitausta odotellessa Rebekka on joutunut ulkoilemaan valvotusti narun päässä. Olen sitonut liekaa pahimpien jättipalsamikasvustojen ulottuville siinä toivossa, että kuttu laiduntaessaan popsisi palsamit pötsiinsä. Turha luulo. Marjapuskat ja pihaa reunustavat salavat olisivat paljon enemmän Rebekan makuun.
Huhtikuussa kirjoittelin aikeistamme saada vuohi tiineeksi ja sitä kautta myös lypsyyn, jotta pääsisimme maidon suhteen ainakin jonkinlaiseen omavaraisuuteen. Vielä meillä ei ole tiedossa, olisiko Riesa-pukin visiitistä ollut muutakin kuin riesaa, ja olisiko pukki saanut Rebekan tiineeksi kertalaakista. Ainakaan en ole huomannut Rebekan ulkoisessa olemuksessa pyöristymistä tai muita merkkejä tiineydestä, mutta toisaalta, eipä olisi ensimmäinen kerta, kun sellainen pikkuseikka kuin eläinteni tiineys jää minulta huomaamatta. Reppulin laskettu aika sijoittuu jonnekin elokuulle, mikäli tärppi on käynyt, joten vielähän tässä on kutulla aikaa pyöristyä.
Vaikka tiineysasia on vielä toistaiseksi arvoitus, saimme vastikään ilahtua positiivisesti maitoasioissa. Kutun alettua saada vihreää, tuoretta syötävää ruokavalioonsa tuossa kuukausi takaperin, aloimme kiinnittää Antin kanssa huomiota sen hieman turvonneisiin utareisiin. Kutun tissien turpoaminen tiineydestä johtuen oli tuolloin ihan liian aikaista, joten aloin pohtia, voisiko Rebekassa olla neitsytlypsäjän vikaa. Rebekka on noin kolmevuotias, eikä se ole koskaan poikinut tai ollut lypsyssä. Koitin tämän tästä tunnustella utareita ja niiden maitotilannetta aina ruokinta-aikaan, mutta lypsyyn tottumatonta vuohta kopelointi otti selvästi päähän. Nyt, kun Antti sattui olemaan kotona ja vapaalla, päätin nostaa kissan pöydälle ja selvittää syyn mystiselle utareiden pullotukselle.
Antin pidellessä ja rauhoitellessa tilanteesta selvästi pöyristynyttä kuttua, ryhdyin lypsyhommiin. Hetken ähellettyäni ja koittaen palautella lypsyn saloja mieleeni, alkoi utareista tosiaankin herua maitoa! Määrällisesti tavaraa ei tainnut tulla kuin pari desiä (joista suurin osa suihkusi kutun ämpyillessä Antin kengille ja minun flanellipaitani hihoille), mutta maitoa se on tilkkakin. Nyt ei auta kuin jatkaa lypsyä ja toivoa, että maidon määrä alkaa sitä myöten lisääntyä.
Mielenkiintoisia ja omituisia otuksia nuo vuohet.
Nyt kuitenkin vähän muun (tai oikeastaan mään) tyyppisiä kuulumisia täältä meidän minifarmilta.
Rebekka-vuohi on joutunut edelleen odottelemaan ulko-puuhanurkkauksensa valmistumista, sillä emme ole vieläkään saaneet sitä varten tilaamiamme aitaverkkoja. Pulju, jolta verkot tilasimme, ilmoitti toimitusajaksi 5-10 arkipäivää, mutta vielä kolme viikkoa myöhemminkään toimitusta ei ole kuulunut. Tiedustellessamme asiaa kahden viikon hiljaisuuden jälkeen, saimme vastaukseksi, että tavarantoimittajalta on päässyt kyseinen tuote loppumaan (aha, no kiitos vaan ilmoituksesta). Meille luvattiin lähettää vastaavaa, mutta hitusen korkeampaa verkkoa pikatoimituksena ilman lisäkustannuksia hyvityksenä. Tuota hyvitystä olemme odotelleet nyt viikon päivät. Ei tahdo sopia ollenkaan tämä töpeksintä tällaisen raskaushormonipäissään malttamattomana odottelevan vuohimuijan pirtaan. Pitäähän minun ussun-mussun-silmäterä-Reppulillani nyt kunnon leikkipaikka olla!
Aitausta odotellessa Rebekka on joutunut ulkoilemaan valvotusti narun päässä. Olen sitonut liekaa pahimpien jättipalsamikasvustojen ulottuville siinä toivossa, että kuttu laiduntaessaan popsisi palsamit pötsiinsä. Turha luulo. Marjapuskat ja pihaa reunustavat salavat olisivat paljon enemmän Rebekan makuun.
Huhtikuussa kirjoittelin aikeistamme saada vuohi tiineeksi ja sitä kautta myös lypsyyn, jotta pääsisimme maidon suhteen ainakin jonkinlaiseen omavaraisuuteen. Vielä meillä ei ole tiedossa, olisiko Riesa-pukin visiitistä ollut muutakin kuin riesaa, ja olisiko pukki saanut Rebekan tiineeksi kertalaakista. Ainakaan en ole huomannut Rebekan ulkoisessa olemuksessa pyöristymistä tai muita merkkejä tiineydestä, mutta toisaalta, eipä olisi ensimmäinen kerta, kun sellainen pikkuseikka kuin eläinteni tiineys jää minulta huomaamatta. Reppulin laskettu aika sijoittuu jonnekin elokuulle, mikäli tärppi on käynyt, joten vielähän tässä on kutulla aikaa pyöristyä.
Vaikka tiineysasia on vielä toistaiseksi arvoitus, saimme vastikään ilahtua positiivisesti maitoasioissa. Kutun alettua saada vihreää, tuoretta syötävää ruokavalioonsa tuossa kuukausi takaperin, aloimme kiinnittää Antin kanssa huomiota sen hieman turvonneisiin utareisiin. Kutun tissien turpoaminen tiineydestä johtuen oli tuolloin ihan liian aikaista, joten aloin pohtia, voisiko Rebekassa olla neitsytlypsäjän vikaa. Rebekka on noin kolmevuotias, eikä se ole koskaan poikinut tai ollut lypsyssä. Koitin tämän tästä tunnustella utareita ja niiden maitotilannetta aina ruokinta-aikaan, mutta lypsyyn tottumatonta vuohta kopelointi otti selvästi päähän. Nyt, kun Antti sattui olemaan kotona ja vapaalla, päätin nostaa kissan pöydälle ja selvittää syyn mystiselle utareiden pullotukselle.
Antin pidellessä ja rauhoitellessa tilanteesta selvästi pöyristynyttä kuttua, ryhdyin lypsyhommiin. Hetken ähellettyäni ja koittaen palautella lypsyn saloja mieleeni, alkoi utareista tosiaankin herua maitoa! Määrällisesti tavaraa ei tainnut tulla kuin pari desiä (joista suurin osa suihkusi kutun ämpyillessä Antin kengille ja minun flanellipaitani hihoille), mutta maitoa se on tilkkakin. Nyt ei auta kuin jatkaa lypsyä ja toivoa, että maidon määrä alkaa sitä myöten lisääntyä.
Mielenkiintoisia ja omituisia otuksia nuo vuohet.
Näiden vuohimaisten kuulumisien myötä meidän farmin väki toivottelee leppoisaa ja kesäistä viikonloppua kaikille!
Voi Rebekka :) Mukavaa viikonloppu teille!
VastaaPoista<3
PoistaÖöf, vuohien valeraskaus? Tai mitä. Toivottavasti Rebekan arvoitus ratkeaa... Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaEn ole vielä ehtinyt tuohon neitsytlypsäjyyteen ehtinyt perehtyä perin pohjin. Se on kuitenkin sellainen ominaisuus, mikä varsinkin suomenvuohilla usein periytyy. Yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa siis sitä, että vuohella on taipumusta tuottaa maitoa ilman poikimista :) Usein tuo ominaisuus ilmenee juuri kun kevät tulee ja vuohen kiimakiertoon tulee tauko, ja eläin pääsee syömään runsasravinteista vihreää. Yleensä maitoa tulee utareisiin vain vähän ja sen tuotanto tyrehtyy mutta mikäli sitä aletaan lypsää, alkaa maidon määrä nousta.
PoistaJoka tapauksessa, neitsytlypsäjyys on periytyvä ominaisuus eikä siitä ole vuohelle minkäänlaista haittaa :) Vaikka toki toivomme, että Rebekka olisi myös tiineenä, ja saisimme myös pikku kilin tai kaksi loppukesästä!
Meidän nuorin kuttumme Tuuli on myös neitsytlypsäjä. Se halusi isompien tapaan aina tulla lypsettäväksi pienestä alkaen. Pikkuhiljaa siltä alkoi herua maitoa, mutta ei sitä tule kuin 1,5 desiä. :)
VastaaPoistaHyvin pieniltä tuntuvat nuo määrät meidän Rebekallakin olevan :) Siinäkin mielessä sen toivoisin olevan tiine, että ehkä oman kilin imetys saisi sen jatkossa suhtautumaan lypsyynkin vähän myönteisemmin :D Ja toki maitomääräkin varmasti nousisi sitä mukaa.
PoistaOi voi kun kuullostaa tutulta ja tutun hilpeältä ;) Täällä kanssa vuohia kiinnostaa pihassa eniten pensasaita ja marjapensaat. Niin ja ruusupuskat :D puista suurinta herkkua on pihlajat (ja ne käsittämättömästi ovat selvinneet hengissä vaikka 1,5 matkalta kaikki kuori on kuorittu pois) Toinen herkku mänty ei sen sijaan kestä kuorimista niin hyvin.. tarhassa olen halunnut säästää yhden kuusen joten olen ilkeästi sivellyt sen rungon tervalla :D ja maitoa.. laskin joskus kaikki paikat minne olen maitoa lypsyllä saanut: suoraan hian suusta sisään, naamalle, tukkaan, suoran silmään ja kaverin kenkään jne.. kerran onnistuin levittämään 1,5dl vuohenmaitoa käsilaukkuun. Toivottavasti saatte aitaverkot tontille ja pystyyn pikapikaa ja läjäpäin hyvittelyjä toimittajalta.
VastaaPoistaEi sitäkään heti uskoisi, kuinka kummiin paikkoihin maitoa voikaan onnistua yhden lypsyn aikana saamaan :D Tuossa taas eilen huomasin lypsäneeni kutun kulhon sijasta suurimmaksi osaksi isännän tossuun.
PoistaNuo salavat onneksi kestävät yllättävän paljon! Hevosten aikaan ne ottivat eniten osumaa, mutta silti vielä jaksavat porskuttaa hengissä. Mäntyjä sen sijaan on täälläkin menetetty, mutta saapahan sitten polttopuuksi :D
Toivotaan tosiaan, että ne verkot nyt tulisivat. Ei ole vieläkään kuulunut. Rebekkaa selvästi ärsyttää tuo narussa ulkoilu, ja minua ärsyttää, kun Rebekkaa ärsyttää. Mur :D
Minua kiinnostanut aina vuohet:) ei tosin hankinnassa sillä minulla ei olisi aikaa lypsää niin ei pysty hankkia.
VastaaPoista