Viime päivinä olen viettänyt ulkona reilusti enemmän aikaa, kuin sisällä. Olen ryöminyt pitkin pusikoita keräämässä villiyrttejä ja hoivannut kuivuuden kourissa kituuttavaa puutarhaa. Pitipä nähdä tämäkin, ettei edes vuohenputki jaksa kasvaa! Paitsi pottumaan reunoilla, jossa se on saanut osansa kastelusta, kun olen yrittänyt pitää perunoita hengissä. Kiitollisena toivotan tervetulleeksi nämä juhannuksen sateet, enkä marmata yhtään säästä. Luonto tarvitsee nyt kipeästi vettä.

Meillä juhannusta on vietetty todella rauhallisissa merkeissä, sillä vauva voi syntyä koska vaan, eikä energiaa oikein tahdo löytyä ylimääräiseen. Lisäksi lampuritouhut sitovat meidät kotopuoleen. Keväällä syntynyt yllärikaritsamme Kinderi kastroitiin viime viikolla, ja leikkaushaavan tulehduksen estämiseksi joudumme piikittämään sille neljä päivää antibioottia. Pikku-Kinderi sai palata laitumelle emänsä Ansan ja muun porukan luokse. Juhannusaattomme hurahti siis osaksi lammaslaitumella, jossa rakkaat seuralaisemme olivat silminnähden mielissään saapumisestamme ja jonottivat kilpaa rapsutuksille. Myös pikkuinen Aprilli, toinen keväisistä yllätyksistämme, tuli innolla paijattavaksi vaikkei olekaan ennen laitumelle lähtöä liiemmin ihmisseurasta välittänyt.



Ansa ja karitsansa Kinderi jäivät aluksi taka-alalle muiden kilpaillessa huomiosta. Kai emällä oli vielä tuoreessa muistissa, kuinka "lainasimme" siltä karitsaa eläinlääkärireissun ajaksi. Lopulta saimme houkuteltua kaksikon sen verran lähelle, että saimme pienen pässin (tai oikeampaa termiä käyttäen oinaan, nyt kun kirurginen toimenpide on suoritettu) kiinni ja pistettyä lääkepiikin potilaaseen. Operaatio ei varmasti ainakaan lisännyt karitsan luottamusta meitä kohtaan, ja lääkekuuria olisi vielä kolme päivää jäljellä. Täytyy tulevien päivien aikana nostaa panoksia ja tuoda aina vain parempia herkkuja houkuttimeksi.

Kunnon villaterapia-annoksen ja paijailun jälkeen pieni lammaskatraamme alkoi hipsiä hiljalleen takaisin heinikon suojiin. Kuljin lampaiden perässä ja ihastelin Liutun tilan upeaa miljöötä. En edes tiedä maatilan ikää, mutta sen nykyisen omistajaperheen suvun omistuksessa se on ollut vuodesta 1814. Tilan tiluksilla saakin ihailla toinen toistaan ihastuttavampia vanhoja rakennuksia. Niitä katsellessa on hauska arvuutella, mitä varten ne on aikoinaan rakennettu ja minkälaista elämänmenoa ja historiaa niiden seinien sisälle on mahtanut mahtua vuosisatojen aikana.

Liutun maalaistalollahan saa näin kesäviikonloppuisin kuka vain käydä ihastelemassa vanhaa, historiaa huokuvaa pihapiiriä. Juhannuksen yli isäntäväki viettää rauhoittuu keskikesän juhlan viettoon, mutta muutoin tilalla on avoimet ovet lauantaisin ja sunnuntaisin. Hurmaavan pirttikahvilan lisäksi tilan emäntä Henna pyörittää pienyritysten tuotteita myyvää puotia ja vanhojen tavaroiden kirppistä, joita hypistellessä ja ihastellessa saa jokainen vanhoihin esineisiin hurahtanut kulumaan tovin jos toisenkin. Meidän lampaamme ottavat mielellään rapsutuksia vastaan vierailijoilta, ja niiden lisäksi talolta löytyy omasta takaa kanaparvi sekä hauska aasikolmikko, joiden touhuja voi seurailla myös tilan pihapiirissä.



Uuhikaritsa Aprilli alkaa selvästi harmaantua emänsä Nuunun tapaan, kuten uumoilin! Tulemme siis tulevaisuudessa saamaan entistä enemmän ihanan pehmoista, luonnonharmaata suomenlampaan villaa.

Juhannuksen vietto jatkuu meillä rauhallisissa merkeissä. Yön myrskyn jälkeen ilma näyttää hieman kirkastuneen, ja lintujen sirkutus raikaa ikkunoiden läpi sisälle tölliimme. Taidammekin suunnata koko perheen voimin ulos grillailemaan, ja ainakin allekirjoittanut painuu kitkemään rikkaruohoja ja keräämään lisää villiyrttejä kuivattavaksi. Vauva selvästi tuntuu tekevän tuloaan ja olo alkaa olla jo aika tukala, joten ehkäpä pöpelikössä kyykkiminen vähän vauhdittaisi homman etenemistä. Mahtaisikohan juhannustaikojen joukosta löytyä mitään synnytystä käynnistävää kikka kolmosta?




Rentoa ja rauhallista mittumaarin jatkoa kaikille lukijoille!