Kirjoitellessani viime viikolla villivihanneksista sain riemukseni huomata, että aihe selvästi kiinnostaa muitakin! Sain jokusia pyyntöjä kirjoittaa enemmänkin villiyrttien käytännön hyödyntämisestä. Näin hortasesonkina villiyrtit näkyvät, tuoksuvat ja maistuvat köökissämme lähes päivittäin, joten miksenpä voisi täällä blogissakin kertoilla, mitkä reseptit ovat meillä kovassa käytössä.

Kieltämättä hymähtelen täällä itsekseni ajatukselle, että ryhdyn jakamaan reseptejä blogissani. Tykkään kyllä tehdä ruokaa onnistun saamaan siitä jopa ihan hyvää, mutta kokkaillessani tuppaan soveltamaan oikein lavealla telalla reseptejä ja kun keksin niitä omasta päästäni, lipsuu homma aikalailla mutu-tuntuman puolelle. Jos siis ryhdytte näitä ohjeitani omassa keittiössänne soveltamaan, niin testailkaa, maistelkaa ja tunnustelkaa niin, että pöperöiden määrät ja mittasuhteet kolahtavat omiin makuhermoihinne!

Kesärannan köökin apukokki teki taustalla oman kertomansa mukaan keksipestoa - resepti on mitä ilmeisimmin tiukasti vartioitu salaisuus, sillä sitä tiedustellessani vastaukseksi sain vain epämääräistä kiertelyä ja salamyhkäisen virnistyksen.

Eilisen päivän menyyssämme seisoi pätkän ylivoimaista ruokasuosikkia, pestopastaa. Iänikuisen purkkipeston sijasta päätin tehdä peston tällä kertaa itse villivihanneksia hyödyntäen. Lähdin pienen apulaiseni kanssa ulos aineksia keräämään. Raaka-ainekulhoomme löytyi vuohenputkea, nokkosia, maitohorsman versoja, voikukan lehtiä ja poimulehtiä.

Villiyrttejä ulkoa kerätessä ei ole pahitteeksi huuhtaista niitä ennen käyttöä. Näin myös mahdolliset pikku ötökät huuhtoutuvat kuormasta pois (vaikka hei, eikös ötököitä povata tulevaisuuden proteiiniksi, joten jos vain olet sillä tuulella niin anna mennä sekaan vaan). Sen lisäksi opin viimekesäisessä poimijakorttikoulutuksessa, että kasvit on aina ennen syömistä (tai muuta jatkokäsittelyä) hyvä levittää vaikkapa pöydälle ja käydä läpi, ettei kuormaan ole vahingossakaan eksynyt vääriä lajeja. Tämä on ihan erityissuositeltavaa silloin, kun poimija-apulaisena on toiminut 2-vuotias. Ihan samaan tapaan kuin sienten kanssa, myös hortaa hyödyntävän on hyvä varmistua siitä, että syötäväksi päätyvä kasvi on oikeasti sitä, mitä pitää.



Villivihannespesto:

-Muutama desilitra villiyrttejä (esim. nokkosta, voikukkaa, vuohenputkea)
-Maun mukaan valkosipulin kynsiä (itse laitoin neljä, meillä tykätään)
-Kourallinen basilikan lehtiä
-Ronski kourallinen cashew-pähkinää (myös esim. pinjansiemenet käy)
-Öljyä silleen sopivasti (lisäile hiljalleen, jotta koostumuksesta tulee mieluisa)
-Noin teelusikallinen suolaa

Ainekset tuupataan keskenään tehosekoittimeen ja hurrutellaan tasaiseksi. Sekoituksen ohella kastiketta kannattaa maistella ja tarpeen tullen lisätä öljyä, jotta koostumuksesta tulee sopivan 'tahnamainen'. Myös suolan määrää kannattaa makustella ja säädellä omaan makuun sopivaksi.

Valmis pesto käytetään normaalin peston tapaan.



Omaan makuuni villikasvit ovat käytössä parhaimmillaan mahdollisimman yksinkertaisina. Aina ei ehdi, jaksa tai pysty kyykkimään pitkiä aikoja keruuhommissa. Siinä kohtaa voikukka tulee hätiin. Näin hortoilukautena suosikkiaamupalani arkiaamuisin on voileipä, jonka päälle kerään muutaman voikukan lehden samalla, kun pyörähdän heittämässä lampaille aamuheinät. Voikukka ei ehkä nauti suurinta suosiota etenkään puutarhuri-ihmisten keskuudessa, ja sen makukin mielletään usein kitkeräksi ja epämiellyttäväksi.

Kuitenkin, nuorissa, pyöreämmän mallisissa ja mahdollisimman tasareunaisissa voikukan lehdissä maku ei ole ollenkaan kitkerä. Päin vastoin, se on hyvin salaattimainen, mutta maukkaammalla ja pirteämmällä twistillä. Viljeltyyn salaattiin nähden voikukka sisältää myös reilusti vähemmän nitraattia. Ja alanko paasata sen terveysvaikutuksista? Voikukan tehoaineet puhdistavat verta, maksaa ja munuaisia. Elimistöä puhdistavien ominaisuuksiensa vuoksi se myös kirkastaa ihoa ja poistaa turvotusta. Myös ruuansulatuksen tehostamisessa ja sapenerityksen lisäämisessä sen vaikutus on suotuisa. Voikukka sisältää runsaasti mm. betakaroteenia, B-, C-, ja K-vitamiineja, kuin myös kaliumia, rautaa ja magnesiumia. Ja mikä hienointa, sen hyvää tekevistä vaikutuksista hyötyäkseen ei päivittäisen syöntimäärän tarvitse olla iso! Jo muutama lehti päivässä riittää "terapeuttiseksi" annokseksi, ohjeistettiin viimekesäisellä hortakurssilla.

Jos siis ajatus rikkaruohojen poimimisesta puskissa tökkii eikä motivaatio riitä ruveta loihtimaan sen suurempia makuelämyksiä hortan parissa kokkaillen, niin voikukasta on helppo lähteä liikkeelle. Pikainen pyörähdys ulos, muutama voikukan lehti kouraan, nopea huuhtaisu, lehdet leivän päälle ja ääntä kohti. Suosittelen lämpimästi!

Ja vinkki vinkkinen: nyt kun kesä taas tulee grillibileineen, ylioppilasjuhlineen, häineen ja juhannuksineen, kannattaa voikukan lehtiä popsia ahkeraan. Juhlimisesta huolimatta pöhötys ei vaivaa ja maksakin kiittää ;)