Meitä hellineiden helteiden myötä elämä on muuttanut neljän seinän sisältä ulos aurinkoon. Antti on asentanut tölliin rännejä ja saanut todella paljon aikaiseksi keskikaljan aurinkoenergian voimalla. Minuun auringolla on ollut vähän päinvastainen vaikutus: olen laahustanut verkkaisesti pitkin pihaa heittäen silloin tällöin talikollisen lantaa johonkin penkkiin tai tökäten jonkun satunnaisen kesäkukan multiin, mikäli sellainen on ohi kulkiessani sattunut silmään. Iltaisin olen hämmästellyt, kuinka ruskettunut taapero päivän päätyttyä onkaan. Kun päivetys on sitten valunut iltapesuveden mukana viemäriin, olen todennut sen olevan sittenkin peräisin koko päivän kestäneestä pihalla möyrimisestä ja hiekkakakkutalkoista.
Koska näin raskauden loppusuoralla pyristellessä olo ei enää ole järin sorja, nopea ja ketterä, olen antanut itselleni luvan höllätä hiukan menoa helteiden kunniaksi. Olen ottanut ilon irti luvallisesta lusmuilusta ja lukenut. Pitkästä aikaa. Kun muuten ei mukamas ikinä aika moiseen luksukseen riitä.
Jokin aika sitten sain blogiin viestiä ihanalta Maijulta, että hän oli kirpparikierroksella löytänyt jonkin pienen jutun, josta hänellä oli tullut minä mieleen. Sain kehotuksen tarkkailla postiani, sieltä olisi ylläri tulossa.
On niin ihanaa ja jotenkin hassua, että joku tuolla lailla minua muistaa ja ajattelee. Olemme toki Maijun kanssa jo reilu parin vuoden ajan seuranneet toistemme blogeja, mutta koskaan emme ole toisiamme tavanneet. Se tekee muistamisesta vielä jotenkin spesiaalimpaa. Että tuolla joku ihminen, jota en koskaan ole tavannut, minua ajattelee ja haluaa ilahduttaa!
Postin kulku täällä meillä päin ei ole nopeudestaan tunnettu, mutta perjantaina postilaatikossa minua odotti paketti. Avasin paketin malttamattomana jo postilootalla, ja sieltä paljastui kirja! Jo kirjan nimeä ja kannen kaunista kuvitusta silmäillessäni hymyilin kuin hangon keksi, kun näin, minkä aarteen sainkaan hyppysiini sieltä laskujen ja mainosten seasta. Päästyäni kotiin ja luettuani johdannon hihkuin Antille, että täähän on ihan kuin joku kirjoitustaitoinen olisi pukenut sanoiksi ison siivun omaa elämänfilosofiaani!
>>Mielestäni ilmaston lämpeneminen, terveellinen elämä,
ympäristötietoisuus, luonnon kunnioitus
ja sen tarjoamien antimien hyödyntäminen kuuluvat kuitenkin yhteen.
En puhu sen puolesta, että meidän tulisi
kääntää selkämme tieteelle ja kannattaa tieteellisesti todistamattomia
luonnonlääketieteen parannuskeinoja.
En myöskään oleta, että me kaikki voisimme elää
omavaraisesti. Mielestäni meidän tulisi kuitenkin
kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten ravintomme kasvatetaan,
mistä se tulee, mitä lääkkeemme sisältävät ja
miten siivouksessa käytettävät kemikaalit vaikuttavat
terveyteemme ja ympäristöömme.>>
- Vanhat konstit kodinhoitoon, (Strutt, Christina, 2009)
Vanhat konstit kodinhoitoon on helppolukuinen ja inspiroiva pakkaus erilaisia niksejä, joita noudattamalla ihan jokainen pystyy muuttamaan elämäänsä ekologisempaan, säästäväisempään, tiedostavampaan ja terveellisempään suuntaan. Kirjan kirjoittaja jakaa kirjassa käytännönläheisiä vinkkejä, jotka on itse luonnonmukaisessa ja osin omavaraisessa arjessaan toimivaksi havainnut. Kirjasta löytyy selkeät ohjeet muun muassa kompostin kokoamiseen, vaatteiden kunnostamiseen ja paikkaamiseen, lääkeyrttien hyödyntämiseen, hilloamiseen ja ruokakomeron varustamiseen. Ihan erityisesti minua ilahduttivat monipuoliset ohjeet myrkyttömien kodin puhdistusaineiden valmistukseen ja lista ekologisen kodin siivouskomeron sisältämistä tarvikkeista. Tujuja kemikaaleja meillä ei käytetä kodin puhdistuksessa nykyäänkään, mutta siivousarsenaalini on jotenkin aina ollut levällään kuin jokisen eväät. Kirjasta sain heti inspiraation koota simppelin pikkuisen siivouskomeron, jossa ympäristöystävälliset, edulliset ja tehokkaat kodinpuhdistustarvikkeet ovat aina käden ulottuvilla.
Kirjasta löytyy myös laaja luku keittiöpuutarhalle ja sen sadon säilömiselle. Sitä lukiessa oli kiva huomata, että vaikka kirjoittajalla itsellään onkin suuri ja upea ryytimaa omalla pihallaan, hänen ohjeensa ovat helposti sovellettavissa myös kaupunkioloihin. Hän liputtaa muun muassa vuokrapalstojen puolesta, ja monia kirjan viljelyvinkkejä (kuten tietysti muidenkin lukujen ohjeita) voi soveltaa vaikka kaupunkikodin parvekepuutarhassa.
>> Jotkin seuralaiskasvit eivät pelkästään
karkota tiettyjä tuholaisia, vaan myös houkuttelevat
paikalle sellaisia hyönteisiä, jotka
käyttävät niitä ravinnokseen. Istuttamalla tiettyjä
kasveja houkuttelet paikalle perhosia, kukkakärpäsiä
ja mehiläisiä. Lisäksi nämä kasvit tekevät puutarhastasi
kauniimman. Kun houkuttelet paikalle tiettyjä hyönteisiä,
torjut samalla vahingollisia lajeja. >>
>> Asutpa suuren tai pienen kaupungin keskustassa,
esikaupunkialueella tai maalla, saatavilla pitäisi aina olla
kotimaisia ruokatarvikkeita. Niitä joutuu ehkä etsimään
hiukan tai jopa kysymään niiden perään.
Ei ole suuri kärsimys odottaa kotimaisen mansikkasadon
kypsymistä. On kysyttävä itseltä, onko toiselta puolen lennätetty
mansikkatuokkonen todella välttämätön ylellisyys. >>
Maijun lahja ei olisi voinut osua otollisempaan saumaan, sillä olen huomannut orastavan pesänrakennusvietin nostavan päätään. Järjestelmällisyys ei kuulu varsinaisesti vahvuuksiini, ja Vanhat konstit kodinhoitoon tarjosikin paitsi roppakaupalla inspiraatiota, niin myös selkeytti ajatuksia, miten ryhtyä raivaamaan nurkkia ja luomaan järjestystä kotiin ilman kaoottista höntyilyä joka suuntaan.
Täältä lätkähti iso ja punainen HYVÄKSYTTY -leima Christina Struttin mainiolle opukselle, suosittelen lämpimästi hankkimaan kirjan myös omaan hyllyyn! Tiedän jo nyt, että oma kappaleeni tulee olemaan ahkerassa käytössä arjen niksihakemistona, ja on tuota pikaa hiirenkorville selattu.
Kiitos tuhannesti Maiju, et tiedäkään, kuinka tohkeissani lahjastasi olenkaan!
Kuulostaa otukselle, jonka itsekin haluaisin lukea läpi! Olipa Maiju tosissaan ajattelevainen; ihanaa, kun on tällaisia ihmisiä ❤️
VastaaPoistaSanos muuta <3 Ihmisten sydämellisyys on välillä häkellyttävää :) Ja kannattaa ehdottomasti haalia kirja myös omaan hyllyyn, siihen tulee varmasti palaamaan yhä uudelleen ja uudelleen jonkun pikku pulman kanssa.
PoistaOi! Pakko saada tuo kirja jostain käsiini!
VastaaPoistaNopeasti tässä googletellen näkyy ainakin nettikirppiksillä olevan jokusia myytävänä :) Onnea etsintään!
PoistaMinä olen saanut tämän kirjan äidiltäni lahjaksi jokunen vuosi sitten ja palaan siihen aina uudestaan jonkun siivouspulman yllättäessä.
VastaaPoistaKirja on juuri sellainen, johon tulee varmasti palattua vähän väliä arjen pikku pulmissa :) Ihan parhaimmanlaisia kirjoja sellaiset kirjat.
PoistaSaitpa ihanan yllärin!
VastaaPoistaKiitos vinkistä, tuo vaikuttaa niin kiinnostavalta opukselta että yritänpä saada sen vaikka kirjastosta käsiini.
No niimpä!
PoistaKannattaa käydä vilkaisemassa, ja jos kirjastosta lainaa, niin suosittelen kirjaamaan parhaat tärpit itselle ylös vaikka muistikirjaan :)
Heti alkoi kirja kiinnostaa ja lähtikin tilaukseen. Ja kerrankin hyvä tuuri kun löyty extraedullisesti :)
VastaaPoistaVau, hienoa että satuit löytämään kirjan jostain ja vieläpä edullisesti! Toivottavasti siitä on iloa ja hyötyä :)
PoistaHeeeeiii, ihan vallan mainiota, että ylläpylläri oli mieluinen, ja silkkaa sattumaa, ettei kotikirjastosi uumenista jo löytynyt kyseistä opusta! Kiva, jos näin pienellä jutulla sain sinut ilahtumaan, oi virtuaalilemmikkini! :D Aurinkoista kesää teidän tölliin! <3
VastaaPoistaSe on kyllä ihan täydellinen lisä tuonne mun kaikenkarvaisten opusteni joukkoon, kiitos <3 Hahaa, aika siistiä, mulla oli virtuaalilemmikkejä muksuna varmaan kymmenen, mutta en oo koskaan saanut kunniaa olla sellanen itse :D
PoistaLeppoisaa kesää teidänkin torpalle <3 Just kävin ihastelemassa sun puutarhanurkkauksen aikaansaannoksia.