Ensikseen, olen jälleen kerran ihan äimän käkenä siitä, kuinka huippuja lukijoita täältä blogista löytyykään! On ihan mahtavaa, kuinka jaatte hienoja ajatuksianne ja kuinka ihania ja tsemppaavia kommentteja jaksatte käydä aina jättämässä. Kiitos, olette kyllä upeita.



Tulevat kiltapenkit kasaantuvat jo pihalta entuudestaan löytyvien, vanhojen marjapensaiden ympärille

Viime postauksessa vilahtikin jo kuvan verran näyttömateriaalia uusimmasta tämänhetkisestä projektistani: kasvikiltapenkkien perustamisesta puutarhaan. Kiltamaiset kasvipenkit ovat tuttu näky etenkin permakulttuurin periaatteita noudattaen rakennetuissa puutarhoissa. Alun perin minun oli tarkoitus aloittaa penkkien kasaus jo viime kesänä, mutta siinä nyt oli vähän kaikkee päädyinkin malttamaan mieleni ja tutustumaan puutarhaamme, sen muotoihin ja luonnolliseen kasvillisuuteen ensin yhden kasvukauden yli. Nyt olen tyytyväinen, että niin tein: nyt olen paljon viisaampi sen suhteen, miten penkit kannattaa sijoitella pihamaan pinnanmuotoja ja meidän siellä risteileviä kulkuväyliämme ajatellen. Painoin myös mieleeni kohdat, joissa kasvaa luonnostaan puutarhaamme toivomiani villikasveja. Näin en tule kasanneeksi kasvipenkkejäni parhaiden siankärsämö-, mäkikuisma- tai poimulehtikasvustojen päälle.

En ole kirjoitellut blogissa permakulttuurista ihan niin paljoa, kuin mitä olisi ollut aihetta. Suomennoshan juontuu englannin kielen sanoista permanent agriculture, eli pysyvä/kestävä maanviljely. Käytännössä termi tarkoittaa rakennetun ympäristön suunnittelua luontoa kunnioittaen.
Permakulttuuri -sanaa käytetään jo varsin laajassa merkityksessä, mutta tässä yhteydessä käytän sitä nimenomaan puutarhasta puhuttaessa. Ihan näin pienissä kotiympyröissäkin sanan alle voi niputtaa ihan hirveän paljon asiaa.

Mutta! Ne kasvikiltapenkit. Permakulttuurisessa puutarhanhoidossa kasvikiltapenkit ovat siis tyypillinen näky, ja niiden idea on kasvattaa erilaisia hyötykasveja luonnon mallia mukaillen. Toisin kuin perinteisessä viljelyssä, jossa usein näkee vain yhtä kasvilajia yhdessä penkissä, istutetaan kiltapenkkeihin useita eri kasvilajeja, joista jokaisella on oma tehtävänsä. Samassa penkissä voi kasvaa iloisessa sekamelskassa esimerkiksi hedelmäpuu, marjapensas, monivuotisia yrttejä, köynnöstäviä kasveja kuin maanpeittokasvejakin. Kasvit penkkeihin valitaan niin, että ne voivat hyödyttää toinen toisiaan: hedelmäpuu voi esimerkiksi antaa suojaa ja varjoa paahteisella paikalla muille kasveille, ja nostaa isommilla, syvillä juurillaan kosteutta maasta lähemmäs pintaa muiden kasvien hyödynnettäviksi. Pensaiden juurella voi kasvattaa yrttejä ja kukkia, joilla on tuhohyönteisiä karkottavia ominaisuuksia. Maanpeittokasvit taas, no, peittävät tietysti maata ja toimivat eräänlaisena "katekerroksena", joka pitää ei-toivottujen rikkakasvien rehotuksen kurissa. Ja niin edelleen. Myös kumppanuuskasvien istuttaminen samoihin penkkeihin keskenään on sallittua, jopa suotavaa!

Kahden alullaan olevan kohopenkin väliin hahmottuu jo polku siihen kohtaan, mistä tavallisestikin oikaisemme kulkiessamme puutarhan läpi.
Lasagnepenkin eri kerrokset saavat olla huoletta paksut - ne painuvat kyllä kasaan penkin "asettuessa".

Permakulttuuriviljelylle on myös tyypillistä, että kasvipenkit rakennetaan luonnon muotoja mukaillen ja luonnollisia pinnanmuotoja, valo-olosuhteita sun muita silmällä pitäen . Ideana on myös hyödyntää ja kierrättää jo olemassa olevia materiaaleja. Voidaan puhua ns. suljetusta kierrosta: tilan kasvijätteet kompostoidaan - komposti käytetään kasvipenkissä - kasvit saavat kompostiaineksesta tarvitsemansa ravinteet kasvuun, kierron ulkopuolelta tuotuja lannoitteita ei tarvita - kasvit tuottavat ravintoa ja samalla uutta kasvijätettä, joka taasen kompostoidaan - ympäri käydään, yhteen tullaan.

Omat kasvipenkkini kyhään kokoon niin kutsutulla lasagnepenkkitekniikalla, jossa pääsee niin ikään hienosti hyödyntämään jo meillä valmiiksi hollilla olevia materiaaleja. Pohjalle laitan katekerroksen, jonka homma on tukahduttaa alla kasvava nurmikko ja esiin puskevat rikkaruohot. Meillä löytyy enemmän kuin yhden elämän tarpeisiin maahan varissutta heinää, joten päätin hyödyntää heinät katteena. Samaan tarkoitukseen käy hienosti myös vaikkapa pahvi tai vanhat sanomalehdet.
Katekerroksen päälle olen lisäillyt talven yli lumen alla leppynyttä haravointijätettä. Tänne voi hukata myös risuja, jos sellaisia sattuu omalla pihalla pyörimään: risut tekevät penkin pohjalle ilmavan ja lämmittävän "ilmataskun", ja siellä hitaasti maatuessaan tuottavat penkkiin myös ravinteita. Kaikkea muutakin penkkin pohjakerroksiin voi "hukata". Sinne voit kipata vaikka keittiön biojätelaarin sisällön tai nurmikonleikkuusta yli jääneen silpun (sitä tosin voi olla hankala saada tähän vuodenaikaan).

Tämän kerroksen päälle olen kasannut osin palanutta "kompostia", eli meidän tapauksessamme matskua elikoiden talven pohjapehkuista. kasauksen alla oleviin penkkeihin olen lapannut kanalan pohjapehkut, ja tulevia penkkejä varten lampola odottelee vielä tyhjennystään kunhan lampaat lähtevät laitumelle. Pehkukerroksen päälle kasailin vanhaa, palanutta hevosenlantaa. Palaneen lantakerroksen päälle tulee vielä loppusilaus eli kasvukerros, toisin sanoen muhevaa multaa. Multaa ei meiltä löydy vielä omasta takaa, joten tarjoushaukkana tsuumailen, josko löytäisin jostain ison läjän multaa edullisesti. Sen kanssa ei onneksi vielä ole kiire, sillä ilmojen puolesta en uskalla istutella taimia vielä ulos. Penkkien muut kerrokset saavat kuitenkin jo alkaa muhia ja maatua rauhassa paikoillaan.



Kiltapenkkien sijoittelu on suunniteltu niin, että nämä villit ihanuudet saavat jatkossakin rehottaa puutarhassa.

Tämä pieni permakulttuurinen puutarha-alueeni tulee sijoittumaan tuohon takapihalle "tallialueen" ja talon väliin. Tavoitteenani on tehdä puutarhasta luonnonmukainen, suojaisa ja monipuolinen, metsäpuutarhamainen kokonaisuus, jossa pienet polut risteilevät erilaisten hyötykasveja rehottavien kiltaistutusten välissä. Monimuotoinen puutarha houkuttelee pihalle toivottavasti erilaisia lintuja ja pölyttäjiä, ja sinne istutusten ja puiden lomaan johonkin suojaisaan sopukkaan saa sijoitettua kivan grillaus- ja aamukahvinhörppimispaikan meille ihmisillekin.

Tähän tapaan rakennettu puutarha on myös laiskan puutarhurin pelastus: järkevästi suunniteltu penkkien sijoitus ja killan kasvien huolellinen valinta säästävät paljolta työltä, sillä killoissa kasvit huolehtivat toisistaan ja itsestään. Kun kumppanuuskasvit on valittu oikein, ei jää puutarhurin murheeksi huolehtia tuhoöttiäisten torjunnasta, toivottomasta rikkakasvien kitkennästä eikä edes niin tiuhasta kastelusta. Kuulostaa ainakin minun korvaani varsin mainiolta diililtä tämä.



Väännöittä emme tosin tähän puutarharatkaisuun päätyneet: Antti näyttää vieläkin suunnitelmilleni nyrpeää nenää, sillä hän olisi halunnut vetää vuosikymmenet omaa elämäänsä eläneen takapihamme kauttaaltaan tasaiseksi ja kylvää sen nurmikoksi. Minulla oli kumminkin väännön voittamiseksi pari hyvin säilytettyä ässää hihassani: ensinnäkin A) lopullinen päätösvalta kuuluu henkilölle, joka puutarhanhoidosta on vetovastuussa sekä B) sen tulimme jo edellisessä kodissamme, nurmipihaisessa rintsikassa, nähneeksi, kuinka ahkera nurmikonleikkaaja tämä meidän herra "Mutku-mä-haluun-tasaiseksi-leikatun-pihanurmikon-jossa-voin-pelata-golfia-sulkapalloa-jalkapalloa-palloa" todellisuudessa onkaan (vastaus: ei ole).

Koska en kuitenkaan halua diktaattorimaisesti päällepäsmäröidä sanella ihan kaikkea oman mieleni mukaan täällä valtakunnassani meidän kodissamme, ehdotin kompromissia: puutarhan vasemmalle puolelle jää vielä kosolti pihaa, joka tosin tällä hetkellä on vielä valtaosin jätevesijärjestelmä- ja vesiputkikaivuutöissä myllättyjen savivuorien alla. Savet olisi kuitenkin tarkoitus siirtää keskeltä pihaa pois mahdollisimman nopeasti, joten ehdotin Antille, että tuohon kohtaan hän voisi halutessaan lanata sen tasaisen nurmikkonsa. Suostui, vaikkakin hammasta purren ja vähän isälleni asiasta marmattaen. Isä siihen tuumasi naureskellen, että katotaan vaan, loppupeleissä ihan varmana käy niin että Antilla on sitä nurmikkoa siä pihalla semmonen läntti, että se saa just ja just lepolassensa mahtumaan siihen.

 Ei olisi huono idea sekään. Lepolassen mentävän nurmialueen ei ainakaan kuvittelisi olevan ylivoimaisen työläs leikattava.

Tähän isäntä saa vielä ikioman, lepolassen mentävän nurmialueensa.