Tulipa tässä huomaamatta pidettyä blogista pieni tauko. Viime viikko oli yhtä hurlumheitä, ja perus kevättohinan ohella siihen mahtui myös hiukan erikoisempaa ohjelmaa, kun meistä ilmestyi juttu Ilta-Sanomien Asuminen -osioon. Jutun voit käydä lukemassa täältä.
Olen aina hirmuisen otettu siitä, jos toimittajat löytävät tänne pikkuiseen blogiini ja mieltävät nämä horinani sen verran mielenkiintoisiksi, että uskovat niiden kiinnostavan myös lehtien lukijoita. Lähden oikein mielelläni tällaisiin juttuihin mukaan, mutta isompia juttuja kuvineen kaikkineen olen nyt hiukan arastellut. Pihat ovat kuin pommin jäljiltä talven jalkoihin jääneine salaojaprojekteineen ja myllerryksineen, ja sisäremontin edistyminenkin on tyssännyt aina vaan jatkuvien kylmien öiden vuoksi. IS:n juttua varten toimittaja halusi kuitenkin käyttää blogin kuvia ja haastattelukin hoidettiin puhelimitse, joten kaiken kiireen, raskausvaivojen ja loppumattoman työlistan painaessa päälle en joutunut ottamaan lehtijutun vuoksi ylimääräistä stressiä nurkkien saamisesta ojennukseen. Jutun teko oli siis kaikkiaan varsin hauska (ja nopea) kokemus, ja muutama uusi lukijakin löysi sen kautta tiensä tänne touhujamme seurailemaan, upeaa! Oikein lämpöiset tervetulotoivotukset vaan kaikille tasapuolisesti!
Loppuviikosta veimme muksun mummalaan ja lähdimme isännän kanssa kaksistaan kauan odotetulle minilomalle Tallinnaan. Tajusimme tuossa lopputalvesta, että viimeiset mahdollisuudet viettää kahdenkeskistä aikaa ennen vauvan syntymää alkavat olla aikalailla hollilla. Emme edes muistaneet, koska viimeksi olisimme tehneet jotain mukavaa ajan kanssa ja ihan vaan kaksin! Aloimme siis järjestellä asioita, ja ystäväni Jonna löysi kalenteristaan tähän huhtikuulle vapaan viikonlopun, jolloin hän ehtisi auttaa meitä eläinten hoidossa. Niinpä ryhdyimme järjestelemään. Määränpäällä ei ollut niinkään väliä, mutta kotoa oli lähdettävä. Se on nimittäin tullut nähtyä useampaan otteeseen, että "kahdenkeskiset kotiviikonloppumme" hurahtavat aina ohi keskeneräisten projektien kimpussa, hiki hatussa töitä paiskoen ja niin, että tuskin edes näemme toisiamme koko viikonlopun aikana.
Reissu oli ihana ja rentouttava, ja Tallinna on takuuvarma ihastuksen aihe tällaiselle talonhalaajalle. Uusi tuttavuus oli kasvavaa suosiota nauttiva Kalamajan kaupunginosa, josta haahuilimme kilometritolkulla ihastelemassa toinen toistaan somempia, romanttisesti repsahtaneita talovanhuksia koristeellisine ulko-ovineen ja ikkunanpuitteineen.
Reissussa kuitenkin huomasin, että minusta on tänne Kesärantaan muuton jälkeen tullut ihan toivoton koti-ikävöijä. Niinpä matkan paras osuus olikin loppujen lopuksi kotiinpaluu. Tallinnan-viikonloppumme aikana lähes kaikki lumet olivat hävinneet pihalta ja kotikonnuilta, krookukset kukkivat tien penkoilla ja kotijärvessäkin näkyy sulia kohtia siellä täällä. Lomailulle pyhitetyn viikonlopun jäljiltä kelpaa taas palata sorvin ääreen. Kyllä arki vaan on parasta.Paitsi silloin, kun se ei ole.
Olen aina hirmuisen otettu siitä, jos toimittajat löytävät tänne pikkuiseen blogiini ja mieltävät nämä horinani sen verran mielenkiintoisiksi, että uskovat niiden kiinnostavan myös lehtien lukijoita. Lähden oikein mielelläni tällaisiin juttuihin mukaan, mutta isompia juttuja kuvineen kaikkineen olen nyt hiukan arastellut. Pihat ovat kuin pommin jäljiltä talven jalkoihin jääneine salaojaprojekteineen ja myllerryksineen, ja sisäremontin edistyminenkin on tyssännyt aina vaan jatkuvien kylmien öiden vuoksi. IS:n juttua varten toimittaja halusi kuitenkin käyttää blogin kuvia ja haastattelukin hoidettiin puhelimitse, joten kaiken kiireen, raskausvaivojen ja loppumattoman työlistan painaessa päälle en joutunut ottamaan lehtijutun vuoksi ylimääräistä stressiä nurkkien saamisesta ojennukseen. Jutun teko oli siis kaikkiaan varsin hauska (ja nopea) kokemus, ja muutama uusi lukijakin löysi sen kautta tiensä tänne touhujamme seurailemaan, upeaa! Oikein lämpöiset tervetulotoivotukset vaan kaikille tasapuolisesti!
Loppuviikosta veimme muksun mummalaan ja lähdimme isännän kanssa kaksistaan kauan odotetulle minilomalle Tallinnaan. Tajusimme tuossa lopputalvesta, että viimeiset mahdollisuudet viettää kahdenkeskistä aikaa ennen vauvan syntymää alkavat olla aikalailla hollilla. Emme edes muistaneet, koska viimeksi olisimme tehneet jotain mukavaa ajan kanssa ja ihan vaan kaksin! Aloimme siis järjestellä asioita, ja ystäväni Jonna löysi kalenteristaan tähän huhtikuulle vapaan viikonlopun, jolloin hän ehtisi auttaa meitä eläinten hoidossa. Niinpä ryhdyimme järjestelemään. Määränpäällä ei ollut niinkään väliä, mutta kotoa oli lähdettävä. Se on nimittäin tullut nähtyä useampaan otteeseen, että "kahdenkeskiset kotiviikonloppumme" hurahtavat aina ohi keskeneräisten projektien kimpussa, hiki hatussa töitä paiskoen ja niin, että tuskin edes näemme toisiamme koko viikonlopun aikana.
![]() |
Reissu oli ihana ja rentouttava, ja Tallinna on takuuvarma ihastuksen aihe tällaiselle talonhalaajalle. Uusi tuttavuus oli kasvavaa suosiota nauttiva Kalamajan kaupunginosa, josta haahuilimme kilometritolkulla ihastelemassa toinen toistaan somempia, romanttisesti repsahtaneita talovanhuksia koristeellisine ulko-ovineen ja ikkunanpuitteineen.
Reissussa kuitenkin huomasin, että minusta on tänne Kesärantaan muuton jälkeen tullut ihan toivoton koti-ikävöijä. Niinpä matkan paras osuus olikin loppujen lopuksi kotiinpaluu. Tallinnan-viikonloppumme aikana lähes kaikki lumet olivat hävinneet pihalta ja kotikonnuilta, krookukset kukkivat tien penkoilla ja kotijärvessäkin näkyy sulia kohtia siellä täällä. Lomailulle pyhitetyn viikonlopun jäljiltä kelpaa taas palata sorvin ääreen. Kyllä arki vaan on parasta.
Tämän pikapäivityksen myötä halusin vaan kertoa, että hengissä ollaan, ja että kevät on vihdoin saapunut tänne Teiskon perällekin! Nyt, pitemmittä puheitta, kampean itseni ulos siitä nauttimaan, toisin sanoen siis painun levittämään lantaa tulevaan vihannestarhaani.
Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
Moi Sanni. Ihmiset pauhaavat negatiivisuutta kirjoitit sitten mistä vaan. SoMe on sellainen. Kirjoitat maailman söpöimmästä tipusesta, niin jonkun mielestä se on ruma hirviö. Ei kannata välittää. Elää vain omaa elämäänsä niin, että itsellä ja perheellä on hyvä olla. Kukaan ei tule unelmiesi väliin, jollet päästä niitä sinne. Jatka elämistä tilallasi ja tee perheesi onnelliseksi. Sulla on hyvä kirjoitustaito ja kaunis blogi, varmasti mahdollisuuksia mihin vaan. Se on kaikki kaikessa.
VastaaPoistaMitä tulee omavaraisuus käsitteeseen, jokainen olkoon oman elämänsä omavaraistelija, sankari, mika vaan haluaa olla.
IL kommenttiboxit ovat täynnä paskaa aina, mutta selattuani juttunne kommenttiosion, voisi se paljon pahempikin olla. Yllättävän moni antoi kannustavaa palautetta. Yllättävän moni ihminen, pääosin kyllä vanhempi ikäpolvi, on hyvin maanläheinen. Heiltä ainakin itse saan hurjasti kannustusta jatkaa valitsemaani tietä ethenpäin.
Mukavia kevätpäiviä tilallenne, seuraavaa postausta odotellessa! <3
Moikka Nina,
Poistaja kiitos, olipa piristävästi sanottu <3
Ilman muuta, huutelijoita mahtuu maailmaan aina :) Tämä meidän elomme tai tapamme pyrkiä omavaraisemmaksi ei ole onneksi tuollaisen kritiikin kohteeksi joutunut. Tai no, mitä nyt tuo kommentti IS:n jutun perässä, mutta sitäkään en nyt varsinaiseksi kritiikiksi laskisi. Muiden kohdalla olen kyllä tämän huomannut, että kun ovat projekteistaan tai omavaraisuushaaveistaan jossain "ääneen" kertoilleet, niin heti on joku ollut huutelemassa, että väärin tehty. Tätä lähinnä tuossa postauksessani ihmettelin, toki pohdin asioita siinä meidän näkökulmastamme, se kun on se helpoin.. :D
Ja juu, näin kuulin, että varsin positiivissävyistä oli kommentointi tuolla jutun perässä ollut! Se on kyllä kiva, varsinkin kun itsekin on tullut useain ihmeteltyä, kuinka paljon kaikkea paskaa nuo kommenttilootat tosiaan saattavat kerätä.
Ihania kevätpäiviä myös sinne teidän ranchille <3