Seuraan Facebookissa muutamia omavaraisuutta käsitteleviä ryhmiä. Omavaraisuus tuntuu olevan nykyään melko paljon tapetilla, ja yhä useammat ihmiset tuntuvat siitä kiinnostuneen. Kiinnostuksen kasvun myötä olen huomannut, että aiheesta keskustelevien ihmisten keskuudessa ilmapiiri on muuttunut jollain tapaa kireämmäksi.
Nyt meno on onneksi hiukan rauhoittunut, mutta ei niin kovin kauan sitten FB-feediini hyppäsi tämän tästä keskusteluja, joissa uusi jäsen oli hyväksytty omavaraisuusryhmään ja kiitteli ryhmään pääsystä. Esitteli siinä itsensä ja kertoi, kuinka omavaraisuus kiinnostaa. Esittelyviestissään hän saattoi myös kertoilla, miten yrittää itse tavoitella omavaraisempaa elämää ja sanoi vielä loppuun ottavansa vinkkejä asiansa eteenpäin viemiseksi kokeneemmilta kiitollisena vastaan.
Yleensä aina näihin aloitusviesteihin ennätti joku muutaman minuutin sisällä mylvimään, ettei aloittajan "sunnuntaipuutarhuroinnilla" ole omavaraisuuden kanssa mitään tekemistä. Aloittajan pyytämistä vinkeistä ei ollut tietoakaan, kun yhä useampi oikein omavaraisteleva tuli huutelemaan, kuinka aloittaja tekee kaiken väärin, ja kuinka hänen täytyisi poistua ryhmästä esittämään asiaansa johonkin mökkipuutarhafoorumille (okei, saattaa olla hiukan kärjistetty esimerkki, mutta ikävä kyllä ei edes paljoa).
Aha.
Toki valtaosa noissa ryhmissä käydystä keskustelusta on varsin hedelmällistä ja itse niissä notkun ihan siksi, että toisten jakamista kokeiluista ja kokemuksista saa paljon itseäkin hyödyttävää taitoa, tietoa ja inspiraatiota. Sitä olen kuitenkin jäänyt miettimään, että missä menee se raja, jolloin saa ihan luvan kanssa puhua omavaraisuuden tavoittelusta? Ja kuka sen rajan määrittää?
Ryhdyn pohtimaan tätä asiaa erään meistä kirjoitettuun artikkeliin jätetyn kommentin pohjalta (Ilta-Sanomien artikkeli, joka löytyy linkattuna viime postauksestani). Itse en noita kommentteja ole käynyt lukemassa, sillä olen hirmu herkkä pahoittamaan mieleni mahdollisista ilkeistä kommenteista. Antille nettikeskusteluihin jätettyjen mielensäpahoittajien kommentit ovat kuitenkin mitä suurinta hupia (etenkin, jos keskustelu liippaa niinkin läheltä kuin meidän omaa elämäämme), ja hän lueskeli minulle kommenttiosion parhaita paloja ääneen.
Eräs henkilö oli kommentoinut, kuinka touhumme täällä ei hänen mielestään ole suinkaan omavaraisuutta, vaan ennemminkin ihan vaan harrastelua. Että koko homma kaatuu jo siihen, ettei omavaraisuudessa elävien kuuluisi tarvita lainkaan rahaa, mutta niin vain teemme tämän kaiken ohella myös töitä ja saamme siitä vieläpä palkkaa.
Hauska sinänsä, sillä mielestäni toimittaja oli ihan hyvin osannut tekstissä painottaa juuri sitä, kuinka pyrimme omavaraisemPAAN arkeen ja teemme mitä teemme oman jaksamisemme puitteissa ja niin, että touhussa säilyy mielekkyys ja tekemisen ilo. Kerroinpa toimittajalle haastattelun aikana myös sen, ettemme kuvittelekaan haaveilevamme täydestä omavaraisuudesta, ja se olisi näin pohjoisissa oloissa jopa mahdoton nakki. Myös sen oli toimittaja kirjoittanut ihan näkösälle juttuun.
Siinä kommentoija oli kyllä ihan täysin oikeassa, että harrastushan tämä on. Niin sen ainakin itse miellän, koska elantoamme emme tällä puuhastelullamme tienaa. Olemme asuneet täällä Kesärannassa nyt pari kuukautta reilu vuoden, ja olisi melkoinen ihme, jos olisimme tässä ajassa onnistuneet rakentamaan tänne täydellisesti toimivan omavaraistalouden, kunnostamaan mökkimme niin, ettemme tarvitse rahaa remontointiin ja ehtineet vielä maksaa lainatkin pois.
Vakaa pyrkimykseni ja unelmani on toki rakentaa elämäämme täällä vuosi vuodelta omavaraisemmaksi ja tavoitella mahdollisimman korkeaa omavaraisuusastetta. Sen vuoksi aion jatkossakin käyttää röyhkeästi omavaraistelu -termiä tämän puuhasteluni yhteydessä, vaikka se joitakin tuntuu selvästi sapettavan.
Siinä, kuinka termiä käytän, yritän olla kuitenkin varovainen. En sanoisi, että elämme omavaraisesti, koska niin emme tee. Emme lähellekään. Sen sijaan suosin sanoja omavaraistelu tai omavaraisempi elämä. Se, kuinka pitkälle haluan omavaraisteluani viedä, vaatii jatkuvaa valintojen punnitsemista. Mistä olen valmis karsimaan, ja mitkä asiat taas tahdon ehdottomasti säilyttää, vaikka se sitten vaatisikin omavaraisuudesta karsimista?
Vaikka minulle tarjoutuisikin mahdollisuus elää täysin omavaraisesti, en lähtisi siihen. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, etten tahtoisi elättää perhettäni talven yli kituuttaen maakuoppaan säilötyillä lantuilla, minun ja isännän itse metsästämien (puukeihäillä, tietysti) hirvien vuodista kyhätyssä kodassa. Haluan, että meillä on tilillä myös sopiva määrä rahaa, jotta lapseni eivät joudu näkemään nälkää, vaikka kurja kesä jättäisikin puutarhan sadon pieneksi. Yksi suuri syy maalle muuttoomme oli eläinrakkauteni, ja haluan ehdottomasti pitää eläimiä, vaikka se tällä tonttialalla tarkoittaakin, että joudumme ruokkimaan elikkomme ostorehujen voimin. Joistakin tietyistä jutuista en suostu tinkimään ihan silkasta hedonistisesta, itsekkäästä mukavuudenhalusta. Talikollistakaan paskaa en nimittäin suostu minkään sorttiseen kasvipenkkiin kauhomaan, ennen kuin aamukahvi on juotu.
Mutta joo. Omavaraisuutta elomme täällä ei ole, eikä se tule sitä täydessä mittapuussa koskaan olemaankaan. Tavoitteena kuitenkin on pikkuhiljaa pienentää rahan tarvetta kasvattamalla omavaraisuusastettamme ja rakentamalla tätä omaa pikku paratiisiamme siten, että se tarjoaisi meille myös kohtuullisen siivun elannostamme sekä siihen tarvittavista resursseista. Vielä näin ei kuitenkaan ole, ei lähellekään. Emmekä pötkisi tällä hetkellä pitkälle, mikäli meidän pitäisi jättää palkkatyöt tältä seisomalta ja ryhtyä elämään täysin itse tuotetuilla ja kerätyillä antimilla (veikkaan, että pankkikin alkaisi hyvin äkkiä hätyytellä meitä pihalle töllistämme, mikäli ilmoittaisimme lopettavamme lainanmaksut tähän ja elävämme tästedes täysin omavaraista elämää).
Harrastus on kuitenkin ehkä vähän pliisu sana kuvaamaan eloamme täällä. Sitä pohdiskelin eilen, kun ensin möyhensin kilokaupalla hevosenlantaa tuonne savipeltoon a.k.a. tulevaan vihannestarhaani, minkä supistuksilta kerkesin. Kun vielä illalla nilkutin sekä kiukkukohtauksen saanut kaksivuotias että iskiashermo hoosiannaa huutaen eläimiä yöpuulle laittamaan, tuumailin, että kyllä elämäntapa kuvaa tätä kaikkea ehkä paremmin, kuin harrastus. Harrastaa voi vaikka postimerkkeilyä tai zumbaa. Tai siis voisi, jos sellaiselle olisi aikaa.
Nyt koitan kaikkien näiden karkuteille lähteneiden asianhaarojen jäljiltä koota ajatuksiani yhteen. Mielestäni on vain upeaa, että riippumattomampi elämä ja omavaraisuus elämäntapana kasvattaa suosiotaan ja kiinnostaa yhä laajempaa joukkoa ihmisiä. Minusta se kertoo siitä, että ihmisillä löytyy halua ja kiinnostusta muuttaa kulutustottumuksiaan. Olla kiinnostuneita siitä, mistä ruoka on peräisin. Elää ehkä yksinkertaisemmin ja ekologisemmin. Mielestäni jokaisen pyrkimyksiä riippumattomampaan elämään, niitä ihan pieniäkin, tulisi tsempata ja kannustaa, ei lynkata huutelemalla Facebookissa tai iltapäivälehtien kommenttiosioissa, että "ei riitä". Kyllä perkele riittää. Vaikka asuisit suurkaupungin keskustassa, ei ole kenenkään muun asia tulla määrittelemään, onko sinulla lupa haaveilla omavaraisemmasta elämästä vaiko eikö. Voit aloittaa riippumattomamman elämän tavoittelun kasvattamalla vaikka liutaa erilaisia tomaatteja asuntosi parvekkeella ja ta-daa: olet tomaattien osalta omavarainen! He, jotka tällaisista saavutuksista viitsivät nillittää (koska ovat itse niin paljon parempia), voivat puolestani sulkea Facebookin ja iltapäivälehtien kommenttikentät ja ryömiä mököttämään niihin maakuoppiinsa lanttujensa kanssa.
Nyt meno on onneksi hiukan rauhoittunut, mutta ei niin kovin kauan sitten FB-feediini hyppäsi tämän tästä keskusteluja, joissa uusi jäsen oli hyväksytty omavaraisuusryhmään ja kiitteli ryhmään pääsystä. Esitteli siinä itsensä ja kertoi, kuinka omavaraisuus kiinnostaa. Esittelyviestissään hän saattoi myös kertoilla, miten yrittää itse tavoitella omavaraisempaa elämää ja sanoi vielä loppuun ottavansa vinkkejä asiansa eteenpäin viemiseksi kokeneemmilta kiitollisena vastaan.
Yleensä aina näihin aloitusviesteihin ennätti joku muutaman minuutin sisällä mylvimään, ettei aloittajan "sunnuntaipuutarhuroinnilla" ole omavaraisuuden kanssa mitään tekemistä. Aloittajan pyytämistä vinkeistä ei ollut tietoakaan, kun yhä useampi oikein omavaraisteleva tuli huutelemaan, kuinka aloittaja tekee kaiken väärin, ja kuinka hänen täytyisi poistua ryhmästä esittämään asiaansa johonkin mökkipuutarhafoorumille (okei, saattaa olla hiukan kärjistetty esimerkki, mutta ikävä kyllä ei edes paljoa).
Aha.
Toki valtaosa noissa ryhmissä käydystä keskustelusta on varsin hedelmällistä ja itse niissä notkun ihan siksi, että toisten jakamista kokeiluista ja kokemuksista saa paljon itseäkin hyödyttävää taitoa, tietoa ja inspiraatiota. Sitä olen kuitenkin jäänyt miettimään, että missä menee se raja, jolloin saa ihan luvan kanssa puhua omavaraisuuden tavoittelusta? Ja kuka sen rajan määrittää?
![]() |
Ripaus omavaraisempaa elämää kasvamassa ikkunalla |
Ryhdyn pohtimaan tätä asiaa erään meistä kirjoitettuun artikkeliin jätetyn kommentin pohjalta (Ilta-Sanomien artikkeli, joka löytyy linkattuna viime postauksestani). Itse en noita kommentteja ole käynyt lukemassa, sillä olen hirmu herkkä pahoittamaan mieleni mahdollisista ilkeistä kommenteista. Antille nettikeskusteluihin jätettyjen mielensäpahoittajien kommentit ovat kuitenkin mitä suurinta hupia (etenkin, jos keskustelu liippaa niinkin läheltä kuin meidän omaa elämäämme), ja hän lueskeli minulle kommenttiosion parhaita paloja ääneen.
Eräs henkilö oli kommentoinut, kuinka touhumme täällä ei hänen mielestään ole suinkaan omavaraisuutta, vaan ennemminkin ihan vaan harrastelua. Että koko homma kaatuu jo siihen, ettei omavaraisuudessa elävien kuuluisi tarvita lainkaan rahaa, mutta niin vain teemme tämän kaiken ohella myös töitä ja saamme siitä vieläpä palkkaa.
Hauska sinänsä, sillä mielestäni toimittaja oli ihan hyvin osannut tekstissä painottaa juuri sitä, kuinka pyrimme omavaraisemPAAN arkeen ja teemme mitä teemme oman jaksamisemme puitteissa ja niin, että touhussa säilyy mielekkyys ja tekemisen ilo. Kerroinpa toimittajalle haastattelun aikana myös sen, ettemme kuvittelekaan haaveilevamme täydestä omavaraisuudesta, ja se olisi näin pohjoisissa oloissa jopa mahdoton nakki. Myös sen oli toimittaja kirjoittanut ihan näkösälle juttuun.
Siinä kommentoija oli kyllä ihan täysin oikeassa, että harrastushan tämä on. Niin sen ainakin itse miellän, koska elantoamme emme tällä puuhastelullamme tienaa. Olemme asuneet täällä Kesärannassa nyt pari kuukautta reilu vuoden, ja olisi melkoinen ihme, jos olisimme tässä ajassa onnistuneet rakentamaan tänne täydellisesti toimivan omavaraistalouden, kunnostamaan mökkimme niin, ettemme tarvitse rahaa remontointiin ja ehtineet vielä maksaa lainatkin pois.
Vakaa pyrkimykseni ja unelmani on toki rakentaa elämäämme täällä vuosi vuodelta omavaraisemmaksi ja tavoitella mahdollisimman korkeaa omavaraisuusastetta. Sen vuoksi aion jatkossakin käyttää röyhkeästi omavaraistelu -termiä tämän puuhasteluni yhteydessä, vaikka se joitakin tuntuu selvästi sapettavan.
Siinä, kuinka termiä käytän, yritän olla kuitenkin varovainen. En sanoisi, että elämme omavaraisesti, koska niin emme tee. Emme lähellekään. Sen sijaan suosin sanoja omavaraistelu tai omavaraisempi elämä. Se, kuinka pitkälle haluan omavaraisteluani viedä, vaatii jatkuvaa valintojen punnitsemista. Mistä olen valmis karsimaan, ja mitkä asiat taas tahdon ehdottomasti säilyttää, vaikka se sitten vaatisikin omavaraisuudesta karsimista?
Vaikka minulle tarjoutuisikin mahdollisuus elää täysin omavaraisesti, en lähtisi siihen. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, etten tahtoisi elättää perhettäni talven yli kituuttaen maakuoppaan säilötyillä lantuilla, minun ja isännän itse metsästämien (puukeihäillä, tietysti) hirvien vuodista kyhätyssä kodassa. Haluan, että meillä on tilillä myös sopiva määrä rahaa, jotta lapseni eivät joudu näkemään nälkää, vaikka kurja kesä jättäisikin puutarhan sadon pieneksi. Yksi suuri syy maalle muuttoomme oli eläinrakkauteni, ja haluan ehdottomasti pitää eläimiä, vaikka se tällä tonttialalla tarkoittaakin, että joudumme ruokkimaan elikkomme ostorehujen voimin. Joistakin tietyistä jutuista en suostu tinkimään ihan silkasta hedonistisesta, itsekkäästä mukavuudenhalusta. Talikollistakaan paskaa en nimittäin suostu minkään sorttiseen kasvipenkkiin kauhomaan, ennen kuin aamukahvi on juotu.
Mutta joo. Omavaraisuutta elomme täällä ei ole, eikä se tule sitä täydessä mittapuussa koskaan olemaankaan. Tavoitteena kuitenkin on pikkuhiljaa pienentää rahan tarvetta kasvattamalla omavaraisuusastettamme ja rakentamalla tätä omaa pikku paratiisiamme siten, että se tarjoaisi meille myös kohtuullisen siivun elannostamme sekä siihen tarvittavista resursseista. Vielä näin ei kuitenkaan ole, ei lähellekään. Emmekä pötkisi tällä hetkellä pitkälle, mikäli meidän pitäisi jättää palkkatyöt tältä seisomalta ja ryhtyä elämään täysin itse tuotetuilla ja kerätyillä antimilla (veikkaan, että pankkikin alkaisi hyvin äkkiä hätyytellä meitä pihalle töllistämme, mikäli ilmoittaisimme lopettavamme lainanmaksut tähän ja elävämme tästedes täysin omavaraista elämää).
Harrastus on kuitenkin ehkä vähän pliisu sana kuvaamaan eloamme täällä. Sitä pohdiskelin eilen, kun ensin möyhensin kilokaupalla hevosenlantaa tuonne savipeltoon a.k.a. tulevaan vihannestarhaani, minkä supistuksilta kerkesin. Kun vielä illalla nilkutin sekä kiukkukohtauksen saanut kaksivuotias että iskiashermo hoosiannaa huutaen eläimiä yöpuulle laittamaan, tuumailin, että kyllä elämäntapa kuvaa tätä kaikkea ehkä paremmin, kuin harrastus. Harrastaa voi vaikka postimerkkeilyä tai zumbaa. Tai siis voisi, jos sellaiselle olisi aikaa.
![]() |
Harmi kyllä farmimme on liian pieni, jotta voisimme viljellä eläinten heiniä itse. Haaveissa olisi jonain päivänä ostaa oma pieni peltotilkku. Mutta näillä mennään toistaiseksi. |
Nyt koitan kaikkien näiden karkuteille lähteneiden asianhaarojen jäljiltä koota ajatuksiani yhteen. Mielestäni on vain upeaa, että riippumattomampi elämä ja omavaraisuus elämäntapana kasvattaa suosiotaan ja kiinnostaa yhä laajempaa joukkoa ihmisiä. Minusta se kertoo siitä, että ihmisillä löytyy halua ja kiinnostusta muuttaa kulutustottumuksiaan. Olla kiinnostuneita siitä, mistä ruoka on peräisin. Elää ehkä yksinkertaisemmin ja ekologisemmin. Mielestäni jokaisen pyrkimyksiä riippumattomampaan elämään, niitä ihan pieniäkin, tulisi tsempata ja kannustaa, ei lynkata huutelemalla Facebookissa tai iltapäivälehtien kommenttiosioissa, että "ei riitä". Kyllä perkele riittää. Vaikka asuisit suurkaupungin keskustassa, ei ole kenenkään muun asia tulla määrittelemään, onko sinulla lupa haaveilla omavaraisemmasta elämästä vaiko eikö. Voit aloittaa riippumattomamman elämän tavoittelun kasvattamalla vaikka liutaa erilaisia tomaatteja asuntosi parvekkeella ja ta-daa: olet tomaattien osalta omavarainen! He, jotka tällaisista saavutuksista viitsivät nillittää (koska ovat itse niin paljon parempia), voivat puolestani sulkea Facebookin ja iltapäivälehtien kommenttikentät ja ryömiä mököttämään niihin maakuoppiinsa lanttujensa kanssa.
![]() |
Tähän kasautuu kerros kerrokselta kasvikiltapenkki, joka toivottavasti tulevaisuudessa edistää omavaraisuuttamme taas pienen askelen eteen päin. |
Kiinnostaako teitä omavaraisempi elämäntapa? Oletko kenties ryhtynyt konkreettisesti pyrkimään kohti korkeampaa omavaraisuusastetta? Tiedän lukijoista löytyvän monia omavaraisuusbloggaajia, mutta kiinnostaisi kuulla ajatuksia aiheesta myös sellaisilta lukijoilta, jotka eivät aiheesta välttämättä blogia pidä. Toki ihan kaikkien ajatukset otetaan ilolla vastaan, aiheesta riittää aina mielenkiintoista keskusteltavaa :)
Tunnistan vähättelevät kommentit ja en oikein osaa niihin itse suhtautua. Tai suhtautumistapa vaihtelee. Harva on valmis heti pomppaamaan todella omavaraiseen elämään, vaikka mahdollisuus siihen aukeaisikin. Henkilökohtaisesti suosittelen etenemään asiassa rauhalliseen tahtiin, niin ei polta itseään loppuun, työmäärä osittaisessakin omavaraisuudessa on aikamoinen. Ja kuten kirjoitit, harvalla on heti mahdollista taloudellisesti jäädä kokopäiväiseksi omavaraistelijaksi.
VastaaPoistaVarmasti todella harva on siihen heti valmis :) Jo pelkästään se, että homman alulle saamiseen tarvitaan paikka, jossa siihen voisi ryhtyä, nousee esteeksi täysipäiväiseksi omavaraistelijaksi kertaheitolla ryhtymisessä. Ellei sitten satu olemaan sen verran rikas, että pystyy ostamaan tilan ilman lainoja, tai perii jostain maatilkun taloineen.
PoistaTyömäärä on tosiaan järkyttävän iso, ja Suomen oloissa kunnon sadosta ei edes välttämättä ole takeita, vaikka kuinka huhkisi. Pikkuhiljaa kun etenee, ei ehdi maitti mennä ihan alkuunsa koko hommaan :)
mä olen pohtinut noita samoja juttuja. minä voisin ehkä yksikseni vielä hippeilläkin sen verran että pyrkisin omavaraiseksi, vaan kun en noita lapsia viitsi hätyyttää sinne lanttukuopan reunaan päreen valossa ihmettelemään. Tarttee siis rahaa, ja mitä isommaksi nuo tenavat kasvaa, sitä vähemmän ne taatusti arvostaa kommunikointia kirjekyyhkyin ja savumerkein tai äidin omin käsin valmistamia hirvenvuotavaatteita. Tarvitaan siis nettiä, puhelimia, vakuutuksia, asuntolainoja ja ja ja..
VastaaPoistahttp://airotulapalla.blogspot.fi/2018/02/oikeaa-vai-vaaraa-omavaraisuutta.html
http://airotulapalla.blogspot.fi/2018/03/yksinkertaista-elamaa.html
mutta joo, kyllä oot ihan oikeessa. toiset harrastaa suunnistusta, me harrastellaan tällaista, ja ollaan ylpeitä siitä vaikka vähän pilkattaisiin ja arvosteltaisiin.
Sama. Yksin elellessäni voisin hyvinkin, ja varmasti eläisinkin, paljon askeettisemmin ja vähemmillä mukavuuksilla, jolloin omavaraisuusastekin olisi huomattavasti isompi. Jälkikasvua ajatellen täälläkin kuitenkin pitkälti sanelee asioita vähän eri vinkkeliin, enkä kyllä miestäkään saisi kirveelläkään pakotettua sinne päreen ääreen hytisemään.
PoistaJa niimpä. Ylpeinä ja liput korkealla kohti uusia saavutuksia (tai sateisia kylmiä kesiä, kanojen kuopimia yrtti-istutuksia ja kaalikoi-invaasioita).
Mä olen alkanut kutsua omaa pyrkimystäni omatoimielämäksi kun en lanttukuoppaomavaraisuutta edes tavoittele. Asun kerrostalossa, idätän ja versotan keittiössäni, kudon sukkia läheisilleni (ihan ostolangoista) ja tulevana kesänä olisi tarkoitus hortoilla hyvän ystäväni vuokratöllin (kiitos muuten nimi-inspiraatiosta!) pikku mailla ja kerätä villivihanneksia, teeaineksia, marjoja ja sieniä tietenkään unohtamatta raparperifiksaatiotani. Ystäväni töllille tulee muutama kana ja niiltä saan munia silloin tällöin. Minulle tämä omatoimisuuselämä sopii mainiosti ja tyydyttää tarpeeni luontoyhteyteen ja maalaiselämään. Tsemppiä sinulle pyrkimyksissäsi, blogiasi on aina ilo lukea oli kyse sitten elämäntavasta tai harrastuksesta tai ihan mistä tahansa!
VastaaPoistaOmatoimielämä kuulostaakin oikein osuvalta! :) Ja ihailtavan omatoimiselta tuo sinun touhuilusi vaikuttaakin, samalla se on myös mainio esimerkki siitä, kuinka myös kaupungissa asuva voi tuollaista omatoimielämää harjoittaa.
PoistaKiitos tsempeistä, ja tosi kiva kuulla, että tykkäät lueskella <3
Hoksasin, että mun ystävän tölli sijaitsee samalla suunnalla kuin Kesäranta ja kun sulla on noita lampaita niin olisiko sulla talven tullen myydä sen verran villaa, että kaksi aloittelijaa pääsisi opettelemaan värttinällä kehräämistä YouTuben opastuksella? Siis ei mitään suuria määriä, ihan pikkaisen vain :)
PoistaJuu ilman muuta löytyy! Täytyy vaikka Facebookissa viestittää asiasta paremmin, mutta viime talvelta löytyy vielä läjä villoja, nyt kevätkerinnöissä tulee pian lisää ja syksyllä sitten tietty keritään taas. Laitetaan viestiä! :)
PoistaTosi hieno homma! Mä olen yhteydessä suhun syksyllä :)
PoistaTää omavaraisjuttu on kyllä jännää. En kuulu mihinkään ryhmiin enkä ole seurannut mitään keskustelujakaan, mutta joistakin blogeista olen asiasta sattumanvaraisesti lukenut. Vähän hämmentyneenä. En nimittäin ikinä ole sattunut ajattelemaan, että pyrkisimme omavaraisuuteen. Jos johonkin pitäisi kirjoittaa harrastuksemme, niin en edes mainitsisi kasvimaata vaan vallan muita juttuja. Me nyt vain satumme asumaan maalla, meillä on sopivasti maata, jota on järkevä käyttää. Ei se mikään sydämenasia ole. Keväällä isketään siemeniä maahan ja syksyllä kerätään kellariin. Mutta jossain vaiheessa oivalsin, että vissiinkin voisimme kutsua itseämmekin (ohhoh) jollain lailla omavaraisiksi, koska omaa perunaa, porkkanaa, punajuurta, maa-artisokkaa, lanttua, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa, tilliä, persiljaa, lehtikaalia, papuja, vadelmia, mustaviinimarjoja, mustikkaa ja puolukkaa riittää koko vuodeksi (ja syömmekin niitä paljon) eikä noita ole ostettu vuosikymmeniin kaupasta. Mutta ei se meillä mikään tietoinen elämäntapa ole eikä edes tietoinen harrastus.
VastaaPoistaKyllähän tuota voi jo hyvinkin kutsua jonkinlaiseksi omavaraisuudeksi! Vaikka tokihan omavaraisuus käsitteenä on paljon muutakin kuin ruokaa, mutta yleensä se ymmärretään ennen muuta nimenomaan oman ruuan tuottamiseksi. Itse myös koen, tuota omavaraisempaa elämää ihan tietoisesti tavoittelevana, että tuo ruokapuoli on se luontevin tapa lähteä liikkeelle :)
PoistaTuossa olet kyllä ihan oikeassa ja ymmärrän hyvin, että turhaahan tuollainen "otsikoiminen" tavallaan on. Ehkäpä juuri ne ihmiset, joille omavaraisempi elämä on nimenomaan sydämen asia ja omavaraisuusasteen kohottaminen tietoinen pyrkimys ja elämäntapa, tykkäävät siitä tuollaista nimeä käyttää? Vähän samaan tapaan, kuin joku saattaa suhtautua intohimoisesti vaikkapa lukemiseen ja mainitsee sen harrastuksekseen, kun taas joku toinen saattaa lukea, muttei koe sitä millään muotoa harrastavansa. Mene ja tiedä tästäkin.
Ugh, huoh ja kabooom ���� Se on juurikin näin, rahalla saa ja hevosella pääsee ja mitenkä se meni.. Meitä on niin moneen junaan, mutta niistä välittämättä siis ��Täällä sydän sykkii jonkin sortin omavaraisuudelle(vai miksi sitä saakaan kutsua ��), vähemmälle kulutukselle ja ekologisemmalle elämälle! Meillä se näkyy esim. Että perunoita, sipuleita, yrttejä ym. Ei tarvitse kaupasta kotiin kantaa, kun on pärjätty omilla pitkälle talveen/kevääseen, omista marjoista keitetään mehut, juostaan marja ja sienimetsällä, munat tulee omilta kanoilta ja vielä kun vanhin poikanen on innostunut kalastuksesta riittää sitäkin myös pakkaseen. Kesäisin ei tarvitse salaatteja ja muita tuorevihanneksia kaupasta ostaa. Seuraavaksi olen miettinyt, josko lähitilalta saisi maidot kotiin ostaa? Muussa kulutuksessa suosin kierrätystä ja kirppareita. Nykymaailmassa olisi varmasti mahdoton elää, ellei raha heilu.. Joskus olenkin ajatellut, että onko sitä tullut synnyttyä tälle pallolle väärällä vuosituhannella �� ilman ressiä siis mennään ajatuksella, että tällainen on meidän elämäntapa. Nautin siis edelleen hyvällä omalla tunnolla netflixiä, kaupan mozzarellalätystä ja mitä vielä vähän vähemmän ekologisempaa.. Ihanata kevään jatkoa teiän poppoolle, ei ole enää kauaa odotuskaan jäljellä ��☀️
VastaaPoistaTuo pitää muuten varmasti kutinsa, että tänä päivänä täydellinen irtautuminen rahasta taitaa olla aikalailla mahdottomuus. Ja miksipä kokonaan pitäisikään, onhan se käypä vaihdon väline kun oravannahatkin ovat kärsineet aikamoisen inflaation :D Ihan samoilla linjoilla ja ajatuksilla kanssasi. Omalla kohdallani olen ainakin huomannut, että tämänsorttinen elämäntapa on vähentänyt kulutusta ja lisännyt ekologisia valintoja meidän perheessä ihan tuntuvasti. Veikkaan, että monet tällaiset samanmoiset omavarais-puuhastelijat voisivat sanoa ihan samaa. Ja eikös se ole nimenomaan hyvä juttu ja toivottavaa!
PoistaIhanaa kevättä koko teidänkin laumalle <3 Ei ole täällä enää pitkälti jäljellä, vaikka siltä nyt ajatuksena tuntuukin kun alkaa olo olla jo kuin onkimadolla.. :D Pari kuukautta ja vähän päälle, jaksaa jaksaa!
Upea kirjoitus - ja niin tunteella vedit <3
VastaaPoistaMinustakin tuntuu jotenkin oudolle, että asiaa joka on eettisesti ja ekologisesti vain kannattavaa, niin sitä sitten väheksytään. Kieroutunutta, enkä oikein halua ymmärtää sellaista käytöstä. Meillä ei ole muuta kuin kasvimaa ja tilkku metsää (harvennettuna, eli vähällä puulla), mutta tosiaan: kyllä silläkin voi jo jotain tehdä, vähintään kesän kasvikset ja talven marjat ja omenat saada. Ja metsästä löytää marjoja ja sieniä niin paljon kuin vain jaksaa kantaa; se onkin meillä se seuraava askel :)
Pieni omavaraisuuskin on jo kotiin päin. Enemmän tosiaan elämäntapa kuin harrastus, sillä harva harrastus on näin kokonaisvaltaista kuin mitä ainakin meillä ja varsinkin teillä on :) Välttelen itsekin lehtien kommenttiosioita - ja huomasin itsekin noita fb-kommentteja ja aikamoisesti niitä ihmetttelin - että miksi? Toisten vähättely ei kanna mihinkään, vaan kannustaminen kantaa; joten kaikki kannustukset ja hurraahuudot teille ja varsinkin sinulle, joka siellä supistusten kourissa vielä lapion kanssa heilut!
Halauksia, ja voimia raskauden viimeisille ajoille <3
Kiitos <3 Hahaa, pistetään tunteella vetäminen hormoonien piikkiin :D Itse olen onneksi säästynyt noilta vähättelijöiltä ja lyttääjiltä. Varmaankin siksi, kun olen harmistuneena kerta toisensa perään seurannut, kuinka muut saavat lokaa niskaansa tekivät niin tai näin. Parempi on ollut pysyä vaan itse hiljaa ja touhuilla omia juttujaan ihan keskenään :)
PoistaKiitos tsempeistä! <3 Onneksi tosiaan on niin hienosti asiat, ettei oma ja varsinkin jälkikasvun hengissä selviäminen ole omavaraisuudesta kiinni. Voi ihan huoletta sysätä lapion syrjään ja jatkaa myöhemmin jos tuntuu, että supistukset alkavat käydä kipeiksi. Ei tarvitse hampaat irvessä saada kaikkea kuntoon ennenaikaista synnytystä uhaten siinä pelossa, että jos en nyt tätä kasvimaata valmiiksi saa niin lapsilla ei ole talveksi ruokaa :D
Ja kiitos <3 Viimeisiä kitukuukausia viedään :)
Hyvä kirjoitus ja lehtijuttu myös. Minusta tuntuu myös älyttömältä, että lytätään kommenteilla törkeästi uusia aloittajia. Eiköhän jokainen saa omalla tyylillä tehdä elämästään omavaraista niin kuin haluaa. Joillekkin riittää, että saa tomaatit omasta puskasta ja toiset haluavat irtautua kaikesta. Jokainen tyylillään ja minusta turhaa arvostella sitä miten käytetään sanaa omavaraisuus. Elämäntyyli on hyvä ja kyllähän ne kananmunat tulisivat helpommin kaupasta ja kasvikset jne.. Mutta kun tykkää tehdä niin mikäs siinnä. Meillä kasvimaata, kasvihuone ja oma pieni kanala. Minusta voi sanoa, että kesän ajan ainakin on omavaraisuutta vihannesten ja kasvisten suhteen :) Tätäkin miettinyt, että sittenhän pitäisi olla hyvä kellari mihin säilöä maan antimet talveksi, jos meinaisi enemmän kasvattaa.
VastaaPoistaHyvä, hyvä! Juuri näin!
VastaaPoistaItse en ole siellä "helvetin esikartanossa" nimeltään Face. Olen monesti miettinyt, että pitäisikö blogini sinne lykätä, mutta aina joku ihanasti näin muistuttaa, ettei todellakaan kannata. Itse olen omavaraistelublogia kirjoittanut monta vuotta ja mitään suurta huomiotahan se ei ole saanut. Ehkä juurikin sen takia, etten kuulu Faceen. Mutta olen sitten ajatellut, että jos joku haluaa kanssani tehdä yhteistyötä tai lukea blogiamme, hän kyllä sen löytää. Ja pääasiahan minulle kuitenkin on kirjoittamimen, tiedon jakaminen ja tietysti omien asioidemme jakaminen ihan kyllästymiseen asti! ;D Ja kirjoitanhan minä monesta muustakin aiheesta kuin omavaraistelu. Elämämme on paljon muutakin!
Itsellä on kuitenkin niin paljon jo ikää ja elämänkokemusta, että en kyllä jaksa kauheasti mieltäni pahoittaa muiden sanomisista. Me molemmat olemme eläneet koko elämämme jonkin asteista omavaraisuutta jo lapsuudenkodeissamme. Beibehän on kotoisinkin oikein pientilalta. Leppämäessäkin vuosia tulee jo 18 ja kaikenlaista on kokeiltu. Mutta se on tullut selväksi, että tällä tontilla ja sen tuotoilla ei elä. Joten ollaan molemmat ansiotyössä ja vieläpä elintarvikealalla.
Minusta on aivan turha tavoitella omavaraisuudessa kurjuutta, mikä tuntuu olevan ainut oikea tapa näiden asiantuntijoiden mielestä. Meillä ainakin kaikki mitä säästetään oman ruuan tuottamisella, käytetään sitten johonkin kivaan!
Suosittelisin kaikkien nillittäjien lukemaan Ilmari Kiannon romaanin Punainen viiva tai katsomaan elokuvan. Siinä on sitä omavaraistalouden kurjuutta, kun viljalaari ammottaa tyhjyyttään ja lapset kuolee nälkään. https://fi.wikipedia.org/wiki/Punainen_viiva_(romaani)
Samoin suosittelen katsomaan Yle Areenasta Tsernobylin Babuskat. Kuinka moni olisi valmis elämään niin? https://areena.yle.fi/1-3320225
Tyttäreni niin hauskasti totesi, että nämä kaikesta kaiken tietävät voisivat perustaa sinne faceen ryhmän "Syntyneet asiantuntijoiksi". Siinähän sitten jakaisivat siellä täyttä tietämystä vain ja ainoastaan toisilleen!
Mukavaa viikonlopun odotusta teille sinne!
Kyllä, Facebookissa tosiaan tuntuu usein siltä, että ihmisillä häviää siellä kirjoitellessa alkeellisimmatkin käytöstavat. Siellä pystytään kyllä tokaisemaan ihmisille tökerösti tuosta vaan, vaikkei ikinä kehdattaisi sanoa samaa päin naamaa.
PoistaMä olen tehnyt blogille omat Facebook-sivut, siellä on sellaisten ihmisten helppo seurata uusia postauksia joilla ei välttämättä blogger-profiilia ole. Onneksi mitään tökeryyksien huutelijoita ei ole blogin FB-sivuille eksynyt :) Sitten taas kun omalla profiililla noita ryhmiä seurailee, niin voi morjes... Itse en niihin kirjoittele juuri koskaan, mutta hyödyllistä tietoa sieltä löytyy joten seurailen keskusteluja. Välillä alkaa oikein harmittaa vaan muiden puolesta, kun saavat niin kurjan vastaanoton siellä osakseen.
Tuo olisi muuten mahtava tuo tyttäresi Facebook-ryhmäehdotus :D
Ja kiitos kirja- ja ohjelmavinkeistä, täytyypä katsastaa kun ehtii :) Mielenkiintoiselta vaikuttaa.
Ihanaa viikonlopun odotusta myös sinne teille, meillä otetaan pieni varaslähtö ja aloitellaan viikonloppu jo tänään.
Hyvä hyvä!
VastaaPoistaJa kiitos ihanasta blogista, olen alusta asti seurannut ja ehkä kerran kommentoinut. Olen huomannut saman, että ihmisillä on jotenkin tarve osoittaa omaa paremmuuttaan - mutta voisihan sen osoittaa ihan neuvomallakin. Toisaalta monet näistä oikeista omavaraistelijoista eivät näe mitään ongelmaa siinä, että ostavat bensaa ja ajavat autolla. (Maaseudulla asuvan toki täytyykin, itsekin ajelen, mutta malka omasta silmästä jne.)
Meidänkin perheemme siis omavaraistelee, koko ajan enemmän remppa- ja puutarhaprojektin edetessä. Lihan ja munien suhteen jo onnistuu, syyskesällä myös kasvisten suhteen. Onneksi ei tarvitse olla täysin omavarainen, viime kesän peruna- ja tonaattiruttopainajaisen jälkeen olisi ollut ankeaa. Itse kyllä koen, että paitsi oman ruuan kasvattaminen, myös maaperän parantaminen ja pienen monimuotoisuuden saarekkeen kasvattaminen permakulttuurin keinoin on minulle tärkeää. Ja koska tähän viljelyhommaan sisältyy muitakin arvoja kuin ruokaomavaraisuus, voin hyvillä mielin juoda vaikka just sitä kahvia ja jättää voikukanjuuret kuivaamatta.
Niin sitä vaan, että harrastukseksi aikaa vievää hommaa kyllä on.
Elina
Kiitos itsellesi ihanasta kommentista :) Ihan totta turiset. Varmasti ovat tosi harvassa he, jotka ovat valmiita kertarysäyksellä heittäytymään ihan tyhjän päälle ja omavaraistelemaan niin antaumuksella, että ovat jo muutaman vuoden kuluttua aloittamisesta lähes täydellisen omavaraisia kaikilla osa-alueilla. Luulen, että teidän ja meidän perheen kaltaiset "harrastajat" edustavat juuri sitä enemmistöä: omavaraisuusastetta nostetaan pikkuhiljaa ja joitakin perus juttuja, kuten nyt vaikka talon saaminen asumiskelpoiseksi ynnä muut vastaavat hoidetaan ensin alta pois.
PoistaArvostettavan kuuloista touhua teillä siellä, hyvä te! Lihan suhteen omavaraisemmaksi pääseminen olisi kyllä ehdottomasti omalla tavoitelistalla, vielä on oman lihan saaminen hyvin satunnaista. Kun vaan olisi isännällä enempi aikaa, niin häntä kiinnostaisi alkaa metsästämään. Ehkä sitten joskus, kun saadaan omavaraisuusastetta hieman korkeammaksi, eikä tarvitse paiskia ihan niin paljoa töiden kimpussa ;)
Ihanaa kevättä ja kiva, kun käyt lueskelemassa! :)
Loistava postaus!
VastaaPoistaTuntuu että somessa asiasta kuin asiasta lyödään ihmisiää linttaan, jos toimintatapa ei olekaan ihan samanlainen..
Itse olen kiinnostunut omavaraisuudesta, vaikka itse emme siihen pääse muuta kuin marjojen osalta. Niitä ei tarvi ostaa kaupasta.
Samoin ekologisuus, yritä tehdä pieniä asioita, joihin voin vaikuttaa...
Mieluiten asuisin maalla, mutta näillä mennään nyt, tulevaisuus selviää aikanaan. Tälle tontille kyllä sopisi enemmän marja/hedelmä/kasvimaakokeiluja. Jotain juttuja toteutetaan hiljalleen.
Jos jonkun mielestä se ei riitä/on turhaa, aivan sama. Meillä eletään näin.
Mutta tosi mielelläni luen juttuja teiltä edistyksemmisiltä. 😊
Joitakin ideoita voin soveltaa omaan elämään, joitakin vain ihailla.
Mukavaa kevättä! 🌸
Kiitos, Sumi!
PoistaHiljalleen ja omaan tahtiin, se se on varmastikin paras tapa edetä näissä hommissa :) Ainakin suurimmalle osalle... Helposti tulee rangaistuksen maku koko touhuun, jos ihan veren maku suussa tarvitsee puurtaa.
Kun muutimme tänne, aloitimme mekin oikeastaan alusta. Lampaat ja kanat toki muuttivat mukana, mutta muuten olemme puuhastelleet omaan, hyvältä tuntuvaan tahtiin ja hyvin etenee hommat, kun ei ota yletöntä stressiä.
Ihanaa, kukkeaa kevättä myös sulle! :)
Minulla on unelma omavaraisemmasta elämästä maalla. Nytkin voin viljellä pihalla jotain ja se on sitä mitä teen, tosi pienimuotoisesti. Mies lihansyöjänä kalastaa ja metsästää. Minulla on säilöntähaaste, johon kaipaisin apua. Kellari puuttuu, samoin kylmiö. Pakastimet ovat usein täynnä, on luvattu toisillemme, ettei pakastimia tule enää, ei se, että hankkii aina uuden sähkönsyöjän ole tarkoituksenmukaista. Opettelen kuivaamaan, sen mitä voi kuivata. Tästä syystä haaveilen maallemuutosta, että saisin kellarin jossa voisi säilöä. Miten teillä säilytetään ruokaa?
VastaaPoistaMeillä on kellari, mutta kunnostus on vielä vaiheessa :) Tarkoitus olisi saada se vielä tänä syksynä sellaiseen kuntoon, että voisimme säilöä siellä ruokia. Noista sähkösyöpöistä haluaisin minäkin ennen pitkää eroon, tosin pakastimelle tulee varmasti olemaan tarvetta aina. Kuivaamalla minäkin säilön paljon esimerkiksi sieniä, myös marjojen kuivaamista täytyisi opetella.
PoistaMutta tosiaan, tuo kellari oli yksi iso juttu mikä vaikutti positiivisesti tämän töllin ostopäätökseen :) Onhan se varsin nerokas keksintö, vaikka meilläkin vaatii vielä vähän laittoa...
Jossain olen törmännyt sellaiseenkin ratkaisuun, että kylmäsäilytystä vaativille ruuille on tehty eräänlainen maakuoppa, jossa niitä säilytetään.