Seuraan Facebookissa muutamia omavaraisuutta käsitteleviä ryhmiä. Omavaraisuus tuntuu olevan nykyään melko paljon tapetilla, ja yhä useammat ihmiset tuntuvat siitä kiinnostuneen. Kiinnostuksen kasvun myötä olen huomannut, että aiheesta keskustelevien ihmisten keskuudessa ilmapiiri on muuttunut jollain tapaa kireämmäksi.

Nyt meno on onneksi hiukan rauhoittunut, mutta ei niin kovin kauan sitten FB-feediini hyppäsi tämän tästä keskusteluja, joissa uusi jäsen oli hyväksytty omavaraisuusryhmään ja kiitteli ryhmään pääsystä. Esitteli siinä itsensä ja kertoi, kuinka omavaraisuus kiinnostaa. Esittelyviestissään hän saattoi myös kertoilla, miten yrittää itse tavoitella omavaraisempaa elämää ja sanoi vielä loppuun ottavansa vinkkejä asiansa eteenpäin viemiseksi kokeneemmilta kiitollisena vastaan.
Yleensä aina näihin aloitusviesteihin ennätti joku muutaman minuutin sisällä mylvimään, ettei aloittajan "sunnuntaipuutarhuroinnilla" ole omavaraisuuden kanssa mitään tekemistä. Aloittajan pyytämistä vinkeistä ei ollut tietoakaan, kun yhä useampi oikein omavaraisteleva tuli huutelemaan, kuinka aloittaja tekee kaiken väärin, ja kuinka hänen täytyisi poistua ryhmästä esittämään asiaansa johonkin mökkipuutarhafoorumille (okei, saattaa olla hiukan kärjistetty esimerkki, mutta ikävä kyllä ei edes paljoa).

Aha.

Toki valtaosa noissa ryhmissä käydystä keskustelusta on varsin hedelmällistä ja itse niissä notkun ihan siksi, että toisten jakamista kokeiluista ja kokemuksista saa paljon itseäkin hyödyttävää taitoa, tietoa ja inspiraatiota. Sitä olen kuitenkin jäänyt miettimään, että missä menee se raja, jolloin saa ihan luvan kanssa puhua omavaraisuuden tavoittelusta? Ja kuka sen rajan määrittää?

Ripaus omavaraisempaa elämää kasvamassa ikkunalla

Ryhdyn pohtimaan tätä asiaa erään meistä kirjoitettuun artikkeliin jätetyn kommentin pohjalta (Ilta-Sanomien artikkeli, joka löytyy linkattuna viime postauksestani). Itse en noita kommentteja ole käynyt lukemassa, sillä olen hirmu herkkä pahoittamaan mieleni mahdollisista ilkeistä kommenteista. Antille nettikeskusteluihin jätettyjen mielensäpahoittajien kommentit ovat kuitenkin mitä suurinta hupia (etenkin, jos keskustelu liippaa niinkin läheltä kuin meidän omaa elämäämme), ja hän lueskeli minulle kommenttiosion parhaita paloja ääneen.

Eräs henkilö oli kommentoinut, kuinka touhumme täällä ei hänen mielestään ole suinkaan omavaraisuutta, vaan ennemminkin ihan vaan harrastelua. Että koko homma kaatuu jo siihen, ettei omavaraisuudessa elävien kuuluisi tarvita lainkaan rahaa, mutta niin vain teemme tämän kaiken ohella myös töitä ja saamme siitä vieläpä palkkaa.
 Hauska sinänsä, sillä mielestäni toimittaja oli ihan hyvin osannut tekstissä painottaa juuri sitä, kuinka pyrimme omavaraisemPAAN arkeen ja teemme mitä teemme oman jaksamisemme puitteissa ja niin, että touhussa säilyy mielekkyys ja tekemisen ilo. Kerroinpa toimittajalle haastattelun aikana myös sen, ettemme kuvittelekaan haaveilevamme täydestä omavaraisuudesta, ja se olisi näin pohjoisissa oloissa jopa mahdoton nakki. Myös sen oli toimittaja kirjoittanut ihan näkösälle juttuun.

Siinä kommentoija oli kyllä ihan täysin oikeassa, että harrastushan tämä on. Niin sen ainakin itse miellän, koska elantoamme emme tällä puuhastelullamme tienaa. Olemme asuneet täällä Kesärannassa nyt pari kuukautta reilu vuoden, ja olisi melkoinen ihme, jos olisimme tässä ajassa onnistuneet rakentamaan tänne täydellisesti toimivan omavaraistalouden, kunnostamaan mökkimme niin, ettemme tarvitse rahaa remontointiin ja ehtineet vielä maksaa lainatkin pois.
Vakaa pyrkimykseni ja unelmani on toki rakentaa elämäämme täällä vuosi vuodelta omavaraisemmaksi ja tavoitella mahdollisimman korkeaa omavaraisuusastetta. Sen vuoksi aion jatkossakin käyttää röyhkeästi omavaraistelu -termiä tämän puuhasteluni yhteydessä, vaikka se joitakin tuntuu selvästi sapettavan.


Siinä, kuinka termiä käytän, yritän olla kuitenkin varovainen. En sanoisi, että elämme omavaraisesti, koska niin emme tee. Emme lähellekään. Sen sijaan suosin sanoja omavaraistelu tai omavaraisempi elämä. Se, kuinka pitkälle haluan omavaraisteluani viedä, vaatii jatkuvaa valintojen punnitsemista. Mistä olen valmis karsimaan, ja mitkä asiat taas tahdon ehdottomasti säilyttää, vaikka se sitten vaatisikin omavaraisuudesta karsimista?

Vaikka minulle tarjoutuisikin mahdollisuus elää täysin omavaraisesti, en lähtisi siihen. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, etten tahtoisi elättää perhettäni talven yli kituuttaen maakuoppaan säilötyillä lantuilla, minun ja isännän itse metsästämien (puukeihäillä, tietysti) hirvien vuodista kyhätyssä kodassa. Haluan, että meillä on tilillä myös sopiva määrä rahaa, jotta lapseni eivät joudu näkemään nälkää, vaikka kurja kesä jättäisikin puutarhan sadon pieneksi. Yksi suuri syy maalle muuttoomme oli eläinrakkauteni, ja haluan ehdottomasti pitää eläimiä, vaikka se tällä tonttialalla tarkoittaakin, että joudumme ruokkimaan elikkomme ostorehujen voimin. Joistakin tietyistä jutuista en suostu tinkimään ihan silkasta hedonistisesta, itsekkäästä mukavuudenhalusta. Talikollistakaan paskaa en nimittäin suostu minkään sorttiseen kasvipenkkiin kauhomaan, ennen kuin aamukahvi on juotu.



Mutta joo. Omavaraisuutta elomme täällä ei ole, eikä se tule sitä täydessä mittapuussa koskaan olemaankaan. Tavoitteena kuitenkin on pikkuhiljaa pienentää rahan tarvetta kasvattamalla omavaraisuusastettamme ja rakentamalla tätä omaa pikku paratiisiamme siten, että se tarjoaisi meille myös kohtuullisen siivun elannostamme sekä siihen tarvittavista resursseista. Vielä näin ei kuitenkaan ole, ei lähellekään. Emmekä pötkisi tällä hetkellä pitkälle, mikäli meidän pitäisi jättää palkkatyöt tältä seisomalta ja ryhtyä elämään täysin itse tuotetuilla ja kerätyillä antimilla (veikkaan, että pankkikin alkaisi hyvin äkkiä hätyytellä meitä pihalle töllistämme, mikäli ilmoittaisimme lopettavamme lainanmaksut tähän ja elävämme tästedes täysin omavaraista elämää).

Harrastus on kuitenkin ehkä vähän pliisu sana kuvaamaan eloamme täällä. Sitä pohdiskelin eilen, kun ensin möyhensin kilokaupalla hevosenlantaa tuonne savipeltoon a.k.a. tulevaan vihannestarhaani, minkä supistuksilta kerkesin. Kun vielä illalla nilkutin sekä kiukkukohtauksen saanut kaksivuotias että iskiashermo hoosiannaa huutaen eläimiä yöpuulle laittamaan, tuumailin, että kyllä elämäntapa kuvaa tätä kaikkea ehkä paremmin, kuin harrastus. Harrastaa voi vaikka postimerkkeilyä tai zumbaa. Tai siis voisi, jos sellaiselle olisi aikaa.

Harmi kyllä farmimme on liian pieni, jotta voisimme viljellä eläinten heiniä itse. Haaveissa olisi jonain päivänä ostaa oma pieni peltotilkku. Mutta näillä mennään toistaiseksi.

Nyt koitan kaikkien näiden karkuteille lähteneiden asianhaarojen jäljiltä koota ajatuksiani yhteen. Mielestäni on vain upeaa, että riippumattomampi elämä ja omavaraisuus elämäntapana kasvattaa suosiotaan ja kiinnostaa yhä laajempaa joukkoa ihmisiä. Minusta se kertoo siitä, että ihmisillä löytyy halua ja kiinnostusta muuttaa kulutustottumuksiaan. Olla kiinnostuneita siitä, mistä ruoka on peräisin. Elää ehkä yksinkertaisemmin ja ekologisemmin. Mielestäni jokaisen pyrkimyksiä riippumattomampaan elämään, niitä ihan pieniäkin, tulisi tsempata ja kannustaa, ei lynkata huutelemalla Facebookissa tai iltapäivälehtien kommenttiosioissa, että "ei riitä". Kyllä perkele riittää. Vaikka asuisit suurkaupungin keskustassa, ei ole kenenkään muun asia tulla määrittelemään, onko sinulla lupa haaveilla omavaraisemmasta elämästä vaiko eikö. Voit aloittaa riippumattomamman elämän tavoittelun kasvattamalla vaikka liutaa erilaisia tomaatteja asuntosi parvekkeella ja ta-daa: olet tomaattien osalta omavarainen! He, jotka tällaisista saavutuksista viitsivät nillittää (koska ovat itse niin paljon parempia), voivat puolestani sulkea Facebookin ja iltapäivälehtien kommenttikentät ja ryömiä mököttämään niihin maakuoppiinsa lanttujensa kanssa.

Tähän kasautuu kerros kerrokselta kasvikiltapenkki, joka toivottavasti tulevaisuudessa edistää omavaraisuuttamme taas pienen askelen eteen päin.

Kiinnostaako teitä omavaraisempi elämäntapa? Oletko kenties ryhtynyt konkreettisesti pyrkimään kohti korkeampaa omavaraisuusastetta? Tiedän lukijoista löytyvän monia omavaraisuusbloggaajia, mutta kiinnostaisi kuulla ajatuksia aiheesta myös sellaisilta lukijoilta, jotka eivät aiheesta välttämättä blogia pidä. Toki ihan kaikkien ajatukset otetaan ilolla vastaan, aiheesta riittää aina mielenkiintoista keskusteltavaa :)