Viikonloppuna saimme kanalaan vihdoin kipeästi kaivatun ja käytännöllisen munintapesän. Lämmin kanala valmistui jo syksyllä, mutta jostain syystä olemme aikailleet ja jahkailleet kunnon munintakoppien kanssa ja päätyneet milloin minkäkin sorttisiin väliaikaisiin pesäratkaisuihin. Nyt kanalan kevättyhjennyksen yhteydessä päätimme kumminkin pistää pesäasiankin kerralla kuntoon.

Aiemmassa kanalassa meillä oli käytössä kanoille simppelit, seinään kiinnitetyt puulaatikot, mutta ne olivat äärimmäisen epäkäytännölliset: kanat käyttivät munintakoppien kattoja nukkuma- ja oleskelutasoinaan ja lyhyessä ajassa niiden päälle ehti paakkuuntua sellainen kakkakerros, jota et millään ilveellä raaputtanut enää irti. Sellaiset ratkaisut olivat siis tällä kertaa ehdoton ei. Tanskalaista maajussia katsellessamme kiinnitimme Antin kanssa samaan aikaan huomiota jaksossa vilahtavaan kanojen munintapesäsysteemiin, ja totesimme, että tuohan on näppärä. Pesiä oli rivissä monta, ja katto oli kalteva, jottei se houkuttelisi kanoja kökkimään pesien päällä.


Eräät eivät täysin sisäistäneet munarivarin ideaa
Antti suuntasi lauantaina verstaalleen ja nakutteli siellä parissa tunnissa hienon pesäsysteemin, jota nyt kutsumme munarivariksi. Munarivarissa on kolme mukavan kokoista pesää vieretysten, ja pesien avonaisella sisäänkäyntiseinustalla on pieni kynnys, joka estää pesän pehmikkeiden sekä munien poisvierimisen.

En ole nähnyt kanojen vielä pesissä käyvän, mutta Jaakoppi-kukko tietysti teki oitis tupatarkastuksen. Se tunki päänsä vuorotellen joka pesään ja kotkotti siellä niin että kaikui. Pitäähän se nyt asiansa osaavan kukon tarkistaa, ettei satu vaikka kettu lymyilemään jossain pesän takanurkassa!
Kuten kuvista näkyy, tuntuvat pesät koko laumaa suuresti kiinnostavan. Jos ei munia ala kuulua, kokeilen hyväksi havaittua golfpallokikkaa: meillä kanat ovat innostuneet munimaan oikeaan paikkaan, kun pesään on asetellut hämymunaksi golfpallon. Kai se toimii jonkinlaisena kimmokkeena kanoille, että tänne on joku muukin muninut, tämä on hyvä paikka.



Kanalan kuivikkeessa olemme nyt talven mittaan siirtyneet hamppukuivikkeeseen. En oikein osaa päättää, mitä mieltä siitä olen: toisaalta hamppu on jotenkin mukavasti paikallaan pysyvä, valoisa ja pölisee vähän, mutta toisaalta se ei ole mikään halvin pohjakuivike ja kanankakka ei oikein tunnu siihen imeytyvän. Lisäksi se jää kostuessaan hassuina paakkuina kanojen kynsiin kiinni. Toisaalta materiaali on ekologinen ja nopeasti maatuva, mikä on suuri plussa kun miettii, että kuivikkeet päätyvät meillä aina hyötykäyttöön marjapensaiden juurelle, kasvimaalle tai kohopenkkien rakennusaineiksi. Turvehan olisi myös todella toimiva materiaali viljelyksiä ajatellen, mutta minulle on jäänyt hiukan epäselväksi, tuenko turvetta käyttämällä jotain epämääräisiä soidentuhoamistoimia. Myönnetään, olen ollut toistaiseksi liian laiska ottaakseni asiasta selvää. Toistaiseksi hamppu toimii riittävän hyvin, joten näillä mennään.

Kun kanalamme valmistui, olimme muka kiinnittävinämme orret sen verran kauas takaseinästä, ettei kakka pääsisi roiskumaan seinään saakka. Kävi kumminkin ilmi, että näköjään mikään etäisyys ei ole riittävä, kun puhutaan kanankakan roiskekantamasta: Takaseinä on ihan hirvittävässä kunnossa, eikä tuotos tahdo irrota millään ilveellä hiukan karheasta seinäpinnasta. Olen suunnitellut orsien alle eräänlaista kakkalippaa, johon kakka (toivottavasti) roiskuisi seinien sijasta. Samalla lippa keräisi jätökset, eikä orsien alle kasaantuisi aina hervotonta määrää kananskeidaa, jossa kanat sitten päiväseltään pyörivät ja tahriintuvat. Lippa voisi olla jotain kevyttä ja helposti pestävää materiaalia, vaikkapa kerniliinaa, jonka saisi helposti kiinnitettyä ja irrotettua jonkinlaisella naru-koukku -systeemillä. Lupaan päivittää idean jalostumista blogiin tuotekehittelyn edetessä!

Silkkikana Hönö-Hempukan ja tyrniskukko Jaakopin kaunis ja kivaluontoinen tytär, joka vielä ulkonäöltään muistuttaa paljon alkuperäistä, nyt jo edesmennyttä Hempukka-nimistä kanaamme! Tämä ihanuus olisi myös myytävänä ja uutta kotia vailla, vink vink.

Tipuliinot kasvavat kohinalla. Nyt Nilkku-Hillevin alla majailee jo yhteensä kuusi potraa tipua, joista nuorin kuoriutui viime yönä.

***

Loppuun vielä arvontavinkki! Ihastuttavassa Maatiaiskanasen elämää -blogissa on meneillään arvonta, jossa voi voittaa upean Akiro kaarikasvihuoneen! Käy kurkkaamassa ja osallistumassa: