![]() |
Vuohikin meinasi lähteä lentoon tuulen mukana. |
Eilen illalla istuimme Antin kanssa sohvalla kuunnellen, kuinka hyinen tuuli monkui ja ulvoi nurkissa ja paukutti puuliiterin ovea. Siinä samalla seurailimme kiinnostuneena, kuinka viima puski lattianrajasta ja ikkunan pielistä niin, että verhot lepattivat. Jep, sisällä.
Venlan viikonloppuisten synttärikemujen jälkeen saimme vieraina käyneiltä sukulaisilta huolenilmauksia siitä, miten tarkenemme täällä kylmässä töllissämme. Ja minä kun painelin ympäriinsä hikiläiskät kainaloissa ja ihmettelin, että huhhuh kun voikin näinkin pieni ihmismäärä lämmittää koko mökin kuumaksi kuin sauna...
No, onneksi ei sentään verhot heiluneet tuulessa olohuoneessa silloin, kun tupa oli huolestunutta sukua täynnä.
Vaikken haluaisi valittaa, ja onhan se kiva että saamme makustella myös sitä kunnon talvea, niin kyllä tänään tuli eläimiä hoitaessa kesää ikävä. Pakkanen yhdistettynä jäätävän kylmään pohjoistuuleen kun tunkee aina jostain vaatteen raosta luihin ja ytimiin, vaikka miten yrittää välläytyä.
Toisaalta taas, on tälläkin pilvellä hopeareunuksensa. Ei ole nimittäin ehkä mitään kotoisampaa, kuin että olet arktisen hyytäviä sääoloja uhmaten saanut eläimille karsinaan puhtaat, pehmoiset pahnat ja syötävää ja tiedät, että niillä on ulkona käyvästä viimasta huolimatta lämmintä ja lokoisaa. Siitä on ihana ryömiä sisälle mökkiin jääpuikot nenässä ja sormet kohmeessa ja keittää kupponen kuumaa niiden sulattelemiseksi. Kun vedät viltin oikein kunnolla korviin, ei edes verhoja hiljakseen heilutteleva tuuli jaksa vaivata.
Että puolensa kai tässäkin.
Täälläkin ollaan siperian armoilla! Tuo -15 yhdistettynä hirveään viimaan, niiin hyyyyii hhrrrr..mielummin ottaisin -25 ilman tuulta, narisevan kuivan pakkasilman auringolla. Silti sitä saa jotain tyydytystä siitä kun laittaa pökköä pesään, ja villasukkaa jalkaa.. ja silti saattaa vähän paleltaa..😁 Eikun kynttilöitä palamaan, ja peiton alle! Kevät tulloo kevät tulloo!!
VastaaPoistaTulloo tulloo, jaksaa jaksaa :D Ei auta kun kiristää karvalakin nyörejä tiukemmin leuan alle ja eikun tuulta päin!
PoistaIhanan kotoisa postaus ja makeet kuvat <3
VastaaPoistaVoi kiitoksia <3
PoistaIhanan tunnelmallisia kuvia!
VastaaPoistaToiset ovat kyllä tottuneet paljon vilpoisammassa elämään kuin toiset. En tiedä kuinka vanhoja sukulaisia teillä kävi kylässä, mutta mummoni aina valittaa jos ei sisällä ole vähintään 26 astetta lämmintä. Joten kaipa se 7 asteen ero varmana tuntuukin. :D
https://vaylantyar.blogspot.fi/
Kiitoksia!
PoistaEipä ole kauaa kun jostain artikkelista luin, että noin kymmenessä päivässä ihminen tottuu kylmyyteen. Mulla on mummu ihan oikeasti valvonut öitä kun on pelännyt pakkassäillä, että me poloiset jäädytään tänne mökkiimme, eli hyvinkin tuttua huttua :D
Joo-o, viileeseen ollaan mekin totuttu väkisinkin. Meillä ei vedä ikkunoista tai nurkista. Mut lämpötilaerot eri huoneissa aiheuttaa vedon tunnetta. Kehotankin aina meille tulevia varautumaan villasukkiin.
VastaaPoistaMeille on välillä taas ihan tuskaa käydä vieraisilla, kun ihmisten kodeissa on yleensä niin kuuma! 😃
Ihania kuvia teidän elikoista! 😃 ❤
Meillä tuo veto käy vielä tässä olohuoneen puolella, lattiassa kun on joku kantava parru romahtanut ja eristeet niin painuneet, että taitavat paikoin jo puuttua kokonaan. Onneksi keittiössä voi lämmitellä! Minäkin aina vieraille toitotan, että pukeutukaa lämpimästi ja laittakaa villasukkaa. Tuttu tunne muuten tuo, että kylään mennessä on aina kuuma :D
PoistaJa kiitos, he olivat varsin kuvauksellisella päällä ja vuohta vähän vuohetti :D
Kiva postaus! Saisi kyllä jo tosiaan kevät saapua
VastaaPoistaKiitos :) Niinpä, kyllä täällä ainakin kevättää jo kauheasti!
PoistaUpea lentävä vuohi! Toivottavasti keksit jonkun kilpailun mihin voit osallistua lentävä vuohi -kuvalla :)
VastaaPoistaTäytyypä pitää silmällä, jos sattuisi osumaan Lentäviä vuohia -valokuvakilpailu kohdalle! Sattui kuttu kyllä sopivasti pompputuulelle kun osuin paikalle kameroineni :D
PoistaUpeita kuvia. Sait touhun kuulostamaan kerrassaan houkuttelevalta :D
VastaaPoistaHoukuttelevuudesta en tiedä, mutta hyvä jos edes himpun verran siedettävämmältä! :D
PoistaIhania talvisia kuvia! Itse olen Lapin reissulta paluumatkalla ja jännitän miten kylmä mahtaa tuvassa olla ja onkohan putket jäässä? Ja kyllä, kylässä on aina kuuma kun on tottunut vilpoisampiin lukemiin :) Kiva blogi sinulla! Hyvää viikonloppua <3
VastaaPoistaKiitos! Tuo on kyllä ainainen jännityksen aihe, vaikka olisi vain lyhyemmänkin ajan pois kotoa. Toivottavasti tupasi oli pysynyt plussan puolella ja putket auki!
PoistaIsot kiitokset kivasta kommentistasi, tervetuloa seurailemaan ja ihanan leppoisaa viikonloppua myös sulle <3
Ihania kuvia! Vuohi vaikuttaa kyllä näissä varsin vekkulilta ja kuvaukselliselta kaverilta :D <3
VastaaPoistaVoi kiitoksia! <3 Vuohi on kuvissa ihan elementissään, aina pihalla puuhastellessa sen pää kurkkaa just noin jonkun oven tai kulman takaa, ja välillä tuntuu, kuin sen jalkojen tilalla olisi jouset :D
Poista