Edellinen satokausi oli ruokaviljelysten kannalta täysi farssi. Mitenkään korkealle en sen suhteen kurotellutkaan, sillä kesä oli ensimmäisemme täällä ja puuhaa riitti talon ja eläinsuojien kuntoon saamisessa. Isompaa kasvimaaprojektia oli siis turha aloittaa, ei olisi aika riittänyt kumminkaan. Ne vähätkin vihannekset,joita istutin, vei joko halla tai sitten hukkuivat raukat vesisateeseen.

Muutamaan kohopenkkinäperrykseeni istuttamani yrtit ja kukat kuitenkin pärjäsivät ihan kivasti ja tuottivat satoakin. Lisäksi sain luonnosta kerättyä ihan mukavat määrät villiyrttejä, joita sitten kuivattamalla säilöin kaapit täyteen.


Hurahduksestani yrtteihin ja niiden lääkinnällisiin ja hoitaviin ominaisuuksiin taitaa olla jo lähemmäs kymmenen vuotta aikaa. Vasta viime kesänä kuitenkin keksin lähteä kartuttamaan tietoutta kasvien maailmasta myös alan asiantuntijoiden opastuksella. (Täältä löydät kertomukseni viimekesäisestä villivihanneskoulutuksesta.) Kuten arvata saattaa, ei se hurahdus ainakaan siitä helpottanut.

Vuodenvaihteessa aloitin yrttiterapian etäopinnot Henriette Kressin opissa. Kesän yrttivarastoni ovat opintojen myötä päätyneet ahkeraan käyttöön. Puuhellalla porisee tämän tästä jonkin sortin kattilaviritelmä, jossa hauduttelen noidankeitoksiani. Sen lisäksi, että touhu on erittäin meditatiivista ja kiehtovaa tuoksuineen ja väreineen, on hauskaa, kuinka takapihalla kasvaneet ja omin kätösin luonnosta kerätyt kasvit muuttuvat hoitaviksi rohdoiksi. Täysin omavaraista touhu ei tietenkään ole, sillä esimerkiksi pohjaöljyt ja muut oheistarpeet täytyi hankkia tilaustavarana. Itse mehiläisiä tarhaamalla pystyisin tulevaisuudessa nostamaan omavaraisuusastetta tässäkin touhussa, sillä niin saisin voiteisiin ja salvoihin tarvittavan mehiläisvahan omalta pihalta. Olen jo vähän sillä tilmällä tiiraillut täällä päin järjestettäviä mehiläistarhauskursseja, mutta vielä ei aika riitä sellaiseen projektiin. Ehkä tulevaisuudessa sitten.


Viimeisimpänä rohdoskokeilunani kattilalla on porissut kehäkukkaöljy- ja voide. Kehäkukka menestyi takapihallamme kylmästä kesästä huolimatta erityisen hyvin, ja sen ihoa hoitavien ominaisuuksien vuoksi päätin kokeilla, löytyisikö siitä apua sekä minun etä lapsen talvikuivalle iholle. Venlalla on näin pakkassäillä myös atooppista ihottumaa, johon on hankala löytää oikeasti toimivaa voidetta.

Kehäkukan höysteeksi lisäsin seokseen myös ratamonlehtiä, joilla niinikään on ihoa hoitavia ominaisuuksia. Pohjaöljynä käytin auringonkukkaöljyä. Se on mukavan tuoksuton vaihtoehto, eikä näin ollen peitä alleen vaikuttavan yrtin omaa tuoksua.

Kehäkukka-ratamoöljyä olen käyttänyt sellaisenaan raskauden myötä koetukselle joutuneen vatsanseudun ihon kosteutukseen. Väittävät, ettei ihon rasvauksella tai rasvaamattomuudella olisi niinkään vaikutusta raskausarpien syntyyn, mutta ainakin olo on huomattavasti mukavampi, kun mahanahka ei kutia ja kiristä. Öljystä valmistettua voidetta olen käyttänyt täsmälääkkeenä Venlan kutiaviin ja kuiviin ihokohtiin. Pieni lapsi on siitä hyvä koekaniini, ettei rohdoksen positiivisia vaikutuksia voi pistää placebon piikkiin. Salva on tehonnut todella hyvin jo muutaman päivän käytön jälkeen, iho on pysynyt viime talveen verrattuna todella hyvässä kunnossa ja ihottumakohdatkin ovat rauhoittuneet selvästi.

Tuotekehittely tosin vielä jatkuu vielä. Tein yrttivoiteen Henriette Kressin Käytännön lääkekasvit -kirjasta löytyvän ohjeen mukaan, mutta käytin mehiläisvahan sijasta vegaanista jojobavahaa. Käyttösuhde tuntuu testailujeni perusteella olevan mehiläisvahaan nähden olevan pikkuisen eri, joten koostumusta pitää vielä viilata, ennen kuin olen tyytyväinen.