Tämän kuun aikana muutostamme tänne Kesärantaan tulee kuluneeksi vuosi. Vuoden takaiset tunnelmat muuton kynnykseltä ovat vielä tuoreessa muistissa: olimme kaksi remonttirykäisystä uupunutta, jotka jo malttamattomina kaipasivat oman katon alle. Pyristelimme lapsen kanssa vauvavuoden viimeistä kuukautta, ja takana oli muutama kuukausi yhteiseloa saman katon alla isäni kanssa.

Lähipiiri piti meitä hulluina, kun päätimme muuttaa keskellä kylmintä talvea eläinlauman ja pikkulapsen kanssa puulämmitteiseen, toistaiseksi kaksihuoneiseen mökkiin, jossa ei ollut suihkua, pesukoneita, sisävessaa tai lämmintä vettä. Pidimme kuitenkin päämme ja päätimme kokeilla. Tuskin se mikään ameriikan temppu olisi, olihan sitä maailman sivu eletty ilman suihkuja ja sisävessoja. Monet elivät edelleen.

Kuluneen vuoden aikana olemme jatkaneet talon kunnostusta tölliltä käsin, ja vaikkei alkuperäinen remppa-aikataulusuunnitelma olekaan pitänyt kutiaan, on moni asia nyt viime talveen verrattuna toisin. Näin jälkikäteen on hauska muistella menneitä ja vertailla, miten elämä on muuttunut.





Viime talvena...

...Meillä ei ollut suihkua tai lämmintä vettä. Talossa oli entuudestaan oma kaivo ja siihen liitetty vesihana keittiössä, mutta kaivovesi ei arseenipitoisuutensa vuoksi ollut juomakelpoista. Ennen muuttoamme liityimme vesiosuuskuntaan ja tontin nurkalla olevasta liittymästä kaivettiin talolle uusi vesijohto. Muuttaessamme saimme siis keittiöön juomakelpoista vettä, joskin vain kylmää sellaista.

Lämminvesivaraajan asennuksen kanssa jouduimme odottamaan kylpyhuoneen valmistumista, joten lapsen pyllypyykkiä, käsienpesuja ja muita pieniä lämpimän veden tarpeita varten muutama kattilallinen nökötti jatkuvasti puuhellalla porisemassa. Akuuttiin kuuman veden tarpeeseen vedenkeitin palveli loistavasti. 
Pian saimme myös talon ulkoseinään vesipisteen, jolloin isompien vesimäärien lämmitys helpottui: talon seinästä oli huomattavasti keittiötä helpompaa kantaa vettä saunan pataan. Lauhemmalla kelillä oli suorastaan luksusta lorotella pata täyteen vesiletkulla, mutta pakkasilla letku oli aina jäässä. Silloin piti meidän turvautuman vanhaan kunnon ämpärikantoon. Pata piti pistää porisemaan heti aamusta, sillä talvipakkasilla lämpimän veden tarve oli suurta eläinten kaivatessa sulaa juomavettä monta kertaa päivässä.

Tietysti suihkun puuttuessa myös henkilökohtainen hygieniamme oli pitkälti saunan ja siellä lämmitettävän veden varassa. Ilman pientä lasta tämä olisi ollut ihan ok, mutta myönnettäköön, että inhimillisten peseytymisolojen järjestäminen jääkylmään saunaan 1-vuotiaan hämmentäessä ruljanssia entisestään v*tutti välillä ankarasti. Ulkosaunamme on rakennettu siinä mielessä hölmösti, että itse löylyhuoneessa ei ole juuri tilaa peseytyä. Lauteille vievillä rappusilla sitä saattoi toki yrittää, mutta siinä tapauksessa vituralleen tehty lattian betonivalu lirutti kaiken pesuveden lauteiden alle lillumaan altaaksi. Pesuhuone on iso ja tilava, mutta etenkin pakkassäillä hyytävän kylmä ja mahdoton lämmittää, ellei halua heittää saunasta hönkäävää lämpöä hetkessä harakoille. Pesuhuoneen betoninen lattia hohkaa kylmää, ja siksi toisekseen olen melko varma, että joku on aikoinaan tehnyt lattian kaadot ympärikännissä. Ainoa räppänä, josta pesuvedet pääsisivät valumaan pois, on golfpallon kokoinen reikä pesuhuoneen kaukaisimmalla laidalla. Kun lattian kaadot veisivät edes suurin piirtein tuota hiirenkolon kokoista läpeä kohti, mutta kun ei. Käytännöllisemmin tehdyllä saunalla peseytyminen olisi varmasti ollut puulämmitysrumbasta huolimatta ihan siedettävää, mutta olosuhteiden puitteissa tyydyimme usein pikapesuun vuorotellen hailakassa saunassa, kylvettäen lapsen erikseen lavuaarissa puuhellalla lämmitetyllä vedellä. Näin jälkikäteen haluan pahoitella kanssamme tekemisissä olleita, mikäli haisimme tuona talvena vähän jännälle. Oma nenä kai tottui.





... Meillä ei ollut pyykinpesukonetta. Vuoden ikäisen ipanan ja ison eläinlauman kanssa pyykkiä kertyy aikalailla enemmän, kuin yhden tai kahden aikuisen taloudessa. Ajoimme noin kerran viikossa 50 kilometriä suuntaansa pyykkikassien kanssa entiselle kodillemme isäni luokse pyykkäämään. Toki saimme pyykätä myös muiden sukulaisten luona, mutta isän luona urakkaa helpotti huomattavasti tehokas kuivausrumpu, joka mahdollisti isompienkin pyykkikasojen pesun ja kuivauksen yhdellä käynnillä. Alusvaatteita ja lapsen bodyja ja potkuhousuja jynssäsin toisinaan pyykkilaudan avulla, saunan jälkilämmössä kuivatellen.

Järkevästi valituilla materiaaleilla oli iso merkitys pyykkivuoren kasaantumisen minimoinnissa. Luonnonkuituisiin, hengittäviin vaatteisiin hienhaju ei jässähdä herkästi, vaikka päivittäisissä askareissa ja eläintenhoitopuuhissa hiki tuleekin. Villa on materiaalina ihan vertaansa vailla, sillä se lämmittää ja hylkii likaa. Lisäksi villavaatteiden puhdistamiseen ja raikastamiseen riittää usein vesipesun sijaan huolellinen tuuletus ja tarvittaessa lumipesu.

Eläinten hoitamiseen, remonttiin ja muihin likaisempiin hommiin pyhitimme tietysti vielä omat vaatteensa, jotka saivat rauhassa vähän likaantuakin ilman, että niitä tarvitsisi heittää pyykkikoriin ensimmäisestä kuratahrasta.


... Meillä ei ollut sisävessaa. Viime syksyyn saakka saunan ja puuvajan yhteydessä nököttävä ulkohuussi palveli meitä vessan ominaisuudessa. Edes talviaikaan en kokenut vessattomuutta minään ongelmana: sitä tottui nopeasti siihen, ettei iltaisin enää ryystänyt hirveitä määriä nestettä tietyn kellonajan jälkeen, mikäli halusi välttyä aamuöiseltä huussikeikalta pakkasessa. Ainoat pikku haasteet ulkohuussin suhteen johtuivat nekin pienestä lapsesta, jota ei tietenkään voinut jättää valvomatta sisälle edes pikaisen vessavisiitin ajaksi. Ipana olikin aina vällättävä ulkovaatteisiin huussireissua varten, ja tietysti muksu oli juuri tuossa iässä sitä sorttia, jota ei millään olisi huvittanut pukea ulkovaatteita päälleen.

Olisin tullut huussielämän kanssa toimeen vallan mainiosti pidempäänkin, ja kun siirryimme sisävessa-aikakaudelle, toivoin, että olisin saanut sisälle kuivakäymälän. Antti ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle. Niin tai näin, nyt kun muistelen vielä syksyltä tuoreessa muistissa olevia huussikeikkoja, olen ihan tyytyväinen, että näin taas maha pystyssä ollessani löytyy hotelli helpotus heti tuosta välioven takaa. Alkuraskauden oksentelu-taapero-ulkohuussi -kombo olisi varmasti aiheuttanut kosolti ylimääräistä kikkailua. Nyt, kun pienen jalkapallon kokoinen kohtu alkaa painaa jo ihan mukavasti virtsarakkoa (puhumattakaan niistä tulevista ajoista, kun mahassa oleva pikkutyyppi alkaa heitellä voltteja muutenkin ahtaalle ajetun rakon päällä), on ihan kiva, että veskireissu ei vaadi laturetkivarustusta, ja että sinne pystyy vaivatta raahautumaan vaikka keskellä yötä.




Nykyisin lämmin vesi tulee hanaa kääntämällä, ja talossa on kylpyhuone, josta löytyy suihku, pesukone, kuivausrumpu ja vessanpönttö. Vaikka nämä hienoudet ovat olleet meillä jo kuukausia, tuntuvat ne vieläkin luksukselta. Kun elimme ilman noita mukavuuksia, huomasin, kuinka moni ystävä- ja perhepiiristämme piti niitä itsestäänselvyyksinä ja meitä outoina, kun tulimme toimeen ilman. Huomasin, että olin itsekin aikoinaan pitänyt niitä itsestäänselvyytenä. Kun tässä mietin kaikkea sitä kauhistelua ja ettetepysty-manailua jota perheiltämme vuosi sitten muuttoa tehdessämme saimme, olen iloinen, että pidimme päämme. Myönnän, että välillä kyrsi ja ankarasti, mutta välillä kyrsii ja sitten mennään eteen päin, ei siinä sen kummempaa. Olen kiitollinen siitä, että nuo kuukaudet vailla mukavuuksia opettivat meille säästäväisyyttä ja pienten, arkisten asioiden arvostusta.


Lue myös:
Siperia opettaa
Yksinkertaista elämää
Päivä elämästä