... Niin mikä lyhyt ja ytimekäs, olennaisen tiivistävä otsikko? Nevö hööd.

***

Joko nyt uskaltaa hihkua, että talvi on vihdoin täällä? Lumi on ollut maassa täällä Tampereen periferiassa jo viikkojen ajan, mutta muuten ilmat eivät olekaan sitten olleet niin kovin talvisia. Nyt pukkaa vihdoin pakkasta, ihanaa!

Olen huomannut, että eläimet tuntuvat nauttivan olostaan huomattavasti enemmän pienillä pakkassäillä kuin räntäisillä plussakeleillä. Esimerkiksi lampaat ulkoilevat nyt ympäri vuorokauden ahkerammin, siinä missä plussakeleillä ne hivuttautuivat sisältä ulos lähinnä vain ruuan perässä. Pahiten lauhasta ja kosteasta talvesta otti nokkiinsa mammutinkarvainen shetlanninponi Jaajo, jonka paksu pörröturkki ei ehdi kuivua läpikotaisin edes tallissa vietetyn yön aikana. Jatkuvasti märkä, paksu karva on saanut ponin kutisemaan niin, että se on hinkannut kaljut laikut molempiin lapoihinsa. Epätoivon hetkinäni olin jo tilata klipperin ja ajaa ponilta paksun karvan veks jotta sen iho saisi hengittää, mutta päädyin vielä odottamaan ja katsomaan, josko kunnon talvi tulisi ja helpottaisi ponin oloa hiukan luomummin.


Pakkaset toki teettävät jonkin verran lisätyötä niin eläintenhoidon kuin talonkin kimpussa, mutta en valita. Eläinten hoidossa kylmenevä sää näkyy lähinnä siinä, että lämmintä, sulaa vettä on kannettava saavikaupalla monta kertaa päivässä (mikä sujuu kuin tanssi verraten viime talveen, jolloin eläinten juomavesi piti lämmittää joka päivä saunan padassa), sekä eläinten heinänkulutuksessa. Erityisesti pihatossa asuville lampaille heinän runsas saanti talvella on tärkeää, sillä niiden märehtijän ruuansulatus on mitä tehokkain sisäinen lämmöntuottaja, kunhan koneeseen on saatavilla tarpeeksi polttoainetta. Varsin näppärää, joskin oman heinäpellon puute ja heinän huono saatavuus pistää vähän harmittamaan: laadukkaan heinän löytäminen on työn ja tuskan takana, ja surkean heinävuoden vuoksi hinnat ovat pilvissä. Ei auta kuin toivoa tälle vuodelle parempia heinäntekokelejä ja haaveilla muutaman kuukauden päässä häämöttävästä laidunkaudesta.

Puulämmityksen varassa olevan talon kanssa kylmenevät säät tarkoittavat luonnollisesti sitä, että olemme jälleen naimisissa puuhellan kanssa. Vaikka lämmitysrumba on sitovaa, tykkään puuhellani parissa touhuilusta hirveästi: tölli ei lämpiä kiireellä tai hötkyillen, vaan sille täytyy antaa oma aikansa. Hellan lämmittely käy verkkaiduutensa vuoksi lähes meditoinnista, eikä mikään ilmalämpöpumppu tai patteri pysty vetämään vertoja sen hohkaamalle, pehmoiselle lämmölle.
Harras toiveeni olisi saada myös olohuoneen puolelle pieni tulisija. Olohuoneessa olisi valmis paikka ja sopiva tila pienelle, sievälle kamiinalle, mutta harmi kyllä lattia ei todennäköisesti kestäisi pienenkään tulisijan painoa. Juuri kamiinan mentävältä kohdalta on nimittäin lattiaa kannatteleva lattianiska (vai mikäkö se oikea nimitys kyseiselle rakennuspalikalle on) lipsahtanut paikoiltaan ja tämän vuoksi lattia on ilman painoakin painunut pahasti notkolle. Puuhella saa siis pöhöttää kahta huonetta lämmittäen siihen asti, kunnes pääsemme remontissa etenemään olohuoneeseen asti ja pääsemme käsiksi olohuoneen lattiarakenteiden ongelmakohtiin.


Haluan vielä kertaalleen kiittää teitä kaikkia raskausuutisistamme onnitelleita. Ensimmäinen raskauskolmannes tosiaan meni, kuten todettua tuli, järkyttävän väsymyksen ja pahoinvoinnin kourissa, mutta varovasti uskallan jo tuuletella riemusta, että olot alkavat pikkuhiljaa olla nyt paranemaan päin. Venlaa odottaessani en koskaan päässyt oikein kunnolla nauttimaan raskaudesta, sillä ympärivuorokautinen pahoinvointi ja pöntön halailu kesti pitkälle yli puolen välin. Pahan olon helpottaessa kärvistelin loppuajan välillä todella kivuliaiden ennenaikaisten supistusten kanssa. Olen siis odottanut kuin kuuta nousevaa, että tällä toisella ja varmasti viimeisellä (!!!) kierroksella saisin vaivoilta vähän siimaa ja saisin hiukan naatiskella siitä myyttisestä odotuksen ihanuudesta ja raskausajan hehkusta. Siitä kun niin kovasti puhutaan, mutta empiirisiin havaintoihini nojaten olen skeptinen enkä usko, ennen kuin näen ja koen. Mutta niin tai näin, onnemme kukkuloilla olemme joka tapauksessa.

***

Kuten varmasti huomasitte, blogi päätyi tottelemaan jälleen vanhaa, alkuperäistä nimeään. Pohdiskelin pitkään, muuttuuko blogin osoite mukailemaan nimeä vai palaako blogi mätsäämään www-osoitteensa kanssa. Koska kirjoitan täällä kuitenkin paljon muustakin kuin vain talosta, ja koska olen mieltynyt sanaleikkeihin, päädyin tällaiseen ratkaisuun. Tällä siis jatketaan (ainakin siihen saakka, kunnes tämä tuuliviiri keksii taas jotain muuta )!