Olen saanut useampaan otteeseen toivomuksia, että esittelisin blogissa hirsimökkeröämme myös sisätiloista. En ole koskaan mieltänyt itseäni kummoiseksi sisustajaksi, ja koska eteisen ollessa vielä kesken olemme joutuneet asettelemaan tavarat sikin sokin lähinnä sinne, mihin sattuvat mahtumaan, olen varmaan tiedostamattani lykännyt tämän keskeneräisen sekamelskan esittelykierrosta.

Liekö syynä tämä lisääntynyt päivänvalo, tuulta purjeisiinsa saanut eteisremontti vaiko pesänrakennusintoa nostattavat hormonit (veikkaan näiden iloista yhdistelmää), mutta kävipä niin, että inspiraatio iski. Ajattelin taltioida valokuvin sitä, miltä kotimme näyttää näin kevättalvella 2018. Voin sitten vanhana kiikkustuolissa remontin edettyä joskus palata näihin kuviin ja muistella, miltä tölli näyttikään silloin joskus. Olkoon tämä siis eräänlainen postaussarja, jossa saatte kurkata huone huoneelta, mitä olemme (tai emme ole) saaneet aikaiseksi!


Koska keittiö oli töllin ostohetkellä pahimmat vahingot kärsinyt tila ja siksi kävimme sen kimppuun ensimmäisenä, tulkoon se myös ekana uunista ulos.






Ostaessamme talon oli nykyinen keittiö-ruokailutila jaettu kahteen osaan: siinä oli pikkuruinen keittiö ja vielä pienempi, tunkkainen kamari. Kun kahta tilaa erottava heppoinen väliseinä piti purkaa lattioiden avaamisen tieltä pois, päätimme, ettei seinää pystytetä enää uudestaan. Koska töllimme ei ole turhilla neliömetreillä pilattu, saimme avoimemman tilan myötä tupaan hiukan lisää avaruutta ja valoa. Seinät oli kauttaaltaan peitetty vaaleanpunaisella ja lilalla lateksimaalatulla Halltex-levyllä, jotka oli kiinnitetty suoraan hirsiseinään. Seinähirsiä oli höylätty monilta kohdin tasaiseksi niin ronskilla kädellä, että päädyimme peittämään pahimmat kohdat tapetilla. Kauniina säilyneet seinähirret jätimme näkyviin.

Kuten aiemmin mainitsin, en ole koskaan pitänyt itseäni minään oman elämäni markopaanasena. Rakastan selailla Pinterestissä sisustusjuttuja ja kateudesta vihreänä (sillälailla positiivisessa mielessä) kyttään blogeja, joissa sisustussilmää omaavat ihmiset esittelevät persoonallisesti rymsteerattuja kotejaan. Äitini on intohimoinen sisustaja, mutta minulle tuo geeni ei jostain syystä periytynyt.

Interiöörimme punainen lanka ja kantava teema onkin kierrätys. Oikeastaan kaikki talostamme löytyvät mööpelit (jokusia kodinkoneita ja keittiön pöydän yllä killuvaa lamppua lukuun ottamatta) olen haalinut kasaan vuosien varrella kirppiksiltä, sukulaisten nurkista, vanhempieni vinteiltä ja töllin ullakolta. Keittössä suurimpia suosikkejani ovat viime vuosituhannen alusta peräisin oleva ruokapöytä, Tori.fi löytö, joka on pelastettu palavasta rakennuksesta jossain päin Pohjanmaata, sekä 1800-luvulta peräisin oleva kirjapino, joka on kuulunut töllin ensimmäisille asukkaille.
Sisustuksen suhteen olen myös sitä mieltä, että kukkia ja viherkasveja ei voi koskaan olla liikaa. Niitä tuuppaankin ahkerasti rehottamaan jokaiselle tasaiselle pinnalle, johon vähänkin päivänvalo paistaa.

Ajan myötä olen oppinut tykkäämään tästä sillisalaattimaisesta sisustustyylistä. Ei se ehkä sisustuslehtimatskua ole, mutta onpahan ainakin oman näköinen. Vietän köökissä enemmän aikaa, kuin olohuoneessa (jos nukkumista ei lasketa): etenkin näin talviaikaan on ihanaa, kun kunnostetun lattian raoista ei käy huiku varpaisiin ja puuhella rätisee kotoisasti vieressä. Kotitoimiston puuttuessa olen raahannut ruokapöydän äärelle nojatuolin, jossa usein rötvään kirjoittamassa.




Keittiön "toiminnallinen puoli" odottelee vielä parempia aikoja. Kaapistot olivat täällä jo valmiiksi, ja koska ne nyt kuitenkin ajavat asiansa eikä niiden uusiminen ole kiireellisyyslistamme kärkipäässä (lue:budjetti tuli vastaan), emme ole kajonneet niihin vielä sen kummemmin. Mitä nyt vetimet vaihdoin saadakseni ilmettä edes himpun verran silmää miellyttävämmäksi. Haaveilen ehkäpä puisista, rustiikkisista ja somalla tavalla vähän eri parisista keittiökaapeista, ja omasta puusepän verstaasta salaa haaveileva Antti on aikeissa rakentaa tulevat kaapistot omin pikku kätösin.

Muuuutta kuten sanottu, köökkikalusteiden vaihdon aika on sitten joskus, ja sen aikaa nuo nykyiset ajavat asiansa ihan riittävän hyvin.