Vanhalle talolle tyypilliseen tapaan sadevesien ohjaus on tässä meidänkin pikku töllissämme olematonta. Pahimmissa ongelmakohdissa sadevedet ovat ennemminkin päässeet valumaan taloa kohti, kun taas optimaalisessa tilanteessa märkyys ohjautuisi mahdollisimman kauas pois päin rakenteista. Puuttuva salaojitus ja ihan väärään suuntaan ohjautuvat maan kallistukset ovatkin varmasti olleet yksi suurimmista osatekijöistä lattiarakenteiden lahovaurioiden syntymisessä.

Kallistusten muokkaaminen uuteen uskoon ja talon ympärystän salaojitus oli oikeastaan to do -listamme kärkipäädyssä, ja homma oli tarkoitus pistää alulle jo kesällä. Kesä kuitenkin tuli ja meni, salaojat eivät. Niinpä saimme säästettyä tämän veemäisen, joskin talon kannalta katsoen äärimmäisen tarpeellisen homman otollisimpaan mahdolliseen ajankohtaan. Naamaan vihmoo tiskirättiräntää, märkyys muuttaa myllätyn pihan savivelliksi, kylmyys ja kosteus tunkeutuu luihin ja ytimiin ja suurin osa työstä tehdään käsikopelolla ja puolisokkona, sillä koko ajan on pimeää kuin mörön p*rseessä.

Kyllä taas ollaan idyllin äärellä, sanon minä.


Antti on hankkinut pienen kaivurikauhan lisäosaksi Avantiin, ja hankinta osoittautui enemmän kuin tarpelliseksi apuvälineeksi myös salaojaprojektissa. Paljon apua oli myös isästäni, joka hääräsi menossa mukana koneenkuljettajana koko viikonlopun.

Suurin työ oli talon takaseinustalla, jossa maan pinta on vuosien aikana päässyt nousemaan ja kallistumaan niin reippaasti, ettei kivijalkaa edes näy. Siltä puolen täytyi siis kaivaa salaojakourun lisäksi myös paljon maata pois. Käsipelillä urakka olisi ollut mahdoton toteuttaa, mutta koneen kanssa kaivuuhommat saatiin purkkiin puolessatoista päivässä. Samoihin kuoppiin sujahtivat salaojaputkien kanssa myös poistoputket rännivesille.


Sepeli täytyy lapioida putkien suojaksi käsin, joten lähdenpä tästä Antin avuksi heilumaan lapion varteen. Samalla käyn kurkkaamassa, kuinka katolla sujuu: siellä nimittäin keikkuu kaksi äijää massaamassa hormeja. Hormit tutkitutettiin ja kuvattiin toissa viikolla, ja ne olivat olleet juuri siinä kunnossa kuin nyt lähes satavuotiailta ja huonolla huollolla olleilta hormeilta odottaa voi. Myös tämän aiheen äärelle palaan kuitenkin ehkä sitten syssymmällä.

Viikonloppuna vietimme ensimmäistä kekriämme täällä Kesärannassa. Viimeiset lihat jalkansa katkaisseesta karitsasta päätyivät aamusella pataan hautumaan, ja illalla se syötiin parempiin suihin ystäväpariskunnan avustuksella. Aamusta asti kekriä touhutessani hykertelin muistellessani viime vuotta, jolloin vietimme hieman erilaista kekriä. Muisto sai patojen ja pannujen ääressä hääräilyn, sipistelyn, pitopöydän koristelun ja kynttilöiden sytyttelyn tuntumaan jotenkin erityisen makoisalta.




Olen niitä sellaisia jouluihmisiä, mutta tiptappiinkin kyllästyy, jos sen aloittaa jo lokakuun alussa. Olenkin päättänyt, että jouluilu saa alkaa, kunhan kekri on juhlittu alta pois. Niin se on kai mennyt ennen vanhaankin: joulua on taloissa ryhdytty valmistelemaan rauhalliseen tahtiin, kun sadonkorjuu on saatu päätökseen.

Joulussa ja sen odotuksessa on minulle tunnelma tärkein. Joulutunnelmointiin liittyy myös käytännöllinen puolensa: se on samalla eräänlaista talven tuloon valmistautumista. Etenkin nyt, kun asumme kaukana katuvaloista ja jo alkuillasta on säkkipimeää, tuovat valosarjat, kynttilät ja lyhdyt jouluisen tunnelman lisäksi myös arkiaskareita helpottavaa lisävalaistusta. Paksut villamatot ja viltit paitsi näyttävät kotoisilta ja lämmittävät varpaita, niin myös hillitsevät lattianrajasta käyvää huikua.



Myös joulu on ensimmäisemme täällä töllillä. Sen vuoksi olen ollut varmasti erityisen malttamaton, mitä tulee jouluvalmisteluihin ja -tunnelmointiin.
Olen myös huomannut, että äidiksi tulon myötä olen alkanut nauttia joulusta, sen valmistelusta ja odotuksesta ihan eri tavalla kuin moniin vuosiin. Useimmat voimakkaimmista ja rakkaimmista lapsuusmuistoistani liittyvät joulun aikaan, ja monet lapsuusvuosien jouluperinteet ovatkin kulkeneet mukanani aikuisuuteen. On ihana ajatus, että vielä joskus Venlankin jouluiset lapsuusmuistot tuoksuvat neilikoilta, appelsiineilta ja kanelilta.