Maa on peittynyt yön aikana ohueen lumiharsoon. Napero on päiväkodissa, ja eläimet torkkuvat auringonpaisteessa heiniä verkkaisesti rouskuttaen. Vietin aamupäivän ulkona ja siivoilin pihaa talviteloille. Pilkoin ison laatikollisen polttopuita. Nyt istun keittiön nurkassa nojatuolissa kirjoittamassa. Kissa kehrää sylissäni, puuhellassa ritisee tuli. Vielä olisi paljon töitä tehtävä ennen pimeän tuloa, mutta tämän pienen, kiireettömän hetken haluan antaa ihan vain itselleni.
Tänään on tuntunut siltä, kuin olisi talven ensimmäinen päivä. Voi, kun olisikin. Vaan luulenpa, että räntää ja räpäskää ehtii tulla vielä tuutin täydeltä, ennen kuin talvi todella saapuu jäädäkseen.
Pihapiirissämme on alkanut parveilla hiljakkoin paljon pikkulintuja, ja ajattelinkin, että nyt voisi olla hyvä aika aloittaa lintujen talviruokinta. Tällä tontilla ei varmaankaan ole ruokintaa linnuille ollut moniin vuosiin, jos koskaan. Nyt ehtivät tirpat totutella etsimään täältä ruokaa, jotta tietävät, mihin suunnata sitten, kun on lunta ja pakkasta.
Hankin eilen lintulaudan ja pähkinätelineen ja asensin ne paikoilleen tänä aamuna. Lintulauta on aivan saman mallinen, kuin minkä lapsena asensin äitini kanssa keittiön ikkunan alle. Tällä kertaa päädyin kuitenkin hankkimaan lintulaudan töllin väreissä.
Ensimmäinen asiakas näkyi vilahtavan jo ruokintapaikalla, mutta arasteli vielä sen verran, että lehahti karkuun jo kaukaa minut nähdessään. Veikkaan kumminkin, että meistä tulee ystäviä vielä tässä talven mittaan.
Suunnitelmissani on pystyttää pihalle ja erityisesti tuonne marjapensaiden lomaan useita ruokintapaikkoja. Marjapuskista linnut saavat suojaa syödessään, eivätkä kissat pääse niitä vaanimaan. Tavoitteena olisi turvata talviruokinta mahdollisimman laajalle skaalalle eri lajeja.
Onko teillä muilla lintujen talviruokintaa? Miten olette sen järjestäneet, ja mitä kaikkia herkkuja tarjoatte, jotta mahdollisimman moni lintulaji hakeutuisi ruokintapaikallenne evästämään? Kerro kommenttikentässä tai pistä linkkiä, jos olet blogannut aiheesta! Vinkit ja inspiraatio olisivat nyt tervetulleita!
Oi, toivottavasti saatte paljon "asiakkaita"! :) Pian lähtee sana kiertämään (tai on varmaan lähtenyt jo), että teidän pihassa on pöydät koreana! :)
VastaaPoistaUseampi ruokintapaikka on tosi hyvä idea, ja juurikin niin että yhtä lajia ruokaa yhteen pönttöön. Viime talvena tehtiin se virhe, että sekoitettiin kauraa auringonkukansiemenen joukkoon, jolloin valikoidaan parhaat päältä ja loput viskotaan maahan ja jätetään syömättä! :D Erityisesti varpuset harrastaa tota. Oikeastaan jo pelkästään auringonkukansiemen, kaura ja tali"pötköt"/pallot kerää ainakin meillä ihan tosi laajan skaalan ihan kaikenlaisia lintuja pihapiiriin, ja oravia myös. :) Pähkinöitä oon viime vuonna jemmannut kookosrasva-pähkinäkakkuun, josta niitä riittää pidemmäksikin aikaa nokittavaksi.
Meillä on niin hirveä liikenne ruokintapaikoilla jo nyt, että oikein hirvittää meneekö viime vuoden ennätykset rikki lintujen määrässä! :D Ruokaakin menee sitten vastaavaan tahtiin! Mutta on niitä vaan niin kiva seurailla, suloisia ja hauskoja tapauksia! <3
Sana tuntuu kiirineen, aika vilske käy jo lintulaudoilla!
PoistaTuota kookosrasva"kakkua" täytyykin kokeilla! Sellaiseenhan voi oikeastaan jemmailla vaikka ja mitä. Ja ihan hauskan näköisiäkin ovat :)
On tosiaan hauska seurailla lintulaudan elämää. Edellisessä kodissamme kävi ihan älytön lajikirjo lintulaudalla. Hauska päästä kartoittamaan, minkälaisia kavereita näillä uusilla kotiseuduilla pihaan löytää syöpöttelemään :)
Itse tein viime talvena maitopurkin puolikkaisiin talikuutioita eli rasvaa ja siemensekoitusta sopivassa suhteessa sekaisin. Juuttinaru ripustukseen. Näppäriä ja nopeita olivat tehdä, linnuillekin maistui. Lidlissä oli aika monipuolinen valikoima siemensekoituksia. Lintujen touhuja on mukava seurata ja maalla lajikirjo on varmasti vielä suurempi kuin täällä kaupungissa.
VastaaPoistaKuulostaa kyllä tosi näppärältä, laitan ilman muuta kokeiluun! Ja kiitos myös Lidl-vinkistä, olenkin miettinyt, mistä voisi löytyä hyvä valikoima. Kaikki tähän mennessä koluamani sekatavarakaupat ovat olleet siemenvalikoimiltaan aika suppeita.
PoistaMoi! Meillä talviruokitaan lintuja ja olen tehnyt useita postauksia talikakkusten teosta. Käy lueskelemassa. rakkauttajamaanantimia.blogit. fi
VastaaPoistaJutut löytyvät tunnisteen "lintujen talviruokinta" takaa.
Kiva blogi sinulla! Olen lueskellut töissä tauoilla juttujasi!
Kiitos tuhannesti vinkistä! Nuo talikakkuset on mahdottoman somia, niitä täytyy kokeilla itsekin. Ihanan laaja lajikirjo näkyy teidänkin lintulaudalla vierailevan :)
PoistaSinunkin blogisi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, täytyypä ryhtyä lukemaan ihan alusta alkaen.