Sinne heilahti kaunis, sumuinen syyskuu ja lokakuu saapui myrskyn saattelemana. Olen koukuttunut Paula Havasteen historialliseen Vihat -kirjasarjaan, ja pari päivää kestänyt kova myrskytuuli toi mieleeni hänen kirjoissaan kuvatun suuren riipijän,
"...joka nousi syksyllä, paiskoi kuusten latvoja puolelta toiselle ja repi yhtenä ainoana päivänä kaikki lehdet puista."
Vielä ei saanut myteri kuitenkaan riivittyä ruskan värejä mennessään. Ajankohta tällaisen asian jännittämiselle on kieltämättä vähän aikainen, mutta nykyään säältä ei oikein tiedä, mitä odottaa. Täytyy varautua henkisesti kaikkeen.
Lokakuun myötä meidän perhe-elämässä on tapahtunut parikin isoa mullistusta: pätkä aloitti päiväkodin osapäivähoidossa paikallisessa lastentarhassa ja minä otin ison harppauksen mukavuusalueeni ulkopuolelle ja suoritin ajokortin. Reilun yhdeksän vuoden ajan olen luistanut ajoluvan suorittamisesta ja selvinnyt puhumalla, sillä ajatuskin sellaisen ison, nopean ja täysin minun hallintani varassa olevan peltirotiskon ohjailusta ihmisten ja eläinten seassa on saanut minut paskahalvauksen partaalle. Elämä täällä metsän keskellä ilman omaa autoa on kuitenkin pirun hankalaa.
Nyt, kun perheen asioilla juokseminen ei ole enää yhden autoilevan ihmisen varassa, on meille auennut mahdollisuus järjestää Venlalle muutamaksi tunniksi päivässä virikkeitä ja omanikäistään seuraa päiväkodissa. Sitä ipana on selvästi pitkään kaivannut: kyllähän tuo lampaiden ja kanojenkin keskellä kirmatessa viihtyy, mutta ehkäpä leikkiminen muiden taaperoikäisten kanssa kehittää vähän eri puolta lapsen sosiaalisista taidoista. Itse saan myös sitä myöten kädet vapaaksi muutamaksi tunniksi päivässä ja voin keskittyä töihin ja oman pienen yrityksen pystyttämiseen. Millään emme olisi kyenneet näitä asioita toteuttamaan, jos olisimme koittaneet kikkailla vain yhden autoa ajavan ihmisen voimin. Yritin kyllä pitkään heittää ilmoille sitäkin vaihtoehtoa, että josko vain hommaisin hevoskärryt ja hoitaisin sillä liikkuen juoksevat asiani. Ei mennyt läpi. Ja onhan se totta, että esimerkiksi eläinten rehujen noutorundi lähimmälle Hankkijalle olisi saattanut olla aika elämys, jos olisin hevosvetoisilla kärryillä sinne moottoritietä pitkin sompaillut. Parempi siis näin.
Talon remontti junnaa ja seisoo paikallaan, sillä nyt tärkeysjärjestyksessä on kiilannut ohi saada kunnon talvenkestävä kanala ja lampola pystyyn ennen yöpakkasia. Projekti etenee hyvällä mallilla, siihen palailen paremmin ihan lähipäivinä.
Myös hevosten pihattotarhaa saatiin kunnostettua viime sunnuntaina. Antin ollessa reissussa saapui isäni hätiin ja yhteistuumin saimme ajettua tallin edustalta läjäpäin maata ja päällystettyä sen suodatinkankaalla ja murskeella. Sateet katkaisivat urakan ikävästi, sillä märkää mutavelliä on ihan mahdoton kuoria pois ilman järeämpää kalustoa. Nyt pihattotarhasta kuitenkin ainakin osa on kuivaa, ja hepoilla on tallissa seisoskelun ja kurassa ryömimisen ohella mahdollisuus talsia myös kuivemmalla pohjalla.
Tämän postauksen kuvia napsiessani meinasin koeajaa uutta kameraa ja sen jalustaa. Ajattelin, että ainakin maisemakuvia räpsiessä jalustan käytöstä olisi hyötyä, kun sen avulla saisin otettua vakaampia kuvia. Rannassa lykkäsin jalustan mättääseen ja ryhdyin asettelemaan kameraa paikoilleen. Ihan hoomoilasena ihmettelin, mihin on jalustasta kadonnut sekä kameralle tarkoitettu kiinnitysruuvi että se kolo, missä se ruuvi on yleensä ollut.
Hetken ihmeteltyäni huomasin "kamerajalustani" jalassa komeilevan tekstin BOSCH. Olin nohevana muijana napannut kamerajalustan sijasta matkaani Antin laserosoitin-minkälie-remonttiapuvälineen. Vaan eipä sillä, olisihan se pieni vatupassi siinä jalustan varressa ihan näppärä apuväline valokuvauksessakin!
Leppoisaa viikonlopun jatkoa kaikille! Ensi viikolla saattaa pukata myös uutta videopostausta. Ainakin mikäli tämä pro-bloggaaja osaa ottaa metsäreissulleen oikean kamerajalustan mukaan.
Voi miten hienoja kuvia,niin kauniita ja syksyisiä♥ Onnea ajokortista! Nuo päiväkodit on varmasti kivoja paikkoja kun on samanikäisiä leikkikavereita. Kävipä hassusti tuon kamerajalustan kanssa..Hups!!:) Mukavaa syksyn jatkoa sinne!
VastaaPoistaKiitoksia ♥ Juu kyllä, vaikka äitinä alkuun jännitti jättää oma vauva sinne vieraiden ihmisten sekaan, niin lapsi on viihtynyt päikyssä kavereiden kanssa touhutessa älyttömän hyvin. Ja kun päivät ovat kumminkin vain 5-tuntisia ja sen lisäksi tädit siellä ottavat aivan ihanasti lapset huomioon, niin on jännäys karissut äkkiä :)
PoistaIhanaa syksyn jatkoa sinne myös!
Ihania kuvia! Aloitin itsekin tuon Tuulen vihat -kirjan, kun löysin sen antikvariaatista ja pidin niin kovasti Havasteen Lapinmaa-sarjan kirjoistakin. Suosittelen, jos et ole vielä lukenut :)
VastaaPoistaKiitos :) En ole vielä lukenut, kiitti vinkistä! Oonkin ollut jo vähän huolissani, että mitä sitten luen, kun saan Vihojen viimeisen osan luetuksi.
PoistaVoi vitsit, täällä toinen, joka on lykännyt autokouluun menoa, enkä enää edes tiie miten sinne uskaltaisi ittensä ilmottaan! Hirveen hyödyllistähän se ois omata se kortti, mutta jotenkin vaan niin hirvittää! :D Mutta Onnea! Ja videopostausta ootellaan innolla! Jotain uutta postausta teiän kylppärihommista ois myös kiva lukea! :)
VastaaPoistaJjep, tiedän täysin mitä käyt läpi ;D Mäkin olin ihan pihalla, että minne sitä kehtaa ilmoittautua, joten valkkasin vaan sellaisen missä vaikutti hinta-laatusuhde hyvältä ja sit menoks. Ja kivaa oli - vaikka mun ryhmässä oli kaikki muut 17-18 -vuotiaita, niin kyllä mua lohduteltiin, etten mä ajokortin hankkijoista ollenkaan vanhimmasta päästä ole kumminkaan :D Eli anna palaa vaan! Jos mä selvisin siitä niin varmasti selviät säkin :D
PoistaKylppäriremppapostausta tulee varmasti kanssa ennemmin tai myöhemmin, kunhan saadaan siellä jotain edistystä tapahtumaan. Pienestä se on enää kiinni, eli tuskin kauaa menee kun siitä jotain kehtaan taas kirjoitella.
Onneksi olkoon ajokortille ja muutamaiselle omalle tunnille! Kyllä ihminen tarvii omaa aikaakin.
VastaaPoistaKiitoksia kiitoksia! Kyllä tarvii, se on ihan totta. Vaikka työn touhussa sekin aika menee, mutta onpahan vaan mukavaa, kun saa ainakin keskittyä siihen mitä tekee eikä tarvitse olla silmät selässä kaiken aikaa :) Tuntuu siis ihan lomalta!
PoistaOi että, isosti onnea ajokortista! Kyllä se autoilu täällä metsän keskellä helpottaa kummasti elämää. :D Ja onnea uudesta kamerasta myös, eron todellakin huomaa kuvista! :) Teillä onkin pitänyt siellä kiirettä, kiva että oot saanut vähän sitä omaakin aikaa (vaikka se töissä meneekin!). Ja hehheh, naureskelin mielikuvalle jossa hevosrattailla painelisit muina naisina Hankkijalle! :D
VastaaPoistaNo kyyyllä, on pakko myöntää että helpottaa, vaikka oonkin itselleni ja muille aina jännityksissäni uskotellut, että "mä semmosella mitään tee" :D
PoistaKiva, jos eron huomaa. Nyt on tullut ihan erilailla motivaatiota opetella oikeasti kuvaamaankin, kun on soiva peli siihen hommaan. Tästä on hyvä lähteä reenaamaan :)
Ei mun kärryhaaveillekaan tullut onneksi ihan täydellistä kieltävää tuomiota - Antti sentään vähän innostui ideasta, että olishan sellaisilla aika reteetä joskus puksutella yksille Kessan baariin :'D Että ehkä mä ne kärrytkin vielä saan. Auto saa helpottaa sitten noita Hankkija-reissuja.