Kerroin aiemmin, kuinka joku peto oli päässyt yöllä talliin ja tappanut neljä ankanpoikastamme. Siitä seuraavana yönä katosi myös kukkomme Johtaja Tuura. Luulimme tietysti, että nyt on Tuurakin päätynyt pedon suuhun, mutta kukkopa ei ihan niin vain antautunutkaan kenenkään iltapalaksi. Sen sijaan Tuurasta on paljastunut muuton myötä varsinainen villikukko!



Kanalan väen muuttoiltana Antin oli määrä käydä hakemassa kanat ihan vaan hätsynpikaa Kalliorinnasta töidensä jälkeen. Napakka mutta hellä ote vaan kyljistä siipien päältä molemmin puolin ja kuljetuslaatikkoon, hyvin se menee, ohjeistin Anttia, joka ei tähän päivään mennessä ole päässyt täysin yli kanakammostaan.

Espanjassa asuva veljeni oli Suomessa lomalla ja yöpyi tuolloin Kalliorinnassa. Hän oli mennyt Antin avuksi kanojen pyydystämiseen.

Miehet saivat kanat bokseihin ilman ongelmia, mutta Tuura oli kaiketi päättänyt, että muuttakaa keskenänne. Se oli karannut useaan otteeseen, räpiköinyt itsensä irti, paennut laatikosta jo kerran sinne päädyttyään ja kirmannut naapurin pihalle puiden suojiin. Sain viestitse tilannepäivityksiä tapahtumapaikalta ja jäi vähän epäselväksi, jahtasiko siellä milloin äijät kukkoa ja milloin kukko äijiä.



Kello oli yli puolen yön, kun sain veljeltäni huolestuneen viestin, että ilmota vielä kun Antti on turvallisesti kotona, siltä kukolta voi odottaa ihan mitä vaan.
Jonkin ajan päästä kukkojahdissa väsähtänyt kanafarmari-Antti kurvasi pihaan, ja minä mulkoilin miestä oliko-se-muka-nyt-niin-hankalaa -ilmeelläni samalla, kun kannoimme kuljetuslaatikoita talliin, jossa voisimme turvallisesti vapauttaa kanat yöpuulle.
Suljimme oven perässämme ja jätimme oven yläluukun sen verran raolleen, että vähän kesäyön valoa pääsisi sisälle jottei meidän tarvitsisi ihan sokkona puuhastella.

Nostin kansiosan Johtaja Tuuran kuljetuslaatikosta ja tunsin siiven pamauttavan päin näköäni. Kukko lensi kuin kotka konsanaan ja liihotteli ulos raolleen jätetystä oviluukusta. Katselimme hämmentyneinä, kuinka se lensi ainakin parikymmentä metriä naapuritontille ja katosi hämärään yöhön. Kävimme etsimässä Tuuraa kaikkialta, mutta missään ei näkynyt kukosta vilaustakaan. Ei auttanut muu kuin todeta, että ehkäpä se on mönkinyt johonkin piiloon ja varmasti se ilmestyy jostain aamulla, kunhan kuulee rouviensa kotkotuksen pihalla.

Aamulla kukkoa ei edelleenkään näkynyt, eikä se ilmestynyt koko päivänä takaisin edes kanojen houkuttelemana. Antilla oli kukosta ihan hirveä stressi päällä. Me jahdattiin sitä niin kauan että sillä ei kyllä oo mitään lupaa joutua enää tässä vaiheessa ketun suuhun.
Helsingin Sanomien valokuvaaja kävi päivällä ottamassa meistä valokuvat tekeillä olevaan lehtijuttuun ja pyysi kertomaan nettiversioon tulevalla videolla siitä, kuinka kettu oli vienyt kukkomme. Kun perjantai-iltanakaan ei kukkoa näkynyt eikä kuulunut, totesi jo Anttikin, että eiköhän tuo ole kohdannut luonnollisen poistuman.


 Lähdin lauantaiaamuna Espooseen villivihanneskurssille ja Antti jäi kotiin päivystämään.
Illalla Antti lähetti minulle videon, jossa näkyi, kuinka hän rämpi metsässä sählymaila a.k.a Kesärannan paimennussauva kädessään. Ihmettelin, että mitähän se ukko on nyt keksinyt. Kunnes videossa jossain puiden välissä vilahti mustavalkoinen hahmo.

Soitin Antille että oliko se oikeesti Johtaja Tuura jota sä siellä jahtaat?! Oli se. Naapurin rouva metsikön toiselta puolelta oli soittanut Antille ja kysynyt, onko meillä sattumoisin jotain hukassa, kun heidän pihatiellään tonottaisi yksi kukko ihan muina miehinä hiukan eksyneen oloisena.

Kaksi tuntia myöhemmin Antti oli saanut Tuuran paimennettua takaisin kotipihalle, jossa se oli polleana painunut kanojensa seuraan tepastelemaan kuin ei olisi koskaan missään ollutkaan. Naureskelimme, että varmaan on kettukin Tuuraan törmättyään tuumannut, että löytyy sitä evästä helpomminkin ja jättänyt kukon seikkailemaan metsään kaikessa rauhassa.


Johtaja Tuuralla taisi nousta vähän vapaus hattuun, sillä nyt se on pysynyt kotipihassa kanojensa kanssa, mutta se ei suostu menemään yöksi sisälle. Sen sijaan se kipuaa yötä pitelemään tallin vieressä olevaan koivuun, josta se laskeutuu aamulla tallin ovelle odottamaan, että käyn laskemassa kanat vapaaksi. Samapa tuo, nauttikoot nyt villikukon elämästä. Pääasia, että selvisi hengissä parin päivän seikkailustaan.