Yleensä havahdun siinä kesäkuun puolivälin paikkeilla siihen, että kevät on ollut ohi jo hyvän aikaa, mutta silti minä onneton yhä vain nyssytän kevättöiden kimpussa.

Villi veikkaukseni on, että niin käy tänäkin vuonna. Ainakin mikäli uskallan vilkuilla tekemääni tehtävälistaa ja suhteutan sen työtahtiini.

Osasin kyllä ennakoida, että kiire tulee, ja ryhdyin kevätvalmisteluihin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin. Siinä korvaamaton apu on muun muassa hyvä, painava rautakanki, jolla pystyy nakuttamaan tolpanreikiä kohmeiseenkin maahan.


En välttämättä kehtaisi sen suuremmin kertoa puolitoista viikkoa sitten aloittamistani esikasvatuksista.

Mutta kerron silti.

Kolme pikkuruista tomaatintaimea on ottanut hienoisen välimatkan muihin kylvettyihin siemeniin. Osa kylvöksistä menetettiin jo ennen kuin ne ehtivät edes itää. Tästä käy kiittäminen kissaa, joka kumoaa ruukkuja mennen tullen pöydillä tassutellessaan, ja jopa kuopii multaa ja siemeniä ulos ruukuista (?!!).

Lisäksi olen ihan itse sabotoinut omia esikasvatusyrityksiäni: muutama itämään alkanut kesäkurpitsan taimi itää mullasta juuret edellä (?!!). Olen siis, mitä ilmeisimmin, istuttanut kaikki kesäkurpitsan siemenet väärin päin. Jos sama logiikka pätee kesäkurpitsojen ohella kurkunsiemeniin (juuret tulevat ulos suiposta päästä), ovat todennäköisesti myös avomaankurkkuni tällä hetkellä kasvamassa kohti purkin pohjaa.

Nyt olen varovasti käännellyt kesäkurpitsan siemeniä ympäri sitä mukaa, kun olen huomannut pienten juurien pilkottavan mullan seasta. Millähän ihmeen ilveellä olen onnistunut näillä puutarhurin taidoilla saamaan satoa aiempina vuosina? Kysyn vaan.



Kasvatusasioista saankin hyvän aasinsillan toiseen aiheeseen: jos kasvit eivät meinaa meikäläisen hoidossa kasvaa, niin pihatolla karitsat kasvavat sitten senkin edestä. Ensimmäiset pässipojat alkavat saavuttaa kolmen kuukauden iän ja piakkoin ne on erotettava uuhista.

Olen aikeissa purkaa Kalliorintaan väsäämämme aitauksen, ja uusiokäytän siihen käytetyt, nyt jo kauniisti harmaantuneet laudat uuden lammasaitauksen rakentamiseen. Lampaat saavat aivan ikioman pihaton metsätarhan kupeeseen, kunhan keksimme, kuinka saamme siirrettyä kevythirsisen vajarakennuksen vanhalta taloltamme tänne. Rakennuksen toiselle puolen olemme rakentaneet kanalan, ja toisesta puolesta saisi lampaille toimivan pihaton, kun sitä vähän eristäisi ensin.

Mutta tosiaan, takaisin aiheeseen: pässit olisi tarkoitus saada pikapuoliin erilleen uuhista, joten ne aion myydä ne pois. Musta mäyrävärityksinen pässykkä löysi jo kodin, mutta ruskeamäyrä Armas sekä isäpässi Allu (josta luovumme, koska olemme aikeissa pitää itsellämme sen tyttären) etsivät vielä kotia. Tätä kaksikkoa en tahtoisi millään myydä pataan pistettäväksi, vaan toiveissa olisi löytää niille yhdessä tai erikseen koti, jossa niiden elämä saisi jatkua vastakin. Jos siellä lukijoiden päädyssä joku etsiskelee laumaansa sylikesyä, hienovillaista, kilttiä ja rapsuteltavaa pässiä (tai kahta) joko ihan lemmikiksi tai vaikka siitokseen, niin täällä olisi tyrkyllä ☺







Ja vielä ihan ilman mitään aasinsiltoja:

Soinnuksi ja Martiksi nimeämäni joutsenpariskunta on edelleen jatkanut päivittäisiä visiittejään kotijärvemme jäällä. Olen seuraillut niitä päivittäin ja odotan innolla, asettuvatko ne tänne myös pesimään.

Olen oppinut tunnistamaan (luultavasti) Soinnun Martista koon perusteella: laulujoutsenen sukupuolitunnistuksessa koiras on yleisesti ottaen isompikokoinen ja vähän skrodempi rakenteeltaan. Olen perustanut rantapajukkoon pienen kyttäysaseman, ja ilokseni pariskunta onkin viime päivinä parkkeerannut lepäämään ja venyttelemään ihan kamerani kantamankin päähän.

Yllä olevissa kuvissa joogaavan linnun olen tulkinnut Martiksi, sillä se on selkeästi puolisoaan isompi ja rotevampi. Martti tuntuu olevan näistä myös se puuhakkaampi ja äänekkäämpi: sirorakenteisempi Sointu tyytyy usein köllöttelemään somasti jäällä, seuraillen puoliskonsa hääräilyä kommentoiden touhuja satunnaisilla tööttäyksillä.