Kun muutat vanhaan taloon, asu siinä vuosi ennen remontin aloittamista, ja tutustu taloon kaikessa rauhassa. Ensimmäisen vuoden aikana huomaat, mitä oikeasti kannattaa korjata. Näin et tule tehneeksi turhaa remonttia, tai, vielä pahempaa, korjanneeksi jotain, mikä ei ole rikki.
Tuon mantran saa varmasti jokainen vanhan talon ostoa suunnitteleva jossain vaiheessa kuulla. Ja neuvo pitääkin varmasti pitkälti kutinsa. Tunnustan kyllä, että tehdessämme talokauppoja ja saatuamme töllin todellisen kunnon selville, ei meillä käynyt edes mielessä noudattaa tuota neuvoa. Se, että lattian ja joidenkin seinähirsien rakenne oli pinnan alla siinä kunnossa, että puuta pystyi purkamaan imurilla, ei ollut sellainen talomme ominaisuus, johon olisimme millään muotoa halunneet kaikessa rauhassa ensin vuoden ajan tutustua.
Jotain meidänkin umpipuisiin päihimme tuosta "yhden vuoden säännöstä" iskostui. Koska keittiön puolen kunto oli niin ilmiselvästi sellainen, ettei se hirveästi sen syvällisempää tutustumista tarvinnut, ryskäsimme neljä kuukautta köökkiä kuntoon ja sen jälkeen muutimme auttamattomasti keskeneräiseen tölliimme ihmettelemään sen sielunelämää.
Pikkuisen talomme hirsirunko on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1925. Hirsirungon iästä ei meillä ole tietoa, muuta kuin sen verran, että se on itse talon rakennusvuotta vanhempi. Hirsirungon pohjapinta-ala on noin 45 neliömetriä. Tämä 45 neliötä on nykyisin se asuinalamme, lopun ollessa vielä remontin alla tai kokonaan kylmillään.
Talo on rakennettu ikään kuin hirsirungon ympärille niin, että siihen on tehty koko hirsiosan pitkän sivun levyinen kylmä lautarakenteinen eteistila, sekä eristämätön ullakkotila yläkertaan. Eteistila on pinta-alaltaan ehkä 20-neliöinen, joten töllimme pohjapinta-ala huiskii suurin piirtein siinä kuudenkymmenenviiden neliömetrin tietämillä.
Ristiriitaisten tietojen vuoksi meille on jäänyt epäselväksi, miltä vuodelta nämä laudasta rakennetut laajennukset ovat peräisin: kiinteistövälittäjämme kertoi eteisen ja yläkerran rakennetuksi joskus 50-luvulla, mutta varsin perusteellista työtä tehnyt kuntotarkastaja oli ostotarkastusta tehdessään sitä mieltä, että laajennukset ovat tuota arviota jopa muutaman vuosikymmenen vanhempia.
Talon jäämistöistä löytyi yhtä sun toista paperia taloa ja sen entisiä asukkaita koskien aina 1930-luvulle asti. Näistä eri lähteistä kerättyjä tiedonmurusia ynnäilemällä olen päätellyt, että talo on rakennettu nykyiseen ulkoasuunsa juurikin sen rakennusvuodeksi merkittynä vuonna 1925, ja 50-luvulla siihen on tehty vain mittavampi remontti. Tuon rempan lopputulosta saimme ostohetkellä ihastella kaikilla pastellin sävyillä maalatuissa, hirsiseiniä peittävissä Halltex-levyissä, jotka oli lätkitty suoraan seinähirsien päälle. Hirsiä ei oltu remontissa suotta säästelty, vaan niitä oli paikoin tasoiteltu aika raa'alla kädellä, jotta levyt saatiin sopimaan seinään.
Se oli kuitenkin positiivista, että tölli oli päätynyt remonttiin tuolloin, eikä joskus 60-70 -luvulla, jolloin monet vanhat hirsitalot päätyivät "peruskorjauksen" uhreiksi, ja tämän vuoksi talo oli säilynyt suhteellisen terveenä.
Vielä hyvin lyhyen tuttavuutemme varrella olemme ehtineet oppia talostamme yhtä sun toista. Alun alkaenkaan emme olisi osanneet pintapuolisesti tarkasteltuna edes kuvitella, minkälainen savotta meitä töllin suhteen odottikaan. Olemmekin monesti pohtineet, kuinka oli ehdottoman hyvä päätös oli satsata ostotarkastuksessa oikeasti asiansa osaavaan kuntotarkastajaan: ehdimme ennen töllin löytämistä nuuhkia läpi ties kuinka monta taloa ja lukea niistä tehtyjä kuntotarkastusraportteja, joista suurin osa oli hyvinkin pintapuolisia. Tässä tulee nyt ilmainen mainos: ilman Suomen Rakennuskonservoinnin , Niko Palosen, perusteellisesti tehtyä tarkastusta ja savella täytetyssä rossipohjassa tetsaamista, olisi lattiarakenteiden tuhoon tuomittu kunto jäädä kokonaan huomaamatta. Tämä löytö sai meidät tarttumaan heti alkuunsa toimiin tilanteen korjaamiseksi, ja keittiön lattioiden purkamisen yhteydessä saimme myös arvokasta tietoa siitä, etteivät myöskään olohuoneen puolen lattiarakenteet ole niin priimaa, kuin mitä olimme niiden pintapuolisesti odottaneet olevan.
Muutto keskellä talvea keskeneräiseen tölliin oli siinä mielessä hyvä ratkaisu, että kylmimmillä pakkaskeleillä talo osoitti itse meille heikot kohtansa. Kesän lämpimillä säillä emme olisi välttämättä osanneet kiinnittää huomiota esimerkiksi pahimpiin vetokohtiin ja sitä kautta ryhtyä tarkastelemaan rakenteissa piileviä ongelmia ja niiden aiheuttajia. Nyt olemmekin osanneet ottaa taloon tutustumisen myötä työn alle monta ongelmakohtaa, jotta tuleva talvi sujuisi edes hiukan jouhevammin.
Olen saanut arvokasta tietoa talomme historiasta myös naapureiltamme. Täällä syrjäkylillä asuessa on se etu, että naapurit eivät asu liian lähellä kytätäkseen, mutta tarpeeksi lähellä siihen, että heihin voi törmätä harvakseltaan vaikka postilaatikkoreissulla, ja silloin on aina aikaa jäädä juttelemaan pidemmäksikin aikaa. On ollut ilahduttavaa huomata, kuinka kaikki tapaamani seudun asukkaat ovat olleet varsin hyvillään siitä, että tähän on vihdoin muuttanut väkeä, jotka haluavat kunnostaa autiona pitkään tönöttäneen talon.
Sittemmin ovat naapurit tienneet kertoa meille talosta yhtä sun toista: eräs naapuri kertoi, että talo oli myynnissä monta vuotta lähes 190 000 euron hintapyynnillä, mutta kukaan ei ollut siitä tarpeeksi kiinnostunut ostaakseen. Toinen samoilla seuduilla asunut henkilö pysähtyi juttelemaan, kun siivosin hevosten pihattoa: hän kertoi asuneensa seudulla nuoruudestaan asti ja oli varsin yllättynyt, että taloon oli joku muuttanut, sillä se oli seissyt niin monta vuotta autiona.
Lisäksi olen saanut tölliä vuosikymmenten ajan asuttaneesta perheestä tietoa ullakolla pölyttyneistä dokumenteista: sieltä on löytynyt 1800-luvun lopulta peräisin olevia lääkärikirjoja ja Raamattuja, 1930-luvulla signeerattuja Helmi-nimisen naisen piirrustuksia, Seija-nimisen vauvan 60-luvulta peräisin oleva neuvolakortti ja Pentti-nimisen miehen muistiinpanoja aina lähes 80-luvulle asti.
![]() |
Remontin kourissa kärvistelevä töllinraasu |
Tällä hetkellä remontissa meillä on työn alla eteisen seinien eristys ja kylpyhuoneen rakentaminen pieneen kamaritilaan, joka on toistaiseksi eristämättömän eteistilan toisessa päädyssä. Kamari sopi kylppäritilaksi moneltakin kantilta katsottuna: se ei sijaitse kosteudelle haavoittuvaisen hirsirungon sisällä, se on eteisen välittömässä läheisyydessä ja sinne on suora kulku ulko-ovelta (nimimerkillä "Kolmen koiran kuratassujen pesua varten saunan padan lämmittämiseen tympääntynyt").
Kyllä vain Nikolle pojot täältäkin. Talo näyttää hyvältä ja topakalta, joskus onkin hyvä ettei etukäteen tiedä mitä on tulossa :)
VastaaPoistaNo nimenomaan. Parempi ottaa ne vastaan tulevat ylläritkin yksi kerrallaan ja pieninä annoksina, ihan jo mielenterveydenkin kannalta! Tässä on tosiaan meilläkin vielä puoli taloa avaamatta, mutta toistaiseksi nukutaan yömme ihan rauhassa kun ei vielä tiedä, mitä kindereitä tuolta halltexien takaa joskus paljastuu :D Se selviää sitten, kun sen aika on.
PoistaLKV:nä on todettava, että täyttä asiaa kirjoitat! Suurin harmi on se, että ihmisille on tyrkytetty aikoinaan (ja nykyisinkin) tietyn ajan rakennustekniikkaa, jolla on luvattu vaikka mitä. Samalla talon alkuperäisiä ja toimivia ratkaisuja on tuhottu. Ja saatu aikaan vahinkoa.
VastaaPoistaTotta, ei tuo ongelma ole nykypäivänäkään mihinkään hävinnyt. Se on kyllä harmi, etenkin kun ajattelee, että vanhaan tapaan rekennettu hirsitalo ei enää vaatisi koneellisia ilmanvaihtoja ym. mitä laki nykyään velvoittaa rakentamaan.
PoistaJa edelleen niitä tulevia hometaloja vaan nousee pitkin mäkiä.