Enää ei täällä Tampereenkaan korkeuksilla paljoa lunta näy. Ennen kuin viimeisetkin lumet ja jäät ehtivät meidän pihaltamme sulaa, kartoitin vähän pihan lämpimimpiä kohtia lumilaikkujen perusteella: viimeisenä sulaneet kohdat ovat varmasti kesälläkin niitä, joihin auringonvalo osuu päivän mittaan vähiten, joten ainakaan tomaatti-istutuksia ei kannata noille kohdille sijoittaa. Koko totuus ei tosin ole lumiläikkien pohjalta pääteltävissä, sillä puihin myöhemmin puhkeavat lehdet vaikuttavat vielä jonkin verran tilanteeseen varjostaen kohtia, johon päivä vielä tällä hetkellä pääsee paistamaan. Jotain osviittaa tästä kuitenkin saa, ja nyt kun työn alla on uusi, vieras tontti eikä hajuakaan siitä, missä mikäkin kasvinhyväkäs viihtyy, otan kaikki pienetkin vihjeet ilolla vastaan.

Suunnitelma pärjätä oman pihan materiaaleilla puutarhaa rakentaessa on pitänyt ainakin toistaiseksi kutinsa. Taisin jo aiemmin kertoa trimmailleeni rannan pajukkoa ja punoneeni siitä reunuksia kohopenkkien ympärille. Pajupunosmatskut käyvät vähiin, ja koska en tahdo skalpeerata koko tonttia sileäksi oksasaksineni, aloin kehitellä muita ratkaisuja kohopenkkien reunustamiseen.

Uusi reunusratkaisu löytyi huussin nurkalta. Siellä lojunut pino eteisestä purettuja lattianiskan pätkiä päätyi palvelemaan uutta käyttötarkoitustaan ryytimaalla.

Täältä ne lähtivät...

... ja tähän ne päätyivät.
Olen kasannut kaikki pihan istutuspenkit myös muiden materiaalien osalta nollabudjetilla omasta takaa löytyneitä tykötarpeita hyödyntäen. Pohjalle olen levitellyt kerroksen sanomalehteä (kiitos mummu, joka lahjoitit meille kuukauden ilmaiset Aamulehdet!), jonka päälle tulee kerros risuja. Risukerroksen päälle olen pinonnut ohuelti kerroksittain vuorotellen lantaa ja kaikkea, mitä haravaan sattuu osumaan, kuten puiden lehtiä ja märkää, kuollutta ruohoa. Päällimmäiseksi levitän kaikkiin penkkeihin vielä varsinaiseksi kasvualustaksi osittain palanutta kuiviketurvetta ja kompostimultaa, jota meillä jäi kärrykaupalla edelliseen kotiimme.


Tänä vuonna istutan kakkavimpiin (juu kyllä se on sana) penkkeihin kasveja, jotka viihtyvät hyvin runsasravinteisessakin maassa, kuten kesäkurpitsaa ja avomaankurkkua. Pihan aurinkoisimmalle paikalle, lattianiskoista rakennettuihin penkkeihin, laitan monivuotisten yrttien lisäksi ainakin tomaattia ja paprikaakin sillä edellytyksellä, että esikasvatus näiden suhteen onnistuu. Kun penkit tuosta alkavat maatua ja sen myötä tujakkuus vähenee, kylvän niihin vuoroviljelyperiaatteella vähäravinteisemmassa kasvualustassa viihtyviä kasveja ja yrttejä. Yksivuotiset kasvit valikoin nyt ja tulevaisuudessa sen mukaan, että ne toimivat omissa penkeissään yhteen niissä kasvavien monivuotisten kanssa, toisin sanoen suosin siis kumppanuuskasvien yhdistämistä keskenään samoihin penkkeihin.

Hyötykasviyhdistyksen sivuilta löytyy lisäinfoa sekä vuoro- että kumppanuuskasviviljelystä, eli yhteen niputettuna sekaviljelystä. Sivulta löytyy selkeästi listattuna muun muassa hyvät ja huonot kumppanit, toistensa makua parantavia kasveja, tuholaisia torjuvia kumppanuuskasveja sekä yleistä tietoa sekaviljelystä.


Esikylvöni alkavat olla silviissiin hyvällä mallilla, että joka päivä yhdestä tai useammasta purkista ilmestyy uusi taimi, jonka siirrän kylvöpöydältä (joka ehkä joissain piireissä tunnetaan myös nimellä ruokapöytä, sen ääressä ei pahemmin ole meillä viime viikkoina vain mahtunut ruokailemaan) valoisammalle paikalle ikkunan eteen. Kylvöpöytä siis tyhjenee kovaa vauhtia. Tosin tästä ei ole pelkästään kiittäminen siementen itämistä, vaan myös pöydällä riekkuva Pimu-kissa tuhoaa järjestelmällisesti edelleen kylvöksiäni tiputtelemalla purkkeja maahan.

NIIN! Ja mitä tulee aiemmassa postauksessa tuskailemaani siementen väärinpäin kylvämiseen, raportoin täten empiiristen havaintojeni pohjalta teille seuraavaa:
Tosiaankin oman kokemukseni perusteella näyttäisi siltä, että ne oikein päin kylvetyt siemenet alkavat pilkottaa mullasta nopeammin, kuin väärin päin istutetut lajitoverinsa. Eivät ne väärin päin kylvetytkään jää sinne purkin pohjalle kuolemaan, niillä vain näyttäisi kuluvan hieman enemmän aikaa löytää tiensä pinnan yläpuolelle. Mutta mikäli viljelijä ei ole jäniksen selässä esikasvatustensa kanssa, on varmaan aika yhden tekevää, miten päin ne siemenet multiin lykkii.